IRC-Galleria

On mahdollista nauraa niin paljon, että rintalasta kipeytyy.


Now, correct me if I'm wrong, but this is a town of roughly 100,000 and this is, by all accounts, the only police station in the city. So, 100,000 people and two jail cells... Is there any aspect of this city that isn't a logistics nightmare?

Olen lukenut näitä koko aamun. Tai yön. Taisin herätä puoliltaöin enkä saanut enää unta. No, nukkumisen jälkeen nauraminen on toiseksi kivoin tapa viettää aikaa.

This is said in the tone of mild curiosity as to a address a minor discourtesy. Not "JESUS FUCK HE BIT OFF HALF MY BICEP!!" as, you know, anything within a fifty mile radius of realism would react. This is definitely Resident Evil...

No niinpä, vittu. Hauskaa on myös se, että tässä vaiheessa (Resident Evil 2:n alku) Raccoon City on oletettavasti jo täysin kaaoksessa ja asetettu karanteeniin. Kuitenkin herra rekkakuski on joko vasta saapunut tai viettänyt siellä jo hyvän aikaa huomaamatta että mikään on vialla, paitsi mitä nyt joku hullu puree. Samaten Leon ja Claire huristelevat kaupunkiin täysin huomaamatta armeijan tiesulkuja.

Ihanan paskaa. <3

Lisää poimintoja let's playsta:

So, Leon is, at this point, freaked out enough to open fire on what he suspects are bloody unarmed civilians doing nothing more sinister than shambling slowly and moaning. Yet he still questions why a few bullets don't seem to phase them? Thank god this guy didn't apply for a job here last Halloween.

"In retrospective, we may have been a bit assholish considering over half their team was dead, there was that mansion that exploded outside town, and they had a near library of files collaborating their claims."


Huh, oikeasti, olisi hauska tietää millaista Raccoon Cityn arki oli ENNEN kuin Umbrella alkoi paskoa asioita. Kaikki, ihan kaikki tuossa kaupungissa tuntuu olevan niin epäpätevää ja omituista, että se on jo itsessään mielenkiintoista.

Ei pidä ymmärtää väärin - minusta tuo on paljon hauskempaa kuin loogisesti toimiva ja edes loogisesti kaavoitettu ja rakennettu kaupunki. Se on hauskaa samoista syistä joita käsittelin launtaisessa merkinnässä. Haluan ajatella Raccoon Citya oikeana ja toimivana kaupunkina, ja se ajatus on vain äärettömän hämmentävä. Raccoon Cityyn verrattuna Silent Hill on oikea mielenterveyden tyyssija.

Totisesti, Silent Hill kaikkine kummallisuuksineen tuntuu oikeasti paljon loogisemmalta paikalta, eikä aiheuta yhtään tällaista tyhmyyspäänsärkyä. (sarjan päähenkilöt kylläkin aiheuttavat, mutta se on ihan toinen juttu.) Silent Hillissä on järkeä.

Takaisin Resident Eviliin, pidän siitä kyllä muistakin syistä kuin tyhmille jutuille nauramisen takia. Yksi tärkeimmistä on, että kaikessa hupsuudesaankin sen on minulle paras zombifiktioteos ikinä. Resident Evilin (ainakin ennen nelosta ilmestyneiden pelien) zombit ovat sitä, miltä zombien täytyy minun mielestäni näyttää ja kuulosta. Aivan -- (oho, huomasin että tästä alkaisi taas puolikkaan romaanin mittainen selitys. ehkä jätän sen toiseen kertaan. ei kai näitä tosin kukaan muutenkaan jaksa lukea. :D)

Loppulauselma: Resident Evil on hauska.

Tämän let's playn lukeminen muistutti minulle taas jotain minkä tiesin ennestäänkin: Resident Evil pelien juonet toimivat typeryyden varassa. Kaikki näiden pelien maailmassa on niin täynnä idioottimaisuutta, että idioottimaisuus on pakko hyväksyä itsestäänselvyytenä jos haluaa vähääkään pystyä nauttimaan menosta.

Mikä ei kuitenkaan tuota minulle vaikeuksia, koska tykkään muuten Resident Evileistä niin mahdottomasti. Ja rakastamalleen fiktiolle on sitäkin kivempi nauraa.


Good God! The series' plot holes are spilling out into reality!

Hermot riekaleina. Syynä Deadly Premonition.

Selvittyäni juuri rankasta kauhukohtauksesta (joka kökköydestään huolimatta oli oikeasti pelottava) pääsin lempipuuhaani, eli ajelemaan vapaasti ympäri kaupunkia ja varjostamaan kansalaisia sillä verukkeella että kaikki ovat epäiltyjä. Kävin heittämässä tikkaa baarissa ja pelottelemassa ihmisiä osoittamalla heitä aseella. Siitä tuli muutama dollari sakkoa, mutta toisaalta tienaan rahaa aina kun ajan partani tai katson telkkarista päivän sään - en tiedä miksi - joten minulla on varaa olla vähän mulkku välillä.

Osuin siitä sitten muuan naispuoleisen apulaissheriffin talolle. Olin jo aiemmin päättänyt että päähenkilöni on pakkomielteisen kiinnostunut hänestä (jokainen peli voi olla roolipeli, se on vain asennekysymys) joten päätin jäädä stalkkaamaan. Kolusin postilaatikon - sieltä löytyi jostain syystä ammuksia - ja lähdin kiertämään taloa.

Ikkunoista pystyy kurkistelemaan sisään. Siitäkin saa rahaa. Vilkaisin keittiöön ja totesin tytön elävän yhtä epäsiististi kuin minä itsekin. Näin hänet vilaukselta olohuoneessa, ja vaihdoin ikkunaa.

Katselin jonkin aikaa miten hän istui sohvalla ja kuunteli musiikkia, mutta ei tehnyt mitään mielenkiintoista. Kello oli jo paljon, ja kohta hän menisi varmasti nukkumaan. Päätin tappaa aikaa tupakoimalla aamuun asti, jotta voisin osua "sattumalta" kulkemaan ohi kun hän lähtee töihin. (tupakointi saa pelin sisäisen ajan kulumaan nopeammin.)

Sitten alkoi kauhu. Ehkä minua rangaistiin inhasta stalkkaamisestani. Tupakkatuokion jälkeen taivas nimittäin muuttui uhkaavan punaiseksi ja kaikenlaista kamalaa mölinää alkoi kuulua. Kadusta nousi esiin selkävaivaisia zombeja.
Hyppäsin autoon ja ajelin jonkin aikaa zombien päältä, siitäkin kun kilahtaa käteistä kassaan. Yorkilla on oikeasti maailman paras työ.



Auto alkoi kuitenkin olla hajoamassa, joten lähdin kaahaamaan karkuun. Ja voi vittu, seuraavaksi tielle ilmestyy valtava koira jolla on punahehkuiset silmät. Kiljaisin jotain inhottavaa ja yritin ajaa päin, mutta koira oli paitsi autonkokoinen myös autonkestävä. Joten väistin ja jatkoin matkaa.



Yorkin sykemittari ei näyttänyt tässä vaiheessa merkkiäkään kiihtymisestä, mutta oma pulssini jyskytti kuin höyrydildo. Kadut olivat autioina, taivas jatkoi punaisena hehkumistaan, ja aina jos hiljensin vauhtia edes hetkeksi kääntyäkseni mutkasta, kuulin hirviökoiran juoksuaskeleet. York se vain vihelteli rennosti ja puhui paskaa mielikuvituskaverinsa kanssa.

Tilannetta ei yhtään helpottanut pelin kartta, josta ei normaalistikaan ole paljoa iloa. Kaupunki on ISO, ja karttaa voi tarkastella joko kokonaan ruudulle mahdutettuna jolloin siinä ei näe omaa sijaintiaan eikä mitään muutakaan, tai sitten äärimmäisen tarkalla suurennuslasilla, jolloin ei saa mitään kuvaa siitä, minne pitäisi mennä. Enkä muutenkaan olisi tiennyt minne pitää mennä. Minulla piti olla vapaata hurjastelu- ja stalkkailuaikaa ennen seuraavan juonitehtävän aloittamista, miksi minua nyt näin rangaistiin?

En jaksanut jäädä ottamaan selvää. Viimeinen niitti nimittäin oli, kun keskelle tietä aivan eteeni vain ilmestyi tyhjästä zombi, joka säikäytti minut vitusti ennen kuin kuoli korahtaen. Hylkäsin auton ja juoksin hetken aikaa paniikissa ympyrää ennen kuin älysin sulkea pelin. Kestää hetken aikaa ennen kuin uskallan käydä nukkumaan.

Joten... Deadly Premonition on parempi kuin minun oli annettu ymmärtää. Muutama peliarvostelija tosin tykkäsi siitä, mutta antoivat kehunsa niin suurella varauksella että odotin oikeasti jotain paljon paskempaa. Peli joka saa minut näin paniikkiin turvautumatta paskaan säikyttelyyn (se tielle ilmestyvä zombi oli varmasti vahinko) saa ainakin minulta hatunnoston.
Lisäksi tässä on paljon hyviä ideoita, kuten vapaan maailman ja salapoliisileikin sekoittaminen selviytymiskauhuun. Pienellä (tai isolla) hiomisella tästä olisi voinut tulla hyvin merkittävä ja muistettava peli. Mutta tuntuuhan tällä jo nytkin olevan jonkinlainen kulttisuosio.

Kiva peli, kuitenkin. Olen iloinen että tuli ostettua.

Let's Play kirjallisessa muodossa? Ei narisevaa nörttiääntä ja mikrofonin rahinaa? Miksei kukaan kertonut minulle että tällaista on olemassa.

Inhoan myös opetuksellisia videoita silloin, kun saman asian voisi kertoa tekstinä, koska ihmiset eivät ikinä puhu yhtä nopeasti kuin osaan lukea. Tai jos puhuvat niin sitten en saa mitään selvää. Oikeasti, jumalauta, kaikki pitäisi tehdä kirjallisena videoiden sijaan. Tästälähin nautin elokuvatkin käsikirjoituksina, niin säästyy muutama minuutti elämästäni runkkaamiselle ja sellaiselle.

Niin joo, se presidenttiasia. Jostain syystä tulos ei herättänyt minussa suuria tunteita. Olin helpottunut ensimmäisen kierroksen jälkeen kun kaikki hirvittävimmät vaihtoehdot tippuivat pois, ja vaikka olisin mieluummin nähnyt Haaviston presidenttinä, niin Niinistökin kyllä kelpaa, lähinnä siksi että hän näyttää ihan pahikselta ja minusta on hupaisa ajatella häntä edustamassa suomea.



Eniten tässä tietysti harmittaa että kokoomuslaiset ovat nyt hyvällä tuulella. Vihani heitä kohtaan on voimakasta ja epärationaalista, ja perustuu pitkälti samoihin syihin kuin vihani nuorisoa (kaikki alle 35-vuotiaat poislukien minä itse ja valitsemani henkilöt) kohtaan, eli kaltaiseni kitkeränkatkeran olion luontaiseen tarpeeseen syyttää jotakuta ryhmää kaikesta maailman pahasta.
Kokoomuslaiset, samoin kuin nuoret (ja etenkin kokoomusnuoret, aijai uuh) muodostavat tässä tapauksessa oivan kohteen, kuin lihavan miehen ahteriin piirretty maalitaulu joka kutsuu potkaisemaan.

Joskus ehkä vielä opin rakastamaan kaikkia. Yritys on ainakin kova, jotkut vain tappelevat vastaan.

Haluaisin rakentaa koneen jolla olisi vain yksi tarkoitus. Siinä olisi tehokas kaiutin ja nappula, ja nappulaa painaessa tämä kappale alkaisi soimaan:

Painaisin nappulaa aina kun onnistun jossain, tai tulen iloiseksi jostain, tai kun vain haluan piristyä.

Keitin juuri parasta kahvia aikoihin.

Viime aikoina olen käyttänyt enimmäkseen pressopannua, kun jostain syystä mutteripannuni on alkanut jättämään alumiinin makua melkein joka annokseen. Mutta en tiedä mitä teen väärin kun pressopannun tuotos on alkanut maistumaan laihalta. Joten pyyhin pölyt ikivanhasta halpis-espressokeittimestäni, töräytin sillä yhden annoksen ja pressolla toisen, ja yhdistin tökötit. Tulos oli tosi hyvää, siitäkin huolimatta että seassa oli ikivanhaa jääkaapissa pahentunutta kofeiinitonta kahvia. (pakko laimentaa kahvia jollain etten saa liikaa kofeiinia.)



Nyt voisi mennä sumuttamaan aivoja Deadly Premonitionin pariin. En ole vieläkään ihan varma haluanko uhrata 20 tuntia elämästäni sen parissa, mutta annetaan nyt ainakin tunti, pari vielä.

Lisää sarjakuvaa ennen kuin käyn nukkumaan.




Tajusin myös juuri että olen viime aikoina spämmäillyt vähän väliä irc-gallerian blogiin. Syytä en tiedä, joten varmasti se johtuu mystisistä energiakenttien häiriöistä kuten kaikki muukin minkä syytä ei jaksa miettiä.

Seuraa nuorison suosimaa ja kaikkien muiden vihaamaa itsediagnosointia: On nipin napin mahdollista että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja tällä hetkellä kokemani tila on äärimmäisen lievä versio maniasta. Päätös ei tällä kertaa perustu vain omaan perstuntumaan, vaan lääkärinikin on väläytellyt tätä mahdollisuutta jo vuosien ajan, mutta koska hän "ei ole diagnoosikeskeinen", en ole saanut varmaa mielipidettä.

JOS minulla onkin kaksisuuntainen, en ole varma haittaako se. Nämä maniat, jos ne sitä ovat, ovat parhaita hetkiäni, eikä näissä olotiloissa ole juurikaan haittapuolia. Syvään juurtunut laiskuuteni ja melkein täydellinen kunnianhimon puute estävät minua tekemästä sellaisia uhkarohkeita juttuja joita maaniset henkilöt kuulemma normaalisti tekevät. Minä vain kirjoittelen laveasti yksityiselämästäni irc-galleriaan.

No, sillä ei loppujen lopuksi ole väliä mikä minua vaivaa. En kuitenkaan aio nauttia tähän mitään lääkitystä, ja koen että mikä tahansa diagnoosi määrittää minua yhtä paljon tai vähemmän kuin vaikkapa jonkun irc-galleriayhteisön jäsenyys. Tärkeää on että minulla on pitkästä aikaa perhanan hyvä olo.

VITTU. Kannatti unohtaa melkein tyhjä mehupurkki viikoksi pöytään. Hörppäsin siitä äsken, suu täynnä leipää, mehu jo kivasti hapantuneena. Opinpahan siivoamaan.

Olisi pitänyt olla nukkumassa jo tuntikausia sitten mutta internet. Yhteen aikaan huijasin itseäni että viettäisin muka vähemmän aikaa koneella jos surffailen miniläppärillä ja mokkulan varassa, tämä kun on hitaampi kuin iso kone ja messengerikään ei toimi. Mutta sitten totuin tähän liikaa ja nyt tämä on melkein syrjäyttänyt pöytäkoneen, ja ainoana seurauksena on että olen vain vähemmän sosiaalinen kuin ennen.

Tänään minua on valvottanut:

Yritän päättää vihaanko tuota henkilöä vai tykkäänkö hänestä. Olin jo kallistumassa vihaamisen puolelle mutta tuo kahviaiheinen video keikautti vaakani.

Ei siinä vihassakaan olisi ollut mitään henkilökohtaista, olen vain luonnostani nyreä "hauskoja" youtube-persoonia kohtaan. Mutta silloin kun joku saa minut oikeasti nauramaan, niin helkkari, ehkä voin hellittää yrmistelyäni vähän.