IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 25.11.2008 22:57

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti. (Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

BUSTED!!!!!!!!!!!!!!!Tiistai 25.11.2008 16:44

Tänään
jenskuje 12:33
[elina 12:07
hemlinen 10:18
suskip 09:02
Marica__ 08:57
Eilen
asvte^ 22:29
Topzone 21:59
JaNsKuBeiBe 21:52
jepppis` 21:50
Annaus 20:17
sirpale- 18:54
[erika 18:08
ieva 17:39
the_retaliator 16:54
nnoorraa- 16:27
STOPPP 15:45
nortti_ 15:35
`hheikku 14:38
Miia01 14:09
Studii 14:00
Yuzzo 13:35
Petra` 12:47
T0m1- 12:38
Noraa_ 10:23
-drunkabilly- 10:14
anetteee_ 09:26
juv0nen 08:49
riinamo 08:44
`jjanita 08:17
_carita 08:00
Nitski_ 07:56
Suffelipupu 07:20
[nnea 07:07
[ninnii] 01:13
FuckLikeABeast 00:57
He|di 00:50
vEEl 00:47
B1D1 00:44
diiah^ 00:43

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.11.2008 23:56

17:15 SUUDELMA <3
Suudelma vatsaan = "Harrastetaan seksiä"
Suudelma otsalle = "Olet ikuisesti minun"
Suudelma korvaan ="Olen kiimainen"
Suudelma poskelle = "Olemme kavereita"
Suudelma käteen = "Palvon sinua"
Suudelma kaulalle = "Me kuulumme yhteen"
Suudelma olkapäälle = "Haluan sinut"
Suudelma huulille = "Rakastan sinua" tai "haluan sinut"
Pitää kädestä = "Voimme oppia rakastamaan toisiamme"

Läppäistä perseelle = "Tuo on minun"
Leikkiä korvan kanssa = "En voi elää ilman sinua"
Pidellä tiukasti = "Älä päästä irti"
Katsoa silmiin = "Älä päästä irti"
Leikkiä hiuksilla = "Sano että rakastat minua"
Kädet lantioilla ="Rakastan liikaa päästääkseni irti"
Nauraa vaikka suutelee = "Olen täysin rento kanssasi"

Neuvo -

Älä kysy suudelmaa, vaan tee itse.
Jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä,
Olet varmasti rakastunut

Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa. Jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.11.2008 13:45

Viikko 38
Lapsi:
Hienoinen untuvakarvoitus on pian poissa. Iho on sileä ja pehmeä, sillä ihonalainen rasvakerros on nyt täysin kehittynyt. Sikiön liikkeet tuntuvat koko ajan erilaisilta, sillä liikkumatila vähenee. Tunnet liikkeet nyt ehkä pikemminkin ”tönäisyinä” ja epämääräisenä vellomisena.

Pituutta 48 cm ja painoa 3000 g.

Äiti:
Kun lapsen pää tai takapuoli on ”kiinnittynyt” lantioaukeamaan, sinun on helpompi hengittää, mutta lapsi alkaa painaa lantionpohjaa.

Tämän viikon alussa sikiö on 35 viikkoa vanha. Nyt sen kehityksessä tapahtuu lähinnä vain hienosäätöä. Sikiö jatkaa pulskistumistaan ja on pian valmis syntymään. Lasta ei enää pidetä ennenaikaisena, jos se syntyy tämän viikon alun jälkeen.

Viimeiset viikot sikiö kasvaa hitaammin, pojat hieman nopeammin kuin tytöt. Kinakerros on häviämässä, mutta osa siitä jää vauvan iholle ja auttaa synnytyksessä: öljymäinen voidekerros helpottaa sikiön kulkua synnytyskanavan läpi.

NAINEN

Käytä mahdollisuuksiasi! Olet vapaa käyttämään päivät haluamallasi tavalla. Ja sitä vapautta tarvitset. Jotkut hieman pelkäävät, että päivistä tulee pitkiä ja odotusaika alkaa tuntua entistäkin pidemmältä. Tottakai niinkin voi käydä.

Useimmat kokevat kuitenkin nämä viikot erittäin arvokkaina ja tarpeellisina. Rauha laskeutuu, ja keho saa tarvitsemaansa vaihtelua ja lepoa. Mielen voi täyttää kokonaan muilla asioilla kuin työllä. Monet odottavat äidit kertovat, että eivät oikein pysty ajattelemaan muuta kuin sitä, mikä on aivan välttämätöntä valmistautumiseen. Seuraavat viikot ovat sinun – joten tee mitä haluat! Jos olet uupunut lepää, jos kaipaat liikuntaa ja raitista ilmaa, tee pitkiä kävelyretkiä!

Näihin aikoihin useimmat naiset haluaisivat raskausajan viimeinkin päättyvän. Jotkut siksi, että heillä on vaivoja, toiset koska he haluaisivat vartalonsa palaavan entisiin mittoihinsa. Nekin, jotka muutama kuukausi sitten viihtyivät hyvin vatsansa kanssa ja toivoivat ihanan odotusajan jatkuvan vaikka ikuisuuden, alkavat yhtäkkiä toivoa, että raskaus loppuisi tähän paikkaan. Ja ne, jotka eivät ole halunneet tai uskaltaneet ajatella synnytykseen asti, muuttavat usein asenteensa tässä vaiheessa. Juttelepa vatsassasi olevan lapsesi kanssa, kun se on hereillä. Kerro vaikka ajatuksistasi synnytyksen suhteen!

vk 37Keskiviikko 19.11.2008 01:05

paino arvio oli nyt 3100g ja laskettuna päivänä paino olisi 3600g :o iso vauveli, vaikka pieneks haukkuvat :D pää oli syvällä lantiossa :)pulssi 130 :)

UÄ <3Tiistai 18.11.2008 15:01

Viikko 37
Lapsi:
Vauva pissaa nyt noin 30 ml tunnissa, ja hänen painonsa lisääntyy 30 grammalla joka päivä.

Pituutta hänellä on n. 48 cm ja painoa noin 2800 g.

Äiti:
Äitiysneuvolassa tai lääkärintarkastuksessa tunnustellaan, onko vauva asettunut pää alaspäin. Jos vauva on yhä perätilassa, hänet yleensä yritetään nyt saada kääntymään.

Tämän viikon alussa sikiö on 34 viikkoa vanha. Istukka, joka kauan oli sikiötä painavampi, painaa nyt seitsemäsosan sikiön painosta. Ruoansulatusjärjestelmä ja suolisto ovat vielä suhteellisen epäkypsiä, eivätkä ole täysin kypsiä ennen kuin lapsi on kolmesta neljään vuotta vanha.

Nyt rasvakerroksen osuus on n. 15 prosenttia sikiön painosta. Iho näyttää vaaleanpunaiselta huolimatta rasvakerroksesta. Syynä on se, että verisuonet ovat niin lähellä ihon pintaa. Ihopoimuja kehittyy mm. polviin, ranteisiin ja niskaan.

NAINEN

Jos sinulla on ruoansulatusvaivoja, kipuja kylkikaaren alla tai olet hengästynyt, selitys on tässä: Tämä on ajankohta, jona kohtu on korkeimmillaan, aivan ylhäällä rintalastan alapuolella. Lapsen ja kohdun paino painavat rintakehää ylöspäin, ja alimmat kylkiluut työntyvät ulospäin. Lohduttaudu sillä, että lapsen pää voi hetkenä minä hyvänsä painua lantioosi, jolloin pystyt hengittämään taas helpommin. Valitettavasti tämä tosin lisää painetta virtsarakkoon, ja voit joutua käymään pissalla usein – monien odottavien äitien mielestä kiusallisenkin usein.

Voi olla mukava ajatella, että pian saat taas koko vatsanseutusi omaan hallintaasi. Mutta usko tai älä: voit tulla vielä kaipaamaan sikiösi pikku potkuja!