en pysty sanoo mitää, mut mun on nyt mentävä
on lennettävä niin kauas kuin mä vaan ennätän
...hengitän sisään, ja hengitän ulos
sama lopputulos, mut oon henkisesti tukos
kuka meistä kestää oikeesti loppuun asti..
loppuun palaa varmasti, sen salaa kavalasti
salakavalasti haen pullosta taas lohtuu
mut mitä vittuu voi tehä ku rutiineihin tottuu
olo helpottuu hetkeks, mut sit taas viha palaa
vihaa pahaa maailmaa, tai sit mikä pahinta ..
vihaa itseään, on itsensä vihollinen
samas kehos pieni enkeli ja piru ivallinen
tarkotus ei ollut koskaa loukata mut
niin aina ymmärretää, vaik en sitä tarkottanut
… kipu lisääntyy, silmät verestää
mun on aika mennä, on aika levähtää
tiedän ettet ymmärrä, vaan oot iha ymmällää
mut ymmärtäähän sen, koska en osaa selittää
on vaan aika lähtee, niinku joskus jokaisel
…sytytän savukkeen, sytytän toisen
kyynel valuu poskel ja sydämeen koskee
pitäis olla rohkee, mut en osaa kun sotkee..
omat asiani, ja muiden viel sen lisäks
halusin kaikkee, mut sainko mä mitään
sanoin joskus ettei kaikkea voi menettää
.mut must tuntuu, etten voi menettää tän enempää
…en kerjää säälii, mut haluun teiä tietävän
et taitaa viedä eri suuntaa nyt tie tämä
ensimmäinen askel kohti uutta maailmaa
parempaa jopa, vaikeet se on vielä sanoa
toivotan hyvää jatkoa, ja vilkutan vielä
tuunkohan takas, mä en tiedä
