IRC-Galleria

Vuosi 2014 on lopuillaan, kerro siitä vähän

MINÄ:
1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - jonkun verran
2. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - en
3. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - haha en
4. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - olen

IHMISSUHTEET:
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - juu
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - kai
3. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - lapin reissu ja stadin reissut :D
4. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - olen

RANDOM:
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus? - moniaaa
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? - en luvannu mitää
3. Synnyttikö kukaan läheisesi? - ei mut synnyttää helmikuus
4. Kuoliko kukaan läheisesi? - ei
5. Missä maissa kävit? - suomes vaa
6. Mitä haluaisit vuodelta 2015 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2014? - ei mitää ideaa
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2014 ? - 22072014
8. Vuoden suurin saavutuksesi? - sain opiskelupaikan.
9. ja suurin epäonnistuminen? - meh.
10. Kärsitkö vammoista? - kyl
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? - ne kaikki ihanat bändipaidat.
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? - ei kenenkää :D
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? - ton yhe.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoista? - päihteisiin. meh.
15. Mistä innostuit eniten? - hauskanpito :3
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi? - samanlainen ku sillo joskus
18. Rikkaampi vai köyhempi? - lol köyhempi
19. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? - moniiki asioita
20. entä vähemmän? - nii no ..
21. Miten aiot viettää joulun? - perheen kaa
22. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - 2011 joulun.
23. Rakastuitko vuonna 2014 - en
24. Ihastuitko vuonna 2014? - kyllä
25. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - twd
26. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? - en jaksa kuluttaa energiaani niihin kusipäihin :3
27. Mikä oli paras lukemasi kirja? - niitä on niiiiiin paljon c:
28. ...entä musiikillinen löytö? - hmmm ei just nyt tuu mieleen
29. Mitä halusit ja sait? - sain mun marsut :3
30. Mitä halusit, muttet saanut? - uus sänky.
31. Mikä oli suosikkielokuvasi? - uusin hobitti :3
32. Mitä teit syntymäpäivänä - apua en ees muista :D
33. Mikä/kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - ei kukaa :3

MUUTA:
1. Oletko joutunut tappeluun? - melkeen.
2. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - hahah oon.
3. Oletko juonut itsesi känniin ? - monesti :3
4. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - joo,rupesin seurustelemaan ton yhen kanssa. kadun syvästi että edes olin kusessa koko ihmiseen.
MUSIIKKI
1. Minkä biisin sanat ovat tehneet sinuun vaikutuksen? Miten ne menee?
- äh niitä on monia mutta mainittakoon vaikka KORN:in Right Now.
~ I'm feeling cold today
Not hurt just Fucked away
I'm devastated and frustrated
God I feel so bound
So why'd I feel the need?
I think it's time to bleed
I'm gonna cut myself
and watch the blood hit the ground


2. Onko musiikissa tärkeämpää sanoma vai sävelmä?
- sekäettä

3. Oletko koskaan ruvennut pitämään jostain biisistä ihan vaan sen sanoman takia?
- olen
4. Onko lempibändisi/artistisi musiikki parantunut ajan kuluessa, vai onko vanha tuotanto parempaa?
- yleensä vanha mutta onhan näitä poikkeustapauksiakin.
5. Oletko koskaan löytänyt jotain todella hyvää biisiä, kuunnellut sitä liikaa ja nykyään et voi enää sietää sitä?
-eei varmaankaan.

RAKKAUS
6. Oletko koskaan rakastanut ketään niin paljon, ettet enää keksinyt tarpeeksi sanoja, joilla kertoisit sen?
- hyi,liikaa pöpöjä.
7. Kumpi on parisuhteessa tärkeämpää; luottamus vai rehellisyys?
- liian vaikee.
8. Annatko kullallesi luvan repsahtaa suhteessa vai pistätkö hänet tekemään töitä ulkonäkönsä eteen?
- luulisin nyt kumminkin että oisin kyseisen henkilön kanssa muista syistä.
9. Onko rakkaus ruma sana ja henkinen itsemurha?
- voi kyllä.
10. Voiko susi ja lammas rakastua?
- lammasraukka. :(

ONNELLISUUS
11. Mikä tekee sinut oikeasti iloiseksi?
- musa ja piirtäminen.
12. Elätkö elämääsi tällä hetkellä niin kuin muut haluavat vai niin kuin itse haluat?
- niinku ite haluan.
13. Muistatko olla onnellinen joka päivä?
- aina sillon tällön :3
14. Tekeekö pienet arkipäivän ilot sinut onnelliseksi vai tarvitsetko jotain isompaa?
- pikkuset asiat c:
15. Uskotko että hääpäiväsi tulee olemaan elämäsi onnellisin päivä?
- ...en tahdo naimisiin.
16. Oletko koskaan itkenyt ilosta?
- en kai o:

VIHA
17. Onko kukaan koskaan tehnyt sulle niin pahasti, että vannoit vihaavasi häntä lopun elämäsi?
- ononon c:
18. Saako paha aina palkkansa?
- hope so.
19. Olisiko maailma parempi paikka, jos kukaan ei vihaisi ketään?
- no ei se nyt huonokaan paikka voi olla?
20. Kannattaako tuhlata omaa energiaansa jonkun vihaamiseen?
- ei,toisaalta kannattaa vaa unohtaa ihminen ja jatkaa elämäänsä niinkuin kyseistä kusipäätä ei olisikaan edes olemassa.
21. Jos saisit vallan tuhota vihaamasi ihmisen elämän täysin, tekisitkö sen?
- ihmisten* ja tekisin sen enemmän ku mielelläni.

TATUOINNIT & LÄVISTYKSET
22. Mikä on kaunein näkemäsi tatuointi?
- hmm vaikee mutta varmaan joku tatska millä on iiiiiso merkitys :3 oli se sit millanen tahansa.
23. Pitääkö tatuoinnilla olla mielestäsi tarkoitus vai onko se ok, jos ”se vaan näytti kivalta”?
- näen tatuoinnin taiteena ja kyllä sillä nyt pitäs olla jonkun näkönen merkitys.
24. Paikka, mihin et itse koskaan ottaisi tatuointia?
- naama
25. Onko ihminen mielestäsi oikeasti neulakammoinen, jos hänellä on naama täynnä lävistyksiä?
- en usko
26. Mielenkiintoisin lävistys minkä olet nähnyt?
- microdermalit on jännittäviä c:
27. Mitä mieltä olet genitaalilävistyksistä?
- ei mulla niitä mitään vastakaa oo

IHMISET
28. Onko olemassa ihmistä, josta tiesit jo ensinäkemältä ettet tule hänen kanssaan toimeen?
- kyllä
29. Ovatko kaikki kaverisi samantyylisiä?
- ei oikeestaan
30. Otatko mielestäsi kaikki huomioon vai otatko vaan ne huomioon joista välität?
- oon huono ja huomioin ne joista oikeasti välitän.
31. Uskallatko tutustua uusiin ihmisiin?
- meh.
32. Pystyisitkö olemaan oikeasti ruman ihmisen kaveri, jos hänellä olisi mahtava luonne?
-mikä tämä nyt on? *facepalmaustuokio*
33. Ovatko ihmiset kaiken pahan alku?
- ..ja juuri.

SUHTEET
34. Oppisitko pitämään toisen ihmisen musiikkimausta seurustelun vuoksi?
- tietty.
35. Voiko mielestäsi rumuus olla seksuaalisesti houkuttelevaa?
- en oikee nyt osaa muodostaa minkään näköstä ajatusta tästä.
36. Arvostatko huumorintajua enemmän kuin ulkonäköä?
- kyllä
KIRJALLISUUS
37. Pidätkö samanlaisista kirjoista kuin kumppanisi?
-en omista.
38. Oletko koskaan pitänyt päiväkirjaa?
- joskus pienenä joo
39. Oletko kirjoittanut runoja?
- en
40. Valitsetko ruokalistalta kalliimpia ruokia silloin, kun joku toinen maksaa?
- en.

painkillerSunnuntai 16.11.2014 10:37

01. Minkä ikäinen on vanhin suutelemasi henkilö? - 21
02. Odotatko enemmän joulua vai kesää? - en odota kumpaakaan.
03. Ovatko venäläiset naiset kauniita? - ei ne kaikki oo
04. Mitä maitoa juot mieluiten? - kevyt
05. Mistä myöhästyit viimeksi? - en myöhästele.
06. Inhoatko maanantai-aamuja? - kyllä.
07. Minkälaisia kenkiä käytät kesäisin? - tennareita yleensä.
09. Mitä penaalistasi löytyy? - kyniä,tusseja,terotin ja kumi.
10. Kuinka pitkä matka on teiltä lähimpään kauppaan? - öää joku muutama kilsa
11. Onko Janssoninkiusaus hyvää? - eww
12. Mitä kappaletta kuuntelet nyt? - judas priest - hellrider
13. Tiedätkö ketään sydänleikkauksessa ollutta? - tunnen
15. Pidätkö enemmän tummista vai vaaleista hiuksista pojilla? - tummista
16. Minkälaiset alushousut sinulla on nyt? - semmoset mustat
17. Kenelle kirjoitit lapun viimeksi? - en muista
18. Kenen takia olit viimeksi surullinen? - hmm
19. Ovatko rotat inhottavia? - ei :3
20. Käytätkö hattuja? - pipoja kyllä joo
21. Minkä väristä vaatetta et ikinä laittaisi päällesi? - mitään mikä kuuluu kategoriaan "neonvärit"
22. Mihin rahasi menevät? - sitä minäki oon ihmetelly.
23. Liftaatko? - en
24. Mitä mieltä olet Queen-yhtyeestä? - menee
25. Minkä väriseksi maalaisit lipastosi? - jos omistaisin nii varmaa mustaksi.
26. Oletko koskaan ollut autokolarissa? - en
27. Mainitse neljä asiaa, joita olet tänään syönyt? - kaks leipää.
28. Onko kuukautiskuppi hyvä keksintö? - AI MIKÄ OLI
29. Minkävärinen leikkimökki sinulla oli pienenä? - vittu en omistanut mitään vitun mökkejä.
30. Tiedätkö yhtään Puppe-nimistä koiraa? - tiedän :D
31. Mitä lupasit viimeksi ja kenelle? - ööööööööööööööö
32. Missä kaupungissa olet syntynyt? - Helsingissä
33. Minkä niminen on liikunnanopettajasi? - vittu emmää muista
34. Oletko maistanut sikaria? - olen
35. Neljä lempikirjaasi? - niit on monia.
36. Mikä on sinun lempilintusi? - kotka.

KENEN KANSSA VIIMEKSI...

....TEKSTAILIT
onko hän komea/kaunis ? - nätti on :3
onko hän mies vai nainen ? - naine
riitelettekö usein ? - ei
oletteko koskaan halanneet ? - monesti
mitä hän ajattelee sinusta ? - :3
tekstailetko hänen kanssaan usein ? - jokapäivä suunnillee c:

....HALAILIT
oliko halaus ystävähalaus vai jotain muuta ? - ystävähalaus.
muistatko mille viimeksi halaamasi henkilö haisi/tuoksui ? - hajuvedeltä
miksi halasitte ? - koska hellyydenkipeys :D
millaiset välit sinulla on hänen kanssaan ? - tosi hyvät :3
milloin olet viimeksi nähnyt häntä ? - perjantain :c

....TURHAA
haluaisitko matkustaa ulkomaille? - kyllä
mikä olo? - iha semi
mikä stressaa tällä hetkellä? - kaikki
millainen mieliala tällä hetkellä? - tommone sekava
muistatko milloin viimeksi itkit itsesi uneen? - muistan.
nauratko enemmän kuin itket? - kyllä.
tekisikö mielesi jonkun luokse? - todellakin :c

VIIMEKSI
milloin viimeksi nauroit? - tos eile
milloin viimeksi pussasit? - hmm
milloin viimeksi mietit jotakin? - nyt
milloin viimeksi itkit? - eilen.

RAKKAUS
haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - kyllä :cc
ikävöitkö ketään juuri nyt? - mm
oletko kokenut sydänsuruja? - olen
pystyykö ilman rakkautta elämään? - no miksei pystyis?
oletko halannut ketään tänään? - oon
oletko pussannut ketään tänään? - en
oletko onnellinen tällä hetkellä? - iha
haluaisitko itkeä vai nauraa? - en kumpaakaan.
luotatko ystäviisi? - juu
ovatko ystäväsi aina tukemassa sinua? - on <3
omistatko yhtään hiljaista kaveria? - en oikeestaan :D
onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana? - ei
1. Mitä söit tänään aamupalaksi? - en mitään

2. Monelta kävit eilen nukkumaan? - abouuuut 12-01 maissa

3. Oletko koskaan maistanut mustekalaa? - joo

4. Tykkäsitkö? - en

5. Mihin suurin haaveesi liittyy? - varmaa tällä hetkellä siihen et pääsen muuttamaan.

6. Teetkö koskaan uudenvuoden lupauksia? - en

7. Paras muistosi viime kesältä? - kaikki♥

8. Haaveammattisi? - baarimikko

9. Oletko enemmän kissa- vai koiraihmisiä? - kisu :3

10. Tummat vai vaaleat hiukset? - tummat

11. Tumma vai vaalea leipä? - riippuu

12. Onko sinulla pikkuveljeä? - on

13. Pidätkö lasagnesta? - en

14. Onko punainen kaunis väri? - on :3

15. Asutko kotona? - juup

16. Kuinka vanha olet? - 16.

17. Toinen nimesi? - Jiia

18. Kuinka monta sydänystävää sinulla on? - 3

19. Onko ystävänpäivä sinulle tärkeä päivä? - on koska Andymussukan synttärit♥

20. Odotatko jo joulua? - vähän :3

21. Oletko edes jouluihminen? - en

22. Koska lakkasit uskomasta joulupukkiin? - en oo ikinä uskonu.

23. Hiihto vs. luistelu? - luistelu.

24. Nypitkö kulmakarvasi? - sillon ku jaksan

25. Käytätkö lökäreitä? - joo

26. Haluisitko mielummin uima-altaan takapihallesi vai porealtaan kylpyhuoneeseesi? - porealtaan.

27. Juotko kahvia? - juonjuon

28. Paras alkoholijuoma? - jekku♥

29. Siideri vai olut? - kalja

30. Kuinka vanhana alotit demittämisen ? - 13? XD

32. Jos et ole, kauanko olet seurustellut kumppanisi kanssa? - jos ollaan tarkkoja, nii 9kk?

33. Kuinka vanhana tanssit hitaita ensimmäisen kerran? - en oo ikinä tanssinu enkä tuu koskaan tanssimaankaan. too mainstream.

34. Kävitkö alakoulussa koulun discoissa? - joo muutaman kerran XD

35. Kuunteletko Rammsteinia? - todellakin ♥

36. Suosikki TV-ohjelmasi? - twd♥♥

37. Minkä elokuvan katsoit viimeksi? -annabellen

38. Piditkö siitä? - en

40. Oletko värjännyt hiuksesi? - olen.

41. Mitä mieltä olet venytyksistä? - ihania♥

42. Pidätkö itseäsi ilkeänä ihmisenä? - ehkä toisinaan..

43. Kerro kolme mielestäsi parasta asiaa ulkonäössäsi. - venarit,hiukset ja ömmmm...?

44. Kerro kolme mielestäsi parasta asiaa luonteessasi. - suorasanaisuus,pitkäjänteisyys ja huumorintaju.

45. Juotko energiajuomia? - omnom batteryy <:

46. Oletko instagrammissa? - kyllä

47. Huulipuna vai huulikiilto? - hyi.

48. Onko sinulla lävistyksiä? - on

49. Jos on, niin minkälaisia? - huuli ja korvat on täynnä reikiä.

50. Onko sinulla tatuointeja? - ei vieläää.

51. Jos on, niin kerro niistä hiukan. - -

52. Värjäsitkö hiuksesi pinkiksi vai kirkkaan vihreäksi, jos olisi aivan pakko valita jompikumpi? - pinkiks.

53. Pidätkö meetwurstista? - en

54. Oletko koskaan rikkonut mitään arvokasta humalassa? Jos olet, niin mitä? - en onneks

55. Kumpi: lihoisit nyt 20kg, vai laihtuisit 20kg? - laihtuisin :D

56. Oletko koskaan laihduttanut? - joskus

57. Mikä oli suosikkilelusi lapsena? - semmone panda

58. Parhaan ystäväsi nimi 1. luokalla? - Linda :D♥

59. Kumman harrastuksen alottaisit, jos olisi pakko: metsästyksen vai kalastuksen? - metsästyyyys!

60. Käytätkö paljon merkkivaatteita? - ehen.

61. Kallein ostoksesi? - boom,80e.

62. Onko iällä merkitystä rakkaudessa? - no riippuu.

63. Kuinka vanhana aloit seurustella vakavasti? (nyt ei puhuta mistään alakoulusuhteista) - 15

64. Oliko sinulla tyttö-/poikaystäviä alakoulussa? - eieiei

65. Ensimmäisen ihastuksesi nimi? - apua oisko ollu Miska

66. Kumpi: Olisit selibaatissa lopun ikäsi, vai sinkku lopunikäsi? - vaikka selibaatissa :D

67. Onko kalpeus kaunista? - on

68. Onko musta hieno väri? - hienoin♥

69. Poltatko tupakkaa? - joo

70. Jos poltat, niin mikä on suosikkimerkkisi ? - lämä.

71. Onko sinulla allergioita? Mitä? - oon allerginen ihmisille.

72. Suosikki pizzatäytteesi? - varmaa aurajuusto :D omnomnom

73. Minkä väriset silmät kumppanillasi on? - semmoset ruskeet mis menee semmosii jännii raitoi :D

74. Mikä näistä kotitöistä on inhokkisi: tiskaaminen, imurointi, pyykin ripustaminen, silittäminen? - tiskaaminen.

75. Aiotko juhlistaa Halloweenia? - meni jo.

76. Piditkö lapsena kaverisynttäreitä? - en

77. Onko facebook turha? - nooooo kaipa tuo rupee olee.

78. Oletko mustasukkainen ihminen? - se mikä on mun nii pidän siitä kyllä kiinni.

79. Mitä ostit viimeksi? - noloo,pillimehun :3

80. Mitä aiot tehdä vielä tänään? - piirtää ja dataa :3

:3Lauantai 01.11.2014 19:58

•Mikä on omasta mielestäsi pahin vikasi? - työnnän aina ihmiset pois vaikken haluais..
•Sano yksi harrastuksesi! - dataus.
•Mikä on suurin huolesi elämässä juuri nyt? - mitä mä haluan tehä mun elämän kanssa D:
•Jos voisit elää uudestaan jonkin muiston, mikä se olisi? - kaikki ihanat hetket :3
•Annatko helposti periksi? - en oikeestaan
•Mikä on onnennumerosi? - 5
•Nautitko pyykkien pesemisestä? - en :D
•Pidätkö kylmistä tai kuumista suihkuista? - kuumista
•Millainen sää on nyt? - kylmä.
•Mikä on lempivärisi? - harmaa ja musta.
•Näetkö tähtiä taivaalla juuri nyt? - emmää
•Kuvaile yhdellä sanalla, että miltäs nyt tuntuu? - kipeeltä
•Kenen kanssa olit, kun viimeksi näit ilotulituksia? - miian,sarin ja tomin kanssa
•Onko sinulla mitään outoja asioita huoneessasi? - ei
•Minkä elokuvan kävit viimeksi katsomassa elokuvateatterissa? - apua en ees muista :D
•Onko ihminen, jota viimeksi halasit, vanhempi kuin sinä? - ei
•Minkä takia pidät ihmisestä, josta pidät tällä hetkellä? - koska ihana.
•Mitä teit tänään yhdeksän aikaan aamulla? - istuin röökillä
•Miksi itkit viimeksi? -en muista
•Odotatko innolla mitään? - keskiviikkoa :)
•Ihminen, josta pidät, tulee ja suutelee sinua, mitä tekisit? - kysyisin että mikä sitä vaivaa XD
•Ajatteletko jotakuta vastakkaisesta sukupuolesta? - en
•Milloin olit viimeksi onnellinen?- just nyt :3
•Onko iällä väliä parisuhteessa? - rajansa kaikella.
•Kaipaatko sitä, miten asiat joskus olivat? - aina välillä..
•Kuka oli viimeksi yötä luonasi? - jansku
•Mitä kuuntelet juuri nyt? - jotai electro & house remixiä
•Onko sinulla lävistyksiä? -on
•Mihin heräsit tänä aamuna? - varmaa puhelimen värinään
•Pyydätkö yleensä ensimmäisenä anteeksi? - riippuu
•Milloin on syntymäpäiväsi? - 5.1
•Haluatko mitään juuri nyt? - bisse maistuis
•Pidätkö läheisyydestä? - joo
•Tunnetko ketään, joka on ollut vankilassa? - en kait
•Oletko sinä yksi niistä ihmisistä, jotka katsovat jatkuvasti kelloa? - koulussa joo.
•Onko elämässäsi ihmisiä, joiden seurassa voit olla täysin oma itsesi? - oon kaikkien kanssa oma itseni,en koe tarvetta esittää.
•Oletko vihainen kenellekään tällä hetkellä? - oon
•Onko poikaa, joka tietäisi melkein kaiken sinusta? - on
•Oletko ystävällinen kaikille? - en

HENKILÖ, JOTA VIHAAT TÄLLÄ HETKELLÄ EDES VÄHÄN
•Onko hän tyttö vai poika? - tyttö
•Onko hän ystäväsi? - oli
•Riitelettekö usein? - en oo tekemisissä koko ämmän kanssa :3
•Millaiset välinne ovat? - mitkä välit :D
•Onko hän sinulle tärkeä? - ei vituuuus :D
•Miksi vihaat häntä? - kyseinen ihminen kyllä itsekkin tietää miksi :)

HENKILÖ, KENET HALUAISIT NÄHDÄ
•Missä tutustuitte? - koulussa
•Milloin näet hänet seuraavan kerran? - varmaa maanantaina :)
•Kuvaile häntä yhdellä sanalla? - hullu :3
•Miksi haluaisit nähdä hänet? - nyt

HENKILÖ, JOTA SINULLA ON IKÄVÄ
•Miksi sinulla on häntä ikävä? - koska en oo nähny piiiiiitkäääään aikaan ;_;
•Oletko kiintynyt häneen? - olen
•Oletko ollut ihastunut häneen? - en
•Mitä hänelle kuuluu? - hyvää varmaan
•Oletteko koskaan riidelleet? - kai me jotain joskus
•Kun nyt ajattelet häntä, tuletko surulliseksi vai iloiseksi? - sekäettä
•Missä hän asuu? - stadissa ;_;

-Sunnuntai 26.10.2014 00:23

Päivä 1: Kuva vuodenajasta, jona synnyit



Päivä 2: kuva lävistyksestä, minkä voisit ottaa



Päivä 3: kuva jostain kesäisestä




Päivä 4: kuva jostain söpöstä
Päivä 5: kuva unelmiesi miehestä/naisesta
Päivä 6: kuva jostain, mitä olet tehnyt
Päivä 7: kuva elokuvasta, jonka viimeksi katsoit
Päivä 8: kuva paikasta, jonne haluaisit mennä
Päivä 9: kuva jostain, mistä pidät
Päivä 10: kuva lempibändistäni/artistista.
Päivä 11: kuva henkilöstä, jota ilman en voisi elää.
Päivä 12: kuva, joka saa sinut hymyilemään
Päivä 13: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 14: kuva jostain, johon uskoit lapsena
Päivä 15: kuva, miten haluaisit viettää useimmat päiväsi
Päivä 16: kuva jostain, mitä söit viimeksi
Päivä 17: kuva jostain, mitä joit viimeksi
Päivä 18: kuva parhaista katsoneistasi elokuvista
Päivä 19: kuva tämänhetkisestä säästä
Päivä 20: kuva suosikkihedelmästäsi
Päivä 21: kuva lempijuomastasi
Päivä 22: kuva jostain, mitä teit eilen
Päivä 23: kuva maasta, jossa haluaisit käydä/asua
Päivä 24: kuva jostain unelmastasi
Päivä 25: Kuva jostain herkullisesta
Päivä 26: kuva jostain sinun jokapäiväisestä rutiinista
Päivä 27: kuva, joka kuvailee aamujasi
Päivä 28: kuva jostain, mitä haluaist tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 29: kuva, joka kuvaa mielialaasi nyt
Päivä 30: kuva jostain, mitä teet tunnin päästä
Päivä 31: kuva puhelimestasi
Päivä 32: kuva jostain, mitä ikävöit
Päivä 33: kuva jostain, mitä haluaisit oppia
Päivä 34: kuva jostain, mitä pelkäät
Päivä 35: kuva jostain henkilöstä jonka haluaisit nähdä
Päivä 36: kuva bändistä, jonka musiikkia kuuntelet nyt
Päivä 37: kuva asiasta, jonka viimeksi unohdit
Päivä 38: kuva tämänhetkisestä säästä
Päivä 39: kuva jostain, mitä odotat tällä hetkellä
Päivä 40: kuva, joka tuo muistoja mieleesi

Welcome Home (Sanitarium)Maanantai 20.10.2014 17:13

..and the reason is you♥Keskiviikko 15.10.2014 22:31

♦ ..pussasi sinua
Rakastatko häntä? - ystävänä joo
Seurusteletteko? - ei
Jos ette, niin miksi ? - koska ei.
Jos saisit soittaa 5 ihmiselle ennen kuolemaasi, olisiko hän yksiniistä? - kyllä kai
Milloin viimeksi olet puhunut hänen kanssaan kasvotusten? - apua,kaks viikkoo sitte.
Pidätkö hänen vaatetyylistään? - joo
Jos hän soittaisi sinulle kolmelta yöllä ja tarvisi apua, auttaisitko? - joo
Pidätkö hänen nimestään? - joo =)
Ihanin asia hänessä? - ainaki sille pystyy jutella henkeviä ja muutenki olla avoin :3

♦ ..puhui sinulle
Kuinka paljon hän merkitsee sinulle asteikolla 1-10? - 10 ;3
Kuinka kauan olet tuntenut hänet? - kauan :D
Onko hänen sukunimensä tavallinen vai erikoinen? - emmä osaa sanoa
Mitä tekisit jos hän kuolisi? - en ajattele tollasta
Mikä hänen nimensä on? - Jassu
Oletko kertonut hänelle asioita luottamuksellisesti? - olenolen :'3
Onko hän pitänyt salaisuutesi? - kai
Aiotko viettää aikaa hänen kanssaan ensi kesänä? - yritän ainakin !

♦ ..lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi
Mitä viestissä luki? - "JONSKI!"
Uskotko teidän pitävän yhteyttä aina? - toivottavasti :3
Kuinka kaukana hän asuu sinusta?- joku 20km pääs
Oletko rikkonut lakia hänen kanssaan? - monesti :D
Minkä ikäinen hän on? - 16
Paras muistosi hänestä? - niitä o paljon :3
Onko hänellä hyvä lauluääni? - on :3
Yksi adjektiivi hänestä - ihana :3
Onko hän varattu vai vapaa? - varattu

♦ ..on puhelinmuistiossa viidentenä
Jos hän kuolisi, menisitkö hautajaisiin? - kyllä
Mitä hän merkitsee sinulle? - merkkaahantuo
Mies vai nainen? - mies
Miten olet saanut hänen numeronsa? - siltä iteltään
Oletteko tekstailleet joskus? - joskus juu :D
Entä soitelleet? - sitäkin
Mitä hän harrastaa? - en tiedä :D
Onko hän kaunis/komea? - ihan nätti poitsu on kyllä juu :D
Kauneinta mitä hän on sanonut sinulle? - "vittu,nyt kuunnellaa Panteraa!"

♦ ..tulee ensimmäisenä mieleen
Miksi juuri hän? - seo aina mieles♥
Milloin näitte viimeksi? - varmaa joskus enne kesää
Kuinka tärkeä hän on asteikolla 1-10? - ei sitä voi millää asteikolla kuvata.
Oletko ollut ihastunut häneen? - joo ja oon vieläkin.
Tykkäätkö hänen musiikkimaustaan? - juu c:
Onko hän sanonut rakastavansa sinua? - on
Mikä hänen toinen nimensä on? - en edes tiedä,en oo varmaa ees koskaan kysyny :D
Onko hän enemmän villi vai rauhallinen? - sekäettä :3

every teardrop is a waterfallPerjantai 10.10.2014 01:58

1. Juotko kahvia? - kyllä
2. Onko kyntesi lakattu tällä hetkellä? - ei
3. Millä värillä? - -
4. Mikä on paras elokuva? - niitä on liikaa. mut lotrit ja star warsit on hyviä♥♥
5. Biisi, jonka kuuntelit viimeksi? - coldplayn a sky full of stars
6. Paras bändi? - niitä on liikaa.
7. Kenen laulajan äänen ottaisit, jos saisit? - ihan saletisti Kurt Cobainin. ♥
8. Mitä aiot vielä tänään tehdä? - chillailen.
9. Käytkö koulua? - ikävä kyllä.
10. Entiset koulusi? - damn,omistanko sellaisia.
11. Mikä päivä tänään on? - vauhtipäivä.
12. Mitä teit eilen? - hoidin asioita.
13. Milloin viimeksi uit? - joskus kesällä?
14. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? - ihan vitusti....... oikeesti oon aika köyhä.
15. Millainen olo sinulla on tällä hetkellä? - semmone perus
16. Jos saisit 3 mahdollista toivetta mitkä ne olisi? - lisää toiveita,rahaa ja kaljaa.
17. Onko sinulla jokin sairaus? - on
18. Missä asut? - euras viel toistaseks
19. Missä tahtoisit asua? - hyyyyyyvin kaukana täältä.
20. Milloin viimeksi haaveilit? - today
21. Millainen päivä on huomenna? - nopee.
22. Tietääkö kukaan mitä oikeasti ajattelet? - ei
23. Mikä oli viime käytösnumerosi? - 6
24. Osaatko käyttäytyä? - en
25. 3 viimeksi katsottua leffaa? - star wars 1 & 2.
26. Onko ulkonäöllä väliä? - ei oikeestaan.
27. Missä olet 10 tunnin kuluttua? - koulussa.
28. Sana tai lause jota inhoat? - "siis" "niinku" "ooämgee" "daa" ...lol niitä on liikaa mutta tossa useimmat mitkä ärsyttää
29. Haluaisitko tatuoinnin tai lävistyksen? - joo mikä ettei C:
30. Pidätkö pimeistä talvi-illoista? -joo :3
31. Entä valoisista kesäöistä? - joo c:
32. Milloin viimeksi nauroit? - jaa a
33. Kyllästytkö helposti? - jep
34. Kumman valitsisit: 10 000 euroa rahaa vai unelmiesi paikan asua? - sen paikan
35. Kuka viimeksi sanoi sinulle jotain, josta tulit hyvälle mielelle? - :3
36. Aiotko käydä tänään ulkona? - en
37. Onko joku joka ei pidä sinusta? - no niitä löytyy monia.
38. Maa tai paikka jonne haluaisit mennä? - australia.
39. Luuletko asuvasi vielä 10 vuoden kuluttua siellä missä nytkin? - toivottavasti en.
40. Horoskooppisi? - kauris
41. Milloin viimeksi aterioit pikaruokaravintolassa? - hmmm
42. Kuunteletko nyt musiikkia? - kyllä
43. Nukuitko viime yön omassa sängyssäsi? - juu
44. Oletko kateellinen kenellekkään? - en
45. Kuka ymmärtää huumorintajuasi? - janina on varmaa ainut :D
46. Onko parempi jos ystäväsi on samanlainen kuin sinä? - kyllä
47. Mitä kieltä puhut parhaiten Suomen lisäksi? - englantia.
48. Lempisuklaasi? - iha perus.
49. Oletko syönyt nikotiinipurkkaa? - kyllä
50. Voisitko pitää pinkkiä paitaa? - joo.
51. Millaisissa vaatteissa olet, jos vietät koko päivän kotona? - löysissä vaatteissa.
52. Onko sinulla unelmia joista et ole kertonut kenellekkään? - voipi olla
53. Oletko tällä hetkellä kotona? - joo
54. Onko sinulla pikkusiskoa vai oletko itse? - sekäettä
55. Oletko itsevarma? - en
56. Ajatteletko jotakuta? - kaimäsit
57. Parasta syksyssä? - sade
58. Onko kaikissa jotain hyvää? - ei.
59. Jos olisit saanut itse päättää nimesi, mikä se olisi? - joku outo.
60. Osaatko olla hiljaa oikeissa paikoissa? - en
61. Seurusteletko? - en (onneksi)
62. Tuleeko seuraavasta viikosta kiva? - ei
63. Kuunteletko musiikkia joka päivä? - kyllä
64. Mikä oli viime asia joka sai sinut todella iloiseksi? - hmm
65. Käytätkö sormuksia? - en.
66. Hiekka vai lumi? - lumi koska pallot ja ihmisten nassut.
67. Millaisista elokuvista pidät eniten? - aika monista :'3
68. Mikä paita sulla on päällä? - tuu kattoo jos noi paljo kiinnostaa.
69. Monelta heräsit tänään? - liian aikasin,ewwwwwwwww ._.
70. Onko sinua helppo ymmärtää? - ei.

Stay away,sweet misery.Keskiviikko 01.10.2014 00:51

1. Miksikä kaverisi sinua kutsuvat?
- Jonski.. mitä näitä nyt on :D

2. Synttärisi?
- 5.1

3. Minkälaista musiikkia kuuntelet?
useimmiten metallia.

4. Oletko vapaa vai varattu?
- semmone vapaa

5. Milloin viimeksi olit humalassa?
- :DDD en muista.

6. Mitkä vaatteet sinulla on nyt päällä?
- iron maidenin paita ja mustat farkut.

7. Onko kynsissäsi kynsilakkaa?
- eioo

8. Millaiset hiukset sinulla on?
- haalistuneet mustat,ewh.

9. Entä silmät?
- sekaväriset

10. Mistä sinua yleensä kehutaan?
- ei paljo mistää,lol.

11. Keiden kuuluisuuksien nimmareita sinulla on?
- ei oikeestaan kenenkään

12. Mitä olet tänään tehnyt?
- ollu koulusa ja nukkunu c:

13. Onko poissaolovihkossasi paljon poissaoloja?
- no eipä ole.

14. Käytätkö fööniä hiuksien kuivaamisessa?
- sillontällön

15. Käytätkö ihonhoitotuotteita?
- en

16. Mitä teet vielä tänään?
- aattelin tehä tän nopee ja mennä nukkuu

17. Onko kaulassasi tällä hetkellä jokin kaulakoru?
- on

18. Onko sinulla lävistyksiä?
- on :3

19. Onko huoneessa jossa olet valot päällä?
- kyyyllä

20. Onko sinulla kirjekavereita?
- eioo

21. Onko sinulla paljon salaisuuksia?
- on

22. Törkeintä mitä sinulle on tehty?
-lista on loputon.

23. Ketä olet viimeksi suudellut?
- Oliveria,pus♥

24. Onko sinulla paljon vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä?
- on c:

25. Millainen olo on nyt?
- väsy enimmäksee :c

26. Milloin viimeksi oksensit?
- siitä on nii pitkä aika etten ees muista : o

27. Minkä elokuvan katselit viimeksi?
- it's kinda a funny story

28. Piditkö siitä?
- oli ihan hyvä :33

29. Onko vaatekaappisi siisti?
- nii no voi sitä siistiksikin sanoa :D...

30. Voisitko mennä yövaatteilla kauppaan?
- en varmaankaan :D

31. Oletko koskaan satuttanut itseäsi?
- kyllä

32. Oletko koskaan kiivennyt katolle?
- monesti

33. Oletko jäänyt kiinni discoihin tai muihin bleisseihin mennessäsi, omista alkoholijuomista?
- muutaman kerran kyllä

34. Oletko koskaan ollut ensiavussa?
- oon

35. Jos olet, minkä takia?
- heheh

36. Kenen vieressä olet viimeksi nukkunut?
- :3

37. Juotko kahvia?
-juon

38. Jos seurustelet, pitääkö vanhempasi tyttö/ -poikaystävästäsi?
- en seurustele ja kyl uskoisin että ne pitäis tosta yhestä höntistä :''3

39. Onko sinulla sisaruksia?
- löytyy

40. Pitävätkö he mahdollisesta tyttö/ -poikaystävästäsi?
- - en tiedä

41. Onko sinulla isoa arpea missään?
- on.

42. Missä on "ärsyttävin" luomi?
- en tiedä :o

43. Montako tyynyä tarvitset nukkuessasi?
- 2

44. Millaisia unia näet?
- riippuu fiiliksestä

45. Oletko koskaan leikannut saksilla sormeen?
- monesti

46. Milloin viimeksi kaaduit pyörällä?
- joskus ala-asteella varmaankin :D

47. Onko sinulla oma pankkitili?
- on

48. Minkä tyylisistä leffoista pidät?
- kauhu ja komedia :#

49. Onko sinulla iPod?
- ew too mainstream.

50. Oletko koskaan saanut vastakkaiselta sukupuolelta lahjoja?
- oon

51. Oletko suudellut samaa sukupuolta?
- i kissed a girl and i like it ;3

52. Käykö seksi ennen avioliittoa?
- no mikä ettei

53. Pidätkö lapsista?
- en

54. Minkävärinen paita sinulla on nyt päällä?
- musta

55. Onko tämänhetkiset sukkasi ehjät?
- ei oo sukkia jalassa

56. Montako tuolia huoneessasi on?
- ei yhtää :D

57. Moniko tuumainen tv?
- -

58. Omistatko paljon ystäviä eri paikkakunnilta?
- joo c:

59. Kenen kanssa viimeksi puhuit puhelimessa?
- mummin c:

60. Keneltä viimeksi saatu tekstiviesti on puhelimessasi?
- janskulta :D

61. Oletko koskaan lukenut kenenkään päiväkirjaa?
- oon

62. Entä tekstiviestejä?
- en

63. Oletko tyytyväinen elämääsi?
- itseasias oon :3♥

64. Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa?
- harvoin.

65. Ovatko vanhempasi eronneet?
- on,onneks.

66. Onko sinulla isä/ -äitipuolta?
- faijapuoli

68. Oletko maistanut vahvempia, hassista (tms.)?
- oon

69. Mitä tämän kysymyksen numero tuo mieleesi?
- seksiasennon.

70. Oletko kaksimielinen?
- ehen :D

71. Onko sinulla pitkät kynnet?
- ei

72. Oletko itse pitkä?
- oon

73. Millainen on pyöräsi?
- tommone maanteiden kingi

74. Montako puhelinta olet omistanut?
- liian monta :D

75. Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista?
- kyllä olen.

76. Puhutko helposti asioista ihmisille?
- en

77. Kuka on viimeksi nukkunut sängyssäsi?
- me,myself and i.

79. Laulatko suihkussa?
- en

80. Oletko yleensä kauan suihkussa?
- joo x3

81. Kuinka usein käyt saunassa?
- harvoin

82. Entä uimassa?
- ^

83. Oletko koskaan stripannut?
- en

84. Millaisena ihmisenä muut sinua pitävät?
- outona varmaankin

85. Kuinka hiuksesi ovat nyt?
- auki

86. Milloin viimeksi olit huvipuistossa?
- monta vuotta sitte

87. Missä huvipuistossa?
- lintsillää

88. Uskallatko kaikkiin laitteisiin?
- aika moniin juu

89. Mikä saa kylmät väreet ihollesi?
- hipsutus x3

90. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?
- musa,paskat läpät ja tietty muru <3

91. Onko elämä helppoa?
-ei oo ei

92. Minkä tyylisistä vaatteista pidät?
- semmosista mun tyylisistä xd vaikea selittää

93. Käytätkö sateella sateenvarjoa?
- en koska huppu.

94. Meikkaatko?
- jep

95. Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
- en

96. Minkä perusteella luokittelet ihmisiä?
- persoonan

97. Vaihdatko helposti puhelinnumeroa uusien tuttavien kesken?
- riippuu ihmisestä

98. Paras naapurisi?
- vitustako minä tiiän

99. Lähetätkö kännykän ketjuviestejä eteenpäin?
- ...lähetteleeks joku niit vieläki xD

100. Sadas kysymys, olisitko valmis vastaamaan toiseen sataan?
- mikä ettei

101. Mitä katselet yleensä tv:stä?
- kokkiohjelmia ja simpsoneita

102. Lempinäyttelijäsi?
- marilyn monroe

103. Kutittaako nyt jostain?
- ei

104. Milloin viimeksi olit kipeänä?
- viikko sitte

105. Puhutko mesessä jollekkin, kenelle?
- fb mesessä monille x3

106. Mitä sanoit viimeksi ääneen?
- öitää <:

107. Kenelle sen sanoit?
- mutsille ja systerille

108. Mitä musiikkia soi?

- Breaking Benjamin - What Lies Beneath

109. Mitä karkkia söit viimeksi?
- jotai haribon

110. Onko ranteessasi kello?
- ei

111. Paljonko kello on nyt?
- 21:40

112. Onko joku paikka kipeä?
- hartiat

113. Minkä takia?
- koska jumissa.

114. Montako levyä omistat?
- useita

115. Pidätkö omana tietonasi sinulle uskotut salaisuudet?
- kyllä

116. Onko sinulla tällä hetkellä fritsua kaulassa?
- ei

117. Oletko vasen vai oikeakätinen?
- oikea

118. Montako peiliä huoneessasi on?
- yks

119. Montako ikkunaa?
- 1

120. Oletko koskaan suudellut kaverisi veljeä/siskoa?
- en

121. Sano yksi hyvä biisi.
- enter shikari - warm smiles do not make you welcome here

122. Tykkäätkö auttaa ihmisiä?
- seki riippuu ihmisestä

123. Missä isovanhempasi asuvat?
- keravalla,lol.

124. Onko sinulla paljon serkkuja?
- muutama

125. Jos kaverillasi on murheita, jaksatko kuunnella ja auttaa häntä?
- ofc :o

126. Puhutko mielummin puhelimessa vai tekstaatko?
- tekstaan

127. Montako tuntia olet yleensä tietokoneen ääressä?
- liian kauan :D

128. Hermostutko helposti?
- en

129. Onko sinulla tatuointia?
- ei oo

130. Tahtoisitko?
- joo <: