sun ulkokuoresta. Miksei välitetä miltä musta tuntuu, tää välil vetää
mut tosi maahan, miksi mut yksin jätetään ? Emmä koita sanoo,
että itkisin sun perään, mua pelottaa vaa että jaksanko enää menettää.
Nyt mä tiedän miltä tuntuu olla lasi joka hajoaa, ja tiedän mitä
tarkottaa, ku alas vajoaa. Mä luulin joskus, että oisin ollu masentunu
mut nyt tajuun ku tältä ei oo ennen tuntunu. Jos oisin ollu paska
tai ansainnu tän, ni sit mä voisin helposti jättää taakse tän.
En tiedä tunnenko vihaa, suruu, itkuu vai tuskaa, mut mä todellakin
välitin mun murusta. Mietin vaan et miten sä pystyit tekee silleen.
Mä itken yöt, mut sulhan on jo varmaa jo joku uus mun tilalla,
maailmassa riittää liika näit kusipäitä. Eikä sul oo tunteita, et oo
varmaan ees itkeny, oisit ollu yksin ees etkä uutta sinne pyytäny.
Oisit käyttäny aivoi, tai ollu viisas. Sun takii mun elämän iloni löytyy
viinast.
