IRC-Galleria

miks kaikki sanoo , et mun pitää olla vahva ,
miks se oon mä , jonka pitäs muka jaksaa ?
anna anteeks en tarkottanu pahalla ,
mun ei ollu hyvä olla , en tahtonu satuttaa .
liikaa paskaa , se väkisinkin maahan painaa ,
teen mitä vaan , teen väärin silti aina ,
tein sillo väärii päätöksii & kadun niitä ,
elämä on peli , eikä mikään mulle riitä ,
pääki on hajonnu , se tekee tästä vaikeet ,
mä yritän olla niin vahva , et voisin tän kestää ,
kaikki asiat vaa painaa ihan liikaa ,
miten löytää elämälle suunta ?

Miksi lähdit pois, nyt liikaa juon,
selviänkö koskaan yli tuon?
Krapulassako makaisin, ajatusta siedä en,
entä tuletko takaisin, sitä tiedä en.
Muistot rumenee, kurkkua kuristaa,
silmät sumenee, kyynel tipahtaa.
Sanat jotka sanoit vois vettä vaikka kivestä puristaa.
Sanonut et kukkasin, siksi korkin hukkasin.

Se tunne kun omana itsenä oleminen ei riitä.
Se tunne kun ei kelpaa kellekkään.
Se tunne kun suru valtaa koko sydämen.
Se tunne kun tuntee itsensä turhaksi.
Se tunne kun muistelet asioita joita et koskaan enää saa takaisin.
Se tunne kun tunnet itsesi heikoksi.
Se tunne kun mikään ei riitä mihinkään.

Joka kaljan jälkeen mun pää sekoo,
en tarkota kännii, vaan pidempikestost tehoo.
Se on kun jotain hormoonihoitoo,
en ikin palaa takas siihen todellisee oloon.
Puolet mun aistimist tunteist on vainoharhaa,
varmaan, tai en oo kyl aivan varma.
Ne harvat, jotka koittaa mun vaivoi arvaa,
ja auttaa, ajan pois, ku avun sain jo parhaan.

mä herään aamul sängys, kelaan mitä vittuu, tuntuu kun kaikki suru
meitsin niskaan tippuu. se suru viiltää ison palan jostain sisältä, mietin
miltä tuntuu kuolema, se on varmaan syvältä. kelaan läheisii ja kaikkii
ketä rakastan, ne vois pakastaa ja takas haluun rakastaa.

Mä en tunne sitä riemua elämän, joku ehkä odotti enemmän
Mä tunnen ja tiedän liikaa, kärpäsenä katosta itteeni tsiigaan
Tuska vaan viiltää ja ei oo mitään mitä pelätä .... .

Ja nyt mä haluun vaan kauas kauas pois täältä, haluun vaa ottaa rauhas ja selvittää päätä.
Pysähdyn ottaa happee, ihan vaan hetkeks, ja taas löydän itteni uudest risteyksest.
Kun löydän sen tien, missä se liekki palaa taas mun sydämee
sit vast on mun aika palaa.

_{Askel eteenpäi ja kaks taakse
joskus on välttämätöntä kääntyy vaan jatkaakseen
laitettava jalkaa sen toisen jalan eteen
taakse jääny tulee vastaan vaik toisin kuvittelee
ympäri mennään ja yhteen tullaan
ei auta jäädä tsiigaa liikennettä kadunkulmaan
ja vaikka matkalle on äärimmäisen helppo juuttuu
vasta ku palaa takas, tajuu kui ite muuttuu
meil on taipumus ajatukset paikalleen köyttää
mut josset koskaan eksy, sua ei voi ikin löytää
harvemmi sitä kompastuu ensimmäiseen kiveen
ja tie on kuoppane, ku kaivoin kuopat iha ite
hyvässä lykys välillä me risteyksessä seistään
pala marmorii joka omaa kuvaansa veistää
tekee terää repästä eikä vaa kiertää kehää
ku kaikki kuollaan joskus, mut harvat oikeesti elää}