IRC-Galleria

"Voi myrkky!" Sanoi Niklas Matinpoika kun vaimonsa Minnan ampui. Niklas halusi kunnon rakkautta ja omistautumista rakkaaltaan, mutta täytyihän Minnan joskus käydä töissäkin ja illanviettossa muiden ystävien kanssa jossain iskelmä-baarissa punaviinin kera. Tätä ei Niklas sietänyt vaan vaati että "Nyt saatana! Sinä teet niin kuin minä käsken! Asut täällä! Minä hoidan elannon ja sinä pidät turpasi kiinni ja rakastat minua parhaasi mukaan siihen sinut on luotu!". Minna mietti että Niklaksella ei ole kaikki hyvin ja että oisiko hän vähän liiankin mustasukkainen vaan. Sillon pamahti nyrkki poskeen puumies Niklakselta Minna rakkaalle. "Älä akka jauhaa paskaa! Yritätkö kenties vihjata jotain?!" Huusi Niklas. "EN EN! Olen pahoillani jos loukkasin jotenkin ja minä elän vain sinulle rakkaani! Oikeasti! En ole ikinä laimilyönnyt sinua ikinä vaikka sinä olet lyönnyt minua aivan turhaa sokeasti mitä ihmeellisistä syistä! Kaupankäynnit liian pitkiä. Ätin luona vierailut pitkiä. Juoksulenkki liian pitkä! Voisisitko ymmärtää että minulla on myös ystäviä ja sukulaisia joita haluan nähdä! Sinä olet ihana ja rakastan sinua todellakin! Mutta voisitko suoda minulle omaakin aikaa muiden kanssa?! Pyydän!?" Pyysi Minna. Niklas Matinpoika katsoi Minna ja totesi että saa omaa aikaasi täällä kotona joten turhaa valittaa omaa aikaa ei olisi. Niklas on todella huono lukemaan rivien välistä... Minna meni sänkyynsä itkemään ja Niklas häipyi tyytyväisenä paperitehtaalle työhön. Niklas rakastaa tuoreen paperin tuoksua todella paljon. Paperin voi kirjottaa ja piirtää eikä se valita tai huuda takaisin se on ihan Niklaksen oma. Sen voi myös rypistää tai polttaakin eikä se panisisi edes vastaa. Niklas taisi olla vähäsen hulluhko mies. Sitä Minna ei aluksi nähnyt vaan upean miehen joka omistautui hänelle ja huomioi häntä rakkaudella. Mutta anti olla kun mentiin sitten naimisiin... Nyt Minna tuntee olevansa prostituutio jonka Niklas omistaa. Niklaksen oma pikku prostituutio. Ai että! Ja asiakkaat ovat olemattomia eli ei ketään. Koska Niklas.

Niklas Käveli hienon valkoisen saabinsa luo. Se oli juuri pesty eilen hyvin. Auto käynnistettiin ja annettiin vähän aika käydä että tulisi lämmin ja mukava olo saabin sisällä. Olihan sentään mukava talvi ja pakkanen. Niklas pohti että mitä sitä tekisi. Miten voisi olla varma ettei Minna petä häntä kotonaankin? "Joku siinä akkassa perkele kyrsii ja epäilyttää?" Niklas mietti. Ja lopulta keksi oivan idean! Hän ajaa autollaan pikkusen kauemmaksi talosta ja jättää auton sorakuoppan lähelle ja tulee itse vahtimaan taloa ettei kukaan mene sinne ilman lupaa Minna yrittämään! "Tämä idea saa aluksi kelvata kunnes keksin paremman.". Niin Niklas Matinpoika kurkki metsästä taloon suuntaan viltti päällä ja piilopullo taskussa mukavasti piilossa lämmittämässä sydäntä ja mieltä. "Kyllä sitä kohta jotain tapahtuu. Perkele!". Ja juuri silloin nuori postissa työnsä aloittanut Risto tuli postia tuomaan Matinpojan laatikkoon. Niklas tuijotti tiukasti Ristoa, joka laittoi pari mainosta ja Lindroffin kirjettä postilaatikkoon. Kaikki hyvin tähän asti...Mutta mitä nyt!? Risto kävelee Matinpojan luo ovelle ja pimpottaa ovikelloa!? "Mitä helvettiä!? Arvasin! Huora!" Huusi Niklas päänsä sisällä. Minna avasi oven ja katsoi Ristoa ja seuraavaksi molemmat menivät sisään yhdessä.

Silloin Niklas ryntäsi juosten sorakuoppalle saabin luo ja avasi takankonttin ja otti esiin Hirvikiväärin jolla ei ole metsätetty pitkään aikaan. Nyt Niklas juoksi takaisin talolle ja tärisivin käsin aukaisi kotiovea ja ryntäs sisään. Minna laittoi kahvia keittiössä ja säikähti kun Niklas tulee ryntäen sinne kivääri kädessä. "Mitä sinä täällä oikein tähän aikaan teet?" Kysyi Minna järkyttyneenä. "Missä se postimies on?!" "Postimies?" "Niin saatanan huora!" "Se on makuuhuoneessa..." "Ahaa! Nyt jäit kiinni! Tää oli sun viimeinen temppu! Hyvästi!" "Niklas ei kun nyt käsi..." Ja niin hirvikivääri laukesi pitkästä aikaan ja Minna kaula räjähti ja verta lensi juuri keitettävään kahviin. Niin eloton Minna ruumis vajosi hitaasti maahan kun samalla veri pulpusi kaulasta pois kuin Niagaran putous konsanaan. Tätä näkyä Niklas seurasi hiljaa hikoilleen hirveästi samalla. Oli hiirenhiljasta. Aivan rauhallista... Kunnes makuuhuoneen suunnasta kuului vessan vetämisen ääntä. Niklas säikähti ja käännähti makuuhuoneen oven suuntaan josta nuori postimies Risto asteli ulos ja säikähti nyt itsekin kun näkin hikoilevan hullun näkösen miehen kiväärin kädessä tuijottavan häntä. "Tota noin....Anteeks ku häiritsin mut ku oli kauhee paskahätä ja oli pakko teittien vessaa sitten lainaa. Et kiitti viel. Tota...voisko mitenkään viel saada sitä kahvia ku emäntä niin kauniisti lupas keittää?". Niklas tuijotti hetken hiljaa ja huusi sitten äänen "Voi myrkky!" ja ryntäs ulos juosten kuin kissa peloissaan.

Niklas itki saabissaan sorakuoppalla. Hirvikivääri oli rikottuna ulkona maassa ja oksennuksen jälkiäkin löytyi vierestä ja tyhjä bensakansterikin oli näköjään heitetty ulos autosta. Niklas Matinpoika on kummiski aina ollut loppuun asti optimisti ja totesi vielä tämän kerrankin että "No, on ainakin mukavan lämmin saabi jossa kuolla." Ja sytytti tulitikun ja heitti sen takapenkille. Upean liekin roihu valtasi sinä yönä sorakuoppan. Kiitos Niklas Matinpojan!

Noin siinä käy, kun tahtoo omistaa. - Nuuskamuikkunen