IRC-Galleria

Kirkon edessä nukkuu pakolainen

Ikkunassa on juliste jossa lukee "Vitun Katainen!"

Leikkipuistossa tippuu lapsi keinusta

Isän tumppaa tupakansa ja hiljentää lapsensa


Baarista kävelee ulos vanhus pää veressä

Porttikongissa pariskunta tappelee omaisuudestan

Kaivinkone purkaa vanhaa puutaloa betonihirviön tieltä


Kauppakeskuksessa vartija käskee Hare Krishna ryhmää poistumaan

Kaupassa joku poika laittaa energiatölkin lökäreihinsä piiloon

Baanalla nuoret juhlivat systeemiä eli opiskelupaikkaansa

Baarissa työttömät juovat kierrätettyä oluttaansa


Olemassa on hyvä olla ja kokea

Kuinka kaikilla on tekemistä

Yhteiskunnassa

Sokeassa.

Kauniisti kirjaitua kangasta

Oli tuon tytön ruumin ympärillä

Halusin koskea kangasta

Joka peitti tuon sulottaren värillä.


Niin kauniisti ja rennosti makoili hän siinä

Aivan kun hän olisi jossain muualla kuin tässä.

Silmät kiinni ja suu auki hengitti hän tässä

Sydän löi varoivaisesti läpi hänen ruumistaan siinä.


Hän taisi nukkua tai sitten vain olla vaan

Hän taisi tuntua kylmältä mutta huokui lämpöä

En osannut pelätä

En halunnut häiritä

Annoin hänen olla vaan

Makaamassa rauhassa

Makaamassa haudassa


Nousin ylös

ja

Kurotin pääni hänen ylleen

ja

Laskeuduin suutelemaan hänen kylmää otsaa.


Otin avaimet yöpöydältä poistuessani

Ilon kyynel silmässä

Ilon tunne rinnassa

Vihdoinkin kaikki on selkeää

Päivän selvää.


Hukkasin hänet

mutta

Kun avasin oven

Löysin hänet uudelleen

Ja hymyilen

Palasin takaisin hänen vierelleen makaamaan.


Siinä me makasimme yhdessä

Siinä palavassa sängyssä.

Arkussa makaan peloissani

Multakasaa kertyy päälleni


Enemmän

Ja

Enemmän


Kun en ymmärrä että haudankaivaja

on minä

eikä kukaan muu


Pysähdyn mieleltäni

ja suljen silmäni

ja hengitän
rauhallisesti

tiedostavasti

kunnes

YHTÄKKIÄ

haudankaivaja alkaa kaivamaan multaa

pois päältäni


Arkun kansi nostetaan

ja minä ojennan käteni
itselleni

Hän sanoo ihmeissään
minulle


"Sinä hän ymmärrät minua!"



Totta kai

olenhan omaksunut sinut

tarkkailijaksi ajatusteni

itseni tähden

hyvä
minä
hyvä
minä

HYVÄ MINÄ!

Ei en aio kaatua kuin puu amazonissa
Ei en aio kuolla kuin kala katiskassa
Vaan löydän maani jossa kävelen

Ei en aio täyttyä kuin sika siasta
Ei en aio purra kuin paarma hevosta
Vaan löydän sateen jossa puhdistun
kävelen ja juon elämäni vettä

Minä olen ja tiedostan syntymän ja kuoleman
Harmaat on aivot vaan ei elämäni
Maapallo on tässä vaan ei päässäni
pyörimässä

Löydän kuun ja auringon jotka ovat tässä ja nyt
Vaikka häikäisee niin näen silti itseni ja muut tässä ja nyt

Seitsemän ystävää joita en tunne vaan tiedän
Antoivat avaimet tähän lauluun onnesta
vaatimatta.

Eräänä aamuna, aivan normaalina aamuna, jolloin kaikki näytti hyvältä. Aurinko vilahteli viettelevästi ikkunasta ja valonsäteen sisään, joka selvä kutsui nousemaan ylös nauttimaan upeasta aamusta kaikessa seksuaalisuudessaan. Max makasi yksin parisängyssään ja hymyili. "Tänään on hyvä päivä!" Totesi Max ja raapi pallejaan. Sängystä ylös ja suihkuun suoraan. Suihkussa pestiin saippualla kaikki tärkeät paikat. Ja sitten ihanan vaaleat kutritkin pestiin oiken myös hoitoaineella. Max on oikea kultakutri. Sitten huuhdeltiin itsensä kunnolla ja suihku lopetettiin ja Max kuivasi itsensä hyvin. Mutta kävellessään ulos kylppäristä Max tunsi unohtaneensa jotain mutta ei muistanut mitä. Vessaan mennessä tekemään tarpeitaan sekä pesemään hampaita. Partavesi laitettiin ja dödökin vielä varmuuden vuoksi. Vessasta lähtiessään Max tunsi taas unohtaneensa jotain, mutta mitä? Keittiössä otti murokupin esiin ja corn flakesit sekä muumilusikka. Kevyt maito muroihin ja lusikka kauhomaan murot suuhun. Tämä toimeenpide kesti 10 minuuttia. Max huuhteli murokupin ja muumilusikan, sitten ne laitettiin kuivauskaappiin kuivumaan. Keittiöstä poistuessa Max tunsi taas jotain unohtuneen. "Mitä nyt vielä!? Mistä kiikastaa vielä!?" Turhautui Max. Eteisessä laitettiin kallis "Gant" merkkinen villatakki päälle ja isoäidin kutoma villahuivi sekä pussipipo päähän. MUTTA SITTEN!... Max muisti mitä oli unohtanut kun veti hanskoja käteen. "Käteen veto!". Niinpä, nimittäin Max on aikamoinen käteenvetäjä! Runkkari vailla vertaa! Jo yläasteella Maxia kutsuttiin "Mälli-Maxiksi", kun joka oppitunnilla Maxin oli pakko päästä vessaan. Tekosyy oli ummehdus, mutta syy oli ihan luonnollinen viiden minuuttin käteenveto. Koulun talkkaria kyrsi aina putsata vessan ovessa oleva mahtava mälliä jonka Max itsestään laukaisi rivakkaalla ranteenkäännöllä. Maxin ranteet olivat ammattilais tennispelaajan tasoa. Huh!

Kutsumus löytyi siis käteenvedosta. Murrosiässä Max voitti monta kertaa peräkkäin käteenveto kisat Suomessa. Häntä kunnioitettiin todella paljon miesten keskuudessa. Jokainen mies joka tiesi Maxin halusi edes kerran että Max koskisi heidän valtikkaan edes kerran. Mutta Max oli niin ylpeä että ei edes viitsinyt olla suhteessa kenenkään kanssa ja muutenkin naiset vieroksuivat Maxia hänen luonnonlahjan ansiosta. Aina kun naiset veti käteen aviomiehiltään tai poikaystäviltään tai asiakkailtaan. Niin moni miehistä tokaisi vaan äänen "Voi kun olisit Max...Siirytään jo loppuun". Naiset turhaantuivat ja miehet ihailivat vaan Maxia!

"Ei helvetti!" Sanoi Max huolissaan kun yritti tarttua mulkkuun mutta ei voinnut. Eka oikealla kädellä...ei mitään. Vasemmalla kädellä...ei mitään. Molemmilla käsillä...ei yhtikäs mitään tapahtunut. Mulkku sen kun vaan horroksessa on. Max alkoi jo itkeä. "Voi vittu! En mä uskalla mennä ulos enää! Menetän kasvoni jos muut äijät sais tietää tästä!" Ajatteli hän huolissaan. Max poltti röökiä ikkunalla ja katseli ulos kuinka kaunis päivä muuttui yhtäkkiä rumaksi. Kaikki oli nyt perseestä Maxin mielestä! Depressio iski. "Hei Max!" Huusi joku ihailija alhaalta. "Vedetäänkö vai ei? He he he." Huvituneena huudahti hän Maxille. "Äh! Turpa kii!" Huusi Max takaisin ja löi ikkunan kiinni. Ihailija tunsi palan kurkkussaan. "Mikäs nyt on?" Pohti hän itsekseen.

Max etsi vessan peilikaappista jotain tärkeää selvästi, koska Maxia hikoilutti ja itketti samaan aikaan. "MISSÄ SE ON?" Max etsi aivan turhantuneen jotain tärkeä aivan selvästi. "Ahaa! Siinä se on!" Sanoi Max ja otti käteensä jonkin lääkepurkkin jossa luki "Gruusialainen ihme". Joka on Maxin salainen ase. Hän otti pari pilleriä ja nielaisi heti. Hetken aika odotti ja päätti ottaa vielä kolmannen, neljännen, viidennen, kuudennen ja seitsemän kohdalla Max totesi "Nyt saa riittää!". Sitten siiryttiin laiskalinnalle eli upealle IKEA:sta ostettulle modernille nojatuolille istumaan. Siinä Max kökötti sitten pari tuntia...

Parin tunnin päästä.

Nyt Max piteli vatsaansa joka oli sekaisin. Törmäili puolisokeena seiniin ja tuoliinkin löin polvensa. "Saatanan saatana!" Kuului epätoivon huudahdus Maxin suusta. Kaikkea muuta tapahtui, mutta alakerrassa oltiin vaan kiltisti horroksessa. "EI! EI! EI! EI! Mitä oon nyt tehnyt että näin käy mulle nyt!?" Itsesäälissä rypivä Max voivotteli tilaansa. Hän etsi vastausta ympäriltään ja katsoi lopulta keittiöön ja alkoi ryömiä sinne suuntaan ja oksensi että päästi löysät hienoihin "Dressmanin" housuihin samalla. Max pääsi aterimien laatikolle ja avasin sen ja etsi jotain hyödyllistä. Hän veti laatikosta esiin aina niin steriilit ja hyvät Fiskarsin sakset joilla leikkaa sujuvasti lihaa kuin lihaa. Max avasi sepaluksen ja tarttui värkkiinsä vasemmmalla kädellä ja oikealla hän piti Fiskarsin saksia. "Tulkoon sitten saatanan autuus!" Huudahti hampaat irveessä "Mälli-Max"...

Seuraavan päivänä. Aurinko paistoi ulkona, kun Maxin kotona oli vaan pimeä. Verhot ikkunoissa ja pimeää sisällä. Miehet ihmettelivät että nyt on jotain hätänä. Eihän Max yleensä pidä verhoja ikkunoiden edessä. Miehet päättivät tutkia asia ja loivat viiden hengen ryhmän maailman tärkeimmistä ja viisaimmista ihmisistä jotka ovat taitavia puhujia ja manipuloijia. Niin mentiin Maxin talon ovelle ja koputettiin ainakin viisi kertaa, mutta kukaan ei avanut ovea. Mitä ihmettä? Viisat miehet pyysivät yhtään tovereistaan tiirikoimaan lukon auki varovasti. Viisat miehet osaavat paljon asioita joista eivät laveretele muille. Ovi saatiin auki. Sisällä oli pimeä... Sisään astuttiin varovasti. Huomattiin että ainut valonlähde huokui keittiöstä. Viisat kulkivat varovasti keittiöön suuntaan. Keittiössä heitä odotti omituinen näky. Max istui pöydässä, edessään yksi kynttilä joka oli jo sulanut puoli väliin. "Hyvää päivää, Max!" Sanoivat viisat miehet yhteen ääneen kohteliasti. "Terve!" Vastasi Max. Viisat miehet huomasivat että Max söi jotain. Mutta mitä? Joten yksi miehistä kysyi varovasti "Anteeksi, mutta saanenko kysyä mitä te oikein syötte kun tuntuu tuoksuvankin oikein hyvältä? Tuoksusta tulee mieleen gruusialainen makkara." Muutkin viisaat miehet olivat samaa mieltä ja nyökyttivät päitään eri tahtiin. "Halutte siis tietää mitä mä popsin?" Sanoi Max täristen "Kyllä! Ehdottomasti kyllä!" Huudahtivat viisaat miehet yhteen ääneen innoissaan. Max tuijotti heitä pitkää ja laski katseensa lautaselle käristyneeseen ruokaan. "Ylpeyteni. Syökää loput. En jaksa enempää..." Silloin Max putosi tuoliltaan maahan ja kuoli verenhukkaan. Silloin jossain vähän kaukana joku pikkupoika vetää ensimmäistä kertaan käteen yläasteen vessassa. "Hu huh!" Sanoi pikku "Hanska-Haahti" kun vessaan oveen laukesi.

"Voi myrkky!" Sanoi Niklas Matinpoika kun vaimonsa Minnan ampui. Niklas halusi kunnon rakkautta ja omistautumista rakkaaltaan, mutta täytyihän Minnan joskus käydä töissäkin ja illanviettossa muiden ystävien kanssa jossain iskelmä-baarissa punaviinin kera. Tätä ei Niklas sietänyt vaan vaati että "Nyt saatana! Sinä teet niin kuin minä käsken! Asut täällä! Minä hoidan elannon ja sinä pidät turpasi kiinni ja rakastat minua parhaasi mukaan siihen sinut on luotu!". Minna mietti että Niklaksella ei ole kaikki hyvin ja että oisiko hän vähän liiankin mustasukkainen vaan. Sillon pamahti nyrkki poskeen puumies Niklakselta Minna rakkaalle. "Älä akka jauhaa paskaa! Yritätkö kenties vihjata jotain?!" Huusi Niklas. "EN EN! Olen pahoillani jos loukkasin jotenkin ja minä elän vain sinulle rakkaani! Oikeasti! En ole ikinä laimilyönnyt sinua ikinä vaikka sinä olet lyönnyt minua aivan turhaa sokeasti mitä ihmeellisistä syistä! Kaupankäynnit liian pitkiä. Ätin luona vierailut pitkiä. Juoksulenkki liian pitkä! Voisisitko ymmärtää että minulla on myös ystäviä ja sukulaisia joita haluan nähdä! Sinä olet ihana ja rakastan sinua todellakin! Mutta voisitko suoda minulle omaakin aikaa muiden kanssa?! Pyydän!?" Pyysi Minna. Niklas Matinpoika katsoi Minna ja totesi että saa omaa aikaasi täällä kotona joten turhaa valittaa omaa aikaa ei olisi. Niklas on todella huono lukemaan rivien välistä... Minna meni sänkyynsä itkemään ja Niklas häipyi tyytyväisenä paperitehtaalle työhön. Niklas rakastaa tuoreen paperin tuoksua todella paljon. Paperin voi kirjottaa ja piirtää eikä se valita tai huuda takaisin se on ihan Niklaksen oma. Sen voi myös rypistää tai polttaakin eikä se panisisi edes vastaa. Niklas taisi olla vähäsen hulluhko mies. Sitä Minna ei aluksi nähnyt vaan upean miehen joka omistautui hänelle ja huomioi häntä rakkaudella. Mutta anti olla kun mentiin sitten naimisiin... Nyt Minna tuntee olevansa prostituutio jonka Niklas omistaa. Niklaksen oma pikku prostituutio. Ai että! Ja asiakkaat ovat olemattomia eli ei ketään. Koska Niklas.

Niklas Käveli hienon valkoisen saabinsa luo. Se oli juuri pesty eilen hyvin. Auto käynnistettiin ja annettiin vähän aika käydä että tulisi lämmin ja mukava olo saabin sisällä. Olihan sentään mukava talvi ja pakkanen. Niklas pohti että mitä sitä tekisi. Miten voisi olla varma ettei Minna petä häntä kotonaankin? "Joku siinä akkassa perkele kyrsii ja epäilyttää?" Niklas mietti. Ja lopulta keksi oivan idean! Hän ajaa autollaan pikkusen kauemmaksi talosta ja jättää auton sorakuoppan lähelle ja tulee itse vahtimaan taloa ettei kukaan mene sinne ilman lupaa Minna yrittämään! "Tämä idea saa aluksi kelvata kunnes keksin paremman.". Niin Niklas Matinpoika kurkki metsästä taloon suuntaan viltti päällä ja piilopullo taskussa mukavasti piilossa lämmittämässä sydäntä ja mieltä. "Kyllä sitä kohta jotain tapahtuu. Perkele!". Ja juuri silloin nuori postissa työnsä aloittanut Risto tuli postia tuomaan Matinpojan laatikkoon. Niklas tuijotti tiukasti Ristoa, joka laittoi pari mainosta ja Lindroffin kirjettä postilaatikkoon. Kaikki hyvin tähän asti...Mutta mitä nyt!? Risto kävelee Matinpojan luo ovelle ja pimpottaa ovikelloa!? "Mitä helvettiä!? Arvasin! Huora!" Huusi Niklas päänsä sisällä. Minna avasi oven ja katsoi Ristoa ja seuraavaksi molemmat menivät sisään yhdessä.

Silloin Niklas ryntäsi juosten sorakuoppalle saabin luo ja avasi takankonttin ja otti esiin Hirvikiväärin jolla ei ole metsätetty pitkään aikaan. Nyt Niklas juoksi takaisin talolle ja tärisivin käsin aukaisi kotiovea ja ryntäs sisään. Minna laittoi kahvia keittiössä ja säikähti kun Niklas tulee ryntäen sinne kivääri kädessä. "Mitä sinä täällä oikein tähän aikaan teet?" Kysyi Minna järkyttyneenä. "Missä se postimies on?!" "Postimies?" "Niin saatanan huora!" "Se on makuuhuoneessa..." "Ahaa! Nyt jäit kiinni! Tää oli sun viimeinen temppu! Hyvästi!" "Niklas ei kun nyt käsi..." Ja niin hirvikivääri laukesi pitkästä aikaan ja Minna kaula räjähti ja verta lensi juuri keitettävään kahviin. Niin eloton Minna ruumis vajosi hitaasti maahan kun samalla veri pulpusi kaulasta pois kuin Niagaran putous konsanaan. Tätä näkyä Niklas seurasi hiljaa hikoilleen hirveästi samalla. Oli hiirenhiljasta. Aivan rauhallista... Kunnes makuuhuoneen suunnasta kuului vessan vetämisen ääntä. Niklas säikähti ja käännähti makuuhuoneen oven suuntaan josta nuori postimies Risto asteli ulos ja säikähti nyt itsekin kun näkin hikoilevan hullun näkösen miehen kiväärin kädessä tuijottavan häntä. "Tota noin....Anteeks ku häiritsin mut ku oli kauhee paskahätä ja oli pakko teittien vessaa sitten lainaa. Et kiitti viel. Tota...voisko mitenkään viel saada sitä kahvia ku emäntä niin kauniisti lupas keittää?". Niklas tuijotti hetken hiljaa ja huusi sitten äänen "Voi myrkky!" ja ryntäs ulos juosten kuin kissa peloissaan.

Niklas itki saabissaan sorakuoppalla. Hirvikivääri oli rikottuna ulkona maassa ja oksennuksen jälkiäkin löytyi vierestä ja tyhjä bensakansterikin oli näköjään heitetty ulos autosta. Niklas Matinpoika on kummiski aina ollut loppuun asti optimisti ja totesi vielä tämän kerrankin että "No, on ainakin mukavan lämmin saabi jossa kuolla." Ja sytytti tulitikun ja heitti sen takapenkille. Upean liekin roihu valtasi sinä yönä sorakuoppan. Kiitos Niklas Matinpojan!

Noin siinä käy, kun tahtoo omistaa. - Nuuskamuikkunen