IRC-Galleria

Ois ihan jees olla asianajaja C:Sunnuntai 08.11.2009 22:31

Seuraavassa tosikertomuksia vakuutusyhtiöiden vahinkoilmoituskaavakkeista, joissa autoilijat ovat pyrkineet lyhimmällä mahdollisella tavalla kertomaan vahingosta. Virheellinen kielenkäyttö ja kirjoitus voi joskus olla hauskaakin.
* Tullessani kotiin ajoin väärään taloon ja törmäsin puuhun jota minulla ei ole.
* Luulin että ikkuna oli alhaalla, mutta huomasin että se oli ylhäällä kun pistin pääni sen läpi.
* Kaveri oli jokapaikassa kadulla. Minun täytyi kurvata monta kertaa ennenkuin osuin häneen.
* Lähdin tienreunasta, vilkaisin anoppiani ja ajoin padon yli.
* Yrittäessäni tappaa kärpästä, ajoin puhelinpylvääseen.
* Olin ajanut 40 vuotta kun nukahdin rattiin ja jouduin onnettomuuteen.
* Olin matkalla lääkäriin peräpään vaikeuksien kanssa kun kuningaspulttini antoi periksi ja aiheutti minulle onnettomuuden.
* Kun lähestyin risteystä niin yhtäkkiä eräs merkki ilmestyi paikassa missä koskaan ennen pysähtymismerkkiä ole ilmestynyt. En voinut pysähtyä ajoissa estääkseni onnettomuutta.
* Kerroin poliisille etten ollut loukkaantunut, mutta kun otin hatun päästäni totesin, että minulla oli kallonmurtuma.
* Olin vakuuttunut että vanha herra ei ehtisi kadun yli kun osuin häneen.
* Jalankulkijalla ei ollut tietoakaan minne mennä joten ajoin hänen yli.
* Näin hitaasti liikkuvan, surullisen vanhan herrasmiehen, kun hän pompahti autoni katolta.
* Epäsuora syy onnettomuuteen oli pieni kaveri pienessä autossa, jolla oli suuri suu.
* Lensin autostani, kun se jätti tien, myöhemmin minut löysi ojasta pari eksynyttä lehmää.
* Puhelinpylväs lähestyi. Tarkoituksenani oli kurvata kun osuin toiseen autoon.
* Toinen auto törmäsi minun autooni antamatta varoitusta aikomuksistaan.
* Törmäsin pysähtyneeseen kuorma-autoon, joka tuli toisesta suunnasta.
* Kuorma-auto peruutti läpi tuulilasin vaimoni kasvoihin.
* Olin ostanut taimia koko päivän ja olin matkalla kotiin. Tulin risteykseen ja yksi pensas hyppäsi eteen estäen näkökenttäni ja en nähnyt toista autoa.
* Autoni oli laillisesti pysäköity, kun se peruutti toiseen autoon.
* Näkymätön auto ilmestyi tyhjästä, osui autooni ja katosi.
* Tööttäsin, mutta äänitorvi ei toiminut, sillä se oli varastettu
* En voi maksaa korvausta, sillä vaimoni kuoli kolme vuotta sitten ja isoäitini elättää minut
* Jalankulkija osui minuun ja meni autoni alle
* Auto oli pysäköity kadun reunaan. Olin itse asioilla kun tulin auton luokse en itse huomannut koko asiaa mutta mukanani oli eräs mies nimeltä Virtanen, joka huomasi. Kyselimme lähistön ihmisiltä mutta kukaan ei osannut sanoa mitään.

Nämä lainaukset ovat kaikki kirjasta Disorder in American Court ja ovat asioita, jotka ihmiset ovat tosiaan sanoneet oikeudessa, sanasta sanaan. Kirjan ovat julkaisseet amerikkalaiset oikeuskirjanpitäjät, jotka ovat kärsineet mielettömiä tuskia joutuessaan pysymään rauhallisina, kun näitä sananvaihtoja on käyty.
ASIANAJAJA: Oletteko seksuaalisesti aktiivinen?
TODISTAJA: En, mä vaan makaan.
ASIANAJAJA: Mikä vaihde teillä oli päällä törmäyshetkellä?
TODISTAJA: Guccin svetari ja Reebokit.
ASIANAJAJA: Tämä myasthenia gravis, vaikuttaako se muistiinne ollenkaan??
TODISTAJA: Kyllä.
ASIANAJAJA: Ja millä tavoin se vaikuttaa muistiinne?
TODISTAJA: Unohtelen asioita.
ASIANAJAJA: Unohtelette? Voitteko antaa esimerkin unohtamastanne asiasta?
ASIANAJAJA: Niin, tohtori, eikö ole totta, että jos henkilö kuolee unissaan, hän ei tiedä sitä ennenkuin seuraavana aamuna?
TODISTAJA: Läpäisittekö ihan tosissanne pääsykokeen?
ASIANAJAJA: Nuorin poikanne, kahdenkymmenen yhden ikäinen, kuinka vanha hän on?
TODISTAJA: Uh, tuota... kaksikymmentä yksi?
ASIANAJAJA: Olitteko läsnä, kun teistä otettiin tama kuva?
TODISTAJA: Yritätkö kusettaa mua?
ASIANAJAJA: Siis lapsenne siitettiin elokuun kahdeksantena?
TODISTAJA: Kyllä.
ASIANAJAJA: Ja mitä teitte sillä hetkellä?
TODISTAJA: Tota... kai mä sitten olin panemassa!
ASIANAJAJA: Teillä on siis kolme lasta?
TODISTAJA: Kyllä.
ASIANAJAJA: Kuinka moni on poika?
TODISTAJA: Ei yksikään.
ASIANAJAJA: Onko lapsissanne tyttäriä?
TODISTAJA: Pilailetteko te? Arvoisa tuomari, luulen, että minun on vaihdettava lakimiestä. Voinko saada uuden lakimiehen?
ASIANAJAJA: Miten ensimmäinen avioliittonne päättyi?
TODISTAJA: Kuolemaan.
ASIANAJAJA: Ja kenen kuolemaan se päättyi?
TODISTAJA: No kenenköhän kuolemaan luulisitte avioliittoni päättyneen?
ASIANAJAJA: Voitteko kuvailla henkilön?
TODISTAJA: Hän oli keskipituinen ja hänellä oli paksu parta.
ASIANAJAJA: Oliko hän mies vai nainen?
TODISTAJA: No arvaapa.
ASIANAJAJA: Tohtori, montako ruumiinavausta olette tehneet kuolleille henkilöille?
TODISTAJA: Teen kaikki avaukset kuolleille henkilöille. Haluaisitteko kenties muotoilla kysymyksenne uudelleen?
ASIANAJAJA: Vastatakaa KAIKKIIN kysymyksiin SUULLISESTI, ymmärrättekö? Mitä koulua kävitte?
TODISTAJA: Suullisesti.
ASIANAJAJA: Muistatteko ajan, jolloin tutkitte ruumiin?
TODISTAJA: Ruumiinavaus alkoi illalla puoli yhdeksän.
ASIANAJAJA: Ja herra Denton oli silloin kuollut??
TODISTAJA: Ei, hän istui pöydälläni ja taivasteli, kun tein hänelle ruumiinavausta.
ASIANAJAJA: Oletteko pätevä antamaan virtsanäytteen?
TODISTAJA: Huh....oletteko pätevä kysymään tuollaista?
ASIANAJAJA: Tohtori, tarkistitteko hänen pulssinsa ennen kuin aloititte ruumiinavauksen?
TODISTAJA: En.
ASIANAJAJA: Tarkistitteko verenpaineen?
TODISTAJA: En.
ASIANAJAJA: Tarkistitteko, hengittikö hän?
TODISTAJA: En.
ASIANAJAJA: Joten sitten on mahdollista, että potilas oli hengissä ennenkuin aloititte ruumiinavauksen?
TODISTAJA: Ei.
ASIANAJAJA: Kuinka voitte olla siitä niin varma, tohtori?
TODISTAJA: Koska hänen aivonsa olivat purkissa pöydälläni.
ASIANAJAJA: Vai niin, mutta olisiko potilas voinut olla siitä huolimatta hengissä??
TODISTAJA: Kyllä, on mahdollista, että hän olisi siitä huolimatta ollut hengissä ja harjoittanut tointaan lakimiehenä.

GO Maria!Sunnuntai 08.11.2009 20:56

Puhuttiin jotain sika influenssasta
Ja totesin vaan ettei kaikille tuu possu nuhaa ja sillee

Nii maria vaan sano et sitä ärsyttää koko sana possu nuha se on sika influenssa!!

Mä: Possu nuha miks se sana ärsyttää niin paljo?
Maria: Koska kaikki on vaan sillai et possu nuha heheh miettikää ny sillon ku oli lintu influenssa ni ei kukaan sanonu sillonkaan et tirppa flunssa!

Ei me toki naurettu marialle kukaan :DDD

Nyt kävi näin.Lauantai 07.11.2009 17:35

jos ihminen nauraa, se on iloinen
jos ihminen huokailee, se ei jaksa enää
jos ihminen ei hymyile, se on masentunut
jos ihminen katsoo maahan lasittunein silmin, se ajattelee jotakin
jos ihminen itkee, se ei näe ulospääsyä epämiellyttävästä tilanteesta
jos ihminen satuttaa muita, se on kostonhaluinen
jos ihminen satuttaa itseään, se ajattelee olevansa turha
jos ihminen tykkää olla esillä, sillä on liian kovat luulot itsestään
jos ihminen välttää muiden katseita, se haluaa olla rauhassa
jos ihminen katsoo olkansa yli, se kaipaa hellyyttä
jos ihminen pureskelee kynsiään, se on hermostunut
jos ihminen tarttuu toista ihmistä kädestä, se haluaa tukea jostakin
jos ihminen itkee jonkun toisen vuoksi, se rakastaa sitä.

NNI!Torstai 05.11.2009 20:51

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.
Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.
Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.
Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.
Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.
Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.
Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.
Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

Pakko (:Sunnuntai 18.10.2009 19:28

SINULLA ON?
☆ Ikävä - ON !
☆ Kasvoillasi – silmä, silmä, nenä, suu (:
☆ Taskuissasi - kännykkä ja HUULIRASVA
☆ Laukussasi - Vähä kaikkee (:
☆ Nälkä – Eipä hirveen
☆ Intohimona – Hmm (;
☆ Päälläsi – vaatteet.
☆ Hajuvettä – Jju Boum
☆ Stressiä – No eipä oikeestaan
☆ Pakkomielle – Niin mikä niistä?
☆ Hiuksissasi – ei mitään
☆ Kynsissäsi – ei mitää.
☆ Mielessä – paljon asioita..
☆ Salaisuus – on.
OLETKO?
☆ Ihastunut - Mmmm
☆ Stripannut - En myönnä mitään
☆ Valehdellut - kyllä.
☆ Pettynyt - olen.
☆ Vihainen - Én ole
☆ Valokuvauksellinen – Juu siis 24/7
☆ Lukiossa - Jju
☆ Surullinen - No en oikeestaan
☆ Onnellinen – Maybe
☆ Purevaa tyyppiä – Minäkö? (:
☆ Veloissa – En.
☆ Mustasukkainen – mm Joskus
☆ Omistushaluinen – Joskus
☆ Herkkä – No jaa
☆ Kipeä – En?
☆ Särkenyt jonkun sydämen - En kai.
☆ Valvonut koko yön - olen.
☆ Riippuvainen jostakin - olen.
☆ Oksentanut tahallisesti - en.
☆ Viillellyt – Tottakai
☆ Ajanut traktoria - olen.
☆ Lähettänyt yli 100 tekstaria päivässä – Eipä oo tullu ikinä laskettua
☆ Katunut tekojasi - En oikeestaan.
☆ Vienyt toisen miehen – En ?
☆ Ilkeä - Niin ne väittää
ONKO?
☆ Joku ihastunut sinuun - Veikkaisin et joo ;)
☆ Joku särkenyt sydämesi – on.
☆ Joku kehunut ulkonäköäsi - on.
☆ Jääkaapissasi mitä - ruokaa.
☆ Suomalaisissa jokin vika – on.
☆ Ulkomaalaisissa jokin vika – on.
☆ Mielesi pinnallinen - Eipä kai
☆ Rusketus kaunista – semmone tasane.
☆ Ahdistellut sinua - on.
☆ Mielessäsi alkoholipitoinen viikonloppu - Ei ainakaan just ny.
YLEISTÄ:
☆ Lempipaikka? – Hmm emt.
☆ Horoskooppisi? - Vaaka.
☆ Mitä pelkäät? - En oikeestaan pelkää mitää
☆ Haluatko mennä naimisiin? – En usko.
☆ Montako lasta haluat saada? – En yhtään.
☆ Lempijäätelö? - Emt.
☆ Pitääkö kukaan sinusta? – Kyyll (:
☆ Oletko pitänyt jostain henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - Hmm kaippa joskus
☆ Oletko yksin juuri tällä hetkellä? - En ole.
OLETKO:
☆ Itsepäinen - Joskus
☆ Viisas – TOTTAKAI
☆ Hyvä koulussa - Höhöö en
☆ Tylsä - Luultavasti (:
☆ Huutanut jollekkin kaverillesi & katunut – olen.
☆ Vakava - joskus.
☆ Narsistinen - en ?

SunnuntaitMaanantai 12.10.2009 01:06

Tänään oli ihan jees päivä... Bussi matka oli vaan vähä tylsä.. Mut joo nyt oon Mikkelissä otavassa. En tajuu meen lomalla vapaa ehtosesti kouluun. Ei mitään järkee.

random......... Maanantai 05.10.2009 13:54

05.10.2009 10:50 <Batu> aww cute :)






HAHA LOOOOL

My sweet 16Maanantai 28.09.2009 01:09

Kiitti kaikille jokka onnitteli (:

27.09.2009 00:18 <_DÄMN> ONNNEE!! (((= <3 olin eka ;D
27.09.2009 00:26 <JJuliaaaa> HYVÄÄÄ SYNTTÄRIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII RAKASSSSS<3333333333333333333 16V =)))
27.09.2009 00:39 <alexDISASTER> ONNNEEEEEEEEEEE ! ♥
27.09.2009 00:58 <mollam> JEEEE ONNNEEEE <3!
27.09.2009 01:54 <josspe> onnneee :)
27.09.2009 02:22 <^Mufu> ONNEEEEEEE <3333 : )))))))
27.09.2009 11:36 <suokenguru> ONNEA RAKKAANI!! <123465 :)
27.09.2009 11:42 <``Ninna> onnea ♥
27.09.2009 11:46 <jippurajuniori> ONNEA<3
27.09.2009 12:12 <katdja> onnea <3
27.09.2009 12:38 <prescription> onnee ! =)
27.09.2009 12:50 <roxie]> ONNEE<3333 !!! :*
27.09.2009 13:01 <dysfunk> onneeee<3
27.09.2009 13:01 <dysfunk> kesti vähä sanoo ku oli kommenttikielto
27.09.2009 13:18 <Stikki> Onnea pullaseni =)
27.09.2009 13:29 <Namine`> Hei Riikka hyvää synttäriä !<3
27.09.2009 14:02 <SuzanneRock> onnee =)
27.09.2009 16:47 <WUAWUA> onneeee <33
27.09.2009 16:54 <`saanaaa> onnee :))
27.09.2009 17:13 <Memi_> onnea! =)
27.09.2009 17:29 <sparkie> onnee (:
27.09.2009 23:22 <Mortician_> onnea :E

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.09.2009 01:32


Lopussa kiitos seisoo
ja matkan varrella kadotitte musta kaiken heikon,
mä en tahdo paeta.
Oon pahoillani kaikesta, jokaisesta arvesta.
Yhdessä pitkään käveltiin, kiitos, anteeks, näkemiin.

ASDPerjantai 11.09.2009 11:22

Taas jotain fysiikkaaaaa :/ Etsikää särkänniemen tähtiakatemiasta tietoa planeetoista :) Kiinnostaa kaikkia niiiiiiiiiin paljon :_) Ei mulla muuuta