IRC-Galleria

Romanticide

Romanticide

Kripa Pimpanpää

Tomi Metsäketo [[sadetSunnuntai 30.07.2006 22:37

Omistan Tomi Metsäkedon nimikirjoituksen. [[sadet :W

Voihan Kakko sentään taas :WSunnuntai 30.07.2006 01:12

"We 're not Iron Maiden and we are not from England, we are SONATA and we come from Finland!" PERKELE! :W:W:W

Mahtoi mahdollisilla ohikulkijoilla olla hauskaa, kun sattui kulkemaan ikkunani alta minun fiilistellessäni Kakko Arctican Qstockin keikan suoraa lähetystä. Ja mahtaa mahdollisia ohikulkijoita nyt vaivata päänsärky. Ei vain sen vuoksi, miltä ääneni yleensä kuulostaa, vaan myös sen vuoksi, että tällä hetkellä olen menettänyt sen lähes kokonaan minua vaivanneen myyräkuumeen ansiosta ja se vasta onkin kaunista kuunneltavaa. Joka tapauksessa odotan ensi lauantaita (ja sunnuntaita, mutta nyt emme puhu siitä) AIVAN HELVETISTI, mutta sitä enemmän tapahtumaa, jossa minun sukunimeni muuttuu Kakoksi. 'Cause I'm Arvilommi no more. Kyseisestä kappaleesta (Ulla no more) puheenollen luulempa, että herra Kakko ei laittanut lasejaan päähänsä siksi, että hän ei olisi enää sokea, vaan siksi, että häntä ullatti eikä hän halunnut olla enää ulla ja päätti sen kunniaksi laulaa koskettavan kappaleen Ulla no more. Nyt kakkoilemaan.

[[kripa [[kakko

P.S. Äiti ajoitti täydellisesti puhelunsa minulle. Miksi juuri samalla sekunnilla Sonatan keikan alun kanssa täytyy soittaa?! Ymmärtäisin jos kysymys olisi elämästä ja kuolemasta, mutta ei ole.

porkkanaLauantai 29.07.2006 22:57

lakanaLauantai 29.07.2006 22:41

Johtajan laulu <3Lauantai 29.07.2006 15:00

Tehtaan rantaan käveltiin
Kerroit lähteväsi pois
Mä hiljaa itkin, pelkäsin
En irti päästää voinut ois

Aa-aa
Aa-aa-aa

Johtaja nousee siivilleen
Se lentää suoraan valkoiseen
Valoon auringon sen laulu katoaa
Syliin taivaan valkoisen
Syliin tähtien ja kuun
Hellään huomaan nukahtaakin voit

Kerroit, uskot unelmaan, joka valkoisena soi
Se uni meidät yhdistää
Sen syliin nukahtaakin voi

Aa-aa
Aa-aa-aa

Johtaja nousee siivilleen
Se lentää suoraan valkoiseen
Valoon auringon sen laulu katoaa
Syliin taivaan valkoisen
Syliin tähtien ja kuun
Hellään huomaan nukahtaakin voit

WHITE POWEEEEEEEEEEEEEEEEEER!!!

[[ulla

HUOM! Emme oikeasti ole natseja, tämä on vain rooli!

-extaasLauantai 29.07.2006 11:50

Oi Daim -kahvi, miksi olet niin hyvää?
Oi sininen Marianne, miksi olet niin hyvää?
Oi valkoinen Toblerone, miksi olet niin hyvää?

MyyräkuumePerjantai 28.07.2006 17:38

Olen epäonnekseni sairastunut myyräkuumeeseen. Myös Ainolla alkoi tänään samaan tautiin viittaavat oireet. Onko se mahtanut tarttua myyristä? Jos ei, niin mistä sitten?

?!Torstai 27.07.2006 19:47

Olemme vihdoinkin päässeet Vaipan ja Myyrän kanssa yhteisymmärrykseen! Tänään saimme olla haavit auki (naamalle tulee), kun meitä kehuttiin, mutta poikia ei (lol) ja kaiken lisäksi saimme lähteä kotiin puoli tuntia aikaisemmin. Ehkä he ovat vihdoinkin huomanneet ymmärtäneensä meidät väärin. Ehkä he ovat vihdoinkin huomanneet, että muistakin kuin Jennistä on tekemään hyvää työtä. He alkavat pikkuhiljaa myös osallistua insideihimme, kertoivat nimittäin olleensa mm. MYYRÄjahdissa ja sanoivat meidän tehneen jotain, mistä MYYRÄTKIN tykkäävät. Näimme heidän myös nauravan, molempien! Tänään oli myös kauan odotettu kohtaaminen Johtajan kanssa.

[kieritKeskiviikko 26.07.2006 19:40

"Ku näkee noi Laalaa -asut, ni on muna pystys seuraavan viikon." - Aino

P.S. Vaippa & Myyrä <3<3
P.P.S. NAAMALLE TULEE!
P.P.P.S. 26.07.06 21:46 <Aainoo> Laa-Laa. se kirjoitetaan noin.

[Ei aihetta]Torstai 20.07.2006 22:27

No nyt on sit Irmeli Hannula -kulmakarvat.