IRC-Galleria

PerusTiistai 01.06.2010 17:50

"Lauantaina Kärkkäisen pihalle kokoontui yli sata mopoa tapaamiseen, jossa mopoilla "keulittiin" keula ylös nostettuna useita kymmeniä metrejä, vaikka kyseessä on yleinen piha, jonne kellä tahansa oli mahdollisuus päästä. Poliisin puuttuessa tilanteeseen osa nuorista yritti haitata virkavallan työtä muun muassa irrottamalla johtoja poliisin moottoripyörästä.

Valvonnassa annettiin yhteensä 46 rangaistusvaatimusta, seitsemän rikesakkoa ja seitsemän huomautusta.

Rikosilmoituksia kirjattiin viisi, joista kolme tuli törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja yksi rattijuopumuksesta.

Ajoneuvojen kuljettajia jouduttiin määräämään ajokieltoon 24. Heistä puolet oli viritetyllä mopolla ajaneita nuoria. Heidän ajo-oikeutensa ei riittänyt virittelyjen vuoksi moottoripyöräksi luokiteltavaan mopoon.

Mopoihin kohdistuneet toimenpiteet tehtiin enimmäkseen Ylivieskassa mopojen kokoontumisajon seurauksena.

Muut ajokiellot tulivat kovista ylinopeuksista. Suurin ylinopeus mitattiin kuudenkympin alueella, missä kuljettaja ajoi 117 kilometriä tunnissa.

Lisäksi poliisi kirjoitti 14 valvontailmoitusta ajoneuvojen kunnosta."

Oli vähän tylsää joten:Tiistai 01.06.2010 17:39

A Fact Of LifeMaanantai 08.03.2010 15:28

After Monday and Tuesday even the calendar says W T F...

6kk♥ ->Keskiviikko 16.12.2009 02:14

=)

[Ei aihetta]Lauantai 12.12.2009 01:12

Jooo :Dd todellaki joo :D

SFT:n uusinMaanantai 07.12.2009 16:20