Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen
on puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen voi kumpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois
vaan illaln tullen katoaa ja tummuu aina pois
Silti nään sen toivon keskel raunioiden
Ja yhä toivon etten oo ainoo
Joka aistii sen toivon vaikeina hetkinä
Toivon että näät sen toivon vaikkei sitä oo paljoo
Ei meit maahan oo niitattu kii,
ei olla mantereit, ei olla saarii. Erillemme me ajauduttiin,
mut jaloillemme kumpikin pudottiin.
Me erotaan yhteisymmärrykses ja sovus,
se voi olla uuden luvun alotus.
Se ei voi, mennä niin et kadulla me sanota ees moi,
eikä muisteta ollenkaa niit hyvii aikoi.
Miks tuhlata enempää näit voimavaroi