IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Maanantai 26.12.2011 15:28

Kun halaat toista ihmistä, kiinnitätkö huomiota hänen tuoksuunsa?
- kyl sitä väkisinki vähä haistelee et mille se toinen ihminen tuoksuu

Kuunteletko musiikkia iltaisin ennen nukahtamistasi? Miksi?
- joskus kuuntelin mutta enää ei oikei oo aikaa sellaseen.

Missä tanssit viimeksi pitempään kuin yhden kappaleen ajan?
- en tosiaan muista mis oon ees tanssinut viimeks.

Pidätkö äänestämistä kansalaisten velvollisuutena?
- Ei se mikään velvollisuus ole.

Mikä takaa sinulle hyvät yöunet?
- kullan vieres nukkuminen ja se etten oo ajatellut mitää synkkiä asioita.

Mitä annoit viimeksi jollekin lahjaksi?
- Joululahjoja annoin ihmisille.

Ostatko hyvännäköiset kengät, vaikka ne tuntuvat epämukavilta jaloissa?
- riippuu varmast kengistä mut jos ne ovat oikein suuret rakkaudet niin ostaisin melko varmastin.

Kuinka monta junamatkaa teet vuodessa?
- en matkusta koskaan junalla joten sanon et nolla.

Käytkö saunassa yksin, kaverien tai perheen kanssa vai etkö sauno ollenkaan?
- saunon melko harvoin mut silloin ko saunon nii saunon yksin.

Jos näet suutelevan pariskunnan, jäätkö katsomaan heitä?
- eipä mua paljoon liikuta muut pariskunnat.

Omistatko yhtään Muumimukia? Jos, millaisia?
- omistan joo, sellasen rakkausmukin, niiskuneidin ja talvi kupin.

Milloin viimeksi puhuit tuntemattoman ihmisen kanssa? Missä?
- varmast kaupassa joku päivä.

Ovatko läheisesi huolissaan alkoholinkäytöstäsi?
- Ei niiden tarvii.

Mitä kirjaa et halua lukea uudelleen? Miksi?
- luen aika vähän kirjoja joten jätän kommentoimat tähä.

Näkeekö sinut useammin kumisaappaat vai luistimet jalassa?
- tekis mieli sanoo et kumpparit jalas mut en omista sellasia joten pakko sanoo et luistimet jalas vaikken luistele koskaan.

Mitä täytteitä et halua pitsaasi?
- simpukoita, banaania, tomaattia....

Oletko koskaan löytänyt jotain kirpputorilta? Jos olet, mitä?
- Vaikka ja mitä, kaikkee kivaa tottakai :-)

Haluatko tulevaisuudessa ensin perheen vai työpaikan? Miksi?
- en mieti tulevaisuutta joten asiat tulee siinä järjestyksessä kun ne tulee.

Montako valokuvaa näet, jos katsot nyt ympärillesi?
- en yhtään.

Kulkeeko suvussasi joku sairaus, joka on periytynyt sinulle?
- eeip

Oletko koskaan ollut tv-sarjassa avustajana? Jos olet, missä?
- en.

Mitä lajia olisit kaivannut ala- tai yläasteesi liikuntatunneille?
- jotain erikoisempia lajeja.

Mihin laitteeseen voisit huvipuistossa mennä yhä uudestaan?
- nah, tuskin mihinkään.

Kenet julkisuudenhenkilön näit viimeksi?
- öö

Mihin ravintolaan veisit kumppanisi/ihastuksesi syömään? Miksi?
- hmm. no en tosiaa tiiä :D

Mistä otat vaikutteita pukeutumiseesi?
- blogit ja pukeudun sillain kui minuu itteeni huvittaa ja mikä tuntuu kivalta.

Luetko usein netistä uutisia?
- melko harvoin.

Jos olet ihastunut, lähestytkö ihastustasi vai ihailetko häntä kauempaa?
- oon rakastunut.

Mitä mieltä olet Nelosen tupakanvastaisista jatkuu-mainoksista?
- no en oo tainnu nähä koko mainost.

Mitä murretta puhut?
- Ihan jotain omaani.

Mitä teet ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi?
- juon teetä, no en tiedä.

Onko parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa? Miksi?
- Yksin, paska suhde ei oo kummankaan eduks.

[Ei aihetta]Maanantai 26.12.2011 15:14

tummenna ne kohdat, jotka pitävät paikkaansa tältä vuodelta.

suutelin
... useamman kuin 2 henkilön kanssa
... useamman kuin 4 henkilön kanssa
... useamman kuin 10 henkilön kanssa
nukuin yön vastakkaisen sukupuolen vieressä
poltin tupakkaa
poltin sikaria
käytin nuuskaa
join alkoholia
käytin huumeita
shoppailin
tein raskaustestin
tulin raskaaksi
olin sairaalassa
telttailin
kävin ulkomailla
olin laivalla
olin festareilla/keikalla
seurustelin
itkin
kerroin jollekulle rakastavani häntä
olin hautajaisissa
... häissä
... ristiäisissä
... rippijuhlissa
riitelin
katkaisin välini johonkin kaveriin
... sukulaiseen
valehtelin
olin sanoinkuvailemattoman onnellinen hetken ..
petyin ihmisiin
sain uusia kavereita
mokasin jossakin asiassa pahasti
sain uuden sisaruksen
joku läheisistäni synnytti
menetin ystävän
opin uusia asioita
otin kuvia
vietin syntymäpäiviäni
otin lävistyksiä/korviksia
otin tatuoinnin
sain lahjoja
ikävöin jotakin ihmistä
tein jotain todella tyhmää
pahoinpitelin jonkun
mielipiteeni jostakin ihmisestä muuttui
muutuin itse vuoden aikana
tappelin fyysisesti jonkun kanssa
kiukuttelin vanhemmilleni
laskettelin
ajoin mopolla/skootterilla
ajoin autoa
kävin huvipuistossa
kävin kalassa
veneilin
olin mökillä
nukuin 24 tuntia putkeen
kävin baarissa
olin todella surullinen
sain jonkun itkemään
pyysin joltakin anteeksi
olin yön ulkona
vietin elämäni parhaimpia hetkiä

[Ei aihetta]Maanantai 26.12.2011 00:42

Tunnusta mitä kaikkea omistat
[omistan sellase poron] nallen, jonka vieressä nukut
[x] vaaleanpunaiset alushousut
[ ] tarrakirjan
[ ] pornolehden
[ ] Antti Tuiskun levyn

Myönnä, mitä näistä olet tehnyt:
[ ] oksentanut humalatilassa
[ ] polttanut tupakkaa
[ ] ..vakituisesti?
[x] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[ ] liftannut tuntemattoman kyytiin
[ ] kiusannut vakavissasi
[x] saanut jonkun sanoillasi itkemään
[ ] pettänyt vanhempiesi luottamuksen
[x] huutanut jollekin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee

Millaiset treffit seuraavista haluaisit:
[x] kahvi ja mukava pieni kahvila
[ ] illallinen romanttisessa ravintolassa
[x] piknik viltillä
[x] lempibändisi keikka
[ ] baari, humala
[x] luistelu
[x] mökki, sauna
[x] kynttilöitä, itse tehty illallinen
[x] kävely
[ ] ajelu autolla ympäri kotikaupunkiasi
[x] huvipuisto
[ ] hesburger

Mitä näistä teet joka päivä:
[ ] laulat
[ ] pidät hauskaa
[x] tapaat ystäviäsi
[ ] opiskelet
[ ] teet töitä
[x] kuuntelet musiikkia
[/] katsot televisiota
[x] laittaudut peilin edessä
[ ] tanssahtelet
[ ] kiukkuat
[x] naurat
[x] käyttäydyt hyvin
[ ] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[ ] luet
[ ] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[ ] valehtelet

Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:
[x] kostonhaluinen
[ ] ilkeä
[ ] siisti
[x] itsekäs
[x] sohvaperuna
[ ] kiltti
[ ] epätoivoinen
[ ] yksinäinen
[x] onnekas
[x] erilainen
[ ] ahkera
[x] auttavainen

Mitä seuraavista haluaisit:
[ ] päästä bb-taloon
[x] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] matkustaa maailman ympäri
[ ] syödä puuroa
[x] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[ ] juoda pääsi täyteen
[x] syödä mustikoita

Olen:
[ ] Ratsastanut kamelilla
[ ] Harjannut kissaa
[ ] Ollut jälki-istunnossa
[ ] Lyönyt kaveria
[ ] Halannut naapuria
[x] Juonut samppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[x] Yöpynyt hotellissa
[ ] Käynyt Amerikassa
[ ] Käynyt Puuhamaassa
[ ] Polskutellut Serenassa
[ ] Ollut musiikkivideossa
[ ] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] valvonut koko yötä
[x] Sanonut "rakastan sinua"
[ ] Stripannut
[x] Ollut rippileirillä
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[x] Mokannut kotitalouden tunnilla
[x] Tehnyt yli 80 e kännykkälaskun
[x] Leikannut koiran kynsiä
[x] Ollut päivän syömättä mitään
[ ] Yrittänyt iskeä itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä ja onnistunut
[x] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[ ] Ollut moottoripyörän kyydissä
[x] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ] Soittanut seksilinjalle
[x] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[ ]Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x] Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x] Nielaissut jääpalaa
[x] Haukkunut hevareita
[x] Soittanut väärään numeroon
[ ] Oksentanut ruusupuskaan
[ ] Vilautellut julkisilla paikoilla
[x] Halannut julkkista
[x] Itkenyt ilman mitään syytä
[x] Ollut järjestämässä discoa
[x] Matkustanut peräkontissa
[ ] Siivonnut lattialta oksennusta
[ ] Kävellyt yli 10cm koroilla
[x] Karannut kotoa
[x] Saanut 4-5 kokeesta
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[ ] Pelännyt hämähäkkejä
[x] Ollut puolukassa
[x] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule
[ ] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[ ] Ajanut mopolla ojaan
[x] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ] Hävittänyt laukkua Linnanmäellä
[ ] Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle
[x] Laulanut mikrofoniin
[ ] Astunut lehmän paskaan
[x] Ajatellut itsemurhaa
[x] Tykännyt The Rasmuksesta
[ ] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x] Juonut Hyla-maitoa
[ ] Hengittänyt heliumia
[x] Käyttänyt ripsentaivutinta
[ ] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Uinut avannossa
[x] Ollut lempiartistini keikalla
[ ] Harrastanut balettia
[x] Löytänyt kadulta rahaa
[x] Värjännyt hiukseni
[x] Lintsannut
[ ] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] Lukenut Raamattua
[x] Tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] harrastanut itsepuolustusta
[x] Pyörtynyt
[ ] Haaveillut näyttelijän urasta
[x] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] Tuntenut itseni yksinäiseksi
[x] Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] Harrastanut näyttelemistä
[x] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] Eksynyt
[ ] Saanut paniikkikohtauksen
[ ] Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] Soittanut/laulanut bändissä
[/] Ajanut autoa
[ ] Ajanut mopoa/skootteria
[x] Nukahtanut koulussa tunnille
[x] Saanut aivotärähdystä
[x] Luntannut kokeessa
[ ] Saanut murtumaa
[x] Antanut rahaa katusoittajalle
[ ] Käynyt Irlannissa
[ ] Käynyt Ukrainassa
[x] Käynyt Ruotsissa
[x] Pelannut twisteriä
[ ] Hukannut kirjastonkirjan
[ ] Ollut galleriassa päivän kuvana
[ ] Ollut liikenneonnettomuudessa
[ ] Ollut sairaalassa yötä
[x] Ollut Lapissa
[x] Ollut lehdessä
[ ] Ollut tappelussa
[ ] Lukenut kirjan ruotsiksi
[x] Leikkinyt pikkuautoilla
[x] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[x] Kuvitellut olevani kala
[x] Teipannut suuni kiinni
[x] Palauttanut kokeen melkein tyhjänä
[ ] Pessyt hampaani joka ilta

Minulla on:
[x] ainakin yksi kenkäpari
[x] monta tyynyä
[ ] siniset verhot
[x] sotkuinen pöytä
[ ] yksi siisti pöytä
[x] mp3 soitin
[x] hiusharja
[x] roskia
[x] tyhjä karkkipussi
[ ] limupullo
[x] ripsiväri
[x] kajaali
[x] kirjoja
[x] Raamattu
[x] bikinit
[ ] huulikiilto
[ ] suuri nallepehmolelu
[ ] paljon pehmoleluja
[x] laukkuja
[x] koriste-esineitä
[ ] simpukoita
[ ] suitsukkeita
[ ] voodoo-nukkeja
[x] ikkuna
[x] ovi
[ ] helmiverhot
[x] tietokone
[ ] dvd-soitin
[x] dvd-levyjä
[ ] cd:itä
[x] kännykkä
[x] luomivärejä

Huoneessa, jossa nukun on:
[ ] ampiainen
[ ] hyttysiä
[ ] kärpänen
[x] likaiset sukat
[x] Kalevala-koru
[ ] itsepiirtämäni kuva kehyksissä
[x] sänky
[ ] nojatuoli
[ ] kokolattiamatto
[ ] pinkit lakanat
[x] kasveja
[ ] vanha "niisto" paperi
[ ] sipsipussi
[x] sotkuinen vaatekaappi
[x] kamera
[x] pieni peili
[ ] nahkatakki
[x] hiustensuoristin
[ ] hiustenkiharrin
[x] lompakko
[ ] päiväkirja
[x] huulirasva
[x] patteri
[ ] 3 kaukosäädintä
[ ] nenäliina
[x] pölyä
[ ] omenanraato
[x] kynsilakkapurkkeja
[x] kynttilöitä ja tuikkuja
[ ] lyhty
[ ] kristallikruunu
[x] sotkuista
[ ] siistiä
[x] viihtyisää
[x] kotoisaa


Tahdon:
[x] matkustaa Australiaan
[x] pelata jotain peliä
[ ] mennä vessaan
[x] muuttaa
[ ] käärmeen
[ ] kirppuja
[ ] kouluun
[x] ulos
[x] kavereita
[x] ystäviä
[x] huutaa
[ ] itkeä
[x] nauraa
[x] katsella ulos
[x] lopettaa tämän gallupin
[x] tehdä tämän gallupin loppuun

Odotan:
[x] kesää
[ ] kärpäsiä
[ ] kaveria
[x] tämän gallupin loppumista
[x] pääseväni ulos
[x] kännykkäni soivan
[ ] ruokaa
[x] maailmanloppua
[ ] isääsi
[ ] kaverisi viestiä

Olen:
[ ] blondi
[x] brunette
[ ] kalju
[x] hoikka
[ ] lihava
[ ] alle 18
[x] yli 18
[ ] suosittu
[ ] pidetty
[x] kiusattu

Pidän:
[x] sitruunoista
[x] juustosta
[ ] piimästä
[ ] siisteydestä
[ ] sotkusta
[x] hiljaisuudesta
[ ] melusta
[ ] tungoksesta
[x] lumesta
[ ] lokeista
[ ] hatuista
[ ] itsestäni
[x] eläimistä
[ ] mudasta
[x] oranssista väristä
[x] mökkireissuista
[x] takkatulesta
[ ] orvokeista
[ ] vaaleanpunaisista seinistä
[ ] silkkilakanoista
[ ] kissoista
[x] koirista
[ ] hevosista
[ ] liskoista
[ ] papukaijoista
[ ] kaloista
[ ] marsuista
[ ] hamstereista
[ ] hiiristä
[ ] rotista
[ ] käärmeistä
[ ] lähes kaikista eläimistä
[x] lapsista
[ ] keväästä
[ ] talvesta
[x] syksystä
[x] kesästä
[ ] hiihtämisestä
[x] lentopallosta
[x] luistelusta
[x] jalkapallosta
[x] laulamisesta
[x] tanssimisesta
[x] lehtien lukemisesta
[ ] pianonsoitosta
[x] kirjoittamisesta
[x] piirtämisestä

Tätä mieltä minä olen:
[ ] homous on sairaus
[ ] homous on syntiä
[ ] koulu on perseestä
[ ] maailman söpöin on Orlando Bloom
[ ] Bush on hyvä jätkä
[x] iloiset ihmiset ovat rasittavia jos on itse pahalla päällä
[x] mandariinit on hyviä

[Ei aihetta]Perjantai 23.12.2011 17:42

Tässä on sanoja. Kirjoita mitä jokaisesta sanasta tulee ensimmäisenä mieleen. Älä jää miettimään vaan anna tulla ensimmäinen assosiaatio suoraan syvältä mielestäsi. Voit käyttää tarvittaessa useampaa sanaa/lausetta.

1. Auto: mersu
2. Koira: enkelisaku
3. Rakkaus: kulta
4. Maailma: erilaisuus
5. Uskonto: raamattu
6. Ruoka: porkkana
7. Äiti: keittiö
8. kuolema: hautajaiset
9. Kukka: ruusu
10. Matka: lentokone
11. Suru: itkeminen
12. Häät: valkoinen häämekko
13. Sairaala: pelko
14. Ahdistus: paniikki
15. Orlando Bloom: hohhoijaa
16. Elokuva: lassie
17. Sormus: vasen nimetön
18. Tupakka: hyi
19. Huumeet: turhaa
20. Onnellisuus: iloisuus
21. Vapaus: irtiotto
22. Facebook: yhteydenpito
23. Ystävä: tärkeä
24. Romantiikka: ruusut
25. Musiikki: merkitsee paljon
26. Yksinäisyys: ahdistus
27. Kesä: työt
28. Meri: suola
29. Salaisuus: älä kerro tästä kenelkää
30. Seksi: mau
31. Partaterä: terävä
32. Urheilu: kuntosali
33. Suklaa:riippuvuus
34. Vapaa- aika: tietokone
35. Lapsi: vauva
36. Homo: vaaleenpunane
37. Tuoksu: versace
38. Tunne: niit on paljon
39. Palomies: punane
40. Nälkä: jääkaappi
41. Hiljaisuus: leiri
42. Lääkkeet: hups
43. Mainos: turhuus
44. Petos: anteeksiantamattomuus
45. Jäätelö: jäätelökioski
46. Mustarastas: harakka
47. Ikävä: suuri tunne
48. Kuutamo: taivas
49. Kahvi: kahvinkeitin
50. Isänmää: suomenlippu

[Ei aihetta]Perjantai 23.12.2011 17:35

täytä tietoja mitä teit vuonna 2011:

Kuinka paljon täytit vuonna 2011? - 18
Tunnetko aikuistuneesi? - en tosiaan
Oliko sellainen vuosi kuin toivoit? - ei mulla mitään odotuksia ollut.

OLITKO?
Sairaalassa, miksi, kuinka kauan? - kävin mä siellä vähän turhankin monesti tuon polven vuoks.
Ambulanssissa, miksi? - en
Poliisiautossa, miksi? - en
Laivalla - joo
Hautajaisissa - en
Häissä - en
Mökillä - en
Ulkomailla - jep

MATKUSTITKO:
Junalla - en
Linja-autolla - arvatkaas vaa et kui monest....
Laivalla - joo
Jollain muulla, millä? - mersun kyydis liia mont kilometriiiii !

MIEHET:
Olitko ihastunut - joo ja enemmänkin
Suutelitko - joo
Nukuitko pojan kanssa? - joo
Halasitko poikaa? -joo
Seurustelitko - joo

PETTYMYKSET:
Menetitkö läheisen - en
Kärsitkö sydänsuruista - hitusen
Riitaa ystävien kanssa - joo

PÄIHTEET:
Alkoholia - joo
Huumeita - ei tosiaa
Nuuskaa -eei

RANDOM:
[ ] olin baarissa
[x] itkin ilosta
[x] itkin surusta
[x] olin onnellinen
[x] masentunut
[ ] sain mitä olin kauan halunnut
[x] tein jotain mikä kaduttaa
[x] sekoilin

MILLOIN VIIMEKSI?:
Ilahdutit jotakuta? - öö
Laittauduit hienosti? - huomenna
Käytit peruukkia? - aina tottakai !
Joit mehua? - aamul
Söit kakkua? -marraskuus
Kuuntelit musiikkia? - hetki sit kun olin lenkil
Nukuit? - yöllä
Söit? - joki aikaa sit
Nauroit? - eilen
Itkit? - pari päivää sitte
Hyräilit? - tänää
Lauloit? - ^^
Hymyilit? - ainaine tekovirne päällä
Otit valokuvan itsestäsi? - tänää
Sanoit omasta mielestäsi oudon sanan? - töpseli on outo sana ja sanoin sen eile
Sanoit moi? - harvemmi sanon moi.
Puhuit jotain muuta kieltä, kuin suomea? - omaa slangia joo.
Näit unta? - viime yön
Oliko uni hyvä vai paha? - liian todellisen tuntune
Olit onnellinen? - koko ajan
Mitä haluat joululahjaksi? - en tartte mitään
Missä ja miten vietät joulun? - kotona ja mummolas hengaan ihmisten kanssa.
Mitä aiot tehdä uutena vuotena? - en tosissaa tiedä.
)

[Ei aihetta]Maanantai 19.12.2011 23:44

Paikka
jossa vietät eniten aikaa?: asuntola, koti ja mersu
jossa on parhaimmat muistot?: millon missäkin
jossa on kamalimmat muistot?: jaa
jossa olet nyt?: kotona
jossa haluaisit olla nyt?: nukkumassa kullan vieres.
jonne menet seuraavaksi?: keittiö
josta viimeksi tulit?: mummola
jossa viimeksi nauroit?: mummola
jota et unohda koskaan?: mummola !
jonne aiot huomenna mennä?: SAIRAALA !
jonne et halua koskaan mennä?: helvetti

Henkilö
joka piti viimeksi sinua kädestä kiinni?: kulta
joka saa sinut aina nauramaan?: no en nyt tiiä aina mut santtu osaa naurattaa
joka viimeksi halasi sinua?: kultsi
joka viimeksi sai sinut iloiseksi?: jensba
joka sai sinut viimeksi itkemään? : itkemää ilost sai kulta.
jonka kanssa on parhaimmat muistosi?: montamonta sellasta
jonka seurassa voit olla oma itsesi?: lähes kenen seuras vaan
joka lähetti viimeksi tekstarin sinulle?: kulta :D
joka viimeksi suuttui sinulle?:mulle on turha suuttua
jolta haluaisit pyytää anteeksi?:
joka merkitsee sinulle eniten?: pitääks tähänki vastata toi yks, no vastaan siltiki. KULTAKULTAKULTAKULTA !

Oletko koskaan
saanut ketään itkemään?: oon
nähnyt jonkun kuolevan?: hyi en
itkenyt kavereidesi edessä?: joo
nauranut kun joku on kaatunut?: toki
metelöinyt tunnilla?: vahingossa
ollut koulukiusattu?: en kommentoi
saanut rikosrekisteriä?: eh
ollut poliisiauton kyydissä?: en
suudellut tuntematonta?: een
hakannut jonkun sairaalakuntoon?: en
sytyttänyt tahallisesti tulipaloa?: en
karannut jostain keskellä yötä?: varmaa
soittanut pilapuheluita?: lol toki
kontannut keskellä koulun lattiaa?: mm

Millainen/millaiset
kännykkäsi on?: kakka
luokkasi on?: melko omituine
on puhelimesi taustakuva?: eimikää
asiat saavat sinut hermostumaan?: voi kuule
asiat saavat sinut surulliseksi?: se jos muil on paskat oltavat
ovat sinun välisi vanhempiisi?: ihan jeez
ovat sinun tulevaisuuden suunnitelmasi? ei mitää suunnitelmii

Haluaisitko
olla joku muu henkilö?: en
muuttaa omaan asuntoon?: en vielä
muuttaa ulkomaille?: en
sanoa jollekin suorat sanat?: mahdollisesti
unohtaa jonkun henkilön?: mm
nähdä missä olet 10 vuoden kuluttua?: en
nyt halata jotain tiettyä henkilöä?: kyllä
nyt suudella jotain tiettyä henkilöä?: kyllä
nyt olla jossain toisessa paikassa?: kyllä
muuttaa elämässäsi monia asioita?: ehen
tehdä jotain mitä et uskalla tehdä?: ää

[Ei aihetta]Perjantai 16.12.2011 18:26

ALOITUS
Kuka on sinulle tärkein ihminen koko maailmassa? - matias tällähetkellä.
Voisitko tappaa toista ihmistä? - en
Mitä musiikkia kuuntelet? - kuuntelen sitä mikä kuulostaa korville hyvältä.
Pelkäätkö maailmanloppua? - en
Mitä haluaisit sanoa sinun ihastuksellesi? - se on enemmän kuin ihastus mut haluisin sanoa sil että haluun nähä.
Onko ihastuksesi IRC-galleriassa? - eip n
Mikä sinua pelottaa eniten maailmassa? - läheisten kuolema.
Paras katsomasi elokuva? - step up.it on hyviä.

OLETKO
Saanut ketään itkemään? - joo
Nähnyt jonkun kuolevan? - en
Itkenyt kavereidesi edessä? - kyllä
Nauranut kun joku on kaatunut? - :-D vahingonilonen ko olen nii joo.
Sytyttänyt tahallisesti tulipaloa? - en
Soittanut pilapuheluita? - joo
Kontannut keskellä koulun lattiaa? - en muista mut varmastin oon.

KERRO TYTÖSTÄ, JOTA VIIMEKSI AJATTELIT
Oletko nähnyt hänet tänään? - en
Voisitko halata häntä? - joo
Millon viimeksi huusit hänelle? - en muista et oonko sil huutanu koskaa :o
Milloin näitte ensimmäisen kerran? - syksyllä
Mitä mietit kun näit hänet ekan kerran? - en oikein mitään.
Oletko itkenyt hänen takiaan? - en

KERRO IHMISESTÄ JOKA ALKAA KIRJAIMELLA
A- vihani kohde.
E - ihastuttava ihminen joka jaksaa kuunnella.
J - serkkuherkku.
K - itku tulee silmää :-(
M - kulta !
I - ilmapallo
T - sisko
S - parasta lenkkiseuraa, ihminen jolle pystyn kertomaan asioita ja on kovi luotettava tapaus.
P - paras tyyppi! ei oo päivää millo ei naurettais!!
L - kovi taiteellinen sielu

[Ei aihetta]Tiistai 13.12.2011 23:36

VIIMEISET
Viimeisin pusu: pari tuntia sitte
Viimeisin alkoholijuoma: lauantaina
Viimeisin autoajelu: tänään tänää
Viimeisin nähty elokuva: en muista
Viimeisin puhelinsoitto: tänää matiakselle
Viimeisin soitettu biisi: en muista
Viimeisin itku: muutama viikko sit

OLETKO
Oletko ollut vastakkaisen sukupuolen kanssa suihkussa? - eh
Oletko koskaan uinut alastomana? - jep
Oletko koskaan ollut TV:ssä? – en muistaakseni
Oletko ikinä lintsannut? - kyllä
Oletko ikinä karannut kotoa? - toki :D
Oletko ikinä oksentanut tahallisesti? - en
Oletko ikinä ollut masentunut? - kyllä
Oletko ikinä vihannut ketään? – kyllä vain

KUKA
Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten ? - janna
Kuka soitti sinulle viimeksi? - matias
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? - ^
Keneen ärsyynnyt useimmiten? - se samaine ääliö. eivaa
Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? - äidil valittelin
Kenen luona/missä olit viimeksi yötä kun et ollut kotonaa? - taisin olla leirillä yötä
Kuka nukkui viimeksi vieressäsi? - matias
Kuka huolestui sinusta viimeksi? - äiti

TAVAT
Kiroiletko? - harvoin
Kokkaatko omat ruokasi? - jos jaksan kokkailla
Teetkö kotitöitä? - teen
Pidätkö suklaasta? - enää se ei oo nii hyvää ko mitä se oli joskus...
Omistatko koiran? - kaksikin
Käytätkö rahasi viisaasti? - osittai
Pidätkö uimisesta? - en
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystävällesi? - joo ja sit meil on tylsää yhes.

[Ei aihetta]Torstai 08.12.2011 20:38

3 totuutta huomisesta
missä olet huomenna? - koulu jkl koti ja mahdollisesti valkamilla.
kenen kanssa? - koulus ihmisten ja illalla matiaksen ainakin.
mikä olo sinulla on tällä hetkellä? - no tää nyt liity huomiseen mitenkää

4 totuutta tästä päivästä
mitä olet tehnyt? - koulu ja asuntola lagi
näitkö kavereitasi? - koko ajan näen
puhuitko puhelimessa jonkun kanssa, kenen? - en kenenkää viel
lähetitkö jollekkin viestiä, kenelle? - matias

5 faktaa itsestäsi
nimesi? - saara
missä asut? - mänttäs ja suolahes
rakastatko jotain henkilöä tällä hetkellä? - kyllä
onko sulla paljon kavereita? - no en nyt sano et paljoa mut tarpeeksi.
perheesi? - son aika sekalainen.

6 faktaa pojasta/tytöstä jota mietit tällä hetkellä
onko hän sinulle tärkeä? - tärkein
mistä tunnet hänet? - hän vaan tuli jotenki mystisellä tavalla elämääni.
pitääkö hän sinusta? - pitää :)
milloin viimeksi näit hänet? - eilen
onko hän tyttö vai poika? - poika.
millaisia tunteita sinulla on häntä kohtaan? - mauu ♥

[Ei aihetta]Maanantai 05.12.2011 14:31

Onko sinulla paljon rahaa? - en tiedä
Käytkö facebookissa? - kyllä
Kadutko tällä hetkellä jotain mitä olet sanonut? - en ollenkaa
Mikä oli tämän päivän kohokohta? - täs nyt viel mitää ihmeellistä oo tapahtunu
Viimeisin mokailusi? - nah
Oletko onnellinen? - kyllä
Biisi jota kuuntelet? - radiost tulee jotai shaibaa
Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - montaki
Missä olet tällä hetkellä? - koton
Oletko valvonut koko yön? - kyl
Vihaatko ketään? - kyllä vaikka en välttämättä jaksais vihata ketää
Oletko katunut tekojasi? - joitai pieniä
Sano kolme tavaraa mitä näät sinun vasemmalla puolella? - ikkuna taulu verho
Ketä kaveria ikävöit eniten tällä hetkellä? - ikävöin montaakin
Keneen ärsyynnyt useimmiten? - itteeni
Halasitko tänään ketään? - no sillon ko kotio tulin nii joo.
Oliko/tuleeko hyvä päivä? - toivos on hyvä elää
Mitä odotat tällä hetkellä eniten? - sitä et joulu on ohitte
Monetko kengät omistat? - tarpeeks monet
Poltatko? - en
Pidätkö koulusta? - pidän ko oon sellasel alal jos on kivaaa
Minkälaiset hiukset sinulla on? - kato kuvasta
Tykkäätkö kauhuelokuvista? - hyi. en
Pusu, suudelma, vai nuoleminen? - pusu
Minkä värinen paita sinulla on nyt? -musta
Missä asut? - suolahdees