Valo elämän,
sun silmistäsi on
jo ajat sitten poijes hiipunut..
Huomaa ei kukaan
katsetta tuon yksinäisen suden;
se armoa pyytää,
se tahtoo luovuttaa -
vaan eihän se käy, kun tie elämän -
on pitkä ja, armoton
Kun loppua ei näy,
se tahtoo luovuttaa
Maahan kiviseen,
painaa pään, ja hiljaa hiljaa silmät sulkea..
Ne vei multa rakkaan,
koiran surusilmäsen
Ei se ollu ilkee, eikä hullukaa
Se on vaa se luonnonlaki:
heikot nöyrtyy ja vahvat jaksaa
Ei se halunnu kellekkää pahaa,
ihan päi vastoi, kuuliaisena totteli,
kuunteli, ja nöyränä palveli
Nii monet rakasti, harvat vihas, koiraa surusilmästä
Sit ne päätti, näin on hyvä;
piikki lihaan ja monttuun, ku ei ois
koskaa ollu olemassakaa koko koiraa,
surusilmästä
Onnelline oli muka loppu, mut ne vaa ei tiiä,
nyt on yks tyttö, surusilmänen
Hoho tulipa taas jtn sössättyy.
HUOM, rustailut ei liity mitenkää toisiinsa vaik onki ehk koira-aiheisii XD