IRC-Galleria

Kuvia järjestyy sille joka nähdä tahtoo. Herätessäni mulla oli polvessa jännin mustelma ever. Kolme pistettä vieri vieressä, kolmion malliin.

Haluaako joku lainata mulle videokameran ja tripodin, vai joudunko ostamaan moiset?

Esimmäisen kerran Jyväskylässä käydessäni istuin juhlasalin lattialla jalat ristissä, kuin intiaani konsanaan - opiskelijahaalarit päällä - , ja Miska tuli ja kaatoi mut selälleni suudellen mua takaapäin väärinpäin. En tuntenut Miskaa tuolloin. Se oli kohtuullisen vaikuttava esittäytyminen ^-^

Olin niin väsynyt, että nukuin ihan viimetippaan saakka ennen töihin lähdön hetkeä illalla. Kun lopulta heräsin tuntia ennen lähtöä ei ollut nälkä joten UNOHDIN syödä mitään. Ja kun olin puoliunessa vielä lähtiessäni, niin pakkasin mukaan vain paniikkieväät. Mulla on mukana jogurtti ja kaakajuttusjuoma. Kotiin pääsen täältä.. joskus.

Mun on niiiin nälkä..

Päivän epämiellyttäviin havaintoihin lukeutuu taas ihmiskunta geneerisesti. Niin kauan kun mulla on jotain annettavaa muille, muhun suhtaudutaan iloisesti ja vähintään hyväksyvän yhdentekevästi. Mut kun ei, niin ei. Joskus tulee vielä sellainenkin päivä kun kukaan ei kiukuttele mulle, kukaan ei ole vihainen mulle taikka vääntele mun sanomisiani valkeasta mustaksi.

Mun tekee mieli kurkkumakeja :P~

Joskus se tulee kovin pienistä asioista. Tänään se löytyi hyväntuoksuisesta käsisaippuasta :)

Kello on ihan liikaa, pitäisi olla nukkumassa jo, mutta koska mua ei huvita, kirjoitan tämän vaikka sitten nyt. Saanpahan jonkun tekosyyn valvoa vielä tovin ja kuolla tänään myöhemmin :D

Ihmisiin tutustuminen on mielenkiintoinen prosessi. Useimmiten ensivaikutelman perusteella voi hyvin pian tuntea sisällään millaisesta persoonien harmoniasta tai yhteentörmäyksestä on kyse, millaiset pohjavireet muodostavat uoman, jota jatkossa kuljetaan. Varsinkin kasvotusten se tapahtuu yleensä silmänräpäyksessä ja automaattisesti. Netin välityksellä asia on toki eri, niin paljon jää näkemättä, kuulematta, haistamatta ja kokematta. Vähän kuin elokuvasta ottaisi äänen ja värin pois, lisäisi kohinaa ja näyttäisi kohtaukset satunnaisessa järjestyksessä. Tuolloinkin elokuvasta saa hyvän perusidean, mutta kokonaisuus ei aukene.

Olen huomannut hassun piirteen omissa tuttavuuksissani. Usein tuntuu käyvän niin, että vaikka saan todella huonon ensivaikutelman ihmisestä, tuo ihminen osoittautuu myöhemmin ihan mahtavaksi persoonaksi. En tiedä miksi näin kohdallani käy, mutta se on mielestäni kovin kiintoisaa. Sanotaanhan, että ensivaikutelmaa on liki mahdotonta muuttaa.

Mutta takaisin itse aiheeseen.

Kuvittele tilanne, missä kävelet väkijoukossa ja ihmisiä kulkee kaikkiin suuntiin. Osa kulkee kanssasi samaan suuntaan ja osa muihin suuntiin. Jotkut kävelevät nopeammin kuin sinä ja jotkut hitaammin. Joku on pysähtynyt ehkä paikoilleenkin. Jossain kauempana näet jonkun, joka kulkee suoraan sinua vastaan ja kiinnittää huomiosi.

Tästä eteenpäin kaikki osaavat kuvitella mitä ideaalimaailmankaikkeudessa saattaisi tapahtua. Kävelette toisianne kohden ja hänkin huomaa sinut. Lähestyessänne toisianne huomaatte kokoajan jotain lisää toisesta. Askelluksen tyylin, ryhdin, vaatteet, ilmeet. Lähempänä voi kuulla jo vaatteiden kohinan ja nähdä toisen pisamat. Kun pysähdytte kasvotusten, vain lyhyen matkan erottaen teitä, näette silmien värin, haistatte ominaistuoksut, ilmeistä aukeaa uusia ulottuvuuksia. Kun keskustelu alkaa, kertoo ääni paljon. Käytetyt sanat, murre, intonaatio. Elekieli jatkaa sitä tarinaa minkä sanat aloittavat. Alitajunta poimii loput kemiallisen viestinnän kautta. Vaikutelmasta tulee hyvin kokonaisvaltainen ja monitahoinen. Kaikki aistit tukevat toisiaan, kun ensivaikutelma ensisekuntien aikana syntyy. Niin. Ensisekuntien. Se on niin nopeaa, mutta silti kaikki päästä varpaisiin, psyykkisesti ja fyysisesti, vaikuttaa siihen kuka tuo toinen sinulle on. Tuon vastaanotetun ja tulkitun informaation määrä on valtaisa. Tiede ymmärtää siitä pienen murto-osan. Noiden muutaman sekunnin aikana ihminen kykenee punnitsemaan alitajuisesti eri vaihtoehtoja ja syntyy tunne siitä, kuka tuo toinen ihminen juuri Sinulle on. Potentiaalinen hyvänpäiväntuttu, ystävä, ihastus, rakkaus, vihamies, riivinrauta..

Joskus, eritoten netissä, tulee vastaan tilanne joka pysähtyy kohtaan, joka ei anna tarpeeksi tietoa oikein minkäänlaisen määritelmän tekemiseen. On hankalaa käydä avartavaa keskustelua ihmisen kanssa, josta tietää liian vähän. Silti, kun kiintoisa persoona vastaan tulee, sitä yrittää. Yrittämisestä huolimatta jotkut ovet eivät aukea ilman sitä alitajuisen viestinnän mahdollistamaa ymmärrystä toisesta. Silloin myös tietoisesti annettu vaikutelma itsestään jää väkisinkin latteahkoksi, koska joitain asioita ei vain pysty viestimään sanoina ruudulla. Persoonasta tulee vähän kuin se mustavalkoinen elokuva, vailla ääntä ja juonta. Liian iso osa ulottuvuudesta jää kokematta, koska sitä ei ole resursseja vastaanottaa.

*nodnod*

Pysähtyneisyys on pahasta, kaikissa muodoissaan, kun puhutaan ihmissuhteista. Pysähtynyt kuolee.

Olin fiksumpi tällä kertaa ja otin kuvia sille, ketä kiinnostaa. Onneksi noista ei jää mustelmia tällä kertaa, mutta sormenjäljet oli kädessä taas, kuin joku olisi todella pitänyt lujaa kiinni.

Taitaa olla aika ostaa se videokamera.

Pitäisi taas kirjoittaa vaikka ja mitä ja ahistaa pelkkä ajatuskin aloittamisesta. Omia ajatuksiakin pitäisi varmaan jaksaa pukea tekstiksi jossain vaiheessa, jospa se vaikka auttaisi asioiden pähkäilyssä.

Mut just nyt mä en taho. Oon yrittänyt koko päivän (lue: yön) kerätä rohkeutta, että menisin pieksemään Diablon ja mä en vaan taho. Joka kerta kun yritän, niin se haluaa vaan tappaa mun ukon :| Sit mä kummiskin taas kuolen kaiken mun kullan ja joudun myymään mun hienon prevent monster healin ja ostamaan jonkun käkkärän ja sit en ainaskaan saa Diaabelia hengiltä!

Nirsknarsknirsk.

MÄENTAHO!½

Taidan keittää ison kupillisen teetä ja lorauttaa sinne aimo annoksen votkaa sekaan. Muuttoapunakaan ei tarvii vielä olla moneen aikaan ^-^

.. sulkeeko itse itseään maailmasta ulos vai sulkeeko maailma itsestään ulkopuolelle?

Mun elämä on niin näivettynyttä. Ihmisten kanssa voi puhua vain typeryyksiä.

Missä ihmisten selkäranka on nykyisin? Joka päivä näen ihan liian paljon asioita, joita ihmiset tekevät toisilleen sen paremmin mitään miettimättä, asioita, joita en tekisi suin surminkaan ihmiselle kenestä välitän, joka on minulle tärkeä.

Taidan perustaa ihan oman uskonlahkoni ja vetäytyä vuorille, missä saan keskenäni olla ihan just niin ääliö kuin tunnun muiden silmissä olevan.

On paljon asioita, joita en ymmärrä ja tässä vain yksi esimerkki niistä. En ymmärrä miksi vain osalle ihmisiä halutaan jopa kotimaisessa nk. hyvinvointiyhteiskunnassamme sallia ns. normaali elämä.

Normaalilla tarkoitan nyt siis sitä, että on mahdollisuus päästä käyttämään tiettyjä palveluita yhdenvertaisesti muiden kanssa. Normaaleja asioita. Kauppa, virasto, baari, elokuvat jne.

Teen usein yövuoroa. Se merkitsee sitä, että olen töissä koko yön ja menen aamulla nukkumaan. Se ei merkitse sitä, että olen koko päivän hereillä ja minulla on aikaa pilvin pimein, koska teen työni yöllä. Herään yleensä niihin aikoihin, kun tulisi mahdottomaksi operaatioksi selvitä esimerkiksi kello 15 sulkeutuviin virastoihin, kauppoihin tms. Ne eivät ole auki myöskään silloin, kun pääsen töistä, hyvin aikaisin aamulla. Liian usein kyseessä ovat ne samat paikat, jotka ovat auki vain ma-pe, eivätkä lauantaisin laisinkaan.

Elämä muodostuu siis ABC-shoppailusta, -ruokailusta ja unettomista päivistä, jolloin on joskus PAKKO herätä lääkäriin, soittamaan virastoasioita taikka vaikka käymään pankissa tiskillä asioimassa. Onneksi on Visa, sillä voi sentään netistä shoppailla joskus esimerkiksi vaatteita sellaiseen aikaan kun on itse luontevasti hereillä.

On ihan hölmöä tehdä tässä vaiheessa historiaa numeroa kauppojen aukioloaikojen vapauttamisen omituisuudesta. Iso ja usein unohdettu osa Suomea on elänyt vuorotyömaailmassa jo pitkään. Paljon on meitäkin, joilla vuorot eivät kierrä esimerkiksi viikoittain.

"Voisitko soittaa mulle huomenna 10-15 välillä" merkitsee minulle samaa, kuin Sinulle merkitsisi "Voisitko soittaa mulle huomenna 00-05 välillä". Aika järjetön pyyntö, eikö?

Silti. Minulla ei ole vaihtoehtoja, koska vuorotyösuomesta huolimatta halutaan kaikki pakottaa 08-17 muottiin.

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään mitä kaikkea öiseen aikaan tapahtuu, kun 08-17 väki on sikiunessa? Silloin pedataan päivä tuota väkeä varten, mutta totisesti tämä maa ei silloin nuku kokonaan. Noina vuorokauden hämärimpinä tunteina tehdään iso osa kiireisimmästä, tärkeimmästä ja kehnoiten palkatusta työstä. Kyllä, paljon muutakin kuin siivousta.

Itsekin kävisin mieluusti joskus töiden jälkeen "yhdellä" tai kahvilla. Mutta kello kuusi aamulla se ei onnistu. Olisi ihanaa tulla normaalin kaupan kautta kotiin ja tehdä ihan tavalliset ruokaostokset, mutta sekään ei onnistu, koska yksikään ruokakauppa ei ole tuolloin auki. En voi edes istahtaa katsomaan elokuvaa töllöstä (ellen sitten DVD:ltä), kun edes aamu-TV ei ole vielä aloittanut.

*nodnod* I've spoken. Vapauttakaa markkinatalouden voimat valloilleen ja katsotaan mikä maailma kaatuu.

Pari typerää pikkuasiaa on riipinyt mua nyt pari päivää ja jahka vielä tovin pyöritteln niitä mielessäni, avaudun aiheesta varmaan aika suurella tunteella.

Sillä välin.. Oli hassua huomata tänään, että ilmeisesti olen potenut juttuja ulos elimistöstäni, koska ensimmäistä kertaa hirmuisen moneen vuoteen mulla on henkisesti puhtaan raikas olo. Olo on hyvä :)