IRC-Galleria

Sanapaimen

Sanapaimen

tunteellinen höpsö

[Ei aihetta]Lauantai 19.01.2008 01:36

K.I.R.S.I on lyhenne sanoista

Kaikinpuolin Isopäinen ja Ruhtinaallisen Säteilevä Ilveilijä

Kiihkeän Ihastuttava ja Riemastuttavan Särmikäs Iskelmälaulaja

Kieltämättä Inhimillinen ja Reilusti Selväjärkinen Iltatorimyyjä

Koomisen Ilmeikäs ja Reilusti Säteilevä Itäturisti

Kieltämättä Isonenäinen ja Ruhtinaallisen Sievä Iskunvaimenninkauppias

aivan loistava. http://www.akuankka.fi/tekemista/touhola/sudenpentunimigeneraattori/

Kampituspäivä!Keskiviikko 16.01.2008 22:36

Joskus pitää vähän tapella. Ja sitten vielä tärkeämpää on sovitella, tehdä jotain tai ainakin yrittää

Ja joskus voi myös käydä niin että sitä kampittaa tai meinaa kampittaa toisen ihmisen tavallaan vahingossa. Nim. onko mun syy jos mahdollinen tai mahdoton asiakas kompastuu mun jalkoihin kun mä vaan teen töitä :P

[Ei aihetta]Tiistai 15.01.2008 20:58

Mulla on ollut ihana päivä <3

Ei sikäli, ei mun kaikki muut päivät ihan syvältä ole mutta tiedättehän sen että kun osa päivistä on ollu vähän silleen tota-noin-ja-en-mä-nyt-tiedä-toimiiks-mikään sitten kun tulee se oikein hyvä päivä. Onnella on se jännä ominaisuus että siihenkin ehkä kyllästyy, tai ei varsinaisesti kyllästy mutta kun sulla menee pitkään hyvin pelästyt joskus että mitä nyt vois sattua ja sitten alkaakin tapahtua. Apropoo, eh, mä olen niin syvällinen :DD

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.01.2008 19:48

19:00 American Idol
20:00 Pelkokerroin
21:00 24

näääääääääääin :)

piece of cakeTorstai 10.01.2008 16:44

HAMPPARI

[ ] Mäkki on paras paikka<3
[ ] Lempivärini on punainen/keltainen
[X] Olen positiivinen
[ ] En mieti painoani
[ ] Teen työt mahdollisimman nopeasti ja yksinkertaisesti
[X] Rakastan rasvaista ruokaa
[ ] Olen laiska
[ ] Lelut on kivoja
[X] Olen lapsenmielinen
[ ] Pellet rulaa
[ ] Minusta on mukavaa nukkua kahden ihmisen välissä

3

NAKKI

[ ] Olen aikamoinen nakki
[X] Nauravainen
[X] Leikkisä
[ ] Rakastan pikkulapsia
[ ] Minulla on nakkisormet
[ ] Grillaaminen on jees
[ ] Olen tosi pitkä
[ ] Vaaleanpunainen on lempivärini
[ ] Suolainen ruoka on parasta
[ ] Einekset <3
[ ] Asun Nakkilassa

2

SUKLAAKAKKU

[X] Olen nautiskelija
[ ] Ruskea on muodikas väri
[X] Olen riippuvainen suklaasta
[X] Tykkään leipomisesta
[ ] ja kahvittelusta
[ ] Rakastan juhlia
[ ] Olen ottanut suklaanaamion
[X] Pidän enemmän makeasta kuin suolaisesta
[ ] Haluaisin uida kermavaahdossa
[X] Synttärit on paras juhla vuodessa
[X] Tykkään mummoista

6

LASAGNE

[ ] Karvinen on paras <3
[ ] Italialaiset on hyvännäköisiä
[ ] Pasta on parasta ruokaa
[ ] Punainen on lempivärini
[ ] Rakastan juustoja
[ ] Kerrospukeudun
[X] Olen mukavuudenhaluinen
[ ] Jauheliha <3
[ ] Nimeni alkaa L:llä
[X] Olen sosiaalinen
[ ] Olen käynyt Italiassa

2

HERNEKEITTO

[ ] Arvostan suomalaista perinneruokaa
[ ] Vihreä on lempivärini
[ ] Tykkään yksinkertaisesta ruuasta
[ ] Haluaisin armeijaan
[ ] Olen tylsä
[ ] Olen tyypillinen suomalainen
[ ] Juntti
[ ] Kova jätkä!
[ ] Herneet ovat hyvää naposteltavaa
[X] Torstai on paras päivä
[ ] Suomalaista ruokaa haukkuvat ulkomaalaset juntit sais painua hevonperseeseen

1

FETASALAATTI

[ ] Olen laihiksella
[ ] Olen kasvissyöjä
[ ] Syön kevyesti
[X] Olen urheilullinen
[ ] Vihaan karkkia
[ ] Hanna Partanen on idolini
[X] Pidän värikkäistä ruuista
[X] Tykkään salaateista
[ ] Minulla on jyrsijä
[ ] Minua on sanottu kaniksi
[ ] Dippaan kasviksia sipsin sijasta

3

PITKÄÄN HAUDUTETTU HÄRÄN ENDRECôTE

[ ] Olen rikas
[ ] ja hyvin hienostunut
[ ] Ostan vain merkkivaatteita
[ ] Vain kallein on parasta!
[ ] En syö roskaruokaa
[X] Juon viiniä
[ ] Käyn hienoissa ravintoloissa, enkä missään mäkissä
[ ] Syön vain kokolihaa
[ ] Härkä on seksikäs eläin
[ ] Olen hikke
[X] Rakastan shoppailua

2

KALAPUIKKO

[ ] Kalastus on kivaa
[ ] Kalaruuat on parhaita
[X] Uiminen on tosi kivaa
[ ] Kesä on paras vuodenaika
[ ] Syön paljon pakasteruokia
[ ] Oranssi on paras väri
[ ] Olen lauta
[ ] Olen lapsellinen
[ ] Rakastan paneroitua ruokaa
[X] Katson Muumeja
[ ] Minulla on akvaario

2

[Ei aihetta]Torstai 03.01.2008 22:31

Mä olen odottanut tätä torstaita. Nytten tulee Talent USA ja kohta Lost. Huih! salaperäisen saaren salaisuudet ja sankarit tulee jo mun uniinkin, seikkailin viime yönä siellä "toisten" puolella. Oli kiinnostavaa mutta pelottavaa.

Mulla oli viime yönä ja tänään kauhee aikainen kolmenkympin kriisi. En tykkää yhtään siitä kun alan joskus tuntea itseni vanhaksi ja vihaan sitä jos joku sanoo että mun pitäisi jo olla tosi aikuinen. Murr. Sitten kuuntelin Samuli Putron Täysikasvuinen biisin ja totesin ett ei taida vielä olla mitään suurta hätää :DD

"Hän kertoo lukeneensa hevosesta jolle tehtiin silmälasit ja joka
voittaa taas raveja. Ja että hän ei haluaisi elää elämäänsä uudelleen.
Hän on ajatellut lähtemistä ja päättänyt jäädä."

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.01.2008 01:14

Mulla on ikävä vuotta 2007. Se o hyvä sanoa vielä kun tää vuosi ei oo vielä juuri alkanutkaan :P

Olin eilen kotona, elokuvissa, Senaatintorilla ja valoin tinat, kts. aikaisempi päivis. Ja tässä järjestyksessä. Tosin elokuvan jälkeen meinasin lähteä kotia. Enpäs lähtenyt. Lumottu oli ihanan lumoava elokuva, mietin siinä välillä että oonko mä enemmän Giselle vai se lakimies. En tiedä.

Sitten lähdin kauppaan ruokaostoksille ja olin ihanasti, kivasti ja hyvin kovaan ääneen nti Bridget Jones. Huom huom älä koskaan tilitä asioitasi julkisella paikalla. No sit vähän myöhemmin lähdin kilttinä kohti Senaatintoria.

Olin torilla myös viime uutena vuotena ja lähes sama juttu, meinasin vartin seisoskelun jälkeen lähteä pois. Siellä on aika kova meteli välillä. Otin pari kuvaa jne jne. Sitten löysin seuraa :) Tyttöporukkana toria kiertämään ja sitten mäkkäriin. Mäkkärissä ei myydä halpoja hampurilaisia enää illalla. Söin sit jäätelöä.

Ilotulitukset kauppatorilla oli nättejä :) Oli jotenkin hienon näköistä ku ennen kahtatoista porukka vaelsi kohti toria. Poliiseja yms. oli kanssa ja pari toimittajaa jotka kuvasi tapahtumaa. Vuoden vaihtumisen jälkeen tuli kylmä ja lähdin sitte saman tyttöporukan kanssa heidän luokseen. Mentiin nukkumaan joskus aamuneljän aikoihin ja tänään herättiin puoli kolmen maissa. Kotia tulin jossain vaiheessa. En oo koko reissun aikana juuri syöny ja tuntuu ku vieläki ois vähän unessa.. Jos myöhemin viikolla sitte vähän virkeemmin. Näin <3

Hyvää uutta vuotta!Maanantai 31.12.2007 17:33

Tuntuu oudolta että vuosi vaihtuu. Vastahan tää lähti käyntiin :DD Njoh.
Muistetaan ne suojalasit jos ilotulituksia paukutellaan
Nakit ja perunasalaatti on ainakin pari kertaa vuodessa se ruoka
Ja kalenteri pitää ostaa tai vaihtaa jossain vaiheessa

Ny mä meen syömään, katson vähän telkkaria, lähden sit elokuviin, Senaatintorille ja ilotulituksia ja tinat :)

[Ei aihetta]Lauantai 29.12.2007 23:54

Mua väsyttää ihan sikana :D

Eli syön, pesen pyykkiä (miten tätä aina on jonkin reissun jälkeen), olen netissä, katselen Jadesoturia kait, katson huomisen aikatauluja. Olin siis paikassa nimeltä Anttolanhovi parisen päivää yhdessä äidin ja mummon kanssa. Oli hyvä matka :) Käytiin kosmetologilla kasvohoidossa ja puolihieronnassa, purin liikaa energiaa kuntosalille, makoilin huoneessa, otin ihan muutaman kuvan, kiinnostuin ayurvedasta (tästä ehkä myöhemmin lisää), söin paljo. Ja tietty pieni lomaromanssin tapainen kuuluu aina asiaan ;) Silti ihan parasta tulla kotiin <3