IRC-Galleria

Onkohan silloin jotakin vialla, kun pitää "japanifanit hajottaa pään" -yhteisöä aivan mahtavana, parhaana ja yhtenä asiallisimmista yhteisöstä IRC-Galleriassa, ja on itse japanifani..? XDDD

Ei mutta oikeasti. Kävin heidän kotisivuillaankin, ja siellä oli kyllä hyvin tiivistetty kaikki oleellinen. xD Ei sillä, että itse olisin paras moralisoija, mitä tulee äänekkyyteen.. Mutta se ei ole tullut japanifaniuden myötä, vaan olen jo paaaljon sitä aiemmin ollut huomionherättäjä kaupungilla siellä kaakattaessani kuin kana ja nauraessani kuin hyeena. XDD Lazzin kanssa etenkin sitä tulee aina sellaista kohtuullisen hullua juttua heitettyä.. *angelface* *satanlaugh*

(Santa Kaamos strikes again!)

Muutenkin kyseisellä sivustolla oli kaikkea hauskaa luettavaa, ja siellä oli linkki vieläkin hauskempaan englanninkieliseen sivuun, jossa joku oli julkaissut tekemänsä tutkielman japanin kielestä ja sen opiskelusta yms. - ja pakko sanoa, että oikeampaan ei olisi kirjoittaja voinut osua! xD

Olen siis japanifani, joka inhoaa japanifanitusta... Hmm... mielenkiintoista sinänsä, koska japanifanius on yksi parhaita asioita, joita elämässäni on tapahtunut. XDD Olenpas taas sekava - mikä ei sekään ole yllätys, koska olen aina sekaisempi kuin Haminan kaupunki. =DDD

Seuraavassa on siis luvassa vuoden 2007 Ankkarockin sunnuntain tapahtumista minun (ja hieman parhaan ystäväni Lazzinkin) osalta. Tämä raportti tulee sisältämään materiaalia, joka taatusti loukkaa joitakin ihmisiä, joten luethan harkiten. En ota vastaan minkäänlaisia valituskommentteja, joissa olen "ihan vitun tyhmä biatch". Jos joku sellaisia nyt välttämättä haluaa kirjoittaa, niin luen ne, kohautan olkapäitäni, poistan ne ja jatkan elämääni. Paljastan nähkääs salaisuuden: sellaiset kommentit eivät liikauta mielipiteitäni tai minua suuntaan eikä toiseen, joten olkaahan nyt fiksuja nuoria tai vähän vanhempiakin tyttöjä ja poikia, ja olkaa asialinjalla. Nyt kuitenkin pitemmittä puheitta, itse raporttiin:



Lähdimme Lauran kanssa puoli seitesemän maissa täältä Noormarkusta kohti Vantaata, ja matka sujui ilman sen kummempia kommelluksia. Tämä likka ajoi sekä meno- että paluumatkat kertapysähdyksellä Forssan ABC:llä. Ihmisillä riitti _taas_ katsottavaa, kun asukokonaisuuksinemme sinne astelimme. xD Olletenkin takaisin tullessa, kun meikit olivat valuneet pitkin poskia ja hiukset olivat kuin parhaankin harakan pesä. =DD

Saavuimme Vantaalle noin varttia yli kymmenen, ja harhailtuamme jonkin aikaa, löysimme Ankkarockiin vievän jonon, joka oli pitkä kuin nälkävuosi. Onneksi jono kuitenkin liikkui melko nopeasti, joten mitään mahdotonta monen tunnin jonotusta siitä ei tullut. Näin Puistolavan siinä pääporttien lähellä, ja ajattelin nyt mennä sinne katsomaan, kun sillä lavalla tulisi kello 16.00 esiintymään Dir en grey. Noh, kävikin niin, että sinne Puistolavan edustalle me Lauran kanssa jumituimme seuraavaksi _kuudeksi tunniksi_! Se oli suoranaista Helvettiä. Seistä kuusi tuntia paahtavassa auringonpaisteessa ilman, että voi lähteä mihinkään, kun paikka viedään. Tästä pääsemmekin siihen osuuteen, joka ei kaikkien mielestä varmastikaan ole miellyttävää luettavaa, mutta niin makaa kuin petaa.

Huoh. Kuinka itsekäs voi ihminen ollakaan, kun on kyse hänen "fanituksensa" tai fanituksensa kohteesta? Antaapa kun kerron: aivan järjettömän itsekäs ja erityisesti mielettömän _töykeä_. En ole eläissäni ollut niin lähellä katkeamispistettä kuin eilen Ankkarockissa. Jokapäiväinen koulukiusaus kyllä vielä meni, mutta kun pitää siinä jalkoja särkien ja auringon yrittäessä muuttaa pavuksi vielä kuunnella aivan käsittämätöntä kitinää ja suoranaista _vittuilua_, niin kyllä vähemmästäkin kamelin selkä on vähällä katketa. Siis jukopliut! Miten nämä kyseiset nuoret on oikein kasvatettu?? Aivan häpeilemättömästi siinä tämä yksikin kailotti, että "tyrkkää muut vittuun" yms. V-alkuinen sana ainakin oli näiden nuorten lempisana, ja sitä he kyllä haistattelivat hyvinkin monelle. Erityisesti yksi henkilö tuossa porukassa sai sappeni kiehumaan, sillä hänellä ei ollut minkäänlaisia tapoja. Mahtoiko tuo henkilö olla jotenkin mielenvikainen, eikä ymmärtänyt olevansa satapäisessä ihmisjoukossa, vaan puhui aivan vapaasti muista kaikenlaista pahantahtoista. Totaalisen käsittämätöntä käytöstä! Kyllä aika-ajoin teki mieli sanoa hänelle, että "Nyt jumaliste se turpa kiinni, taikka mä muuraan sen sillai, että se _pysyy_ kiinni, ku sä olet seuraavat kolme viikkoo sairaalassa tarkkailuosastolla." Olen kuitenkin pohjimmiltani rauhaa rakastava sielu, enkä halunnut alkaa tapella moisessa tilanteessa. Nämä nuoret sen sijaan kylläkin haastoivat riitaa kaikkien kanssa. Kun he esimerkiksi huusivat vettä järjestysmiehiltä (törkeeän tapaansa vittuillen kuinkas muuten), eräs "hevari" sitten vastasi heille, että "menkää hakemaan vettä", niin siitäkös nämä "jiirut" pillastuivat ja alkoivat heittää herjaa. Enpä yhtään ihmettele, jos meitä "jiiruja" pidetään _helvetin ärsyttävinä_, kun joukossa on tuollaisia läpimätiä yksilöitä, jotka pilaavat koko kuppikunnan maineen ja imagon. En ole koskaan, _missään_, tavannut yhtä törkeästi ja huonosti käyttäytyviä nuoria, vaikka olen pitkin paikkoja jo ehtinyt kiertääkin. Nämä ihmiset olivat kyllä kaiken huippu, ja toivon, että minun ei enää koskaan tarvitse tavata heitä.

Kuten siis sanottua, seisoimme siinä auringon paahtaessa kuusi tuntia putkeen. Onneksi Dir en greytä ennen oli kaksi muutakin hyvää esitystä alá Damn Seagulls ja Amorphis. Damn Seagulls:ta en ollut ennen kuullutkaan, mutta oli pojilla kyllä hyvää musiikkia! Se viritti oikein hyvin tunnelmaan sellaisella osin jazzahtavalla tunnelmallaan. Kun kello 14.15 lavalle astui Amorphis... Alkoi Lauralla ja erityisesti minulla koko esityksen kestänyt moshaustunti. xD Ei sille vaan voinut mitään! Olen aina ollut tanssijtyyppiä, ja pitänyt jo pitemmän aikaa Amorphiksesta, joten oli erittäin hienoa nähdä heidät lavalla. Sanottakoon, että ne pojat osaavat hommansa! Parasta Amorphis-settiä koskaan! \,,/ Se on nyt myös myönnettävä, että koko päivän paras meininki oli juuri Amorphis-keikan aikana, koska oli sopivasti tilaa "bailata" ja nauttia musiikista - mennä ja eläytyä musiikkiin mukaan, joka on mielestäni tällaisten tilaisuuksien ja tapahtumien tarkoitus.

Kas vielä odotusta 45 minuuttia ja sitten tulisi Dir en grey. Noh. Kello 16.00 sitten räjähti, ja se atomipommi aiheutti tuhoa. Anteeksi seuraava pieni purkaukseni, mutta se on saatava purettua: VOI VITTU SAATANA PERKELE HELVETTI ÄLY HOI ÄLÄ JÄTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Näin. Nyt voimme jatkaa. Edellinen purkaus viittaa siihen, miten ihmiset s-e-k-o-s-i-v-a-t aivan totaalisesti, kun ensimmäisenä Dir en greyn rumpali Shinya astui lavalle. Hänen jälkeensä tuli kakkoskitaristi Die ja sitten basisti Toshiya sekä ykköskitaristi Kaoru. Sitten viimeisenä... vokalisti Kyo. Ihmisten sekoaminen oli sellaista luokkaa, niin kuin rotat olisivat yrittäneet paeta uppoavasta laivasta. Ahdettiin sellaiseen pieneen ja hapettomaan tilaan, että en saanut koko tunninmittaisen esityksen aikana lainkaan käsiäni alas, ja jouduin koko ajan nojaamaan päätäni taaksepäin, että olisin nähnyt edes jotain. Tästä johtuen niskani onkin nyt niin kipeä, että en meinaa saada päätä edes käännettyä - ainakaan ilman tuskallista kipua. Vasen käteni onkin eräästä metsäänajosta ollut jo puoli vuotta kipeä, mutta nyt on oikea käsikin.. Huoh.

Ihmiset, _jiirut_. Tehdäänpä nyt yksi asia selväksi: tämä oli festarikonsertti. Turva-aita oli ainakin parisen metriä lavasta, joten: TE ETTE PÄÄSE KOSKEMAAN NIITÄ DIRUJA VAIKKA KUINKA TUNKISITTE ! ! ! Eihän siitä keikasta nyt meinannut hullukaan pystyä nauttimaan, kun on sellainen jumalaton tungos, ettei meinaa mahtua seisomaan. Olin ensin viidennessä rivissä, ja päädyin kaiken sen tunkemisen takia (huomatkaa sanavalinta 'takia') kolmanteen riviin - enkä sittenkään ollut nähdä yhtään mitään muuta kuin edessä olevien takaraivot, sen verran lyhyenläntä kun olen. Valitettavasti nämä nuoret ovat vielä niin pieniä, että eivät ole ehtineet käydä autokoulua, jossa sen viimeistään oppii, että kannattaa pitää turvaväliä, koska silloin näkee huomattavasti paremmin, mitä edessäpäin tapahtuu. Ymmärsittekö pointtini? Eihän metsääkään voi ilmeisesti nähdä puilta.. Annetaanpa eilisestä esimerkki: Amorphiksen aikana kun ei ollut sitä sairaalloista tunkua, olin viidennessä rivissä ja näin kaikki lavallaolijat aivan mainiosti, vaikka edessäni oli paljon minua pitempi henkilökin, mutta kun oli sitä väliä ja tilaa nähdä. Sitten tulivat Dirut ja koko homma muuttui puuroksi, päädyin kolmanteen riviin: en ollut nähdä mitään. Pitäisi varmaan alkaa erityisesti näillä j-rock keikoilla asettaa määräys siitä turvavälistä, niin kaikilla olisi paljon mukavampaa.

Nyt unohdan hetkeksi kaikki ympärillä olleet ja jään yksinäni siihen lavan eteen, mitä jäi itse bändistä käteen?

Ihanuutta. Pelkkää ihanuutta. Ei sillä, että olisi ulkonäkökeskeinen, mutta viime aikoina Diruilla on ollut kohtalaisen.. kyseenalainen tyyli. xD Ja musiikkikin on osittain ollut hieman ei-niin-innostavaa, kun on tottunut kuuntelemaan enemmän vanhempaa tuotantoa. Nyt kuitenkaan en voinut muuta kuin ihailla heitä.

Shinya: Rumpalina olen häntä aina arvostanut, ja nyt arvostus nousi entisestään, sillä se antaumus, millä hän mäiski niitä rumpuja ja eli musiikin mukana.. Se oli _ilmiömäistä_. Shinyaa en juurikaan nähnyt sieltä massan ja Kyon (xD) takaa, mutta ilmeisesti käänsin katseeni Shinyaan juuri oikealla hetkellä, sillä silloin hän heilui rumpusettinsä takana musiikin mukana aivan kuin mitään rumpusettiä ei olisi ollutkaan, vaan hän olisi moshannut ja eläytynyt vapaana kuin taivaan lintu. Sellainen antaumuksellisuus oikeasti nostaa tipan linssiin. Uskomaton ihminen toden totta!

Die: Valitettavasti Dietä en nähnyt juuri ollenkaan, koska koillissuunnassa oli edessä niin paljon pitkiä ihmisiä, mutta välissä hänet sieltä ihmisten seasta näin, ja sekin oli upeaa katsottavaa. Silloin joskus pari vuotta sitten, kun aloin Diruja kuunnella, ensimmäiseksi suosikikseni nousi juuri Die, joten oli ihanaa nähdä hänet nyt ilmielävänä. Konsertin lopussa, kun muut bändiläiset olivat jo menneet, Die jäi siihen vielä plektroja heittelemään ja hymyili kuin Naantalin aurinko. Minulle tuli tunne, kuin olisimme olleet Japanissa jollakin Dir en greyn vanhemmalla klubikeikalla!

Toshiya: Oi, oi... Mitäpä tähänkin sanoisi.. xD Laura ei koskaan ole Toshiyasta pahemmin välittänyt (itse hän sanoi kehittäneensä jo asennevamman kyseistä basistia kohtaan xD), mutta minä olen kyllä hänestä jollakin tasolla pitänyt. Ei hän kuitenkaan lempijäseneni ole koskaan ollut, mutta nyt Ankkarockissa tapahtui jotakin, jota en vieläkään ihan kokonaan käsitä.. ^^; Yhdessä kohtaa Toshiya tuli soittamaan sooloa ihan lavan reunalle, ja satuinpa jälleen näkemään sopivasti juuri sen ja.. (kauheaa!! xD) Sain kamalan fanityttökohtauksen ja aloin pomppia ja kiljua ja huusin oikein kovaan ääneen "TOSHIYA!!!" Eipä ole ennen sellaistakaan sattunut. =D

Kaoru: Voi sitä Kaokaoa.. Aina niin macho! =D Kun bändi piti pienen tauon, Kaoru meni omalle paikalleen mikkinsä luo, ja osoitti itseään tyyliin "Who's the King?" Kaorua olen aina fanittanut, joten tietty heitin veivit siinä kohtaa, ja kiljuin aivan hysteerisenä ja huusin vielä hänen nimeäänkin. xD Se oli niin hauskaa ja ihanaa katsottavaa, kun olen aina pitänyt Kaorua sellaisena "juu-olet-toooosi-macho-juu" -tyyppinä, joten kyllä riemua riitti. Tietysti hän vielä uskolliseen tapaansa moshasi kuin viimeistä päivää ja piti huulillaan yllä Kaoru-trademark-ilmettä. ;3 Sanoisin, että Kaorun "miehekkyys" oli kyllä erityisen suloista.. ^^;

Kyo: Ok. Nyt. En. Ole. Aivan. Varma. Mitä. Minun. Pitäisi. Sanoa. Viime aikoina Kyon esiintyminen on ollut hyvin aggressiivista, ja vaikka en olekaan ulkonäkökeskeinen (kuten jo aiemmin mainitsin), en ole pitänyt hänen partatyylistään. Mutta nyt. Nyt kaikki huolet kaikkosivat sen siliän tien, kun Kyo viimeisenä lavalle asteli. Hän oli aivan Vulgar-aikojen näköinen, ja hänen sen aikainen tyylinsä on ollut yksi suosikkejani, joten huutoa riitti. Jostakin syystä en saanut katsettani Kyosta irti - varsinkin hänen hiuksensa lumosivat. Ja voitteko uskoa tätä: seurasin Kyon ilmeitä ja olemusta kuin haukkana, ja hän oli _iloinen_!! Ei mitään aggressiivista vihaesitystä, vaan Kyosta paistoi iloinen ja onnellinen ihminen, joka nautti saada olla siinä meidän edessämme. Tuli tosiaankin mieleen Dirujen vanhat pikku klubikeikat, vain niissä on ollut samanlainen meininki. Sitten. Sitten Kyo otti esiin jonkinlaisen partaterän ja katkaisi sen hampaillaan, ja alkoi viillellä itseään rintaan. Ja voihan helevetin perse! Ihmiset aloittivat kauhean huutomylläkän, ja ihkuttivat sitä, kun Kyo viilteli itseään. Siis: MITÄ?! MIKÄ TEITÄ IHMISIÄ OIKEIN VAIVAA?! SAIRASTA PORUKKAA!!! Miten kukaan voi iloita ja fanittaa sellaista, että joku satuttaa itseään?? Siinä vaiheessa, kun Kyo alkoi itseään viillellä, minä aloin itkeä kauhusta ja huusin: "Kyo, ei! Pliis, ei! Lopeta!" Itkin koko biisin loppuun ja vielä seuraavankin biisin aikana. Se oli _kamalaa_ katsottavaa. Nähdä joku, jota ihailet ja melkeinpä rakastat sydämesi pohjasta, satuttamassa itseään. Yleisö hullaatui aina vain enemmän, kun Kyo sitten otti verta rinnuksiltaan ja hieroi sitä huulilleen. Lienevätkö sitten pitäneet moista elettä seksikkäänä, mutta minusta se oli vain kauhistuttavaa ja surullista. Toki, se on jo muodostunut Kyolla tavaramerkiksi, mutta miksi? Siksi, että ihmiset alkavat tuolla tavoin iloita, kun Kyo tekee niin. Missä ovat motiivit moiselle ilonaiheelle? Minä en löydä itsensä viiltelystä mitään fanittamisen aihetta, vaikka sitä tekisikin joku, jota syvästi kunnioitan ja ihailen. Ei. Minä menen esiintymisen tuonne puolen, ja ihailen aivan muita aspekteja kuin päällipuolta. Vaikka Kyo ajaisi kaljun ja pukeutuisi perunasäkkiin, fanittaisin häntä silti, koska se on mennyt luihin ja ytimiin. Kaksi sanaa riittää kuvaamaan Kyota tälläkin keikalla: mies ja ääni.

Yhteenvetona Ankkarockista 2007 sunnuntailta voin osaltani sanoa, että kaikki meni suhtkoht hyvin aina Dir en greyn keikkaan asti. Sen jälkeen pääsi pahanlaatuinen Helvetti irti, joka paljolti pilasi nauttimismahdollisuudet. Kuitenkin olen hyvin iloinen ja onnellinen, sillä nyt on jälleen yksi virstanpylväs saavutettu. Olen nähnyt ja kuullut rakastamani ja syvästi kunnioittamani Dir en greyn livenä, yhden j-rockmusiikin pioneeribändeistä, ja saatan nyt jatkaa elämässäni eteenpäin yhtä kokemusta rikkaampana.

Syvät kiitokseni teille Dir en grey, ja tervetuloa Suomeen uudelleenkin.

Allekirjoittanut: Saz

TILATTU!!! XDDDDDDDDDDDDD Taisitte jo luulla, että missasin keikan vai? NO FUCKING WAY BITCH!! NEVER WOULD I MISS A GIG WHEN THERE'S KAI-KUN IN THEREEE~~!!!!!!!!!!!!!!!!!

Mutta täpärällä se oli. Olin haukkana Tiketin sivuilla kyllä jo kymmeneltä, jolloin liput tulivat myyntiin, mutta kuten arvata saattaa, ryysis oli mahdoton, eikä tilaus halunnut vahvistaa itseään ruuhkan vuoksi. >_< No onneksi on niin ihana ystävä kuin "refresh"-nappi, jota painamalla sain asiat luistamaan. ^_______^

Siis JUMALAUTA ne liput myytiin loppuun vajaassa vartissa!! Enää on vain peruutuspaikkamahdollisuudet, ja tietty Huuto.nettiin jos joku laittaa myyntiin... Mutta hintakin on sitten taatusti sen mukainen. X_<

Thank You God 4ever for letting me get these ticketes! *polvistuu*

HIIIHUU~~!!! En jaksa odottaa... Vitsin kolme kuukautta etuajassa vaan... XDDD Mitä vittuu teen tän koko ajan.. Mä mihinkään pysty, ku oon vaan kivettyneenä 24/7 naama hulluvirnees. =DD

I GET TO SEE THE GAZETTE!!!!!!! AND KAI-CHAAANN~~~!!!!!!! <33333333333 ^________^

Ja jotta en olisi aivan sydämetön, olen erittäin pahoillani niiden puolesta, jotka eivät lippuja saaneet. ;_______; Tiedän tunteen, sillä missasin viime vuonna Ayabien keikkaliput, ja sitten olikin kaksi vaihtoehtoa: itsari tai karhunkaatokännit. Koska tässä kirjoittelen, voitte arvata, kumman sitten lopulta valitsin... ^^;;;; Onneksi onni oli kuitenkin tuolloinkin myötä, ja pikkuserkkuni, joka asuu Helsingissä, sai vielä Morticiasta ostettua liput minulle ja kaverilleni. ^^ Joten älkää ihan täysin epätoivoon vaipuko; onni saattaa vielä suosia, ja aurinko paistaa sinne kuuluisaan risukasaankin. *thumbs up* v^_^b

Otsikko on tuommottinen ihan vaan sen takkee, ko tuli sitte viime perjantaina nähtyä kyseisen biisin esittäjä livenä Porissa, Bar Passionissa. XDD Siitä pleissistä on kovaa vauhtia tulossa meitsin vakimesta. Just sopivan neutraalia musaa, eikä mitää vammasia ihmisiäkään. Baarimikotki on mukavia. xD

Perjantaista ei nyt sen enempää, koska se on niin Nc-21 kamaa, et tää merkintä bannattais Galleriasta. XD

Mutta siis niille, jotka eivät tierä, Kiitti Vaan Vitusti -kipaleen esittää Tommy Tabermann. Vittu, oli siinä pokas pitelemistä, ku viime kesänä tuli taukoomatta soitettua tota renkustusta, ja sit näkee sen esittäjän metrin pääs kävelees ohi. Teki mieli juosta perään pyytään nimmari, mut sil oli niin kova kiire, ettei kereenny. Viipotti vaan ohitteni kahen jonku vanhemman muijan kans. =DDD

Voi kilin pillu... Mistä saan rahaa Enon reissuun, sekä Animeconiin, sekä Ankkarockiin _että_ the GazettEn keikkalippuihin... Vitjankeli. >__<

Pitänee mennä Ratsulan kulmalle.. ;_;

sbvshbvbvjh GazettEEEE...!! Suomeen..!! Ja viimitteeks - no yleensä hei, mehän ollaan vitun jrockmaa ou jee, ou jee, ou jee!!! *insert here vitun ihmeellinen Sazin voitontanssi tms.* XDDDDD Ni ne pitää tääl loppuhuipennuksen JUMALAUTA! Niinku Ayabie. ^^ Varmaan Ayabiet sanonu Gazettoil, et tänne kandee tul viimitteeks, ku on niin vitun hullui ihmisii, et sitä ei kandee missaa. *LooooL*

Vittu, tää mun merkintä on ihan sekanen. En oo ennen tällastakaan tehny. xD No SAATANA, mitä muuta voi odottaa, ku oon vittu kaks päivää kunnostanu yhtä autoo meen isän kans, ja sit me ei vittuperkele saatukaan sitä kuntoon, ku siin on jarrujen työsylinteri paskana, ja "melkein" olimme hankkineet sellatteen.. No ei muuten ois ollu mitään, mutku vitun homokatsastusasemat ei voi olla lauantaisin auki, et olta shuomen voitu katsastaa.. Nyt joudutaan menee Pösöl, joka on vitun kaksiovinen - kiitti vitusti..

LoL oikeesti tätä merkintää. Jälkeenpäin ihmettelen bviel, et mikä vittu mulle on tullu.. XDD

KESÄ + KOVA TURHA TYÖ + KAIKENLAISET TAPAHTUMAT + MINÄ = TUUUUUUUUHOOOOOO!!!

<3:llä Saz-san ^^

XDDDDDDDDDDDDDD

Vuoden 2007 Irkut olivat kyllä todellinen pettymys - meno oli aivan laimea. Jokirannassakaan ei ollut muuta kuin pikku lapsosia, ja grillillä oli jotain nuorisoa, mutta en kyllä enää siinä vaiheessa nähnyt ketä... xD Pomarkkukin sai kokea humalaisen Sazin pyöräilyä (Noormarkussahan se on jo osa kulttuuria =D). Miia ja Hanna eivät vielä tienneet, että kannattaa pysyä turvaetäisyydellä Sazista, kun tämä alkoholia nauttineena polkee. Mutta kyllä nyt jo taatusti tietävät, kun meikä kailotti sen selvästi: "Mä sanoin, että pysykää kaukana musta, ku ajan kännis!" =DD Enkä edes kaatunut kertaakaan, ainakaan muistaakseni. :D

Alkuilta taisi olla parasta aikaa Miukun luona, kun aloteltiin. Hannan isä oli jo sitten silloin saapunut kotiin, kun Hannalle menimme, joten sekin visiitti jäi melko lyhyeen. Kun palasimme Miian luo, kesti ehkä tunti/pari, kun sitten tunsin suuren väsymyksen tulevan, ja menin nukkumaan - onneksi ennen kuin Miun vanhemmat palasivat kotiin.. =D

Ja tässä välissä pitää taas suuresti kiittää Miiaa, joka niin anteliaasti antoi minulle viinaa - mikään muu ei enää oikein nouse päähän, eikä mene kurkusta alas kuin raaka viina - NAM. xD

Hahahaa~~! Seuraava aamu oli ehkä paras. Todettakoon vielä, että olin juonut jo aiemmin perjantaina kunnon kännit, ja lauantaina sama meno jatkui, joten oli sellainen pikkuinen kahden päivän putki. Aamulla heräsin joskus puoli kymmenen aikaan, mikä on todellinen ihme, koska yleensä ryyppyillan jälkeen herään kukonlaulun aikaan. No, siinä sitten jonkin aikaa olin ja mietin, että mitä tehdä, kun koko talon muu väki vielä nukkuu. xD Emma-kisu on muuten ihanin, kun se tuli taas nukkumaan kanssani. ^_^ Ei niin rakastettavaa kissaa olekaan! (Miia, anna Emma mulle!! xDD)

Päätin sitten lähteä kymmenen jälkeen pyöräilemään takaisin omaan kotiin Noormarkkuun - kyllä, luitte aivan oikein - krapula-aamuna 16 km pyörällä auringonpaahteessa. Mutta mikä onni, kun ei ollut mitään kankkusta pahemmin (viinan ansiosta, siitä ei tule krapulaakaan xD), ja veressä oli kuitenkin vielä niin paljon alkoholia, että kyllä se matka siinä meni. Ajoin suoraan Noormarkun grillille, ostin juoman, join sen ja menin kunnanrantaan uimaan. =DD

Sellaisen pyöräilyn jälkeen oli pakko mennä virkistäytymään! Mutta voi kili kun se vesi oli jäätävää.. vastarannalla olleilla matonpesijöillä on varmaan ollut hauskaa, kun minä toisella rannalla pohdin "Miten vitussa voi olla näin kylmää vettä? Vitun jäät vissiin sulanu tähän. Saatana tän jälkeen ei oo kyllä kännistä enää rippeitäkään jäljellä." =DD

Oli kyllä ihan kohtalaisen hauska kokemus taas tämäkin. Elämää samaan aikaan sekä rikastuttava että köyhdyttävä. xD

Onko kaikki silloin aivan kohdallaan, kun ajattelee Aristokatteja l33tinä, joita hovimestari Edgar, joka on siis ihan peelo, dissaa? Oo'Mällin bottijengi pitää huolen muzakista ja lopuksi bannaa Edgarin siten, että kyseisen hovimestarin on parasta tuumata vain fubar. x_>

Ja ei, lääkkeet eivät ole jääneet ottamatta - en käytä.

Toinen mielenkiintoinen seikka on tietysti sekin, miten keksin aina uusia kivoja tarinaideoita. Kirjoitan kohta kirjasarjan J-rockin enemmän tai vähemmän hohdokkaasta maailmasta. Siihen kyllä riittäisi jo pelkästään Dir en greyn osalta kolme opusta. Nykyään kun olen jo siirtynyt väljemmille vesille, sarja saa oikein jännittävää jatkoa. the GazettEstakin on jo ihan mukavasti _satuilua_ kertynyt.. Niin ja onhan tuo Aline Ninekin sentään saatu sovitettua Punahilkka-tarinaan ja uimakoulussakin ovat nuo reippaat pojat olleet. Näillä mennään. =)

Ps. kuinkahan monen sydän pakahtuisi, jos hide heräisi kuolleista? Tuli vaan mieleen. Olisi varmaan hidelle itselleen aika kivaa, kun heräät kuolleista, mutta se maksaa tuhansien "jiirujen" yms. hengen. Kamalaa. Minultakin henki varmaan ainakin salpautuisi joksikin aikaa - vituttaisi ja vammattaisi niin paljon. Viinaa kuluisi sitten vähintään kaksi pulloa sinä päivänä - ja se olisi kanttuvei, jotta taas yksi raato lisää. Saa se "pinkki hämähäkki" pysyä siellä hengettömien joukossa ihan loppuun asti vain. Sellainen yli-ihailtu haukka - hyi. Jos tätä luet, ja tykkäät hidestä, olen pahoillani, mutta ethän tule kitisemään siitä, miten "olen vitun vammanen tyyppi, joka ei tajuu mistään mitään", koska silloin osoitat vain epäkypsyytesi. Ei kaikki pidä hernekeitostakaan.

Pps. Jaaha, että tällaista tuli tällä kertaa kirjoiteltua.. Merkintäni muuttuvat kerta kerralta järkyttävämmäksi. Noo, pääasia on, että minulla on hauskaa. ^^

Voi vittu. LoL

Myöhemmin lisää.. kenties LJ:ssa, kun ei kahteen paikkaan jaksaisi kirjoittaa, ja sinne nyt ainakin laitan juttua - _myöhemmin_. Nyt olo on vain "Voi vittu. LoL" :DDD

Tämä merkintä aloittaa sarjan merkintöjä, jotka aion kirjoittaa omalla murteellani aivan siten, kuten kyseiset asiat ääneen sanoisin. Syy tähän on se, että monet ovat pitäneet puhetapaani joskus hieman outona tahi hauskana tai eivät ole edes ymmärtäneet joitakin sanoja. Siispä:

I present you Sazin murteella vol. 1 - Randomii juttuu, joka o pakko purkaa

Nii et hiuka mua meinaa ketuttaa, ei vaa sur(d)ettaa, no pistetää ny saatana sit oikee et KARHUTTAA, jos maanantain Ayabie keikal o jotai heleveti ihkupoksuernujiirui, jokka vaa ihkuttaa kui iiiihana Takepi o!!111! ja kui iiiiiihana Yumehito o!!11!!11 ja sille lailla.
Vittuku ton bändin keikal oli viime vuon jotai _vitun_ 12-wee teinei, jokka oli "Sorobania kuuntelee kaikki teinit." No voi vittu mahtaa Ayabiel olla ny sit aika kenkkuu, ku kaikki TEINIT on lopettanu sen kuuntelemise siks, et niil on ny uuten kitaristin Sorobanin Yumehito. Ku mun käsityksen mukaa teinit on _ikäluokka_ n. 12-17 vee. Että sellasta. Nyssit vaa lapset ja maturet kuuntelee Ayabieta. Melekone takaisku ette sanois. *nyyhky perkele*

Pitihän se jälleen arvata, että Suomi jää toiseksi jääkiekon MM-kisoissa myös vuonna 2007. Mainittakoon heti ensimmäiseksi, että ne, jotka ovat sitä mieltä, että "se on vain peliä", voivat kohteliaasti olla kommentoimatta tähän merkintään yhtään mitään. Kiitos ymmärryksestä.

En sano olevani jääkiekon suurin fani, enhän minä edes tiedä kaikkia maajoukkueemme pelaajia nimeltä, mutta siitä huolimatta voin sanoa olevani vahvasti joukkueemme hengessä mukana. Elän pelissä mukana niin pettymyksien kuin ilonhetkienkin keskellä. Upea rangaistuslaukauskisassa tullut voitto aina niin omahyväisestä USAn joukkueesta, Mikko Koivun vieläkin silmiähivelevämpi väkisin maalin perukoille ahdettu maali Venäjää vastaan jatkoajalla - Venäjää, jonka piti käytännössä katsoen olla jo finaalissa. Kuitenkin niin vain sieltä tuli piskuinen Suomi talvi- ja jatkosodan henkisissä merkeissä yllättäjänä. Näytimme jälleen, että ei se koko, vaan se taito ja taisteluhenki.

Eipä siis tullut voittajaa Suomesta tänäkään vuonna. Ei tullut Suomesta voittajaa viimekään vuonna. Kerran sen olemme tehneet, vuonna 1995, jolloin aloitin koulutaipaleeni. Tuona armon vuonna tämä pohjoinen ja vasta lamasta selviytynyt Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Tuota vuotta lämmöllä itsekin muistelen, sillä tilanne on jäänyt elävänä mieleeni. Asuimme pienessä yksiössä, ja istuin suuressa mustassa nahkatuolissa, kun se tapahtui. Se oli liikuttava hetki. Sen kaltaisia hetkiä suomalaiset tarvitsevat kohottamaan huonoakin huonompaa itsetuntoaan.

Tällä hetkellä varmasti monen mielessä pyörii "Kuinka tyhmä voi ihminen olla, kun tuollaisista peleistä noin itseensä ottaa?" Sitä ei voi ymmärtää, jos ei ole kykyä antaa sataprosenttista itseään johonkin - mihin tahansa. Olen aina heittäytynyt kaikkeen tekemiseeni täysillä ja koko sydämellä. Erityisen emotionaalisena persoonana minun on helppo eläytyä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Onko siis ihme, jos Suomen joukkueen jälleen kerran jäätyä soittelemaan toista viulua, olen hieman alamaissa ja murheissani? Henkilöille, jotka nyt tätä lukiessaan ajattelevat tämän olevan ihmeellistä höttöä: yrittäkää eläytyä siihen tunteeseen, kun taistelette tienne läpi vaikeuksien loppuun, jossa ei odotakaan kiitos vaan suuren suuri pettymys. Nyt miettikää, kun tämä sama toistuu vuodesta toiseen, yhä uudestaan ja uudestaan. Miltä tuntuu? Tuntuuko siltä, että ei enää jaksa, ja kaikki on turhaa? Juuri siltä leijonamiehistöstä nyt tuntuu, juuri siltä kaikista niistä, jotka ovat empatiaan kykeneväisiä ja jotka eläytyvät mukaan tunnelmaan, nyt tuntuu. Se ei ole miellyttävä tunne.

"Valoa ikkunassa" lauletaan eräässä vanhassa suomalaisessa iskelmässäkin. Nyt mielet ovat mustat ja pimeät, mutta odottakaamme jonkin aikaa. Se ei varmaankaan tapahdu huomenna, ei viikon eikä välttämättä kuukaudenkaan päästä, mutta jossakin vaiheessa se jää taka-alalle ja voi taas keskittyä tulevaan. Huomatkaa, kuinka käytin ilmaisua "se jää taka-alalle". Moni olisi varmaankin ilmaissut asian "sen unohtaa", mutta se olisi totuuden vääristelemistä. Ei sitä unohda. Kaikki ne lukuisat tappiot pysyvät kyllä mielissä, eivätkä ne sieltä mihinkään katoa, vain taisteluhenki syttyy uudelleen, ja tuon taisteluhengen valo valaisee tappion pimeyttä niin, että kykenee jälleen luomaan uutta.

Toivottavasti tästä oli apua kaikille niille, jotka nyt jälleen hävittyämme ovat allapäin. Etuoikeutetussa asemassa ovat ne, jotka ennen vuotta 1995 ovat syntyneet, ja näin ollen jotakin historiallista todistaneet. 12 vuotta ei ollut vielä tarpeeksi pitkä väliaika uusimaan tuota yksinäistä voittoamme, mutta kenties sitten 13 olisi onnenluku meille.

Muistakaamme myös ehdottomasti se, että voitimme kuitenkin hopeaa. Kyllä, voitimme. Hopeamitali tarkoittaa sitä, että olemme maailman toiseksi paras jääkiekkomaa. Meillä on maailman toiseksi paras jääkiekkojoukkue, eikä se tosiaankaan ole häpeän aihe, vaan voimme hieman rintaakin pöyhistellä: jäiväthän sentään rakkaat naapurimme Ruotsi ja Venäjä taaksemme. Entiset valloittajamme lyötiin, ja mitätön Suomi keikkuu Suuren Maailman Kanadan takinhännyksissä. Ei vallan huonosti tällaiselta noin viiden miljoonan asukkaan pikkumaalta. Jälleen näytimme: ei ole leijonaa karvoihin katsominen.

Murheellisin mielin, mutta valoisin ikkunoin, parempaa tulevaisuutta kiekkoleijonille toivoo Saz.

Täältä tähän.