IRC-Galleria

Where do I begin to tell the story
Of how great a love can be
The sweet love story
That is older than the sea.

The simple truth about the love she brings to me
Where do I start with her first hello
She gave new meaning to this empty world of mine
They'll never be another love another time.

She came into my life and made the living fine
She fills my heart.
She fills my heart with very special things
With angel songs and wild imaginings.

She fills my soul with so much love
That anywhere I go I'm never lonely
With her along who could be lonely
I reach for her hand it's always there.

How long does it last,
Can love be measured by the hours in a day
I have no answers now
But this much I can say.

I know I'll need her till the stars
All burn away and she'll be there
How long does it last
Can love be measured by the hours in a day
I have no answers now but this much I can say.

I know I'll need her until the stars
All burn away and she'll be there...

..Elikkäs vaikka kukaan ei pitänyt ajatuksesta, minun oli pakkomielteisesti saavutettava zahirini, niille jotka eivät tiedä mikä se on, kysykää marilta =)
Torstaina päätin että perjantaina sen haen, varasin päiväristeilyn tallinnaan (15e), pakkasin mukaan isoimman käsilaukkuni minkä löysin ja hyppäsin junaan. Menomatkalle otin makuuvaunupaikan, se on vähäinen sijoitus jos saa yönsä nukkua. Vielä kivempaa oli ettei konnari käynyt leimaamassa lippuani joten voin palauttaa sen toimistoon kertoen etten käyttänytkään sitä ja saan puolet rahoista takaisin =)

Aamulla jännitys tiivistyi kun juna oli puolituntia myöhässä. Kello oli jo 7.30 ja laiva lähtisi 8.00. Hyppäsin taksiin ja helvetin kyytiä satamaan, yhdeksällä eurolla ihme kyllä siitäkin selvisi. Ja laivaan päästyäni uskalsin hengähtää. Tapasin laivalla sovitusti 2 Pelastetaan koirat ry:n yhteyshenkilöä (joilla oli autot mukana) sekä 6 koiranhakureissulla olevaa immeistä. 3,5h vietimme taxfreemyymälässä, kahviloissa kunhan höpötellen, Nordlandia on todella paljon suurempi ja hienonpi alus kuin olin olettanutkaan.

Tallinnassa suunnistimme ensin vanhalle koiratarhalle, haimme Mona-nimisen sekarotuisen sekä kaksi pentua sieltä. Koerte Varjupaik on sen paikan nimi, mutta se poistuu pian kokonaan käytöstä. Melkoinen röttelötila se olikin.

Uusi koiratarha, Loomade hoiupaik, oli jo todella hieno verrattuna vanhaan tarhaan. Täältä haimme Janniinan suuren saksanpaimenkoirasekoituksen Rubinin sekä minun Rapp-tyttöseni. Ensisäikähdys oli että koira oli lopetettu/varauksesta huolimatta myyty, sillä sitä ei häkissä näkynyt. Lopulta kopista ulos kurkisti tärisevä ja honkkeli iso musta koira, kyynel siinä nousi silmäkulmaan, minun koirani. Laitoin sille pannan ja se varovaisesti haisteli minua, mutta innostui niin kovin siitä että pääsi ulkoilemaan, ettei enää muistanut pelätä. Rapp ei vedä. Katariina sanoi että se olisi viimetietojen mukaan Venäläisen mafiapomon koira, ja pomo itse olisi paennut piileskelemään espanjaan. Uskoo jos tahtoo, minä vien venäläisen koirani lappiin piiloon. Matkustimme taksilla terminaaliin, kuljettaja oli tosi mukava ja osasi suomea, kyseli kovasti kiinnostuneena suomen koira-asioista. Virolaiset eivät voi käsittää miten joku voi maksaa siitä että hakee koiran virosta suomeen. Virossa koirat eivät ole lemmikkejä vaan hyödykkeitä ja ne lempataan kylmästi pihalle kun niihin kyllästytään. Hauskaa vielä sekin että minä, ainoana lappiin menijänä, sain koirani mukaan 20kg ruokasäkin ja sen omat ruokakipot! Niissä olikin raahaamista.

Laivamatkakin takaisin sujui mallikkaasti. Rapp ei ollenkaan välittänyt ihmisistä ympärillään. Saimme pienen hytin jossa pitää koirian matkan ajan. Siellä se alkoi hieman rentoutua, söi ja joi vähän. Kun lähdin, kuului hetken ulinaa mutta se loppui kuin seinään. Taxfreestä tarttui mukaan kaikkea pientä kivaa, onneksi ei visa electron siellä käynyt, muuten olisin tuhlannut yli äyräiden.

Koiran papereita ei edes tarkistettu. Helsingissä suoriuduimme juna-asemalle ja hyppäsimme eläinvaunuun. Pitkä matka oli edessä. Alkuun hytissä oli myös kaksi muuta koiraa, joille Rapp irvisteli säälimättä, mutta niiden poistuttua koira nousi penkille viereeni makaamaan pää sylissäni ja nukkui. Pitkän matkan se pärjäsi käymättä kertaakaan ulkona. Ainakin sisäsiisti.

Kun lopulta olimme ikuisuudelta tuntuneen matkan päätteeksi kotona Rovaniemellä, anni haki meidät asemalta ja toimitti kotiin. Nukuin siihen asti kunnes piti töihin lähteä, Rapsu sai jäädä ensimmäistä kertaa heti yksin kotiin. Ja kiltisti se olikin, ei mitään eroa siihen kun lähdimme. Mutta karvaa siitä lähtee paljon. Ennätin jo pestä sen, sen karva vallan muutti laatuaan, niin hilseinenkin se oli.

Että tällainen tarina siis, Rapsu pelottaa kyllä ulkomuodollaan, varsinkin joskus kun se keksii haukkua vaikkapa uusia tulokkaita, mutta todellisuudessa se on varsinainen pehmo, yhä se pelkää ihmisiä selvästi, sitä on alistettu paljon.

käykää katsomassa http://www.pelastetaankoirat.com/ jos yhtään kiinnostaa ja sieltä löydättä myös rappin =)

usko ihmeisiin


..ja tee kuten täytyy

"luovumme siitä mitä todella haluamme vain tehdäksemme oikein"

"Minusta koirat ovat aivan uskomattomia olentoja: ne antavat rakkautta ehdoitta. Minulle ne ovat elämisen roolimalleja."

Miksi koira on parempi vaihtoehto kuin mies?
-vielä kymmenen vuoden jälkeenkin se on joka kerta innoissaan kun tulet kotiin.

Vaan mustan joulun mulle teit,sä et tullutkaan
ja lahjan ainoon multa veit,jäin sua kaipaamaan...
Mustan joulun sulta sain,jäin kyyneliin
Kuin hiutaleina maailmain putoaa niin...

"Katso kuinka ankarina pilvet kulkee kasvoillani
kuinka voisin ihmeen tuoda
mahdotonta älä pyydä älä pyydä itsellesi."

"Pitäisi vaihtaa arvoja, näillä arvoilla ei voita."

Nyt ymmärrän.

kymmenen päivää jouluun =P