IRC-Galleria

Shimmering

Shimmering

don't need no silver lining

Terhi-chanilt pölläsinTiistai 25.03.2008 13:26

ULKONÄKÖ
[/] Minulla on pahasti rohtuneet huulet
[/] Minulla on siniset silmät
[/] Minulla on mustat hiukset
[ ] Hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
[x] Minulla on useita korvalävistyksiä
[ ] Pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
[/] Minulla on pitkät etuhiukset
[x] Minulla on leveät hartiat
[ ] Uskon, että olisin todella laihana kaunis
[x] Minulla on paljon arpia käsissä
[ ] Muiden mielestä olen söpö
[/] Oikea hiusvärini on blondi

LUONNE
[x] Olen ailahtelevainen
[/] Olen aamuisin yleensä äreä
[/] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
[x] Saan ihmiset nauramaan
[x] Nautin positiivisesta huomiosta
[ ] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[ ] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
[ ] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[ ] Kadehdin laihoja ihmisiä

PERHE/SUKU
[ ] Minulla on ainakin viisi lemmikkiä
[ ] Perheessäni on lemmikkien lisäksi äiti, isä ja isoveli
[ ] Jotkut lemmikeistäni on vähän erikoisempi kuin yleensä, kotilo, lisko, käärme
[ ] Isä hemmottelee minua
[/] En siedä pikkuveljeäni
[ ] Minulta on kuollut liian paljon läheisiä ihmisiä
[x] Sukuni molemmin puolin (äiti & isä) ovat vähän oudot

IHANAT
[x] Olen itkenyt sateessa
[x] Olen käynyt lempibändini keikalla
[ ] Olen katsonut auringonlaskua tietyn ihmisen seurassa

RAKKAUS
[/] Olen tällä hetkellä rakastunut
[ ] Piilottelen usein ihastumistani
[x] Olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa
[x] Minulla on ollut ainakin yksi naurettavan lyhyt suhde
[ ] Olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä

Tunnustan, että olen:

[x] luntannut kokeessa
[ ] ajanut mopolla/autolla kännissä
[ ] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[x] saanut arestia
[x] kävellyt päin seinää
[x] kiusannut tarkoituksella
[ ] tappanut eläimen
[x] soutanut veneellä
[ ] epävarma uimataidoistani
[x] lintsannut
[x] vittuillut
[/] nukahtanut kirkossa
[x] nukahtanut tunnilla
[ ] saanut nelosen jostain kokeesta tänä vuonna
[ ] syönyt tupakan
[x] valehdellut

NYKYHETKI:
1. Mitä sinulla on juuri päällä? ~pinkit kalsarit ja valtavakaula-aukkone tpaita joka koittaa kovast roikkuu pääl
2. Mitä syöt/juot juuri? ~chococappucinoo tos imasin
3. Mitä näen kun katson ikkunasta? ~varaston seinän
4. Millä tuulella olet juuri? ~lagailen, väsyttää
5. Millainen sää ulkona on? ~näyttäs olevan kirkasta, pakkasta ja arskaa, vissii tuuleeki. LUNTA.
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? ~in a way yeah
7. Mikä musiikki soi? ~ lynch. - roaring in the dark
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? ~ei oikeestaa mitää tähdellist kai
9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/juoda? ~hyvii nuudeleit kiitsa, ja viinaa
10. Miten hiuksesi ovat juuri? ~kämäset ja jotenki poff

TULEVAISUUS:
1. Mitä aiot tänään vielä tehdä? ~jos menis koht röökille ja ehk lenkille jossai vaihees
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa? ~ei mitn
3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi? ~sitko sitä rahaa suvaittee tulla niin pitää maksaa kisalupa ja jäsenyys ja ilmoittautuu ja ja ja. ostan muuten varmaa vaa röökiä.
4. Mitä odotat tulevaisuudeltasi? ~en tiedä
5. Mihin ammattiin uskot päätyväsi? ~taatusti johonkin mitä vihaan
6. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? ~istun täs edellee
7. Mitä aiot tehdä viikonloppuna? ~jaa-a.

NYT
1. Oletko ihastunut? ~hai haiiii
2. Missä olet? ~koivistos
3. Oletko sairas? ~minus ei tervettä kohtaa ookkaa
4. Tunnetko itsesi tyhmäksi? ~often yes
5. Ikävöitkö jotakuta? ~paljon
6. Saitko kokeesta nelosen? ~eipä oo kokeis tullu ravattua
7. Tanssitko hitaita? ~ eeh
8. Leikkauttanut hiuksesi? ~ en jaksa välittää milt nää karvat näyttää

KUMMAN VALITSET?
1. Kukkia vai suklaata? ~en voi sietää sitä et mulle kannetaan rehuja ja oon allerginen suklaalle joten ei kumpikaan
2. Harmaa vai musta? ~Musta
3. Värikäs vai tumma? ~tumma
4. Viha vai rakkaus? ~enp osaa sanoa
5. Aurinko vai kuu? ~molemmat
6. Zara vai Only? ~Only varmaa
7. Valvominen vai aikaisin herääminen? ~ei kumpikaa
8. Kuuma vai kylmä? ~hotto
9. Oikea vai vasen? ~oikea
10. Ilo vai suru? ~joy

OLETKO KOSKAAN?
1. Valvonut yli keskiyön? ~ liian usein
2. Ollut yökylässä? ~ jess
3. Itkenyt? ~ jees
4. Nauranut niin, että vedet tulee silmistä? ~joskus kyl
5. Karannut kotoa? ~nopes
6. Ollut jääkiekko matsissa? ~oon varmaa jonku HPK'n pelin käyny aikoinaa kattoos
8. Ollut ulkona yli ilta kahdeksan? ~ eeeeeeeeen
9. Pelästynyt jotakin? ~jees
10. Nukahtanut yleisellä paikalla? ~hyvin paljo mahdollista

[Ei aihetta]Torstai 20.03.2008 13:08

TERVE TURPOOVA NAAMA JA HENGITYSTIET, MEITTI LÄHTEE SAIRAALAA ! t. aktihuuli-86

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.03.2008 23:53

baby baby i'm breaking down

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.03.2008 12:13


Jos saat sadasta alle 10, olet nössö.
Jos saat alle 20, olet tylsä.
Jos saat 20-40, rohkeutta!
Jos saat 40-50, olet järkevä.
Jos saat 50-60, olet teini.
Jos saat 60-80, olet pahis.
Jos saat 80-90, rauhotu!!
Jos saat yli 90, olet nuorisorikollinen.

Olen...
[x] maistanut tupakkaa
[x] polttanut vakituisesti
[x] lintsannut koulusta
[x] haukkunut opettajia
[ ] väärentänyt nimikirjoituksen
[x] ollut jälki-istunnossa
[ ] ollut yli kuudessa jälki-istunnossa
[x] ollut umpitunnelissa
[x] juonut alkoholia
[x] juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla
[x] ...tai uutta vuotta
[ ] varastanut rahaa
[x] maistanut huumeita
[ ] käyttänyt huumeita/edelleen

10

[x] ollut opettajan puhuttelussa
[x] ollut rehtorin puhuttelussa
[x] rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
[x] soittanut pilapuheluita
[x] tullut petetyksi
[x] kuunnellut heviä
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[ ] päässyt rikkeilläsi lööppeihin

16

[ ] lukenut salaa jonkun viestejä
[ ] lukenut salaa jonkun päiväkirjaa
[x] käynyt pornosivuilla
[x] heittänyt ihmistä kivellä
[ ] uhannut jotain puukolla
[x] levittänyt juorua
[x] pukeutunut mustaan
[x] valehdellut vanhemmillesi
[x] katsonut tv:stä/ elokuvista jotain salaa jota et saisi
[x] katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
[x] katsonut alaikäisenä K18 elokuvia

24

[x] leikkinyt sytkärillä
[ ] sytyttänyt tahallisesti tulipalon
[ ] harrastanut nettiseksiä
[ ] raiskannut
[x] rikkonut lakia
[ ] joutunut tarkkikselle
[x] kävellyt päin punaisia
[ ] ajellut pillurallia
[x] meikannut
[ ] leikellyt hiuksiasi ilman lupaa
[x] yrittänyt/tehnyt lävistystä ilman lupaa
[x] kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä

30

[ ] tappanut
[ ] ampunut tahallisesti
[ ] puukottanut
[ ] soittanut seksilinjalle
[x] matkustanut pummilla
[x] liftannut tuntemattomille
[x] ollut käyttämättä kypärää
[ ] käynyt salaa perheen viina/viini/ym. pulloilla
[x] pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
[x] oksentanut alkoholin vuoksi
[ ] syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi

35

[ ] saiko yllämainittu asia sinut innostumaan?
[ ] ollut häirikkö
[x] haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
[x] lyönyt jonkun silmän mustaksi
[ ] lähettänyt pilakirjeitä
[x] valehdellut ikäsi
[x] joutunut poliisikuulusteluun
[x] katsonut pornoa
[x] käyttänyt bikineitä
[ ] laittanut herutuskuvia
[ ] kuvannut tiettyjä elimiäsi
[ ] etsinyt netistä seurustelukumppania
[ ] tanssinut rock tansseja

41

[ ] koputellut oviin ja häipynyt paikalta
[ ] huudellut rivoja ohikulkijoille
[ ] floodannut
[ ] stripannut
[x] ärsyttänyt tositarkoituksella
[x] saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym.
[x] piirtänyt pervoja
[x] puhunut pervoja
[x] ollut opettajan silmätikku
[x] kiroillut
[x] haukkunut jotain päin naamaa
[ ] piirtänyt graffitteja
[x] sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä

49

[x] haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan
[x] pulissut tunneilla
[x] puhunut pahaa selän takana
[x] saanut jonkun itkemään
[x] kokeillut spiritismiä
[x] ajanut mopoa alaikäisenä
[ ] hakannut jonkun sairaalaan
[x] piirrellyt pienenä salaa seinille
[x] "parturoinut" kaveriasi
[ ] vilautellut
[x] rikkonut jotain tarkoituksella
[x] heittänyt jotain jollakin
[x] lyönyt

60

[x] repinyt jotain hiuksista
[x] piilottanut joltain jotakin
[ ] palvonut saatanaa
[x] lukenut kauhukirjoja
[ ] imenyt imurilla ihoa ja väittänyt fritsuiksi
[x] mennyt salaa johonkin

64
oon laimeesti pahis nyyhk.

Johnnya. Perjantai 07.03.2008 11:58

Saksikäsi Edward

[/] Muut karttavat sinua omituisen ulkonäkösi vuoksi
[/] Olet taiteellinen
[/] Olet ujo
[ ] Olet toivottomasti rakastunut...
[ ]...mutta rakkautesi ei huomaa sitä
[ ] Olet menettänyt sinulle tärkeän ihmisen
[ ] Olet hyvin avulias...
[ ] ...ja hieman mielistelevä
[ ] Kasvosi ovat täynnä arpia

1½/9

Wade "Cry-Baby" Walker

[/] Osaat vuodattaa kyyneleen tuosta vaan
[/] Olet loistava laulaja... (olin joskus, en tiiä enää ;__;)
[/] ..sekä tanssija (kyl tollanen ketkutus luonnistuu vaik heti :D)
[/] Vanhat ihmiset kiertävät sinut kaukaa
[ ] Olet häirikkö
[ ] Vanhempasi ovat kuolleet
[ ] Hiuksesi ovat aina taakse vedetyt
[ ] Pukeudut mustaan nahkatakkiin
[x] Olet joutunut monesti hankaluuksiin

3/9

Jack Sparrow

[ ] Kävelet kuin olisit humalassa
[ ] Sinulla on rastat
[/] Puhut epäselvästi
[x] Et aina tiedä mitä haluat
[/] Muut pitävät sinua outona
[x] Sinua on vaikea ymmärtää
[ ] Huijaat jatkuvasti muita ihmisiä
[ ] Olet tosipaikan tullen pelkuri
[ ] Sinun on pakko saada pompottaa muita mielesi mukaan

3/9

Ichabod Crane

[ ] Sinulla on tarve uudistaa asioita
[ ] Olet nero
[ ] Ratkot kaikenlaisia asioita...
[ ] ...vaikka et siitä pidäkkään
[ ] Ötökät ällöttävät sinua
[/] Sinulla on surullinen menneisyys
[ ] Isäsi on hullu
[ ] Äitisi on kuollut
[/] Sinun tekisi mieli mennä helpoimman kautta

1/9

Willy Wonka

[ ] Hiuksesi on oltava hyvin
[ ] Sinulla on pakkomielteitä
[ ] Rakastat karkkia
[/] Inhoat lapsia
[ ] Naamasi on jatkuvasti oudossa virneessä
[ ] Tanssitaitosi ovat mitättömät
[x] Pidät hauskaa muiden kustannuksella joskus
[x] Sanot ja sitten ajattelet
[ ] Olet huoleton

2½/9

Gilbert Grape

[x] Asut pienessä kylässä
[ ] Sinulla on jälkeenjäänyt pikkuveli
[x] Äitisi on ylipainoinen
[ ] Työskentelet pienessä kaupassa..
[ ] ..mutta se menestyy hyvin huonosti
[ ] Sinulla on salasuhde naapurin rouvaan
[/] Sinulla on sisko
[x] Pikkuveljesi käy hermoille...
[/] ..hän on usein vahdittavanasi

4/9

Don Juan de Marco

[ ] Olet maailman suurin rakastaja
[x] Päässäsi viiraa
[ ] Olet yrittänyt itsemurhaa
[ ] Olet leikkinyt naista...
[ ] ..ja vietellyt tahtomattasi miehen
[/] Käyt psykiatrilla/olet käynyt
[x] Ajatuksesi ja juttusi ovat pervoja
[/] Ihminen on soitin jota soitetaan hellästi
[ ] Sinulla on aksentti

3/9

Roux

[ ] Asut laivassa..
[ ] ..seuranasi muita jokirottia
[ ] Olet kapteeni
[ ] Soitat kitaraa
[ ] Myyt koruja
[/] Tiedät ettei sinusta pidetä
[/] Olet salaperäinen
[ ] Sekä erittäin avulias
[x] Osaat juhlia ja kunnolla

2/9

Mort Rainey

[ ] Olet mustasukkainen
[ ] Asut järven rannalla
[/] Ja yksin..
[x] ..seuranasi sekarotuinen piski
[ ] Olet hullu
[ ] Näet näkyjä
[x] Olet tappanut ihmisen/eläimen
[/] Puhut yksiksesi...
[x] ...ja puheesi ovat sekaisia

4/9

= Gilbert Grape x Mort Rainey

me lufsTorstai 06.03.2008 15:11

nao = idari

vitun ankee tulevaisuus eessä selkeestMaanantai 03.03.2008 13:26

MIES: Veikko Saint-Laurent
LAPSET: 4 lasta, Ujoja lapsosia, mutta kun pääsevät ujoudestaan varo niiden murrosikää. Tarkoitan sitä !
TYÖ: Roskisdyykkari. Pakkohan sitä jostain ruokaa saada.

Oman nimesi etukirjan = Miehesi nimi

A=Jukka
B=Kalle
C=Lauri
D=Matti
E=Robbie
F=Pertti
G=Veli
H=Yrjö
I=Pekka
J=Freedrikson
K=Brutus
L=Roberto
M=Brad
N=Mauri
O=Ã…ke
P=Santeri
Q=Tomi
R=Teemu
S=Veikko
T=Miika
U=Kille
W=Oafa
V=Mika
Y=Ulle

Syntymäpäiväsi = miehesi sukunimi/tuleva sukunimesi

1=Kallioinen
2=Portuegro
3=Liisanen
4=Meritapola
5=Ukkosaarioinen
6=Neiti
7=Allévo
8=Terttunen
9=Abovi
10=hovi
11=Uusjärvehkö
12=Pulla
13=Saint-Laurent
14=Isokumpu
15=Shalala
16=Banks
17=Maunolehto
18=Leskenlehti
19=Juomameri
20=Paksujorma
21=Paasonen
22=Sein
23=Liiranen
24=Nukunukuabuaa
25=Rissanen
26=Mursunen
27=Oliantainen
28=Pikkutipu
29=Oksako
30=Nylon
31=Pikkarinen

Syntymäkuukautesi = Lastesilukumäärä ja heidän kohtalo

1= 1 lapsi, Syndroomia toisensa eteen, sekoatte avioimiehenne kanssa ja annatte lapsenne pois.
2= 3 lasta, Innostuvat kierrätyksestä 7 vuotiaina, paitsi yksi, joka kiusaa niitä muita kahta.
3= 2 lasta, kaksoset, Ostat heille bratzit heidän täyttäessä 5, siitä lähtee tyttöjen pissistyminen.
4= 8 lasta, Vain 2 oppii näistä kävelemään normaaliin aikaan, muut konttaavat 6 vuotiaksi.
5= 1 lapsi, Jumala ei suonut sinulle tervettä lasta. Tämän yksilön mielisairaus huomataan kun hän on 11.
6= 2 lasta, Toisella huomataan internetriippuvuus jo 9 vuotiaana, toisella taas huumeriippuvuus.
7= 1 lapsi, tämän pojan yllätät monesti kädeltä.
8= 2 lasta, homoja, ei sentään keskenään, et salli homoutta vaan heität heidät pihalle heidän ollessa 12.
9= 5 lasta, kaksi karkaa kotoa yöllä nukkuessanne, etsiessänne heitä loput 3 hukkuvat metsään.
10= 4 lasta, Ujoja lapsosia, mutta kun pääsevät ujoudestaan varo niiden murrosikää. Tarkoitan sitä !
11= 2 lasta, pelaavat kerran spiritismiä keskenään -> edessä pimeä tulevaisuus. Kumpikaan ei saa työtä.
12= 1 lapsi, ainut laatuaan, osaa olla herttainen, mutta kun tahtoo jotain, olet sinä aivan verillä.

Äitisi syntymäkuukausi = Tuleva ammattisi

1=Trukkikuski, tienaat silti suht hyvin.
2=Herkullinen ammatti, näkyy myös vatsastasi - Leipuri.
3=Poliisi, joka käy joka viides minuutti ostamassa kahvin ja donitsin lähi kioskista.
4=Aidanmaalaaja. Niin.
5=Et saa töitä.
6=Et pääse hyviin töihin, koska sinulla on ruma napa.
7=Sinusta tulee malli. Poltat pilveä ja joudut lööppeihin
8=Lakimies. Ei siksi että sinulla olisi lahjoja, vaan siksi että panet pomoasi -> palkankorotus
9=Vihainen kirjastonhoitaja. Sinusta vain on kiva mäkättää muille.
10=Tietokoneasentaja.
11=Strippari. Työskentelet klubeilla sekä tilauksista.mm. polttareissa.
12=Roskisdyykkari. Pakkohan sitä jostain ruokaa saada

skorpioni x oinas wtfTiistai 26.02.2008 21:19

OINAS
[x] Olen äkkipikainen
[/] Sanon mitä ajattelen, en ajattele mitä sanon
[x] Suojelen läheisiäni kaikin keinoin
[x] Olen itsepäinen
[ ] Unohdan välillä ajatella muita ihmisiä
[ ] Minua ei saa määräillä
[x] Vaadin vapautta ja tilaa ympärilleni
[/] Hätiköin usein
[/] Olen itsenäinen
5½

HÄRKÄ
[/] Olen maanläheinen
[ ] En kiirehdi päätöksissäni
[ ] Olen pihi
[/] Rakastan syömistä
[ ] Tulen helposti mustasukkaiseksi
[/] Pidän pääni joka asiassa
[/] Olen hidas
[/] Ulkonäöstä huolehtiminen on tärkeää
[ ] Pelkään petetyksi tulemista yli kaiken
2½

KAKSOSET
[/] En ole kauaa paikallani
[x] Olen piikittelevä
[ ] Vaihdan mielipiteitäni usein
[x] Olen sosiaalinen
[ ] Keksin aina jotain sanomista
[/] Flirttailen paljon
[ ] Olen älykäs
[/] En osaa aina ottaa vastuuta asioista
[ ] Olen pinnallinen
3½

RAPU
[ ] Turvallisuus on tärkeää
[ ] Olen hyvin tunteellinen
[/] Mielialani ailahtelee usein
[ ] Loukkaannun helposti
[ ] Olen kiltti
[/] Suhtaudun kaikkeen varauksella
[ ] En halua kenellekään pahaa
[ ] Vaivun helposti itsesääliin
[x] Olen luotettava ystävä
2

LEIJONA
[ ] Kerjään huomiota
[x] Olen avarakatseinen
[/] Vaikutan usein omahyväiseltä
[x] Mutta oikeasti olen mukava
[/] Olen kunnianhimoinen
[ ] Minulla on selvät päämäärät
[ ] Olen taipuvainen narsismiin
[ ] Tuskastun, jos minulla ei ole mitään tehtävää
[ ] Haluan kuuluisaksi
3

NEITSYT
[ ] Huolehdin välillä liikaa asioista
[x] Olen perfektionisti
[/] Pidän itseni hyvässä kunnossa
[ ] Tykkään auttamisesta
[ ] Olen herkkä
[x] Arvostan älykkyyttä
[/] Pidän siisteydestä
[/] Olen kriittinen
[/] Teen tehtäväni tunnollisesti
4

VAAKA
[x] Sopeudun helposti eri tilanteisiin
[/] Olen huono tekemään päätöksiä
[näin mulle jotkut on väittäneet tiiä siitä sitten XD] Minuun on helppo ihastua
[/] Innostun välillä määräilemään
[ ] Olen sovittelija
[/] Huolehdin joskus muista niin, että unohdan omat tarpeeni
[ ] En ole oma-aloitteinen
[x] Olen huomaavainen ystävä
[x] Osaan olla myös ivallinen
4½

SKORPIONI
[x] Mietin paljon elämää suurempia asioita
[ ] Teen usein kärpäsestä härkäsen
[x] Inhoan pinnallisuutta
[/] Olen epäileväinen
[ ] Haluan uudistaa asioita
[ ] Olen kostonhimoinen
[x] Päätäni ei hevin käännetä
[x] Osaan olla hyvin ilkeä
[x] Tahdon kokea paljon
5½

JOUSIMIES
[/] Olen optimisti
[ ] Rakastan matkustelua
[ ] Olen valmis tekemään paljon töitä tulevaisuuteni eteen
[x] Haluan seikkailla
[x] Olen suora ja rehellinen
[x] Innostun joskus kerskuilemaan
[ ] Olen fanaattinen
[/] Välillä olen vähän itsekäs
[x] Luotan omaan filosofiaani
5

KAURIS
[ ] Olen ahkera
[ ] Inhoan laiskottelua
[x] Olen vastuuntuntoinen
[/] Kärsin välillä stressistä
[x] Teen joskus töitä yli rajojeni
[/] Tahdon tehdä kaiken mahdollisimman hyvin
[ ] Minulla on paljon rutiineja
[ ] Olen parhaimmillani aamuisin
[/] Olen hyvä organisoimaan asioita
3½

VESIMIES
[/] Olen muiden mielestä aika outo
[/] Tykkään mietiskellä
[/] Leijun omissa maailmoissani
[x] Olen ennakkoluuloton
[ ] Tahdon uudistaa asioita
[/] Olen vähän yksinäinen
[/] Saan paljon hyviä ideoita
[x] Vaadin vapautta
[ ] Kaipaan turvaa ja kannustusta
4½

KALAT
[ ] Olen herkkä
[ ] Rakastan muiden auttamista
[ ] Olen romantikko
[ ] Ajattelen enemmän muita kuin itseäni
[/] En osaa tehdä päätöksiä
[ ] Olen sympaattinen
[ ] Vaivun joskus itsesääliin
[ ] Tahdon pelastaa maailman
[/] Minulla on hyvä muisti
1

blaaTiistai 26.02.2008 21:05

Haluaisitko olla nyt henkilön kanssa, jota suutelit viimeksi?
- no vitu kyl seura (ja viina) kelpais niilt naisilt (sry en muist kuka oli viimesin....................)

Olisitko surullinen, jos veljesi tekisi itsemurhan?
- varmaa pääasias vihane

Lähtisitkö kahville, jos joku poika kysyisi?
- voip olla.

Kertoisitko suurimman salaisuutesi pojalle, jota halasit viimeksi?
- erm. en muist ketä poikaa halasin viimeks...

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?
- joo vaik :D syntymähoodseille.

Menisitkö koulukuvaukseen vaatteilla, jotka sinulla on nyt päällä?
- well why the fuck en XDD nimim. verkkarit ja maastokuvioinen tank...

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- well yes please ^^

Milloin viimeksi kerroit jollekin rakastavasi häntä?
- en mä pahemmi tollasia oo vissii ikin sanonu

Suuttuisitko parhaalle ystävällesi, jos hän ihastuisi samaan henkilöön kuin sinä?
- noh. emt.

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- en

Kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin?
- öö emmä tiiä 8D

Oletko hiljainen vai äänekäs?
- minust tuntuu että taidan olla jokseenki LOUD

Kenestä ihmisestä pidät vähiten?
- emt

Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle?
- enm oikee harrasta poskipusui. mutta hmm......

Rakastatko oikeasti ketään koko sydämesi pohjasta?
- en tiedä

Lähtisitkö ulkomaille, jos voittaisit lotossa?
- KYL !

Kutsuisitko hautajaisiin sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi?
- ku aivot osais eka vaikka nimetä tuollasen vaikuttajan

Kuka viimeksi katsoi sinua pitkään?
- varmaa kissa :D

Rakastatko montaa ihmistä?
- tuskin

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?
- ei ;;____;; eiku aiski tais muiskauttaa poskelle tos alkukuust sillee salakavalast !

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
- ei tää nyt ihan hääbiisi oo.... musen map of the problematique, vähä pahaenteistä x)

Oletko rauhallinen ihminen?
- en kai juurikaan

Milloin olet viimeksi kaatunut pyörällä?
- ihme kyllä, en oo onnistunu kaatumaan tänä talvena kertaakaa. vaik on ollu tälläset kelit. oisko ollu viime kesänä joku surkee feilaus ?

Muistatko tunteen, kun menit 1. luokalle kouluun?
- öö en ?

Komedia vai kauhu?
- fiilispohjaista

Missä päin Suomea piileskelet?
- en mie piileskele.... kotkas.

Minkälainen sää siellä on?
- ei niin mitää hajuu, en oo poistun sisätiloist neljän jälkee...

Menetkö ensi kesänä festareille?
- totta munas !

Onko sinulla vilkas mielikuvitus?
- saattaa hyvinkin olla

Ketä halasit viimeksi?
- Noraa

Menisitkö johonkin tosi-tv ohjelmaan?
- en tiiä, joskus sitä sortuu yllytyshulluuteen

Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo?
- ei voi muistaa, siitä o niin hiton monta vuotta

XDTorstai 21.02.2008 17:43

Jäähyväiskirje

Rakas, Nora.

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta aion käydä kirkossa ja suhteemme on ohi. Luulen että ymmärsin sen kun esitin joulupukkia asuntovaunussasi, ja näin sinut vittuilemassa koiralleni.

Olen varma että olet tarpeeksi hävettävä ymmärtämään kuinka paljon oikeasti painan.

Lähetän sinulle takaisin puhelinluettelon, mutta pidän postimerkkikokoelmasi muistona.

Haluan että tiedät että minä yritän unohtaa viinakaupan myyjän.

Pala helvetissä,

-Shimmu-

1. MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON?
sininen – romanssimme on ohi
punainen – suhteemme on kuollut
valkoinen – aijon käydä kirkossa
musta – vihaan sinua
vihreä – horoskooppimme eivät sovi yhteen
harmaa – olet pervo
keltainen – kävelen kadulla
vaaleanpunainen – sieraimesi ovat kuin loukkaus
ruskea – poliisi etsii sinua
ei paitaa – olet nolla
muu – olen rakastunut siskoosi

2. MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammi – sinä yönä
helmi – viime vuonna
maalis – kun kääpiösi puri minua
huhti – kun kompastuin seesamin siemeneen
touko – viimein ensimmäinen toukokuuta
kesä – kun löit minua lankulla
heinä – kun oksensin
elo – kun näin sen kutistetun pään
syys – kun uimme alasti
loka – kun esitin joulupukkia
marras – kun koirasi juoksi pihalla
joulu - kun vaihdoin lenkkareita

3. MITÄ RUOKAA SYÖT MIELUITEN?
taco – kämpässäsi
pizza – asuntovaunussasi
pasta – lähikaupan nurkalla
hampurilainen – bussin alla
salaatti – sillä aikaa kun söit
kana – kaapissasi
kebab – pastorin kanssa
kala – naisten vaatteissa
leipä – joulujuhlissa
lasagne – lentokoneessa
makkara – transsissa
muu – naapureittesi kanssa

4. MINKÄ VÄRISET SUKAT SINULLA ON?
keltainen – iskemässä
punainen – loukkaamassa
musta – ärsyttämässä
sininen – koputtamassa
lila – kaatamassa siirappia - päälle
valkoinen – vittuilemassa
harmaa – repimässä vaatteita irti - päältä
ruskea – asettamassa iilimatoja - päälle
oranssi – nipistämässä
vaaleanpunainen – repimässä peruukkia - päästä
ei sukkia – istumassa - päällä
muu – suutelemassa

5. MINKÄ VÄRISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
musta – paras ystäväni
valkoinen – isäni
harmaa – presidentti
ruskea – pierutyynyni
lila – paahtoleipäni
punainen – Kerttu
sininen – avokaadoviljelmäni
keltainen – kirjeystäväni Zimbabwesta
oranssi – minun Matti ja Teppo levykokoelmani
vaaleanpunainen – koirani
ei alusvaatteita - patsas
muu – hullu pastori

6. MITÄ KATSOT MIELUITEN TV:STÄ?
Scrubs - miehekäs
O.C. - tunteellinen
One Tree Hill - avoin
Heroes - jälkeenjäänyt
Lost - kiihottunut
House - arpinen
Simpsons - luuseri
Idols – masokistinen
Family Guy - seniili
muu - hävettävä

7. MIELENTILA JUURI NYT?
iloinen – kuinka huonosti olen voinut
surullinen – kuinka tympeä olet
tylsistynyt – että joulupukkia ei ole
vihainen – että inhoan ruokiasi
masentunut – että olemme serkuksia
ylipirteä – että tähän ei ole ratkaisua
hermostunut – kuinka vähän maksoin sinusta
huolestunut – että autosi on säälittävä
apaattinen – että olen käynyt sukupuolileikkauksessa
häpeävä – että olen allerginen hamsterillesi
hellyydenkipeä – että kiihotun roskakuskeista
iloisempi kuin koskaan – että en ikinä aikonut soittaa sinulle vaikka toisin sanoin
muu – kuinka paljon oikeasti painan

8. MINKÄ VÄRINEN TAPETTI SINULLA ON MAKUUHUONEESSASI?
valkoinen – sormuksesi
keltainen – rakkauskirjeesi
punainen – Darth Vader - julisteesi
musta – ajokorttisi
sininen - sohvatyynyt
vihreä – puhelinluettelon
oranssi – tekohampaasi
ruskea – osoitekirjasi
harmaa – hammasharjani
lila – latino - CD:si
vaaleanpunainen – leikatut varpaankynnet
muu – armeijamuistosi

9. ENSIMMÄINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – kuvasi
C/D - öljykanisterin
E/F – naapurisi Orvokin
G/H – neitsyyteni
I/J – verikokeen tulokset
K/L – vasemman korvasi
M/N – itsemurhakirjeesi
O/P – puhelinnumerosi
Q/R – äitisi
S/T – postimerkkikokoelmasi
U/V/W – rikosrekisterisi
X/Y/Z – tennissukkasi
Å/Ä/Ö – todistuksesi

10.VIIMEINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – tulen aina muistamaan
C/D – en tule ikinä unohtamaan
E/F – olen aina halunnut rikkoa
G/H – sain AIDS:in
I/J – tulen aina vihaamaan
K/L – aijon kouluttaa
M/N – tuhopoltin
O/P – haastattelin
Q/R – ilmoitin psykiatrille
S/T – voin pahoin kun mietin
U/V/W – yritän unohtaa
X/Y/Z – pärjään paremmin ilman
Å/Ä/Ö –en ikinä pitänyt

11. MITÄ JUOT MIELUITEN?
vesi – ystävyytemme
kalja - vanhuus
limsa – elämäni kloonina
tiivistemehu - eskimoreinkarnaatio
maito - vuokra-asuntoni
viini - viinakaupan myyjä
siideri – intohimoinen kiinnostus hiiriä kohtaan
tuoremehu – munakoisofetissisi
mineraalivesi – nolo ihottuma
Oboy – Gollum - imitaatiot
viski – pilata toinen maailman sota
muu – vihata isääsi

12. MINNE MATKUSTAISIT MIELUITEN?
Thaimaa – lämpimin terveisin
USA – ystävällisin terveisin
Englanti – onnea oikeudenkäyntiin
Espanja – hukuta itsesi
Kiina – unohdin ruokkia kalasi
Saksa – helpottuneesti
Japani – pala helvetissä
Kreikka – ikuinen vihollisesi
Austraalia – lähetä terveisiä isoäidillesi
Egypti – häivy nyt
Ranska – kivuissa
muu - haluan rahani takaisin