IRC-Galleria

Kävipä kerran niin, että pientä ihmistä puri paarma tai pari. Puremat tulehtuivat, joten eihän sitä muu auttanut kuin ottaa suuntima kohti kunnan ylläpitämää arvauskeskusta. Tarina on varsin traaginen ja pyydänkin heikkohermoisimpia jättämään lukemisen muille.

Parkkeeraan punaisen vauhtikaarani päivystyksen MAKSULLISELLE parkkipaikalle (tosin aika oli mennyt jo umpeen, niin ei tarvinnut maksaa) ja astelin pihan poikki kuution malliseen rakennukseen, jossa aulassa oli luukku jonne jonosta päätellen täytyi ilmoittautua. Asettauduin jonon perään ja ryhdyin tutkistelemaan kohtalotovereideni tapaturmia miettien kuka pääsee ekana, sillä potilaat sijoitetaan jonoon kiireellisyysjärjesttykseen.

No edessäni oli kaksi nuorehkoa miestä, joista toisella oli viehe uppoutunut kämmeneen, jälki oli karua ja uskoin heidän pääsevän suoriltaan lääkärin juttusille. JA VIELÄ MITÄ, miesten tullessa tiskille ja toisen miehistä puhuessa tiskin takana istuvan tätin kanssa englantia, koska miesten alkuperämaa ei selkeästikkään ollut suomi, kävi ilmi, ettei potilaalla ole mukanaa henkilöllisyystodistusta, joten hän ei voi päästä lääkärin juttusille! KUKA KANTAA KALAREISSULLA PASSIA etc MUKANAAN? No miehet lähetettiin noutamaan passia kotoaan, jotta toinen pääsee paikattavaksi.

Seuraavaksi oli minun vuoroni ja ilmoitin vaivani tätille. Täti mulkaisi minua pahasti ja kysyi, että olinko soittanut päivystykseen. Ilmoitin, että en ole ja täti mulkaisi minua entistä pahemmin ja tyrkkäisi kouraani pienen vihreän paperin jossa oli päivystykse puhelinnumero tokaisten samalla "Ensikertaa silmällä pitäen. Muista soittaa ensi kerralla" JOO TOKI, ENSIKERRALLA KUN TARVITSEN PÄIVYSTÄVÄÄ LÄÄKÄRIÄ JA PÄÄNI ON KAINALOSSA SOITAN, ETTÄ JOSKO SOPISI TULLA VAI ODOTANKO HUOMISEEN PARASETAMOLIN VOIMIN! Luon kasvoilleni kaikesta huolimatta ystävällisen hymyn ja vastaanotan kelakorttini ja 17e laskun tulevasta arvailusta.

Odottaessani yhdellä tuolirivistön tuolilla vuoroani päivystävän lääkärin hoteille, ehdin tutkia ympärilleni. Ainakin kaksi kolmesta näkemästäni lääkäristä on kandeja. Ok, kyllähän se passaa (?). Seurailen myös vastaanotto tiskille saapuvia ihmisiä, yksi nilkuttaen, yksi valittavan kakaran kanssa ja yksi, suloinen vanha tutiseva pappa saapuu tiskille. En kuule mitä tiskitäti sanoo, mutta papan puheen kuulen selkeästi. Hän on toiminut kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja soittanut etukäteen, mutta nyt sisäänpääsyä estää se, ettei hänellä ole varaa maksaa päivystysmaksua, samaa laskua jonka minäkin käteeni sain tiskiltä. Hetken aikaa pappa väittelee tätin kanssa, mutta kylmästi hänet käännytetään pois. Kamalaa olla käyhä ja kipeä, toivottavasti suvulla on varaa hautajaisiin.

Reilun tunnin odottelun jälkeen nuori mies lääkärikanditaatti kutsuu minut huoneeseensa. Hän varmistaa tiskillä antamani tiedot ja kertoessani, että tulehtuneista puremista on valunut märkää tämä ottaa asianmukaiset suojavarusteet käsiinsä, eli kumihanskat (ja minä kiitän luojaani tästä, sillä sääreni eivät ole niin sileät mitä toivoisi...) ja ryhtyy tutkimaan koipeani, hetken hän pyörittelee sitä käsissään ja toteaa. "Onhan se teoriassa mahdollista, että hyönteisenpurema tulehtuu pistohetkellä jolloin pistoskohtaan voi päästä bakteeri" Vilkaisen miestä kummissani ja katson jalkaani, kerrankin teoria on kohdannut käytännön! Jalkani on TURVOKSISSA, KUUMA JA PUNAINEN, eli täyttää KAIKKI INFEKTION OIREET. Tästä huolimatta pitkin hampain lääkäri kirjoittaa minulle antibioottikuurin ja käskee hakemaan sen muutaman päivän päästä, ellei antihistamiini ja kortisonivoide auta, jotka eivät olleet auttaneet tähänkään mennessä. Täytyy myöntää, että vahva usko on miehellä.

Poistun arvuuttelukeskuksesta näreissäni punaiselle vauhtihirmulle ja liikennevaloissa kumarrun rapsuttamaan kihelmöiviä jalkojani, sillä parannusta en saanut.