IRC-Galleria

Sibylla

Sibylla

elämä rullaa omia raiteitaan, ei pitäsi hehkuttaa, ettei tipahda taas turhan korkealta...

Kille ja Riku kotiutuiLauantai 02.08.2008 00:48

Poika kotiutui tänään aivan tajuttoman hienosti.

Kun ajattele että matkusti 300km tamman kanssa samassa kopissa ja muutti aivan uuteen paikkaan.

Fiksu mies. <3 mie oon aivan rakastunut jo nyt häneen.

Illalla otettiin sisälle ja harjattiin sekä tarkistettiin kaviot käytävällä. Käyttäytyi todella hienosti ajatellen että oli yksin uudessa paikassa vieraan ihmisen hyysättävänä. Ja varsinkin kun ei ole pitkään aikaan tottunut hoitoon.

Muutti rauhallisesti uuteen kotiin, pörhelsi hieman Kassulle joka asuu naapuri karsinassa ja kävi sitten syömään rauhassa heinää. aivan kun olisi aina asunut meillä.

Riku <3Perjantai 01.08.2008 00:26

Kuukausi on tässä jo odoteltu. Killen kiimaa jännätty ja nyt alkaisi H-hetki lähestyä että saadaan tamma kotiin ja samalla kyydillä herrasmies.

auto pakattu ja valmiina lähtöön aamulla.

En ikinä, ikinä olisi voinut uskoa tätä todelliseksi.

Kohta tallissa asuu oma siitosori (ystävien kanssa hommattu) joka ei ole mikään turha heppu....

Totesi hänkin, että ei hevoset tälläostä jälkeä ole tehneet... Notta nyt vaan toivotaan et syylliset / syyllinen saadaan kiinni

Ilkivaltaa...Maanantai 28.07.2008 11:31

Yöllä pääsetty Humu, Ulpu, Vinku, Missi ja Salli laitumelta... Muut samalla laitumella olijat aidoissa... Mystistä...

Aamulla Leksa, Tauno, Noppa ja Pauli päästetty aidoista ja aidat rikottu ihmis voimi, mm tolppia kiskottu irti....
Taas muut hevoset samalla laitumella aidoissa....

Kengänjälkiä, paimenta ropattu, laitettu sähköjohto vesi kuppiin.... mitä vielä? Noh siniset sedät tulee katsastaa paikan, ja rikosilmoitus tehty.

iihana päivä <3Lauantai 26.07.2008 05:14

Ekan Rollol Ritsalaan mehukalle...
Kotonta--->Tulimylly--> Sadetan talli---> kioski 60---> kotia

Sitten Ystävienkanssa baariin muutamalle, ja Tuelle safkaamaan

Tää päivä on vaan niin parasta.

Ja huomen viel ystävän kanssa ystävän polttareihin....

KeikkaLauantai 19.07.2008 23:26

Hyvin meni, nukuttiin kirkon edes ja oltiin muutenkin malli oppilaita.

Olen niin ylpee Vinkusta

Mukrulta lainattua, mutta niin tottaLauantai 19.07.2008 12:46

Tiedätkö, mitä olisi tapahtunut, jos olisi ollut kolme viisasta naista kolmen viisaan miehen sijasta?

-He olisivat kysyneet suuntaa, saapuneet ajoissa, auttaneet synnytyksessä, siivonneet tallin, tehneet perunalaatikkoa, tuoneet käytännöllisiä lahjoja ja maailmassa olisi rauha!

H-hetki lähestyyLauantai 19.07.2008 12:15

Nyt jo jännittää, vaikka torstain harjoittelu meni nappiin.

Käytiin illal pyörähtämässä Vinkauksen kanssa kaupungilla ja tänään olisi sitten meidän eka hää keikka edessä...

Kuinka hyvin tunnet Sibyllan?Maanantai 14.07.2008 01:11

testaa taitosi.

1. Mikä on koko nimeni? (3p)
2. Poltanko? (2p)
3. Juonko alkoholijuomia? (2p)
4. Onko minulla sisaruksia? Jos on, kerro heidän nimensä. (3p)
5. Kuinka pitkä olen? (2p)
6. Seurustelenko? Jos, niin kenen kanssa? (3p)
7. Mainitse yksi lempiaineeni koulussa. (2p)
8. Mitkä ovat vanhempieni nimet? (3p)

Max pointsit 20

Vastaukset sit yksityisel =)

Parhaat:

1. pipsa78 / 16 pointsia
2. [Mutu] / 15 pointsia
3. {Hanna- / 14 pointsia
4. tilli85 / 12 pointsia
5. llaaur`/ 11 pointsia

Mikä ihmisiä vaivaa?Perjantai 11.07.2008 14:54

Miksi on niin pirun helppo täällä netissä huudella ihmisille? Sanoisiko kukaan samaa päin näköä toiselle?

*huoh* ja vielä se että mitähän varsinkin nuorten (alle 15 v) lasten vanhemmat sanoisivat jos tietäisivät mitä lapsensa julkisesti nettiin kirjoittavat,,,