IRC-Galleria

Tahdon sen ääneen sanoa.
Huulilla sanat muodostan.
Toivoin sinun ymmärtävän.
Läpi kuljin helvetin, tuskan ja surun kanssa sen kuljin.
Kai ymmärrät, pelisi pelasit väärin, ja hävisit.
Ei meillä olee enää muuta, kuin muistot jäljellä.
Ne ei halua mielestäni unohtua, ne ei katoa.
Saanko huutaa tunteeni ulos vai onko se ajan haaskausta?

Voinko kertoa sulle, kuinka kaipaus vaivaa sydäntä?
Vai onko mulla lupaa siihen enää.
Nielen kaiken, olen hiljaa.
Käänyn ympäri ja kävelen.
Toistan lausetta päässäni:
en halua enää itseäni satuttaa.
Liikaa se oli, kun hajosi se käsiin.
Liikaa surua se sai aikaan.
Arvet on kuin sydämen koristeet,
ikuiset sellaiset.
Ne ei katoa ikuisuudessakaan, ne on ja pysyy.

Ihmisen kulunut ruumis ei kestä kaikkea.
Se ei kestä elämää, joka vain satuttaa ja riistää muttei mitään anna.
Myrkkyä sellainen ihminen saa kehoonsa, vihaa ja katkeruutta.
Hiljaa se syö ja tuhoaa, kasvattaa vääränlaista ihmislasta.
Silmät viattomat, kuin lasipeilit.
Katso niihin, mitä näetkään?
Rikkinäisen sielun, pirstoutuneet haaveet ja syvät verta vuotavat jäljet.
Katsot suoraan elämään, jota elän päivittäin.
Ymmärrätkö nyt, miksi mun on niin vaikea olla?

Et tiedä miltä musta tuntuu.
Miltä tuntuu kun helvetti on kotisi.
Kun ikävä raastaa sydäntä.
Viha syö sisältä.
Pettymys valtaa mielen.
Turhautumus alkaa vaivata.
Tuska alkaa piinaamaan.
Ja elämä alkaa kuolemaan.