IRC-Galleria

Mulle on tapahtunu tänään varhaisesta ajasta huolimatta jotain mahtavaa! Siis jotain sanoin kuvaamattoman kaunista! Löysin useiden vuosien etsintöjen jälkeen hiljaisuuden ja ironisin juttu on se, että se oli koko ajan ihan silmieni edessä, mutten vain osannut katsoa oikein.
Kaikki alkoi siitä, kun Anne alkoi taas hoilaamaan sitä, kuinka kamala olen. Hänen mentyä nukkumaan menin ulos jäähtymään. Ajattelin viipyväni ulkona max 5 minuuttia, mutta tuo 5 min muuttui loppujen lopuksi noin tuntiin. En olisi koskaan kuvitellut, että tähän aikaan vallitsee täysi hiljaisuus. Ei ihmisiä, ei autoja, ei mopoja, EI MITÄÄN. Vain luonnon tuottamia ääniä. Se oli niin kaunista. Pystyin kävelemään yleensä ruuhkaisella ja käytetyllä Naantalin ja Turun välisellä moottoritiellä ilman huolia. Tuntui jokseenkin mahtavalta olla ainoa ihminen maailmassa tuon lyhyen ajan.
Tuon tehtyäni etsiydyin sokeasti taivaan rannalla olevaa valoa kohti. Tuon matkan aikana hypin, juoksin, nauroin ja lauloin kuin mikäkin hullu, mutta minkäs sille voi, kun on kerrankin tosissaan onnellinen! Tuo onnellisuus kuitenkin hyytyi, kun yhdessä katulampussa oli lappuja, joissa luki asioita tyyliin "Kuolleet kävelevät" ja "ZOMbiEt SYÖväT" jne. Ajattelin siinä, et kiitti vaan, mutta hetken päästä taas hyppelin riemuissani eteen päin. Pääsin lopulta nyppylän päälle, josta oli lähes suora ja estymätön näkymä horisonttiin, jossa aurinko teki nousuaan. Se oli niin kaunis kaikkine väreineen ja sävyineen. Näkymän edessä olevat muutamat puut olivat sen edessä mustia ja ja koristeellisia. Hetken aikaa sitä ihasteltuani huomasin jotain hämärää... olin valon lähdettä etsiessäni päätynyt ystäväni Miian pihapiiriin. Jonkin aikaa kyseistä seikkaa ihmeteltyäni päätin mennä takaisin kotiin.
Oli mahtavaa olla maailman ainoa ihminen tunnin ajan, mutta se minulle riittääkin tältä erää. Vietän kyllä paljon mielummin aikaani ystävieni kanssa.