IRC-Galleria

"Ilmastonmuutoksen suuret syylliset
Ilmastonmuutoksesta syyllistetään aina meitä pieniä ihmisiä. Että ei kierrätetä ja syödään juustoa. Todelliset syypäät ovat kuitenkin ihan muualla." http://www.hs.fi/sunnuntai/a1365217833717

("Johtava skeptikko käänsi kelkkansa ilmaston lämpenemisen suhteen" http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305548330391 )

Poimintoja:

"Jos maailman lentoliikenne lakkaisi huomenna, se ei pysäyttäisi lämpenemistä."

"Jos jatkamme kuten tähän asti, maailma lämpenee neljästä kuuteen astetta vuoteen 2100 mennessä. Se on niin paljon, ettei seurauksia oikein osata edes kuvitella. Tähän mennessä lämpötila on noussut 0,8 astetta."

"Tutkijat sanovat, että tarvittava teknologia on jo olemassa. Miksi mitään ei silti tunnu tapahtuvan? Miksi globaalit päästöt yhä kasvavat? Kuka jarruttaa kehitystä?"

"Kochien miljardien pohja on öljyteollisuudessa. He ovat rahoittaneet ilmastonmuutoksen kieltäviä "skeptikoita" Greenpeacen raportin mukaan 67 miljoonalla dollarilla."

"Guardian-lehti paljasti helmikuussa, että vuosina 2002–2010 anonyymit miljardöörit lahjoittivat 120 miljoonaa dollaria rahastoille, jotka kanavoivat rahat ajatushautomoille ja aktivisteille, joiden ainoa tehtävä oli kyseenalaistaa ilmastonmuutoksen olemassaolo.

Miksi ihmeessä kukaan syytäisi valtavia summia humpuukimaakareille? Sillä humpuukia se on. Jopa Kocheilta rahoitusta saanut ilmastoskeptikko Richard Muller käänsi lopulta takkinsa ja totesi, että ilmasto muuttuu ja se johtuu ihmisen toimista.

Ilmastoskeptikoita rahoitetaan, koska pelissä ovat vielä isommat summat."

""Ilmastoskeptikot ovat saaneet hyvin äänensä kuuluviin mediassa. Ristiriitaisen tiedon julkaiseminen on saanut ihmiset uskomaan, ettei ilmastonmuutos olisi totta", sanoo professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta.

"Skeptikoiden viesti uppoaa, koska kaikkihan me toivomme, ettei ilmastonmuutos olisi totta.""

""Ilmansaasteet ovat nostaneet hiilen ongelmat ensimmäistä kertaa todella suurten massojen huulille. Se alkaa olla itäisessä Kiinassa akuutti kysymys, ja ihmiset sanovat, että pitäisi tehdä jotakin. Siinä tilanteessa päättäjien pitää ainakin näyttää siltä, että tehdään jotain", Lammi selittää.

Jotain tehdäänkin. Kiina on kaapannut aurinko- ja tuulivoimateollisuuden johtoaseman, sanoo Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen. "Kehitysmaa on puhtaimman tekniikan kärjessä.""

"Saksasta ja Kiinasta tiedämme, että uusiutuva energia voi luoda satojatuhansia työpaikkoja. Energiatehokkuuden parantaminen säästää silkkaa rahaa. Suomen kauppataseen alijäämä taas johtuu ennen muuta siitä, että tuomme tänne fossiilisia polttoaineita. Jos tehostaisimme energiankäyttöä ja lisäisimme kotimaista uusiutuvaa energiaa, rahaa virtaisi vähemmän rajojen yli ulkomaisille kivihiili-, kaasu- ja öljykauppiaille. Tähän kiinnitti viime kesänä huomiota myös elinkeinoministeri Jyri Häkämies ennen kuin siirtyi Elinkeinoelämän keskusliiton palvelukseen.

Keskuskauppakamarin mielestä Suomen tulevaisuuden vaarantavat kuitenkin EU:n ilmastopolitiikka ja energiatehokkuusdirektiivi.

Teollisuuden viesti menee läpi, koska se voi aina uhata tuotannon siirtämisellä muualle."

""Teollisuus sanoo, että päästökauppa on kustannus, vaikka melkein kaikki paitsi Neste Oil myyvät päästöoikeuksia."

Johan nyt.

Energiamarkkinaviraston raporteista käy ilmi, että tämä pitää paikkansa. Tosin tällä viikolla tulleet tiedot kertovat, että viime vuonna myös Neste Oil jätti päästöoikeuksia käyttämättä. Päästökauppakaudella 2008–2012 päästöoikeuksia osti joka vuosi vain kolme teollisuusyhtiötä: Metsä Tissue sekä kaksi sokeriyhtiötä Suomen Sokeri ja Sucros. Kaikki muut joko myivät päästöoikeuksia muille tai pitivät niitä varastossa tulevaisuutta varten."

"Ilmaiset päästöoikeudet eivät ole ainoa tuki saastuttamiselle. Fossiilista energiaa tuetaan maailmassa ja Suomessa yhä paljon enemmän kuin uusiutuvaa energiaa. Vain jälkimmäisiä tukia muistetaan kritisoida markkinatalouden vastaisina."

"Yhdysvallat on ehkä suurin syyllinen, mutta ei suinkaan ainoa."

"Euroopassa suurin jarruttaja on Puola, joka haluaa, että sen kivihiili käy jatkossakin kaupaksi. Samassa veneessä ovat Saudi-Arabia ja muut öljyvaltiot. Ne ovat jopa vaatineet rahallista korvausta öljyn kysynnän vähenemisestä.

"Se on sama kuin Suomi vaatisi kompensaatiota siitä, ettei paperi käy enää kaupaksi", Paula Lehtomäki sanoo."

"Satu Hassi muistelee erästäkin ilmastokokousta, jossa Intian parlamentin edustajat sanoivat europarlamentaarikoille, ettei Intia suostu hyväksymään mitään päästörajoituksia itselleen.

"Sanoimme, että tehän tiedätte, että olette erittäin haavoittuvaisia ilmastonmuutokselle ja että tätä ei ratkaista ilman teitä", Hassi sanoo.

"He vastasivat melkein, että me mieluummin kuolemme kuin tingimme kansallisesta ylpeydestä."

Ilmastoneuvottelut ovat paljastaneet, kuinka lapsellisia maailman johtajat ovat. "

Durkheim katsoi, että uskonto on kaikkein perustavin ilmiö. Alun perin kaikki ajattelu on ollut uskonnollista. Uskonto on perinpohjin sosiaalista ja se on syntynyt ihmisen tarpeesta luokitella ihmisiä ja asioita moraalisesti.

Tarkastellakseen sitä, mistä uskonnossa on pohjimmiltaan kyse, Durkheim otti tutkimuskohteekseen Australian alkukantaisen totemismin. Durkheim katsoi, että primitiivisessä uskonnossa näkyy uskonto kaikkein puhtaimmillaan.

Australialaiset alkuasukkaat käyttivät toteemeja yhdistämään heimoa ja erottamaan heimon muista. Toteemi oli pyhä. Se on samalla ulkoinen ilmentymä jostain jota voidaan kutsua jumalaksi, sekä myös klaanin lippu.

Koko maailman kaikkeus voitiin jakaa lopulta toteemeihin. Jos kuuluu variksen heimoon on jotakin tästä eläimestä. Niimpä myös aurinko kuului yhden toteemin alle ja kuu toisen.

Australialaisheimojen elämä oli kahtia jakautunutta. Toisaalta heimot elivät erillään pitkiä aikoja pienissä ryhmissä ruokaa hankkien. Mutta toisinaan kokoonnuttiin yhteen juhlimaan. Iloinen jälleen näkeminen synnytti sähköistä tunnelmaa ja yhteishenkeä. On kuin jokin voima tarttuisi ihmiseen ja tekisi hänestä toisen. Durkheimin mukaan kaikki uskonnollisuus perustuu pohjimmiltaan tämän tapaiseen ilmiöön. Toteemia palvoessa yhteisö palvoikin itseään.

Durkheim huomauttaa kuitenkin, että uskoon perustuva voima ei kuitenkaan ole olematonta. Se on yhtä vaikuttavaa kuin fysikaaliset voimat. Esimerkiksi Suomen lippu on vain pala kangasta, raha painettua paperia tai Suomen valtio samanlaista maata kuin Ruotsi tai Venäjä. Usko näiden merkitykseen tekee niistä merkityksellisiä. Nämä voimat ovat sosiaalista todellisuutta, ja lopulta kaikki uskonnot ovat ilmauksia yhteiskunnallisista oloista.

Uskontojen perustavaksi tekijäksi Durkheim nimesi jaon pyhään ja profaaniin (maalliseen, epäpyhään). Yliluonnollisuuden käsite on kovin moderni ja vaatii vastin parikseen luonnollisen, eikä tällainen jaottelu kuulu primitiiviseen ajatteluun. Myöskään jumala ei riitä yhdistämään uskontoja, sillä joissain uskonnoissa kuten buddhalaisuudessa jumalia ei ole tai niiden merkitys on vähäinen. Kaikkille yhteistä on kuitenkin jako pyhään ja profaaniin.

Lähteet:
- Sosiologia, Kimmo Saaristo, Kimmo Jokinen, WSOY, 2010

Positiivisia uutisia sunnuntain aamulehdestä:-) Suomalaisista erittäin onnellisia on 16% ja melko onnellisia 71%. Melko onnettomia 6% ja erittäin onnettomia 1%. 6% ei osaa sanoa/ei vastausta.

Naiset ovat miehiä hieman onnellisempia. Naisista 18% on erittäin onnellisia, 71% melko onnellisia, 5% melko onnettomia, 1% erittäin onnettomia ja 5 % ei osaa sanoa/ei vastausta. Miehillä lukemat ovat 14% erittäin onnellisia, 70% melko onnellisia, 6% melko onnettomia, 1% erittäin onnettomia, 9% ei osaa sanoa/ei vastausta.

92% avioliitossa elävistä ovat erittäin tai melko onnellisia. 91% avoliitossa elävistä ovat erittäin tai melko onnellisia. 76% yksin elävistä ovat erittäin tai melko onnellisia.

Tutkimuksen virhemarginaali +-1,5%.

Huomaa että ihmisten mielestä onnellisuuteen voi myös itse vaikuttaa. Voiko onnellisuuteen itse vaikuttaa vastattiin seuraavasti: 60% pääsääntöisesti voi vaikuttaa, 33% voi jonkinverran, 1% en voi ollenkaan vaikuttaa, 2% en osaa sanoa, 6% ei vastausta.

Kuinka on mahdollista, että subjektiiviset merkitykset muuttuvat objektiivisiksi tosiasioiksi?

Peter L. Berger (1929 - ?) ja Thomas Luckmann (1927 - ?) esittävät kysymykseen vastauksen. Toisinsanoen meidän tulee tarkastella, miten toiminta totunnaistuu eli institutionalisoituu rooleiksi.

Kaikki lähtee siitä, kun henkilöt A ja B kohtaavat. Tässä oletaan, että molemmat ovat jo valmiiksi lähtöisin erilaisesta sosiaalisesta maailmasta. Kohtaamisessa vuorovaikutus käynnistyy nopeasti. A ja B seuraavat toistensa toimintaa ja mukauttavat omaa toimintaansa siihen. A ja B muodostavat siis vuorovaikutuksessa tiettyjä käyttäytymiskaavoja. A ja B määrittelevät esimerkiksi suhteen työn jakoon, seksuaalisuuteen ja tilankäyttöön. He voivat nyt ennakoida toistensa toimintaa, jolloin vuorovaikutuksen ennustettavuus lisääntyy.

Toiminta tehostuu, kun jokaisen asian kohdalla ei tarvitse lähteä alusta selvittelemään asioita. Ongelmia voi syntyä esimerkiksi toisen ruokatottumuksista. Jos ei vaikka tiedä onko toinen henkilö kasvissyöjä, niin joutuu epävarmaan tilanteeseen voiko valmistaa liharuokaa yhteiseksi ateriaksi. Toisen käytöstapojen ja arvomaailman tunteminen auttaa muutenkin toimimaan yhdessä. Toinen esimerkki voisi olla vaikka siitä, että voi luottaa siihen, että suojatien kohdalla voi ylittää tien jäämättä auton alle. Ylipäätään voi ennustaa toisten käyttäytymistä.

Aikanaan A:n ja B:n toiminta totunnaistuu eli institutionalisoituu, mikä säästää molemmilta aikaa ja vaivaa ja tekee vuorovaikutuksesta sujuvampaa. Jos sitten kuvitellaan, että A ja B saavat lapsen muuttuu vuorovaikutus monimutkaisemmaksi. Aiemmin toimintatavat olivat A:n ja B:n keskenään sopimia, mutta nyt he joutuvat legitimoimaan ne kolmannelle henkilölle. Lapsi sosiaalistetaan eli totunnaistetaan tapojen mukaiseen eli institutionalisoituneeseen toimintaan. Legitimointi, eli toiminnan selittäminen ja oikeuttamien täydentävät instituution. Kun yhteisöön syntyy uusia jäseniä, heille pitää perustella vallitsevien toimintatapojen oikeutus.

Aina tietenkään toimintatapojen perustelu ei ole ongelmatonta ja suuressa yhteisössä voi olla monia kilpailevia toimintamalleja. Toimintamalleja voi ilmetä myös eri tasoilla. Esimerkiksi valtion toimintamallit ja yksittäisten perheiden toimintamallit voivat olla hieman erilaisia. Kuitenkin sosiologian pienin tutkittava yksikkö on perhe. Perheitä tarkastelemalla voidaan tehdä havaintoja myös suuremmista ilmiöistä. Perhe käsittelee yhteiskunnallisia ongelmia ja laajempia ilmiöitä, joten perheiden tarkastelu on selkeästi yhteydessä suurempaa vallitsevaan yhteiskuntaan.

Lähteet:
Sosiologia, Kimmo Saaristo, Kimmo Jokinen, WSOY, 2010

http://bambuser.com/v/4187015

Okei kuuntelin juuri puheenvuoron suoran toiminnan puolesta. Poimin samalla asiota luennosta joita haluan kommentoida.

1. Suoran toiminnan käyttäjät haluavat toimia irti (talouden/valtion) realiteeteistä. Vastaus: Tämä kuulostaa lähinnä sellaiselta "dream big" ajatukselta. Unelmointi onkin hyvästä, mutta kun ruvetaan oikeasti muuttamaan asioita niin realiteetit pitää ottaa huomioon. Resurssit eivät tule tyhjästä. Vaikka haluttaisiin siirtyä tuottamaan kaikki resurssit omilla pelloilla ja tuulivoimalla niin pitää ottaa huomioon ne realiteetit ja vaatimukset mitä se vaatii. Kannattaa tutustua Robert Mugabeen joka hänkin halusi toimia ilman realiteettejä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_Mugabe

2. Kritoidaan sitä että asioita ei uskalleta sanoa ääneen. Tämä on kyllä totta ja ikävää. Valtiollisella tasolla pitäisi olla sananvapaus. Toisaalta pitääkö myös esim kansanryhmää vastaan kiihottaminen sallia vai pitääkö kaikesta voida puhua? Toisaalta taas sosiaaliseen kohteliaisuuteen kuuluu ylipäätään tietyt säännöt, ettei kaikesta puhuta kavereille. Saako myös sanoa että tuomitsee suoran väkivaltaisen toiminnan?

3. Toimivassa yhteiskunnassa poliiseja ei näkyisi kaduilla. Tästä herää kysymys että onko siis valtio vastuussa kaikesta rikollisuudesta tai onko kaikki rikollisuus valtion vastaista? Esimerkiksi kun joku hullu käy tuolla kadulla sun kimppuun niin täytyykö meidän syyttää valtiovaltaa? Ja häviäisikö väkivalta jos valtiovaltaa ei olisi?

4. Väkivallaton kansalaistottelemattomuus on jees. Minustakin se on jees. Piti saada tällänen positiivinenkin pointti tänne :)

5. Maailma on kriisissä. Maailma on aina kriisissä. Realistisesti sanottuna ihminen on sen tyylinen olento että se toisaalta sopeutuu vallitsevaan järjestykseen ja toisaalta haluaa aina kehitystä. Toisaalta ihmiset käyvät aina kamppailua aatteista ja määrittelyistä ja sosiaalisista käytännöistä. Maailman kriisiä ei siis voida parantaa millään. Tämä on hyvä muistaa. Ehkä meidän katastrofimedia on ilmentymä siitä ihmisluonnosta ja toisaalta se myös edesauttaa sitä käsitystä, että maailmassa on aina kaikki perseestä.

6. Kun päästään sisään eduskuntaan ainoana radikaalina niin tehtävänä on olla vaan hiljaa. No sehän se demokratian idea onkin että jos olet radikaali, niin sinun mielipiteidesi mukaan ei yhteiskuntaa rakenneta, vaan sen enemmistön mielipiteiden mukaan. Radikaalihan sanana tarkoittaa juuri marginaalisuutta, koska radikaalia ei voi olla ilman sitä tavallista.

7. Asioita pitää kattoa niinkun aikuiset kattoo niin ne radikaalit ajatukset laimenee. Noniin tää on oikeestaa samaa mitä puhuttiin kohdassa yksi. Eli vaikka kuinka ois hienoja ajatuksia: kommunismia, kolmatta valtakuntaa tai islamistista maailmaa niin sun pitää ottaa realiteetit huomioon eikä vaan pakottaa muita sun haluihin.

8. Maailma on mätääntynyt rakkula joka pitää puhkaista. Tämä liittyy taas tohon kohtaan viisi. Eli periaatteessa tää vaan on vielä jyrkemmin sanottu. Toisinsanoen tämä tarkoittaa sitä, että jos omasta mielestä maailmassa on asiat pielessä, niin väkivalta on silloin oikeutettua. Tällä ajattelulla yleensä väkivalta juuri oikeutetaankin. Ihan sama mikä aate, natsismi, kommunismi tai islam niin kaikki on oikeuttaneet väkivaltansa samalla argumentilla, että maailma on mätäpaise joka pitää puhkaista.

9. Inhimilliset valtasuhteet eivät katoa. Tämä tuli vasta vapaissa kommenteissa, mutta minusta tämä oli hyvä uusi pointti. Vaikka valtiolliset valtasuhteet purettaisiin, niin sosiaalisia valtasuhteita inhimillisestä toiminnasta ei voi purkaa.

Syntymässä sukupuoli on helppo määritellä. Kätilö on selvillä vauvan sukupuolesta ennen kuin on ehtinyt laskea kymmenen varvasta ja kymmenen sormea. Myöhemmin määrittely ei kuitenkaan ole enää yhtä helppoa. Sukupuolen mukaan jaetaan valtaa, vapauksia ja rooli odotuksia. Kiipeilystä, remuamisesta ja "poikien leikeistä" pitävää tyttöä voidaan luonnehtia villiksi poikatytöksi.

Tällaisessa sukupuolisessa kuvauksessa ei ole enää kyse biologisesta sukupuolesta. Puhutaan sosiaalisesta sukupuolesta, genderistä. Gender sisältää ne roolimallit ja käyttäytymisodotukset, joita yhteiskunta asettaa sukupuolille.

Usein sukupuolista jaottelua pidetään selvänä ja jotenkin luonnollisena. Kuitenkin on täysin poliittinen kysymys, missä jaottelua käytetään. Esimerkkinä sukupuolisesta luokittelusta voidaan käyttää työnjakoa kotona ja työmarkkinoilla. Kotityöt kuuluvat useimmiten naisille, vaikka naiset tekevät yleisesti myös palkkatyötä.

Ammatillisilta aloilta löytyy myös jako naisvaltaisiin ja miesvaltaisiin aloihin. Tätä kutsutaan horisontaaliseksi segregaatioksi. Erottelulla on merkitystä palkkaukseen, ammatilliseen arvostukseen ja työolosuhteisiin.

Lisäksi naiset toimivat miehiä harvemmin johtotehtävissä. Tätä kutsutaan vertikaaliseksi segregaatioksi tai lasikatto ilmiöksi. Periaatteessa mikään ei näytä estävän naisia etenemästä uralla, mutta johonkin näkymättömään esteeseen he törmäävät.

Lähteet:

Sosiologia, Kimmo Saaristo, Kimmo Jokinen, WSOY, 2010

Kapitalismi
Max Weber (1864 - 1920) tutki Marxin tapaan myös kapitalismia. Weber katsoi, että moderni kapitalismi on erityisen rationaalista. Ahneus ja voitontavoittelu ovat ilmiöitä, jotka ovat olleet olemassa myös paljon ennen modernia kapitalismia. Aiempaa, irrationaalista kapitalismia voitaisiin kutsua seikkailu tai ryöstökapitalismiksi. Voittoon ollaan voitu pyrkiä ryöstelemällä, valloittamalla tai poliittisia valtasuhteita hyödyntämällä. Moderni kapitalismi perustuu kuitenkin rauhanomaiseen vaihdantaan.

Toimiakseen moderni kapitalismi tarvitsee vapaasti liikkuvia työläisiä. Se ei pitkällä tähtäimellä voi perustua maaorjuuden kaltaisiin laitoksiin. Työläisen on voitava tarvittaessa vaihtaa työpaikkaa ja paikkakuntaa. Myös yritys ja koti pitää erottaa, eikä työnantajalla tule olla velvoitteita huolehtia työntekijöistä työpaikan ulkopuolella. Pitkällä tähtäimellä yrittäjän on maksettava kuitenkin työntekijöille riittävää palkkaa. Palkan on oltava tarpeeksi suurta, jotta työntekijä pystyy elämättämään itsensä. Lisäksi työntekijällä on oltava varaa perustaa perhe ja uusintaa, siis korvata itsensä. Yritys tarvitsee aikanaan korvaavan työntekijän, kun edellinen on menehtynyt. Käytännössä tämä periaate nivoutuu monimutkaiseksi kokonaisuudeksi. Periaate on ehkä helpompi ymmärtää, jos kuvitellaan tilanne, jossa työ periytyy aina vain ja ainoastaan isältä pojalle. Tällöin isällä on oltava poika, joka jatkaa isänsä työtä. Muutoin työvoimaan jää korvaamaton tyhjiö.

Lisäksi modernissa kapitalismissa voiton tuoton on oltava laskennallista ja ennakoitavaa. Siksi myös hallinnon on toimittava ennustettavasti. On oltava yhteiset säännöt, jotta yrittäjä voi luottaa siihen, että kun hän tekee asian a siitä seuraa ennakoitava asia b. Modernin, rationaalisen kapitalismin irrationaalisuus löytyykin siitä, että se pyrkii kaiken laskelmointiin. Asiat, joita ei voi laskea tulevat merkityksettömäksi. Modernia kapitalismia voidaan siis kutsua formaalis-rationaaliseksi (muodollisesti pätevä). Se vaikuttaa toimivan rationaalisesti ja ennustettavasti, mutta pyrkii samalla häivyttämään ei-laskennalliset asiat kuten tunteet ja elämän mielekkyyden. "Lopputuloksena on erikoismiehet ilman henkeä ja nautintoihmiset ilman sydäntä."

Weber ei kuitenkaan uskonut, että kapitalismi onnistuisi häivyttämään tunteiden ja elämän mielekkyyden merkitykset. Hän uskoi, että kaikki yhteiskunnan osa-alueet rationalisoituvat omaan tahtiinsa, toisiinsa ehkä vaikuttaen, mutta myös toisistaan riippumattomina. Näitä alueita ovat esimerkiksi hallinto, talous, uskonto ja taide.

Uskonnon vaikutus moderniin kapitalismiin
Weber tutki modernin kapitalismin syntyä uskonnon kautta. Euroopassa oli tietynlainen modernille kapitalismille sopiva mielentila, joka oli syntynyt protestanttisen uskonnon vaikutuksesta. Calvinistisen predestinaation mukaan, ihmiset oli jaettu jo syntymässään sienattuihin ja kadotettuihin. Kuitenkaan näin suuri epävarmuus ei riittänyt ihmisille, vaan työteliäisyys ja taloudellinen menestys opittiin näkemään merkkeinä oman sielun tilan siunauksellisuudesta. Olihan Luther jo aiemmin korostanut työn ja askeettisuuden merkitystä. Näin ollen ahkera työnteko ja askeettinen elämäntapa synnyttivät sellaisen protestanttisen elämäntavan, josta moderni kapitalismi saattoi syntyä. Lopulta moderni kapitalismi irtautui täysin uskonnollisesta elämästä ja jatkoi olemassaoloaan omana kokonaisuutenaan.

Weber ei tarkoita, etteikö moderni kapitalismi olisi voinut syntyä myös muualla. Kuitenkin protestanttinen työetiikka tarjosi sellaisen ympäristön, joka edisti modernin kapitalismin syntyä.

Sosiaalisen toiminnantyypit
Toiminta on sosiaalista Weberin mukaan silloin, kun toimija ottaa toiminnassaan huomioon muut toimijat. Tämä huomiointi voi olla tiedostettua tai tiedostamatonta. Weber jakaa sosiaalisen toiminnan neljään eri tyyppiin.

Traditionaaliseksi toiminnaksi Weber kutsuu sellaista toimintaa, joka perustuu tapaa. Toiminnalle ei ehkä osata kysyttäessä antaa mitään erityisiä perusteluita. Toiminta on vain totuttu tapa, jota tehdään, koska niin on ollut tapana tehdä.

Affektiiviseksi toiminnaksi Weber kutsuu toimintaa, joka perustuu tunteisiin. Esimerkkejä tästä vois olla vihan puuska tai eroottisesti latautunut toiminta. Tunne on toiminnan lähtökohta ja tarkoitus.

Arvorationaalisella toiminnalla tarkoitetaan sitä, kun toiminnalla sitoudutaan tavoittelemaan jotain eettistä, esteettistä tai uskonnollista arvopäämäärää. Toiminta ja itsepäämäärä ovat hyvin lähellä toisiaan. Hyvä esimerkki tästä on rukous. Rukous on toimintaa, joka on arvo itsessään. Ihminen ei vaihda uskontoa, vaikka rukouksiin ei vastattaisikaan.

Neljäs toiminnantyyppi on päämäärärationaalinen toiminta. Tässä toimija valitsee toimintatavan, joka on mahdollisimman tehokas päämäärän saavuttamiseksi. Tästä esimerkkinä voidaan käyttää markkinoita, jossa yrittäjä pyrkii arvioimaan mahdollisimman parhaan tavan tienata rahaa. Tietenkin todellisuudessa on mahdotonta ottaa huomioon kaikkia tekijöitä ja tietää arkikäyttäytymisessä mikä todella on tehokkain tapa saavuttaa päämäärä. Päämäärärationaalinen toiminta kuvaakin toiminnan luonnetta ennemmin, kuin määrittäisi täydellisesti toimintaa.

Luokka, status ja puolue
Marxin tapaan myös Weber jakoi ihmiset luokkiin taloudellisin suhtein. Weber huomautti kuitenkin, että kahtiajako ei riitä kuvaamaan todellisuutta. Lisäksi on otettava huomioon yksilön mahdollisuudet vaikuttaa omaan palkkaansa ja työhönsä. Näitä tapoja on varmistaa oma erityisyytensä. Weber kutsui näitä tapoja kvalifikaatioiksi eli pätevyyksiksi. Erityinen koulutus parantaa työntekijän asemaa suhteessa alhaisesti koulutettuihin työntekijöihin. Weber nimesikin neljä luokkaa: työväestö, pikkuporvaristo, sivistyneistö ja kouluja käyneet (esim. teknikot, toimihenkilöt, virkamiehet).

Kuitenkaan luokka ei itsessään riitä kuvaamaan ihmisten yhteiskunnallista asemaa. Toiseksi tekijäksi Weber nimesi statuksen. Status on se arvonanto, jonka ihminen saa yhteisöltä. Esimerkiksi uusrikas voi olla taloudellisesti samassa asemassa kuin vanha laivanvarustaja suku, mutta hänen yhteisöllinen arvostuksensa on erilainen. Eri statusryhmät pyrkivät myös erottumaan toisistaan erityisillä käytöstavoilla ja kulutustottumuksilla. Usein rikkailla on myös korkea status, sillä taloudellinen vauraus edistää mahdollisuuksia vaikuttaa arvostukseen. Kuitenkin varallisuus ja arvostus ovat toisistaan selkeästi erotettavissa olevia tekijöitä. Esimerkiksi akateemisesti koulutettu professori voi nauttia yhteisönsä arvostusta, mutta olla taloudellisesti heikossa asemassa.

Kolmanneksi merkittäväksi jaoksi Weber näki puolueen. Puolueen erityisyys muihin nähden piilee siinä, että sen luonnetta kuvaa pyrkimys vaikuttamaan valtioon. Ne ovat rationaalisesti organisoituja yhteenliittymiä jonkin päämäärän ajamiseksi.

Lähteet:

Sosiologia, Kimmo Saaristo, Kimmo Jokinen, WSOY, 2010

Klassinen sosiologia ja moderni maailma, Jari Aro, Pentti Jokivuori, WSOYpro, 2010

Karl Marx (1818 - 1883) katsoi, että ihmisen elämän määräävin tekijä on hänen asemansa ihmiselämän kannalta tärkeissä tuotantosuhteissa. Marx jakoi ihmiset tämän mukaan kahtia tuotontavälineiden omistajiin ja omistamattomiin, kapitalisteihin ja työläisiin. Marxin keskeisin teos on Pääoma osa yksi, jossa hänen oli tarkoitus tarkastella kapitalismin koneistoa puhtaimmillaan. Pääomasta oli tarkoitus julkaista kaikkiaan neljä osaa, joissa siirryttäisiin kirja kirjalta puhtaasta kapitalismin teorista tarkastelemaan lopulta kapitalismia käytännöllisessä maailmassa. Marx ei kuitenkaan koskaan saanut Pääoman muita osia valmiiksi.

Kapitalismin keskeinen ongelma liittyy pääoman omistajan ja pääoman lisäarvon tuottajan väliseen ristiriitaan. Kapitalisti sijoittaa pääoman, eli hankkii tuotantokoneiston ja raaka-aineet. Kapitalisti palkkaa työläiset valmistamaan tuotteita ja myy nämä suurempaan hintaan, kuin niiden valmistamiseen on tarvittu pääomaa. Ristiriita syntyy siitä, kun Marx katsoo tuotteen lisäarvon syntyvän työläisen panoksesta. Oikeastaan tämä suhde on keskeistä, jotta kapitalismi toimisi. Kapitalistin on saatava suurempi arvo valmiista tuotteesta, kuin mitä sen valmistukseen on käytetty. Kuitenkin työläinen tuottaa tuotteen lisäarvon, jonka kapitalisti omii itselleen. Kapitalisti menestyy siis sitä paremmin, mitä pienempää palkkaa hän pystyy työläisille maksamaan, vaikka lisäarvon tuottaa työläisten tekemä työ.

Lisäksi tuotantovälineiden omistajilla on ideoiden ja merkitysten määrittelyvalta. Markkinatalouden lait saadaan vaikuttamaan siltä, kuin ne olisivat välttämättömiä luonnonlakeja, vaikka asia ei olekkaan näin. Lisäksi pääomalla on taipumus kasaantua harvoille yksilöille.

Marx näkee kuitenkin myös kapitalistin järjestelmän vankina, joka palvelee suurta kasvotonta pääomaa. Hän on sidottu tavallaan markkinatalouden lakeihin kasvattamaan pääomaa. Kapitalistin pahin painajainen ei liitykkään työväenluokkaan, vaan toisiin kapitalisteihin. Kapitalistin on oltava aina valppaana ja kehityttävä, jottei toinen kapitalisti valtaisi hänen markkinoitaan. Tästä seuraa voittojen pienenemisen tendenssi.

Pärjätäkseen kilpailussa kapitalistin on pyrittävä jatkuvasti tehostamaan tuotantoaan. Tuotannon tehostaminen puolestaan vaatii kapitalistia sijoittamaan uuttaa pääomaa uuteen tuotantotekniikkaan, jotta hän pysyisi kilpailussa mukana. Tämä auttaa kuitenkin vain hetken ajan, ennen kuin kilpailijat ottavat saman tekniikan käyttöön ja kapitalistin on jälleen tehostettava tuotantoaan. Kapitalisti on siis pakotettu etsimään jatkuvasti uusia keinoja tehostaa tuotantoaan ja sijoittamaan uutta pääomaa tuotannon tehostamiseen. Tämä johtaa lopulta siihen, että tuotannon tehostamiseen tarvittava uusi pääoma ylittää tehostamisesta saadut hyödyt, jolloin saatavat voitot pienenevät jatkuvasti. Tämä on kapitalismin sisäinen ristiriita, jossa pääoman jatkuvan kasvun tavoittelu johtaa yhä pieneneviin voittoihin.

Loppujen lopuksi Marx tahtoi yhdistää nämä kaksi luokkaa, joista toinen kapitalismissa dominoi toista.

Max Weber (1864 - 1920) näki modernin kapitalismin kuitenkin erityisen rationaalisena. Moderni kapitalismi perustui vapaaseen vaihdantaan, eikä esimerkiksi maaorjuuteen tai merirosvoukseen. Hän katsoi, että ahneus ja voittojen tavoittelu sinällään ovat olleet aina olemassa, mutta moderni kapitalismi on tähän mennessä kaikkein rationaalisin ja ennustettavin kapitalismin muoto. Weber kuitenkin ansaitsee enemmän huomiota kuin pelkästään Marxin loppu sitaattina, eli Weberistä sitten vielä myöhemmin lisää.

Lähteet:

Sosiologia, Kimmo Saaristo, Kimmo Jokinen, WSOY, 2010

Klassinen sosiologia ja moderni maailma, Jari Aro, Pertti Jokivuori, WSOYpro, 2010

Sosiologia: socius = toveri, matkakumppani; societas = yhteiskunta; logos = oppi, tieto

Ensimmäinen tiede oli filosofia. Sen rinnalle nousi tähtitiede, matematiikka, biologia, psykologia, teologia, taloustiede jne. Kaikkien tieteiden jälkeen tarvitaan vielä yksi tiede, joka tutkii niiden muodostamaa kokonaisuutta.

Vastatakseni ymmärrettävästi, mitä sosiologia tutkii, sanoisin yhteiskuntaa. Vastatakseni kattavasti, sanoisin sosiaalista. Sillä onhan sosiaalinen enemmän kuin pelkkä yhteiskunta.

Emile Durkheim (1858 - 1917) lähti ajatuksesta, että ansaitakseen olemassaolonsa, sosiologia tarvitsee tutkimuskohteen, joka on ainoastaan sen oma. Sosiaalinen täyttää tämän ehdon. Sosiaalinen puolestaan on jotain, jossa yksilöt yhdessä ollessaan tuottavat tietynlaisen oman sosiaalisen maailman, joka sisältää omat säännöt, oman moraalikoodiston jne. Olennaista tässä on, että tämä sosiaalinen maailma jatkaa olemassaoloaan, vaikka siinä vaikuttavat yksilöt vaihtuisivat. Esimerkiksi valtio jatkaa olemassaoloaan, vaikka siihen kuuluvat yksilöt vaihtuvat vuosien saatossa.

Durkheim lähti tarkastelemaan itsemurhia osoittaakseen, että itsermurhia ei voi selittää pelkästään biologisilla tai psykologisilla tekijöillä. Perintötekijät ja mielisairaudet tietenkin osaltaan voivat vaikuttaa itsemurhataipumukseen. Lisäksi valolla ja lämmöllä näytti olevan merkitystä, sillä itsemurhia tehdään enemmän kesällä kuin talvella. Kuitenkaan näillä ei voinut selittää maaseudun ja kaupunkien eroja tai Italian keskiosan suurta itsemurhakuolleisuutta verrattuna maan pohjois- ja eteläosiin. Ratkaisevaksi tekijäksi Durkheim havaitsi yhteisöllisyyden. Katolisissa valtioissa yhteisöllisyys oli vahvempaa, kuin protestanttisissa valtioissa, mikä suojeli yksilöä riistämästä omaa henkeään.

Durkheim nimitti heikosta yhteisöstä johtuvaa itsemurhaa egoistiseksi itsemurhaksi. Heikossa yhteisössä yksilö kokee itsensä niin irralliseksi, että kokee omien henkilökohtaisten ongelmiensa olevan yhteisön hyvinvointia tärkeämpää. Moderneissa länsimaissa itsemurhat ovat yleensä egoistisia. Kuitenkin myös liian voimakas yhteisö voi olla syynä itsermurhiin. Eräällä Tyynenmeren saarella tiettyyn ikään ehtineillä miehillä oli tapana viettää juhla, jonka lopuksi he joivat vapaaehtoisesti myrkkymaljan. Tämän he tekivät yhteisön paineen alla yhteisön hyväksi. Tätä Durkheim kutsui altruistiseksi itsemurhaksi. Myös kamikaze lentäjiä tai joitain islamistisia itsemurhapommittajia voidaan pitää altruistisen itsemurhan tekijöinä, sillä heidän tekonsa taustalla on tarkoitus riistää oma henkensä yhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi. Durkheimin mukaan siis kaikkein alhaisin itsemurha kuolleisuus on silloin, kun yhteisö ei ole liian heikko, eikä liian kiinteä.

Egoistisen itsemurhan lisäksi Durkheim nimesi myös toisen liian löyhästä yhteisöstä johtuvan itsermuhatyypin. Anominen itsemurha. Anomiseen tilaan joudutaan, jos yhteisön normit ja moraaliset käsitykset rapistuvat, eikä tarjolla ole uutta tilalle. Tämän voi aiheuttaa esimerkiksi suuri lama. Ihmiset ovat tottuneet siihen, että aina on edes jotain töitä tarjolla ja yhteisössä on jokin mahdollisuus pärjätä. Suuresta lamasta puolestaan seuraa paljon irtisanomisia ja paljon ihmisiä, jotka jäävät vaille työtä. Ihmiset jäävät tällöin tyhjänpäälle vaille yhteisönsä tukea. Vastaavasti on myös toinen liian kiinteästä yhteisöstä johtuva itsemurha tyyppi, fatalistinen itsemurha. Fatalistinen itsemurha on seurausta yhteisöstä, joka tukahduttaa yksilön täysin. Tästä esimerkkinä Durkheim käytti orjia ja kuolemaantuomittuja.

Mutta mitä mieltä Marx oli kapitalismista? Entä mitä Weber tarkoitti kapitalismin erityisellä rationaalisuudella? Näihin kysymyksiin, näihin tunnelmiin. *Koska sosiologia kuuluu kansalle*

Lähteet:
Sosiologia; Kimmo Saaristo, Kimmo Jokinen; WSOY, 2010

Olen usein puhunut täällä pakkoruotsia vastaan ja jopa suomen kaksikielisyyden kumoamiseksi. Valitettavan usein se jää kuitenki melko yksipuoliseksi julistukseksi. Jotta en vaikuttaisi liian pelottavalta vakaumukseni kanssa, niin sanottakoon että kannatan kuitenkin kielivähemmistöjen palvelujen turvaamista. Ruotsinkieliset on suomen suurin kielivähemmistö ja ansaitsee siksi myös huolenpidon siinä missä valtaväestö. Ruotsinkielisten palvelujen turvaaminen voidaan säätää laeilla ilman kaksikielisyyttäkin. Lisäksi ruotsikieliset palvelut yritysten toimesta ruotsinkielisillä alueilla turvataan kyllä ihan luonnostaankin, sillä yrityksillä on motivaatio panostaa asiakaapalveluun. Lisäksi minusta ruotsi on hieno maa ja ruotsinkieli hieno kieli. Suomen ja ruotsin välit tulevat varmaati aina säilymään lämpiminä. Minustakin olisi kiva osata ruotsia. Ruotsi vaan on minulle aika vaikeaa, vaikka osaankin hyvin englantia ja muut sanoo että se on helppo kieli. Oikeastaan luulen et monet jakavat tunteeni ruotsin suhteen, mutta kokevat laillani kielipolitiikan epäoikeudenmukaiseksi.