IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 16.12.2008 12:01

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

I am.Tiistai 16.12.2008 11:58

OLEN..
[ ] Soittanut hätänumeroon
[x] Nukkunut pommiin
[ ] Syönyt muurahaisen
[x] Värjännyt hiukset
[x] Ollut blondi
[x] Haistatellut vitut
[x] Tehnyt läksyt kunnolla
[x] Saanut 4:n
[x] Viskonut omenoita
[x] Ratsastanut
[ ] Ollut putkassa
[ ] Nukkunut roskiksessa
[x] Tehnyt rikoksen
[x] Paiskonut tavaroita
[x] Kuunnellut Himiä
[ ] Värjännyt hiukset yli 50 kertaa
[x] Lintsannut
[ ] Juonut kusta
[x] Nukkunut tunnilla
[x] Käyttänyt huumeita
[x] Ollut lentokoneessa
[x] Muuttanut
[x] Tilannut tuotteita netistä
[x] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
[ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
[x] Ollut haastattelussa
[x] Saanut turpaan
[x] Soittanut kitaraa
[x] Varastanut posteja laatikosta
[x] Lyönyt vetoa
[ ] Poseerannut alasti
[x] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[x] Yöpynyt hotellissa
[x] Oksentanut matolle
[x] Lukenut seiskaa
[ ] Pelannut Harry Potteria
[x] Vittuillut vanhemmille
[x] Juossut pakoon ampiaisia
[x] Pyytänyt anteeksi
[x] Istunut koneella jopa 14h putkeen
[x] Soittanut pilapuheluja
[ ] Vihannut räppäreitä
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Nukkunut sohvalla
[x] Nukkunut puun alla
[x] Ollut sairaalassa
[x] Valvonut koko yön
[x] Juossut alasti ulkona (pentuna ehkä joo)
[x] Käynyt avannossa
[x] Hypännyt ikkunasta ulos
[ ] Paskonu housuihin yli 10v.
[ ] Pudonnut hevosen selästä
[ ] Omistanut hämähäkin
[x] Saanut 10:n kokeesta
[x] Leikannut hiuksiasi
[x] Kiroillut ruokapöydässä
[x] Polttanut levyjä
[x] Harrastanut liikuntaa
[ ] Seurustellut yli 20-vuotiaan kanssa
[x] Karannut kotoa
[x] Näytellyt
[x] Nukkunut päivällä
[x] Käynyt ulkohuusissa
[x] Ostanut tupakkaa
[ ] Polttanut talon/pientalon
[x] Grillannut
[ ] Nähnyt teurastettuja sikoja
[x] Ollut Linnanmäellä
[x] Uskonut horoskooppeihin
[x] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[x] Käyttänyt vanhempien korttia
[x] Ajanut autoa
[ ] Syönyt matoja
[ ] Raiskannut
[x] Hyppinyt katolla
[x] Eksynyt ostoksilla
[x] Matkustanut junalla
[x] Nukkunut bussissa
[x] Tekstannut mtv3 chattiin
[x] Itkenyt uneen
[ ] Ratsastanut aasilla
[ ] Oksentanut lautaselle
[x] Käyttänyt sukkahousuja
[x] Selaillut kaupan lehtiä
[ ] Katkaissut luita
[x] Ostanut huumeita
[ ] Vaihtanut vauvan vaipat
[x] Imenyt verta
[x] Pyörtynyt
[x] Pelotellut ihmisiä
[x] Nukahtanut tietokoneen ääreen
[ ] Harrastanut tanssia
[x] Ollut vesirokossa
[x] Perustanut bändin (haha, tuulin ja miun bändi vitosel. lol ! :'DD)
[x] Puhdistanut wc-pönttöä
[x] Käynyt Puuhamaassa
[ ] Tanssinut napatanssia
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Hengittänyt heliumia
[x] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Ollut tuhkarokossa
[x] Laskenut pulkalla katolta
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[x] Nähnyt kaupassa julkkiksen
[x] Ollut mansikassa
[x] Liftannut (ei ottanu kukaa kyytii. :'< No onneks vaa ku olin vähä kuoseis. : D)
[x] Käynyt navetassa
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[x] Laulanut mikrofoniin
[x] Astunut lehmän paskaan
[x] Tykännyt The Rasmuksesta
[x] Täyttänyt 14 vuotta


<3Lauantai 13.12.2008 18:51

1. Jos tulisin halaamaan sinua, juoksisitko karkuun vai halaisitko ?

2. Jos tulisin nukkumaan vierellesi, työntäisitkö minut pois vai antaisitko nukkua kanssasi ?

3. Jos olisin hyppäämässä kuolemaan, mitä tekisit tai sanoisit ?

4. Jos kysyisin sinulta kysymyksen " Oletko ikuisesti vierelläni ? " mitä vastaisit ?

5. Jos olisin surullinen, piristäisitkö ?

6. Jos piristäisit, niin miten ?`

7. Jos lisäät tämän omaan päiväkirjaasi, voisin vastata myös sinulle.

</3Torstai 11.12.2008 01:03

hän seisoi sen haudan vierellä, musta hattu kädessään
ja puhui jäätyneille lehdille lumessa.

hän oli palanut kertomaan, että osaa rakastaa
ja ettei saa unta, ilman sua.

kaunis, vanha, surullinen mies,
lumisia sinivuokkoja keräsi sun haudalle.
kaunis, vanha, surullinen mies,
kristalli virran reunalle jätti sydämen.



Kiitosnam.<3

[Ei aihetta]Perjantai 05.12.2008 20:23

Beibi pliis, sun pitää snaijaa
Haslaa niiku mä, ei friistailaa.
Liikaa salaisuuksii joist jäädä kii,
en anna avainta mun ajatuksii.

: ))Perjantai 05.12.2008 17:42

Hihi, Marika tulee. <3
Hihi, tänää ryypätää. <3
Hihi, huomen pikkujoulut. <3
Hihi, Diesel<3 2xUral mocca<3 mäyris<3

Edit: 2 mäyristä. : D Marika hamstraa niitä.

Pettymyksii.Keskiviikko 03.12.2008 02:12

vuonna 07 huomasin mun kavereista,
en voi luottaa jokaseen ne koittaa riisuu mut aseista.
toiset puukottaa selkään, niin mä pelkään,
en voi luottaa kehenkään, yhä selvemmin taas sen nään.
aina yli rajan mennään, pikku puheet alkaa kasvaa,
vituttaa niin paljon, musta kuulee kaikkee paskaa.
nii kliseistä, joka päivä kelaan kuka on mun äijä,
voinko rullata sun kanssa, ilman huolen häivää.
venaan sitä päivää, että vihdoin ollaa sujut,
mutta tuskin tullaan oleen jos mut feidaa monet tutut.
monet jutut lähtee liikkeelle, mä olen kusipää,
sitten tullaan paiskaa kättä, hah, ei tuu mitää.
voinko luottaa kehenkää ku aina pettymys on taattu,
piilotellaan tunteita, vitut silti aina sattuu.
sitä sattuu, mutta vielä luotan mun ystävii,
niit on enää pari ja ne ei mun sydämmestä hävii.

eniten mä vihaan, sitä kaks naamasuutta,
jos sä petät kaverisi, et oo kyllä saamas uutta.
ootat tilaisuutta uutta, ja lisää pettymyksii,
kohta huomaat että lopulta tuut jäämää ihan yksin.

mietin yksin omas huonees kuka on mun tosi ystävä,
kaikki niistä ei oo se vaan pitää ymmärtää.
liia paljo niitä äijii jotka selkään puukottaa,
se mua sattuu ja tuottaa mulle suurta tuskaa.
miks omalle frendille, pitää kääntää takkii,
en pysty käsittää se pistää mielen paskaksi.
siks täällä on kaks naamaasii ihmisii,
hyvät ja huonot puolet, ne näkyy niissäkin.
ei voi sitä koskaa tietää ku luottamuksen pettää,
onko paras ystävä, joka sut yksin jättää.
mut on jätetty, ihan liian monta kertaa,
siihen samaan paikkaan, mistä taas alotetaa.
mut oon valinnu mun ympärille oikeit ihmisii,
pidän niistä kii koska tosiaa mä pidän niist.
ettei tarvi jäädä, uudestaa vaa petetyksi,
se vaan tuntuu pahalta ku mut o jätetty taas yksi.

eniten mä vihaan, sitä kaks naamasuutta,
jos sä petät kaverisi, et oo kyllä saamas uutta.
ootat tilaisuutta uutta, ja lisää pettymyksii,
kohta huomaat että lopulta tuut jäämää ihan yksin.
hihi-
(tupakalle ->)

T: *laittaa nappulan alas* "Kelaa jos tää nyt menis lukkoo"

*NAPS!*

T: *naureskelee jotai - kokeilee kahvaa* ...*hetkinen* "VITTU TÄÄ MENI LUKKOO!!!
SINA! TÄÄ MENI LUKKOO!! HEI APUA!"

S: *Hajotus!* "joo o, hyvä Tuuli, vittu sie oot pro! Ei oo muute vara-avainta. : DDDDD"

T: *paskat housuis* "VOI VITTU SIE KUSETAT!!!!!"

S: "no en kyl kuseta, ne on Akil!" : DDDD *repeilee*

T: "Eikä oo, sie kusetat!"

S: "No joo joo, tuol varastos ne on! ...kai?" O.O

T&S: "VOI VITTU!!!!!!!"

mut oli ne siel kuitenki. Pientä jännitystä elämää. : DDD
Olis ollu kiva hengata ulkona yhelt yöl T-paidas ja kollareis. ; DD

Angst.Maanantai 01.12.2008 22:43

Kuluneen vuoden '08 tapahtumia.
Vastaa kysymyksiin.

IHMISET ?
1# Kenen kanssa vietit aikaa eniten? - Luultavasti Henna, Nina, Töjö. <3
2# Keiden kanssa vuoden parhaat muistot? - Hm. Parhaat tai ei? </3
3# Tapasitko uusia? - Juh.
4# Riitelitkö usein? - Njoo.
5# Ihastuitko/rakastuitko? - Ikävä kyllä.
6# Petyitkö ihmisiin? - Moneenkin.
7#Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa? - khyl.
8# Vietitkö liikaa aikaa jonkun kanssa? - Kyllä, ei ois sattunu nii paljo jos en ois.

ITSE ?
1# Mitkä asiat vuodessa olivat tärkeitä? - Ei mikää oo koskaa enää.
2# Oletko muuttunut jotenkin ? - Liikaa.
3# Haluaisitko muuttaa jotain? - Todellakin.
4# Oletko oppinut uutta? - Olen, älä luota _keneenkään_
5# Kadutko jotain? - KYLLÄ!
6# Olisitko jättänyt jotain tekemättä? - Olisin, todellaki.
7# Olisitko tahtonut tehdä jotain mitä et tehnyt? - Jep, muuttaa pois niiku piti.
8# Tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan? - haluisin elää koko elämän uuestaa tai sit en ollenkaa.
9# Olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä? - kaikki.

MUISTOJA ?
1# Matkustelitko? - jo.
2# Ulkomailla vai kotimaassa? - Helsinki pääasias.
3# Kävitkö festareilla? - Yhis.
4# Jokin surullinen asia? - MontaMonta.
5# Laivalla ? - Piti mennö
6# Miitingeissä? - Nope.
7# Rannalla? - jooh.
8# Parhaat muistot? - Parhaat tai ei. </3
9# Parhaat päivämäärät? - -
10# Paskimmat päivät? - Kaikki lokakuusta lähtien.

LOPUKSI ?
1# Oletko tyytyväinen tähän vuoteen? - En todellakaa.
2# Oliko paras kesä? - Nope.
3# ...Jos ei, miksi? - kaikki päi persettä angst.
4# Millainen tulee ensi vuodesta? - Toivon et parempi vaik en uskokkaa.