IRC-Galleria

Syksy, ajatuskin panee kylmäämään, mutta entä kun neljän seinän ulkopuolella tosiaan on syksy?
Kylmä siellä ainakin on, liukasta, märkää, rumaa, harmaata.
Kaikki oravaa pienemmät tulevat taivaalta alas, ei siinä sateenvarjotkaan auta.

Oravista tulikin mieleeni eräs kouluaamu, kun odottelin bussia pysäkillä ja satoi rakeita.
Ne olivat valehtelematta nyrkin kokoisia (pikkuneideille tennispallon kokoisia). Kun siinä hetken olin kypärä päässä katsoin kuinka oravaperhe lähti metsästä loikkimaan toiselle puolelle tietä.
Ei siinä mitään erikoista olisi, mutta kun oravat hyppivät rakeita pitkin tien toiselle puolelle.
Viimeisellä, eli pienimmälle oravalle kävi heikosti. Rae jolle sen piti hypätä olikin liukas ja se luiskahti alta. Toinen rae tuli ja osui oravaa päähän. Taju lähti ja se jäi makaamaan keskelle autotietä tajuttomana.
En tiennyt mitä tehdä. Olin kuin mikäkin jääatomipommi, seisoin ja tuijotin oravaa silmiin. Vaikka se oli tajuton sen silmät aukenivat vuorotellen... rajua, eikö?
Hyytävän kohtauksen keskeytti bussin pysähtyminen pysäkille, bussi ajoi orava ressukan yli.
Se oli vielä niin pienikin...

Tuota edeltäneenä päivänä oli satanut jalkapallon kokoisia rakeita. Onneksi saimme nostettua veneen ylös juuri ennen kuuron alkamista. Merisissistä puhumattakaan. Ikkunasta voi vain katsella kuinka naapurien tuhannen kanavan kaapelilautasdigiboxiantenni vastaannotti lähes urheilun tasoista viihdettä suoraan taivaskanavilta. Naapurikin nosti päätään ulos ja katsoi mikseivät hänelle ilmaiset viihdekanavat näy. Vika selvisi pian kun vastaanotin putosi verannalle.

On sitä tullut seikkailtuakkin Wärtsilällä, Nivealla ja Hankkijalla on tultu käytyä. Mielenkiintoisia paikkoja kyllä, sääli vain että kamera oli muttei telinettä. Pimeässä valotusajat ovat suuria ja siksi suuri määrä kuvista tärähtää tai epäonnistuu muuten.
Hankkijalta löytyy aina uutta ja historiakin on varsin mielenkiintoinen.
Mikäkö yhdistää näitä kolmea paikkaa sen lisäksi, että ovat autioituneita?
- Se, että aina kun olen ollut paikanpäällä niin on satanut vettä.

Oikeastaan ensimmäiset kylmät kelit millon ei enää pärjännyt ilman takkia olivat samaan aikaan kun Vimmassa oli Turku Bandstand Junior kilpailu.
Pakko myöntää, että värikästä sakkia tosiaan... 95% oli progea tai punkkia. Mieleen jäi parhaiten ehkäpä Sakke And The Boys esittäjä joka esiintyi pellit kiinni.
(Esittivät mm. Kyttä on natsipaska -kappaleen (tuttu Pitkä Kuuma Kesä elokuvasta))

Haastatteluiden tekeminen ei ollut ammattitaitoni takia mitenkään värikästä. Sitä varten meillä oli ryhmässä enemmän tai vähemmän ammattimaisempia ihmisiä.
Meikäläistä kiinnosti enemmän tuo valokuvaus puoli. Keskiviikon valitettavasti missasin kun en tajunnut kaivaa kameraa silloin esiin. Torstai, perjantai ja lauantain sain taltioitua jotenkin.
Harjoitustahan se vaatii juu ja kaikennäköistä säätöä, mutta ensimmäisiksi keikkakuviksi mielestäni kohtuu hyvin onnistuneita.

Ja linkit päiviin:
Torstai http://sugo.kuvat.fi/kuvat/1/TBS+Junior/Torstai/
Perjantai http://sugo.kuvat.fi/kuvat/1/TBS+Junior/Perjantai/
Lauantai http://sugo.kuvat.fi/kuvat/1/TBS+Junior/Lauantai/

Mikäli löydät bändisi kuvia tuolta niin ottakaa reilusti vain yhteyttä, jotta saadaan oikeat tiedot kuvien alle tai bändille vaikkapa keikkakuva tms. Katsellaan sitä sitten.

Rakeiden ja luita hyytävän kylmyyden jälkeen onkin vuorossa lumi.
Joka värjää maan puhtaan valkeaksi... ...vartin ajaksi. Sen jälkeen se sulaa
ja kauniin harmaa loskapeite on valmis kuljettavaksi rullalautailukengillä, joiden pohjassa on reikä.
Onneksi loskavaihe kestää vain hetken ja sen jälkeen tulee kylmät kelit ja sen myötä 5 sentin jääkerros maahan. Erittäin herkulliseksi tilanteen tekee kun ihmiset ovat päättäneet ajaa pitkälle talveen kesänakeilla. Ainutkaan auto ei pysty pysähtymään teillä ja pelti paukkuu.
Samapa tuo mulle kunhan eivät päälle aja.

Kylmä peitto laskeutuu jälleen Suomen päälle ja pian vesisateet muuttuvat lumeksi.
Pitäisi lintujen talviruokintakin aloittaa, jotta saadaan maan parhaimmat lintukuvat otettua takapihalta. Kehitin jopa taktiikan miten saadaan kuvat. Rakennan lumimajan takapihalle noin 10-20 metrin päähän ruokinta-automaagista. Siellä sitten viikonloput makuupussissa istuen ja lintuja odotellessa. Sähköt saa vedettyä uima-altaasta kätevästi sisään, WLAN toimii, äiti tuo ruokaa välillä. Näin on pakko onnistua!

Näin valokuvaajan silmissä puut joissa on lehdet jäljellä, mutta lunta päällä vaikuttaa oivilta ruudun täytteiltä. "Hyvä kuvaaja näyttää laiskalta" ei taida toimia niin, että kuvaaja on laiska ja jättää kuvattavan toiselle päivälle. Eihän puu nyt mihinkään juokse yhden yön aikana.
Aamulla ylös, akut latinkiin ja kouluun. Koulusta takaisin ja kurkataan minkälainen kuvausmiljöö on... niinpä tietenkin, miksen heti tätä arvannut. Tasaisen ruskean ja harmaan sekametelisoppa oli ottanut vallan ja vesisade oli pyyhkinyt kaikki lumet juuri siitä kohtaa mistä piti kuvata. Ensi kerralla sitten... jos sellaista tulee.

Ei pienet vastoinkäymiset lannista, sillä kuvaussuunnitelmia on vaikka muille jakaa. Pitäisi nimittäin ikuistaa Turkua jälleen kerran. Sekin projekti jäi vähän puolitiehen kesän aikana kun ulkomailla liikuin. Eiköhän se tästä...
Kuvasarjojakin olisi tarkoitus kuvata. Mm. köyhyys, rikkaus, kauneus ja rumuus... ei köyhä, rikas, kaunis tai ruma vaan juuri noin kun ensiksi mainitsin ne.
Filmille olisi mielenkiintoista kuvata, mutta ainut filkkari mikä löytyy on tuo sukelluskamera ja sen kanssa on pinnan päällä vähän kömpelö kuvata.

Saadaan kunnon käyttöön nuo pinnanalaiset kameratkin, kun nyt ensiksi saadaan se korttikin PADIlta.

Mutta mikä tärkeintä täytyy tänne IRKKIIN saada putkipose. Ei kellään sattuisi olemaan jotain 600-1000 millin putkea K-Bajonetti kiinnityksellä? Ei 300 milliä taida olla tarpeeksi suuri egon jatke täällä.
Tarvitsisi sitten vielä kuvaajakin löytää joka osaa kuvata kunnon poset.

Kelloja veivattiin päiviä takaperin talviaikaan, mitäköhän hyötyä siitäkin mahtoi olla. Jälleen sotkettiin ihmisten aikataulut, jokainen soitti numeropalveluun ja kysyi paljonko se kello oikeasti on. Kännykän automaaginen kellonajanpäivitysjärjestelmä ei toiminut ja PC näytti oikeata aikaa kun luulin, että se näytti väärää aikaa.

Näin syksyllä on tullut myös lisää uudistuksia, enemmän tai vähemmän tervetulleita, mutta on tullut kumminkin, muutamia mainitakseni metalliketjun perässä roikkuvat Lordi ja PMMP heijastimet, nopeat verkkoyhteydet jotka muuttuvat tärkeinä hetkinä modeemiakin hitaammiksi.

Tosiaan joku trendejä ja musiikinmaailmaa seuraava ihminen on tuonnut jälleen kerran Lordi krääsää markkinoille. Ei, tällä kertaa kyseessä ei ole Lordi cola vaan Lordi heijastin, joka kaikenlisäksi roikkuu metalliketjun perässä.
Lordin lisäksi tarjolla on PMMP ja jokin muu kopio.
Mahtaa olla mukava liikkua tuollaisen roikkuvan metalliketjun kanssa, joku järkkäri kumminkin luulee sitä moottoripyöränketjuksi ja yks kaks oletkin kentässä ennen kuin ehdit sanomaan salibandytuomariensähkötuoliryhmä.
Onneksi en tälläisiin hirvityksiin ole tutustunut, voin vain kuvitella miltä joku teinitorpeedo näyttää kun on pukeutunut 150n heijastimeen.

Ei mutta tosiaan... Elisalla taas on kyseessä suhteellisen nopeat palvelut. Kaajalaista toimikin jo kaksi viikkoa kunnes se jälleen kerran tökkii.
Tiedän, tiedän, kuvaan ehkäpä suurelle formaatille, mutta se että siirrän kuvia verkkoon 12 tuntia sen takia, että kaista on hidas ei ole mielestäni kovinkaan antoisaa.
Vielä kun ohjelmakin pätkii itsestään.

Pitkä vuodatus on hyvä lopettaa dramaattisiin sanoihin:
''Yritys on ensimmäinen askel kohti epäonnistumista''

Pitäkää ittestänne huolta älkääkä angstatko tai jääkö kulkuneuvojen alle.
Joulukin on tulossa ja joulumasennus sen mukana, ei vielä saa masentua.

Sirpaleita pianon täydeltäTorstai 14.09.2006 23:24

Jostain syystä olen aina rakastanut enemmän jalkalamppuja, pöytälamppuja sun muita virityksiä kuin kattolamppuja. Ehkäpä siksi, että ne eivät voi pudota kenenkään päälle niin helposti tai tehdä viiltoja pianon koskettimiin.

Tänään olin muuttamassa mieleni, sillä olin vihdoinkin saannut uuden lampun kattolamppuuni ja enää ei tarvitsisi pitää UV-valoa kiinni (erittäin hyödyllinen näin kotikäytössä). Ei siinä mitään, lätkäistään valot päälle, koko huone valaistuu, pimenee heti ja valaisin putoaa pianon päälle ja siitä lattialle, vain sähköjohto jäi roikkumaan katosta.
Tuore, tuore...

Siinä sitten repimään loppujaki sähköjohtoi katosta tuolin kanssa hilluen ja sen jälkeen laittamaan sulake uusiks pääl. Ei mielellään... ei mielellään, hiipi hiljainen vitutus kun näin pianon koskettimet 4-5 kosketinta otti damagea syvin viilloin. Onneksi oli matalia koskettimia.

Mutsi tietenkin rähjää, että lamppu oli kallis ja näin, mutta minkäs teet. Nykyään se löytyy pihan roskiksesta.

Loppujen lopuksi lasinsiruja oli sängyllä, pöydällä, pianolla, pianon sisällä, kitaran sisällä ja lattialla reilut määrät. Täytyypi kattella mitä teen pianon kanssa kun sen sisällä on siruja.

Toim.huom. Itse lamppu selvisi ehjänä, mutta valaisin hajosi.

Härjänmaa jazz feat. vesikuuro?Perjantai 04.08.2006 01:18

Tänään tuli haettua kaikenlaista pikkutarpeellista valokuvaukseen, mm. pari rullaafilmiä, vastavalo suoja ja patteri kameraan.
Ajattelin painua nyt viikonloppuna vedenkin alle kuvaamaan ja vedenalaiseen salamaan piti käydä ostamassa paristot. Mistäs muualtakaan saa ne kätevämmin kuin paikallisesta Biltemasta.
Lisäksi tuota scuba kameraa tutkiessa huomasin tarvitsevani uuden pariston siihen,
mistäs muualtakaan sen saisi kätevämmin kuin paikallisesta valokuvausliikkeestä.
Samalla keikalla tulee haettua vastavalosuoja ja filmit.

Kun olin kaupungilta pois lähtenyt kuulin paikallisen puskaradion kautta, että joku oli (taas) painellut tutkimaan Aurajoen syviä saloja. En tiedä mistä johtuu, mutta mielestäni autot eivät (vielä) näytä sukellusveneiltä.

Huomenna siis suunta kohti Rymättylän Härjänmaata kuvaamaan Härjänmaa Jazzit.
Jos nyt pyytäisi vähän rahaa vaatteisiin niistä kuvista.
Härjänmaalla tosiaan on tarkoitus painella veden alle, jos vaikka nyt löytyisi pohjasta jotain mielenkiintoista. Ilman scuba-varusteita ei pahemmin pohjassa kameraa säädellä.
Päivittäiset sadekuurot mietityttävät. Tuleeko jazzeihin vesikuuro vai ei? Sen näkee sitten.
Sitä joko istuttaan sateenvarjojen alla ja kuunnellaan musiikkia tai sitten istutaan auringon alla ja kuunnellaan musiikkia.
Ylensähän sade kertyy mantereen eikä saariston ylle, mutta poikkeuksiakin on.

Viimeksi härjänmaalta tuli ihan onnistuneita kuvia ja omat suosikkini ovat:
http://sugo.kuvat.fi/kuvat/3/Ihmiset/Pinaattil%E4tty.JPG
ja
http://sugo.kuvat.fi/kuvat/3/Ihmiset/Varhaisperuna.JPG

-Hessu-

Teboililta kuuluu...Maanantai 31.07.2006 19:01

Eilen oli ukkosmyrsky ja muutamia kuviakin sain otettua.
http://sugo.kuvat.fi/kuvat/2/Myrsky/ Tuolta löytyy nuo valitut palat.

Asiasta seinään ja sitä kautta ilmapalloon lähdin kauniina kesäpäivänä kohti parempia laitumia päin; keskustaan. Ennen sitä kävin koukkaamassa kaverin luona jolla oli säätöä tietokoneensa kanssa... ja tätä kirjottaessa on edelleen.
Kun nyt kyrpäännyttiin kaverin kanssa tarpeeksi tietotekniikan saloihin niin päätimme painella cittariin.
Jäätelön valinnassa oli taas ongelmia, mutta pienen harkinnan jälkeen käteen tarttui valkosuklaalla varustettu valioyksilö ja muutama levy suklaata.

Lähdin solkemaan kotiin päin ja huomasin, että juotavat jäivät cittariin. Ei hätää! Kaskenkadun teboili pelastaa. Pihalla tarjouksessa Pepsi ja 7up 1.5 litran pulloissa 1,99 e.
Sinne siis sisälle.
Ensimmäinen mihin kiinnitin huomiota sisällä putiikissa oli se, että Pepsi MAXia ei oltu laitettu jääkaappiin vaikka Pepsi oli.
Kun kassalle löin lämpimän Pepsi MAX pullon pyydettiin minulta 2.60 e.
Tämän jälkeen V-käyrä alkoi kohota kattoon ja kysyin mikä tuo kahden euron tarjous on?
Kahden euron tarjousta ei kuulema ole, on olemassa vain Pepsi ja Coca-Cola 2,40 e.
(1,99 ,- mainos löytyi ulkoota ja 2,40 ,- mainos sisältä).

Tarjous ei kuulema kata Coca-Cola Light eikä Pepsi MAX -tuotteita.
Eli jos ostat Light juotavia Kaskenkadun Teboililta joudut maksamaan .40 ,- + .20 ,- lisähintaa.
Tässä taitaa olla jotain syrjimisen merkkejä ja haluan selvittää minkä takia sokerittomat juotavat maksavat vähemmän tässä putiikissa. Muissahan kaupoissa ne ovat samanhintaisia.

Etsin viellä Teboilin pääkonttorin (tms.) sähköpostiosoitteen ja raportoin tänne suuntaan kun saan vastauksen.

"Kettu kuittaa!"
Schindlerin lista tuli katsottua taas pitkästä aikaa aamuyöllä. Dramaattisempi leffa mitä muistinkaan. Oskar Schindler oli kyllä aika ketku ja Amon Göthfin oli yks kusipää.
Eli jenkkileffa asetelma kumminkin löytyi; juoni hyvä ja kusipää paha.

Leffa loppui siinä puoli neljän aikoihin ja mitäpä muuta kuin takaisin koneelle. Kurkkasin sen verran monitorin yli, että näin auringonnoususta hetken. Samantien kamera käteen, ulos, katolle ja parit kuvat... olisin ottanut jos kamerassa olisi tuolla hetkellä ollut akut kiinni. Ei siinä mitään, äkkiä alas ja hakemaan akut, mutta huomasin myös, että jätin puhelimen ja avaimet sisälle. Alko jyrsimään oikein huolella ja päätin sitten vaan herättää isoveljen neljän aikoihin vaikka sillä oli aamuvuoro.

"Missä vitussa sä oikein olit?"
"Kuvaamassa... ilman akkuja. Tulin samal hakee avaimetkin. Kello on nyt neljän pakeilla, että hyvää huomenta vaan."

Äkkiä akut ja avaimet omasta huoneesta ja takaisin katolle. Parit kuvat sain, mutta kaunein hetki oli jo mennyt.

Juu siis kylläKeskiviikko 31.05.2006 23:45

Juu, siis kyllä... loistava aloitus tarinalle tästä päivästä. Tänään en jostain syystä tarkoituksella tule tänne vihoittelemaan byrokratiasta, veroista tai vain vittuilemaan teineille... tai kyllä noista veroista nyt täytyy mainita, mutta kerron vallan sangen mainiosti menneestä päivästä.

Ja nyt arvoisa(t) lukija(t) mikäli ei kiinnosta tämän enempää painappa backspace napulaa niin pääset äsken vierailulle sivulle.

Eilen lähdinkin hakemaan vihdoinkin 6 kk odotettua varaosaa, strike chamberia. Pienet muovipalikat joista pisin ei ole edes 5 sentin pituinen maksoi vain huokeat 45 €. Eniten laskussa silmät pullistuivat kun luin paljonko veroa menee Suomen valtiolle; 8.11e. Ei siis jukulauta! Eihän tälläset verot innosta ihmisiä liikkumaan ollenkaan ja sitten itketään kuinka ihmiset ei liiku ja liikalihavuus aiheuttaa sitä ja tätä.
Ei näin. Ehkäpä Lex Karpela voisi tähänkin tarttua?

Jeps, tänään oli vallan loistava frägipäivä. Frägiä tuli joka roundi enkä kertaakaan päässyt narahtamaan. Pistoolilla ja rynnäkkökiväärillä mentiin... ehkäpä oli vain hyvä pulla päällä, koska en muuten saa joka roundi frägiä. Sunnuntaina tulee Turkusoftissa sitten ammattilaisilta niin paljon kuulaa nassuun, että oikein itkettää.

Mutta se tästä päivästä. "Syyllinen heittäköön ensimmäisen kiven."

Huominen on ylihuomenna historiaa!Tiistai 30.05.2006 18:47

Eilen sain pöytämyllyn asennettua ja ohjelmat siihen kutakuinkin asennettua... pelkästään johtojen kiinni laittamisessa meni 10 tuntia, ohjelmien asennuksessa toista tuntia ja nyt oon siirtänyt musiikkia tähän koneeseen jo 15 tuntia ja lisää on viellä siirrettävää.

Aika jänniä ongelmia ilmennyt tämän(kin) lelun kanssa nimittäin USB hiiret alkavat amistelemaan mun rottamatolla, eli vilkuttavat vain valoja, mutta eivät tee muuta joten täytyy turvautua Wanhaan ja tuttuun PS/2 hiireen.
Lisäksi wintoosan asennus on tainnut mennä jotenkin harakoille, koska auki olevat ohjelmat eivät tuosta alapalkista aukea kun niitä palkkeja hakkaa vaan täytyy vippas konsteilla avata ne muualta.
"Missä she vika on? Missä she on?!" Star Wreck ITP

Tietotekniikka on mielestäni totaalisen perseestä, mutta ilman sitä ei voi elää!
"Kaikki mikä voi mennä pieleen - menee pieleen." Murphyn laki
"Mikään ei koskaan toimi ja kun toimii niin se ei enää kelpaa." Hessun tietotekniikka laki 1§.

Tuli eilen haettua laina-asekkin, että pääsee taas pelikentille vyöryttämään ja frägäilemään. (Varsinainen frägihuora olen.) Ainut vain, että ammukset puuttuvat. Joskus oli toisin päin; ammuksia oli, mutta ase puuttuu.
Vaihtelu virkistää.

Kun rupesin miettimään niin alkoi yht´äkkiä pelottaa. Kaikki mitä teen tänään onkin huomenna historiaa... ja huominen on ylihuomenna historiaa. Varsin pelottava ajatus, mutta totta.

ihQ d44Maanantai 29.05.2006 01:41

(Minä tässä taas turisen omiani eikä juttuni vastaa mitenkään omaa linjaani IRL tai verkossa muutenkaan. Kunhan turisen.)

Muistatteko ajan kun jokapaikassa luki, kuuli ja näki Qta Gtä jne... teinislangia siis tarkoitan. IhQ, heij daa, Gultsi, Gerro, heruuX jne...
Siitä ei päässyt missään paikassa eroon ja sitä tunki joka tuutista sisään, mutta mitenkäs on nyt? Nyt sitä ei kuule enää käytettävän ja ainoastaan irkkaajat (Toim.Huom. irkkaaja irkkaajat siis ei nämä teini "irkkaajat") vittuillessaan, heittäessään läppää, pilkatessa ja solvatessa käyttävät Xä, Qta jne.. esim. nyt nuQ.

Jännää kuinka kieli muuttuu ja mihin suuntaan se menee.

HeiJ kaikki lukijat tägikolone (toim.huom. = <3 )

Yleistä löpinääSunnuntai 28.05.2006 01:52

Jees jees... tänään tuli rakenneltua parit poterot ja huomenna taas kunnostamaan pelipaikkaa pelattavaan kuntoon. Sitä se ei ole ollut pitkään aikaan.

Tuli kehiteltyä taas, että t-paidan korvaa hyvin BDU puvun takki.. kuuma ei ainakaan tule.

Päivän lausahdus: "Mitkä pelit?!"

Tuhkis...Perjantai 26.05.2006 23:59

Tuli tänään sitten parannuttua tästä flunssavirus kierteestä ja päätin suunnata fillarin kohti sen hetkistä koirista. Koiriksella tutustuin uusiin virityksiin ja kokeilin siirtää rakennuselementtejä, tosin sillä tuloksella, että oikea pikkurilli on paskana.
Tutustuin lisää ympäristöön kun havaitsin tst-parini Tomin kanssa, että meillä on tuntemattomia vieraita.
Mistäkö pystyimme päättelemään?
Siitä, että tynnyri jonka päällä oli metallilevy savutti kuin viimistä päivää.
Poistimme kannen varovasti ja kurkkasimme sisään. Epäilyksemme osuivat oikeaan... se uskokaa tai älkää SAVUTTI.

Sisällä kyti puumateriaalia ja hajusta sekä tummasta kuoresta pystyin päättelemään, että se oli huonosti palavaa, pihkaista katajaa. Siinä sitten pohdimme mitä tehtäisiin ja kun tynnyri viellä syttyi liekkeihin uudestaan päätimme soittaa hätäkeskuksen palvelu/hätänumeroon 112n.
Yllättävän kauan kesti saada vastaus hälytyskeskuksesta ja kun vihdoinkin saimme yhteyden niin piti viellä osata selittää missä olemme... keskellä metsää.
Loistavilla suunnistajan taidoillani sain selitettyä paikan ja 10 minuutin päästä sammutusyksikkö lipui helvetin isolla maantienielijällään armottoman kapeasta suntista.

He kantoivat vain miehekkäästi tynnyrin pois "palopaikalta" paloauton viereen ja meinasivat kipata uudesti syttyneen tynnyrin sisällön autoon sisälle.

Siinä se homma sitten oli... whoow! Koiriksen nimi päätettiin vaihtaakkin pikaisesti tuhkikseksi.

Näin saimme säilytettyä pelipaikkamme ja toivottavasti jotkut pällit nyt tajuavat sammuttaa sen mitä ovat siellä sytyttäneet.

Päivän lausahdus onkin "Kuten juuri sanoin, en koskaan toista itseäni!"