IRC-Galleria

Sushi_addict

Sushi_addict

roikkuu tuulettimessa.

[Ei aihetta]Perjantai 03.04.2009 19:54

Päätin tänään vetää maksan täyteen viinaa, keuhkot täyteen savua ja mahan täyteen roskaruokaa. Olen kovin kyllästynyt Kelaan ja hammaslääkäripuoskareihin, jotka ei kolmannellakaan kerralla ymmärrä selvää viestiä.

Haluan viisaudenhampaat pois suusta, en mitään monen vuoden kalliita ja saatanan kivuliaita oikomishoitoja. Kolmannen kerran kävin tämän kertomassa, kerran myös jo oikojalle. Sattuu jo nyt suuhun, kun on niin ahdasta; tilaa sinne pitäisi tehdä. Viisaudenhampaat reikiintyy myös saatanan helposti, että niitä saa vähän väliä paikkailla.

Ja kela vielä, saatanan sosiaalitantat ovat viivästyttäneet jo monia kuukausia työmarkkinatukimaksuja pieniin muotoseikkarikkeisiin vedoten. maaliskuun alussa Työvoimatoimisto sanoi että ei voi mitään kelan suhteen: Ne ei maksa helmikuulta rahaa vaikka kuinka yritämme vedota muotoseikan vuoksi tapahtunutta virhettä.
Sitä ennen ne rankaisi ja lakkautti tuen jo kahdelta kuulta siitä hyvästä, että olin kuukauden töissä. sain liikaa palkkaa. Laskin että olisin saanut enemmän rahaa, jos en olisi tehnyt yhtään mitään.

Ja nyt, kun ne ovat saaneet kaikki tarvitsemansa paperit joita piti viedä, niin käsittely aika on yli kaksi viikkoa.

Kiroilen sitä miten täällä järjestelmä pissii linssiin.


MIÄ OLEN VIITTÄ VAILLE VALMIS MUUTTAMAAN RUOTSIIN!!
(Missä kuhnaaavat valkotakkiset herrat, eikö tällaiset mielipiteet jo enteile pahaa mielenhäiriötä?)
Kuinka monelle tuo menee täydestä, että tietoturvavaliokunta on ottanut haltuunsa galtsun? Ei kuule olisi mahdollista, kun yksityinen firma kuin Sulake Dynamoid Oy omistaa ja ylläpitää galtsua. EI olla vielä varmaan sellaisessa poliisivaltiossa.

[Ei aihetta]Torstai 26.03.2009 16:34

Jos näkisit minut poliisiautossa pidätettynä, minkä rikoksen luulisit minun tehneen?

Denki Groove - RainbowMaanantai 02.03.2009 21:51

Olen jäänyt koukkuun Japanilaiseen trance-musiikkiin.

Pulp Fiction:Lauantai 28.02.2009 14:39

"FUCK! We should we fucking dead by now."

Tänään on väsy päivä.Tiistai 28.10.2008 19:36

Olen väsynyt.
Olen käynyt postin työhaastattelussa.
Olen maannut sohvalla 3 tuntia, töllännyt taivaskanavia ja tuntenut väsymystä.
Nyt katson Monty Python'sin lentävän sirkuksen ensimmäistä tuotantokautta.
Toivon että nukahtaisin.

Syntipukkia etsimässä. Tiistai 23.09.2008 22:08

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200809238314535_uu.shtml

Ministeri Holmlund on nyt valmiina lupaamaan, että poliisiselvitys on tulossa. Ja minkä perusteella:
sen vuoksi, poliisilla oli tietoa ampumavideoista.

Kuulostaa syntipukin etsinnältä. Kukas perskele olisi voinut arvata, mitä sillä sekopäällä oli mielessään.

Ministeri Holmlund voi imeä munaa.

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.08.2008 15:36

Mä tein sen, leikkasin parran ja viikset pois. vedin leuan oikein sileäksi.
tein sen, koska en kestänyt enään hetkeäkään, sitä kutinaa.

Vaatemuoti/elämä on.Tiistai 17.06.2008 23:58

Olipas taas loma, yhden yön runkkuloma niin sanotusti ja Vekaran kasarmille pitäisi kohta lähteä ajamaan. Ei kyllä huvittaisi ollenkaan, mutta tänään on jäljellä enään 17 aamua. Ehkä sen jaksaa vielä.

Yhdelle lomapaivälle oli syynsäkkin, sillä tänään olin Helsingissä yliopiston
pääsykokeissa (tuskin meni hyvin, 1 x 2 -lottoarvonta vastausmetodi oli päällä niissä) pahoitin aika tavalla siellä mieleni, kun ei ole pystynyt valmistautumaan niihin kunnolla. Mutta tilanne korjaantui, kun annoin kaverilleni lahjan. Toivon mukaan sain jonkun toisen päivää piristettyä. Päivä jatkui mukavasti siitä eteenpäin.

Mutta kuitenkin koe oli vaikea, niin järjetön pasmojen tehovatkain.


Ainiin ja asia, mistä piti tähän galtsukirjaan tehdä merkintä meinasi unohtua. Siellä kokeessa ollessani vannoin jostain kumman syystä pyhästi itselleni, että en osta enään tylsiä vaatteita.

Minua enään siis kiinosta käyttää vaatteita, joita kuka tahansa voi pitää yllään. Menin siis Leather Heaveniin ja uudistin kertaheitolla vaatekokoelmani. Nyt vanhat ihmiset voivat paheksua pukeutumistani niin paljon kuin tykkäävät.