IRC-Galleria

TUNTURI_SOPULI

TUNTURI_SOPULI

Kasasin mukaani mun epäonnen sirpaleet, kokosin niistä oman parisuhdeviikatteen

blondin piirteitä havattavissaKeskiviikko 17.08.2011 23:50

Jos saat:
0-10 et ole blondia nähnytkään
11-19 blondin piirteitä havattavissa
20-29 olet oikea piilo blondi!
30-39 upeaa olet aito blondi
40 ihka aito SuperBlondi

Siitä sitten testaamaan:
[ ] Sinusta tuntuu, ettet vieläkään oikein osaa käyttää mikroa
[ ] Suu auki uiminen on ihan normaalia. Itse asiassa taidat uida itsekin suu auki
[ ] Ja vasta nyt tajusit, että kaiken maailman kalat, ja pöpöt ovat saattaneet aikanaan uida kitaasi
[ ] Miehen-isku-taitosi ovat todella mallikkaat: Ensiksi seurailet kohdettasi maailman ääriin, ja kun vihdoin saat tilanteen jutella, juokset pää kolmantena jalkana karkuun. IIK. Ja kuitenkin uskot, että homma toimii!
[ ] Olet yrittänyt morsettaa yli sadan kilometrin päässä asuvalle ystävällesi, heiluttamalla jalkalamppua!
[ ] Cokiskin on yllättävän helppo kaataa päälleen, varsinkin julkisilla paikoilla
[ ] Teltan pystyttäminen on sinulle liian monimutkaista.
[ ] Löydät itseäsi seuraavasta: ”Blondi mietti itsekseen:
- No voi voi, nytpä kävi hassusti. En muista pitikö minun mennä frendiäni vastaan klo 8.30 vai klo 3.80.”
[ ] Luulit pitkään, että Turkki on pohjoismaa
[ ] Oikeastaan luulet niin vieläkin, miksi siellä muuten tarvittaisiin turkkeja?
[1] Jäädyt usein
[2] Käsität monia asioita väärin
[3] .. niin kuin taisit äskenkin käsittää kohdan ”Jäädyt usein”, kirjaimellisena jäätymisenä
[4] Sinulla menee yleensä hetki, kunnes tajuat jonkin asian, joskus et tajua ollenkaan
[5] Naurat kuitenkin, jotta ihmiset luulevat sinun tajunneen
[ ] Ja kun naurat, sille on välillä vaikea saada loppua
[ ] Sukeltaminen on helppoa, eri asia onkin sitten se pinnalle nouseminen
[ ] Osaat suomentaa sanat : ”Black Fire Bitch”
[ ] Kirjoita se tähän suomeksi : , ja vasta nyt käsität mitä sitä tulikaan kirjoitettua
[ ] Olet haistellut liimaa, vaikka opettaja on nimenomaan kieltänyt
[6] Olet myös kävellyt pienenä päin seinää
[ ] On epäilty, että blondiutesi saattaa johtua siitä
[ ] Olet hiusväriltäsi blondi
[ ] Tai ehkäpä sinä vain haluaisit olla blondi
[ ] Tykkäät hössöttää
[ ] Valas on kala
[ ] Naurulokit ovat varmasti hauskoja otuksia, mahtavat nauraakin paljon
[ ] Sinulta on joskus kysytty “Veikö kissa kielen?”
[ ] Siitä asti olet pelännyt kissoja
[7] Kuulet helposti asioita väärin, ja tulos on useimmiten mitä kummallisin
[ ] kauniit ja rohkeat tv- sarja on usein liian monimutkainen sulle
[ ] Oikeastaan saitkin selville sen olevan tv-sarja, vasta äskeisen väittämän perusteella
[ ] Löydät itseäsi myös tästä: “Blondi oli antiikkikaupassa ja tiputti maljakon. Myyjä ryntäsi paikalle.
-Hyvä luoja. Tuo maljakko oli 150 vuotta vanha.
-Luojan kiitos, blondi vastasi. - Minä jo pelästyin että se on aivan uusi.”
[ ] Olet mennyt rullaportaat väärään suuntaan, tarkoituksetta
[ ] Jälkinaurut ovat sinun alaasi
[ ] Orava tai lokki on kakkinut päällesi
[ ] Olet pudonnut riippumatosta
[ ] Rikkonut luokkasi oven kahvan
[ ] Kaatunut koulun pihalla
[ ] Unohtanut mennä kouluun
[ ] Liimannut sormesi yhteen
[ ] Ruokkinut WC-ankkaa
[8] Nauranut väärässä paikassa väärään aikaan
[ ] Laskenut pulkalla päin puuta
[ ] Hikannut kilpaa
[ ] Nyppinyt kukkapenkistä rikkaruohojen sijaan kukkia!
[ ] Erehtynyt autosta
[ ] Luullut lakanaa kummitukseksi
[9] Jäädyttänyt kielesi lipputankoon, yms vastaavaan
[ ] Syönyt ruohoa
[ ] Maistanut käpyä
[ ] Piirrellyt nakeille hymynaamoja
[ ] Nauranut tekonaurua leffateatterissa
[ ] Heitellyt karkkeja leffassa
[ ] Piirrellyt boxereihin
[ ] Kompastunut omiin jalkoihisi
[10] Et pysty nukkumaan ovi auki, koska pelkäät kauhuelokuvien zombien ym ryömivän yöllä huoneeseesi
[11] Taikka vastaavasti et voi nukkua ovi kiinni, koska pelkäät olevasi eristyksissä, jos kyseinen zombie ym. kiipeäisikin huoneeseesi ikkunasta käsin
[12] Tai sitten pelkäät molempia, ja sinulla on suuri pulma miten sitä ovea nyt pitäisi
[13] Päädyit jättämään sen hitusen raolleen
[ ] Et tiedä/sait vasta äskettäin tietää, mitä ''\,,/'' tarkoittaa
[ ] Olet juonut pilaantunutta maitoa, ja ihmetellyt makuelämystä
[ ] Olet luullut Stalinia upeaksi hallitsijaksi, “Isä aurinkoinen”
[ ] Hitler? Aa, varmaankin joku koirarotu!
[14] Kaikesta huolimatta, pidät itseäsi ihan järkevänä ihmisenä!

reps*** nii mun tyylistSunnuntai 14.08.2011 21:51



:DDD Vilionkka syytti Pikku Myytä helmikorun varkaaks ja Myy vähän suuttu siitä : D Lyhkänen pinna, ihan kuin minulla <3333

jokuu kyselyy agaaiiiinSunnuntai 14.08.2011 20:09

1. SEURUSTELU
[ ] En ole ikinä seurustellut
[x] Olen seurustellut, mutta en juuri nyt seurustele
[ ] Seurustelen

2. MEIKKAUS
[/] Käytän meikkiä.
[ ] En käytä meikkiä.

3. LÄVISTYKSET
[ ] Napa
[ ] Kulma
[ ] Bridge
[ ] Unicorn
[ ] Huuli/medusa
[ ] Smiley
[ ] Kieli
[ ] Tongueweb
[ ] Nenä
[ ] Septum
[ ] Poski
[x] Korvalehti
[ ] Rusto
[ ] Venytyskoru
[/] Nänni [tulee kohta]
[ ] Muu, mikä? -korvikset
[ ] Ei ole lävistyksiä.

4. HIUKSESI TÄLLÄ HETKELLÄ
[ ] Blondi
[x] Punapää
[ ] Brunette
[ ] Mustat
[ ] Shokkiväri

5. YSTÄVÄT
[ ] Minulla on useita ystäviä.
[x] Minulla on muutama hyvä ystävä, mutta useita kavereita.
[ ] Minulla on useita ystäviä ja useita kavereita
[ ] Olen yksinäinen

6. PERHE
[x] Äiti.
[x] Isä.
[ ] Vanhemmat eronneet.
[ ] Äitipuoli.
[ ] Isäpuoli.
[x] Sisko/Siskoja.
[ ] Veli/Veljiä.
[ ] Siskopuoli/siskopuolia.
[ ] Velipuoli/velipuolia

7. TIETOKONEET
[x] Oma kone.
[ ] Perheen yhteinen kone.
[x] Kannettava.
[x] Tavallinen.
[ ] Windows 2000 tai vanhempi.
[ ] Windows xp tai uudempi.
[x] Joku muu käyttöjärjestelmä, mikä? windows 7
[ ] Ei ole konetta kotona.
[x] Käyn kavereilla koneella
[x] Koulussa.
[ ] Muualla, Missä?

8. ASUMINEN
[x] Omakotitalo.
[ ] Rivitalo.
[ ] Kerrostalo.
[ ] Solu.
[ ] Muu, Mikä?

9. MUSIIKKI
[x] Omistan mp3/Ipod
[ ] En omista.
[x] Kuuntelen musiikkia koneella.
[ ] En kuuntele koneella musiikkia.
[ ] Minulla on omat stereot/radio.
[ ] Lordi oli oikea voittaja Euroviisuissa.
[x] Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan.
[ ] Minulla on oma lempi "musiikkityyli."

10. VIIMEISIN
:: Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - essi
:: Henkilö jota halasit? - veera
:: Henkilö jolta sait tekstiviestin? - veera
:: Kappale jonka kuuntelit? - en nyt muista

11. TÄNÄÄN
:: Mitä teet myöhemmin? - katon leffaa
:: Mitä olet tehnyt tänään? - datannu
:: Mitä olet syönyt tänään? - muroja

12. TÄLLÄ HETKELLÄ
:: Rakastatko ketään? - en
:: Kaipaatko ketään? - tavallaan
:: Mikä fiilis? - emt

13. KYLLÄ/EI
:: Olen halailija - kyllä
:: Olen aamuihminen - en
:: Olen tällä hetkellä raskaana - en... se nyt vielä puuttuis
:: Olen toipumassa sydänsuruista - kyllä
:: Olen vasenkätinen - en
:: Kadun tällä hetkellä jotain mitä olen sanonut - kyllä
:: Pidän puhelimessa juttelusta - kyllä :PPP :D
:: Minulla on paljon opittavaa - kyllä :P
:: Minulla on tapana ihastua "vääriin" ihmisiin - KYLLÄ! -.-'
:: Kaikki isovanhempani ovat elossa - ei oo
:: Minulle on sanottu että olen viisas - ei
:: Minulle on sanottu että minulla on hyvä huumorintaju - kyllä :D
:: Olen vaihtanut vaipan - kyllä joskus
:: Olen muuttunut viimevuosien aikana - joidenki mielest joo
:: Minulla on ystäviä jotka eivät koskaan ole nähneet oikeata hiusväriäni - kyllä

14. KAVERI/SEURUSTELUSUHTEISTASI
:: Onko sinulla parasta kaveria? - on <3
:: Onko sinulla enemmän kavereita vai ystäviä? - kavereit
:: Missä parhaat kaverisi asuvat? - jokapuolell
:: Onko kavereiden iällä väliä? - ei
:: Mitä mieltä olet kaukosuhteista? - rankkoja, tosi harvoin kestää
:: Mitä teet yleensä kavereidesi kanssa? - jtn mielenkiintost :D

15. PERHEESTÄSI/SUVUSTASI
:: Onko sinulla sisaruksia? - onhan niit
:: Keitä perheeseesi kuuluu? - vanhemmat + 2 pikkusiskoo
:: Onko perheelläsi lemmikkejä? - mullla on james bond & romeo <3
:: Ovatko vanhempasi yhdessä? - on
:: Haluaisitko lapsia, monta? - en
:: Tunnetko sukusi hyvin? - kyllä :P ainaki ne sukulaiset mitkä riittäää mullee
:: Ovatko serkkusi mukavia? - on ne ja liian hyvän näkösiii :PP
:: Pidättekö koskaan sukujuhlia? - ei onneks
:: Viihdytkö mummolassa? - viihdyn
:: Onko suvussasi julkkiksia? - on joskus ollu

16. TYYLISTÄSI/VAATTEISTASI
:: Minkä tyylinen olet (tavis, pissis, räppäri jne.)? - emt
:: Mistä ostat vaatteesi? - aika monesta paikkaa.. seppälä o yks suosikki
:: Paljonko käytät rahaa vaatteisiin vuodessa? - yli 400 ainaki
:: Omistatko paljon vaatteita - "en"
:: Monetko kengät omistat? - liian vähän ja silti niitä on liikaaa
:: Kallein vaatteesi ja paljonko maksoi? - en tiiä... kengät ainaki oli kalliit ja ne oli yli 90 e
:: Onko sinulla merkkivaatteita? Haluaisitko? - on ja haluan <3
:: Mitä vaatteita et ikinä käyttäisi? - emt viel
:: Mitä mieltä olet 'räppicapeista'? - en tiiä... hirveest ne o yleistyny ku monel näkee

17. KOULUNKÄYNNISTÄ
:: Viimeisin keskiarvosi? - peruskoulun todistuksen keskiarvoa en ees mainitse
:: Suosikkiaineesi koulussa? - historia
:: Viihdytkö koulussa? - kaverien kans siel o iha jees
:: Mitä teet välitunneilla? - röökaan, käyn kaupas
:: Onko sinulla kavereita koulussa? - on
:: Luetko kokeisiin? - en enkä ees viitti
:: Miten käyttäydyt koulussa? - sen verra hyvi et aina saa haukut tai hylättyy
:: Koulu vai loma? - L-L-LOMAAAAAAAAAAAA!! <3
:: Monessako jälki-istunnossa tai puhuttelussa olet ollut? - ylä-asteel melkee joka jälkäs mikä oli

18. KODISTASI
:: Missä kaupungissa asut? - vihdis
:: Asutko keskustassa? - en :P
:: Millainen talo (omakotitalo, kerrostalo jne.)? - omakotitalo
:: Kotisi rakennusvuosi? - joskus vuonna kikkeli
:: Onko sinulla oma huone? - on
:: Ketä muita kotonasi asuu? - isovanhemmat
:: Oletko tyytyväinen kotiisi? - oon
:: Mitä teet yleensä kotona? - dataan ja remppaa aina ku ilmenee jtn
:: Onko teillä iso piha? - aika
:: Onko teillä autotalli? - on

jeees poksSunnuntai 14.08.2011 17:43



Taru Sormusten Herrasta II tulee tänää <333 WIIIIIIIIIIII <3 pakko kattooo <3

myyy <3Sunnuntai 14.08.2011 17:32



mie oon toi pikkumyyyyy <3 mun hommma on pyydystää heinäsirkkoja <3

joku tylsyyden megahuipennusSunnuntai 14.08.2011 03:53

KETÄ/MITÄ SINULLA ON?
○ Taskuissasi - eii nyt oo taskui housuis
○ Hiuksissasi - ei mitää, natural <3
○ Huoneessa jossa nyt olet - olkkari... telkkuu, sohvaa jne :D
○ Mielessä - suhdehommia

OLETKO?
○ Ihastunut - en
○ kipeä - en
○ Särkenyt jonkun sydämen - oon
○ Valvonut koko yön - joo
○ Lähettänyt yli 100 tekstaria päivässä - en oo laskenu
○ Katunut tekojasi - joo
○ Ilkeä - joo

ONKO?
○ Joku ihastunut sinuun - on
○ Joku särkenyt sydämesi - on
○ Joku lyönyt sinua - on

MITÄ JOS...
○ ... ihastuksesi pyytää sinua ulos huomenna? - jos tulee hakee nii käy
○ ... voittaisit lotossa miljoonan? - menisin sanoo pomolle et "en tuu töihi enää" <3
○ ... joku kosisi sinua? - en halua sitoutua

TURHAMAISUUS:
○ Kuinka monta kertaa katsot päivässä peiliin? - aika monta
○ Hyväksytkö plastiikkakirurgian? - ihsm mitä joku ittellee tekee
○ Mitä teet kun kukaan ei näe? - en kai mitää erikoista
○ Oletko mielestäsi kaunis? - en

RAKKAUS/SUHTEET:
○ Oletko himoinnut kaverin kumppania? - en
○ Oletko laittanut ilmoitusta deittipalstalle? - en
○ Mitä mieltä olet yhden illan jutuista? - ihan jees
○ Minkälainen olisi ihanteellinen kumppani? - en tiiä... en oo miettiny niinkää tarkkaa

VIIMEISIN:
○ Henkilö jonka näit? - faija
○ Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - essi
○ Henkilö jota halasit? - mutsi
○ Henkilö jonka kanssa tekstailit? - veera
○ Kappale jonka kuuntelit? - en muista... jtn rappii
○ Asia jota mietit? - en oikee mnitää ny

HALUAISIN:
○ Olla - jo koulusta valmistunu
○ Syödä - en mitää nyt
○ Saada - kaiken
○ Juoda - viinaa

MISSÄ VIIMEKSI:
○ Kävin - ulkona
○ Söin - keittiös
○ Nauroin - olkkaris
○ Join - olkkaris

repes täl kertomuksel : DTorstai 11.08.2011 13:24

kyselyKeskiviikko 10.08.2011 21:51

tee tämä niin parista seuraavasta viikosta tulee elämäsi parhaimpia
- millainen olo sinulla on juuri nyt? - ihan hyvä
- mitkä housut sinulla on jalassasi ? - verkkarit
- mikä paita sinulla on päälläsi ? - t-paita
- miltä hiuksesi näyttävät ? - semmosilt miten ne mulla normistikki on
- mitä biisiä kuuntelet - en kuuntele musaa nyt
- mitä söit viimeksi? - ostereita
- millainen sää siellä on ? - pilvistä
- mitä oot tehny tänään ? - nukkunu kahteen, datannu ja kattonu telkkaa
- viimeisin uni, jonka muistat ? - no comments
- kenelle puhut juuri nyt - en kellekkää
- paljonko kello on ? - 18:46
- puhelinnumerosi 4 ensimmäistä numeroa ? - 0440
- oletko koskaan melkein kuollut ? - melkeinpä joo
- millaset sukat sulla on nyt jalassa ? - harmaat
- mikä saa sinut iloiseksi ? - kaverit, bileet, miehet
- oletko koskaan voittanut palkintoa ? - jeps
- tulevaisuutesi ? - on varmasti mielenkiintoinen
- tykkäätkö tanssista ? - joo vaikka oon huono sii
- mitä kuuntelet nyt ? - en mittää
- mitä pelkäät eniten ? - ei tuu mielee mittää
- kuinka monta tv:tä talossasi on ? - 2
- omistatko oman kännykän ? - jep

KENEN
- vieressä viimeksi nukuit? - kaverin broidin ^^
- auton kyydissä olit viimeksi ? - omas kyydis
- kanssa puhuit viimeksi puhelimessa ? - essin
- puhelimen viestejä oot viimeksi lukenu ? - omaa
- luona oot viimeksi ollu yötä? - essin kai

OLETKO
- joutunut petetyksi ? - joo
- rikkonut lakia? - joo
- juossut poliiseja pakoon ? - joo
- yrittänyt oksentaa pakolla ? - joo
- huijannut vanhaa miestä ?- joo
- itkenyt, jotta pääsisit helpolla ? - en

MILLOIN VIIMEKSI
- halasit kaveriasi ? - emm... työkaveria n 1,5 vk sit
- joit kahvia ? - äskön
- sait tekstiviestin ? - tänää

MIKÄ
- sai sinut viimeksi itkemään? - yks jätkä
- on elämän tarkoitus? - elää täysillä
- eläin on ihanin? - kissa, käärme, rotta
- sai sinut viimeksi nauramaan? - merkku
- biisi soi nyt? - ei mikkää
- sanoi viimeksi sinulle jotain mielestäsi ihanaa? - samiii <3333
- on tämän hetkisen rakkautesi kohde? - sami, on ollu kauan ja tulee olemaan
- mitä teet tämän jälkeen? - röökil
- miksi teit tämän kyselyn? - booring

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.08.2011 22:30

tämän kesän aikana olen ...

[x] saanut uuden kaverin
[x] suudellut
[x] seurustellut vakavasti
[x] syönyt grillimakkaraa
[x] uinut meressä
[x] uinut järvessä
[ ] kalastanut
[ ] kirjoittanut postikortin
[x] tehnyt fritsun
[ ] ollut lentokoneessa
[x] käynyt lääkärissä
[ ] sairastunut flunssaan
[ ] lukenut harry potteria
[ ] lähettänyt tekstiviestin väärään numeroon
[x] palellut
[x] kerännyt simpukoita
[x] syönyt ravintolassa
[x] palanut olkapäistä
[x] kävellyt paljain jaloin asfaltilla
[x] ostanut kengät
[x] tuhlannut yli 200e vaatteisiin
[x] käynyt kahvilassa
[x] matkustanut autolla yli 300 km
[x] rullaluistellut
[x] nukkunut vastakkaisen sukupuolen vieressä
[x] tappanut ampiaisen
[x] puhunut mummolleni
[ ] käynyt hammaslääkärissä
[ ] ostanut farkut
[x] käynyt Helsingissä
[x] juonut alkoholia
[x] uinut alasti
[ ] patikoinut metsässä
[ ] ollut kuumeessa
[x] vahtinut lapsia
[x] kastellut kukkia
[ ] ajanut nurmikkoa
[x] ollut piknikillä
[ ] käyttänyt lacosten kenkiä
[x] suuttunut kaverille
[x] ollut vaahtokylvyssä
[x] syönyt herneitä
[x] käynyt naapurin pihalla
[ ] käynyt Espanjassa, Kreikassa tai Italiassa
[x] käynyt yöuinnilla
[x] matkustanut ratikalla
[ ] käyttänyt korkokenkiä
[ ] leiponut
[x] saanut uuden puhelimen
[ ] viettänyt synttäreitäni
[x] ollut mustasukkainen
[x] ollut krapulassa
[ ] ostanut demikalenterin
[ ] käynyt Lapissa
[x] marjastanut
[ ] kävellyt unissaan
[x] puhunut tyhmiä humalassa
[x] oksentanut
[ ] karannut kotoa
[x] ajanut mopolla/skootterilla
[x] ruskettunut
[x] antanut hyttysen pistää
[x] ajanut autoa
[x] nähnyt hirven
[x] nähnyt kyyn
[x] pelännyt pimeää
[x] katsellut tähtiä
[x] kiikaroinut
[x] ollut stadikalla uimassa
[x] valokuvannut
[ ] katsonut Conan O'Brienia
[x] sammunut
[ ] myöhästynyt junasta
[ ] juossut 3 km putkeen
[x] hengästynyt
[x] rikkonut lakia
[x] käynyt turvatarkastuksessa
[x] hukannut avaimeni
[x] käynyt ruokaostoksilla
[x] pelannut pelikoneella
[x] hävinnyt vedonlyönnin
[x] pelannut koripalloa
[ ] lukenut jotain koulukirjaa
[x] saanut syvän haavan jalkaani
[ ] ostanut minihameen
[x] syönyt irtojäätelöä
[x] pelästyttänyt kaverin
[x] laittanut uusia kuvia galleriaan
[x] ampunut vesipyssyllä
[x] heitellyt vesi-ilmapalloja
[x] ollut onnellinen
[x] ollut masentunut
[ ] soittanut nuortenpuhelimeen
[ ] kirjoittanut päiväkirjaan
[ ] ollut kuumailmapallon kyydissä
[x] käynyt serenassa
[ ] ostanut kumisaappaat
[x] vältellyt jonkun ihmisen seuraa
[x] ollut vainoharhainen
[x] pelannut biljardia
[x] sytyttänyt tulipalon
[x] soittanut hätänumeroon
[x] syönyt banaanin