IRC-Galleria

Taitsiki

Taitsiki

R.I.P veli <3 :'(

186. Riskirajoilla ollaan.Perjantai 12.06.2009 19:19

KUINKA SEKOPÄÄ OLET?

[1] karannut ikkunasta
[2] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[ ] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[3] rikkonut tahallaan jotakin
[4] heitellyt esineitä
[5] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ] rikkonut lasin baarissa
[6] suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[7] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[ ] matkustanut pummilla
[ ] ollut velkaa jollekin yli kaksisataa euroa
[ ] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[8] shoppaillut tilini tyhjäksi
[9] juonut raakaa vodkaa
[ ] lihonut yli 20kg ja olen silti normaalipainoinen
[ ] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[10] tiedän mikä on mepore
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[11] ollut päivystyksessä
[12] soittanut taksin paikkaan josta en tiedä missä se on
[13] tanssinut pöydillä
[14] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[ ] kiivennyt aikuisena puuhun
[ ] jumittunut baarin vessaan
[15] nukkunut väärinpäin sängyssä
[ ] kuvitellut olevani satuhahmo
[16] leikkinyt ruoalla
[17] heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[18] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[19] saanut diagnoosin/ diagnooseja
[20] valehdellut ikäni
[21] saanut sakot
[22] syönyt kolmiolääkkeitä
[23] kuullut tai nähnyt harhoja
[ ] pohtinut olenko oikeasti olemassa
[ ] suunnitellut hautajaiseni
[24] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[25] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[26] pukeutunut täysmustaan
[27] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[28] koukussa kofeiiniin
[ ] soittanut terveysneuvontaan
[29] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ ] tiedän mitä on semper
[30] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[ ] käytän teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[ ] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[31] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[ ] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[ ] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[32] pitänyt bileet ilman syytä
[33] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[ ] käynyt useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[ ] fantasioinut vampyyreista
[34] tanssinut napatanssia
[ ] iskenyt jonkun ruokakaupassa
[35] uinut vaatteet päällä
[ ] aiheuttanut palohälytyksen
[36] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[ ] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[37] laulanut singstaria
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa
[ ] salakuljettanut jotain tullissa
[38] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[ ] suunnitellut karkaamista ulkomailla
[ ] käynyt ennustajalla
[39] kokeillut spiritismiä
[40] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[41] heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[ ] kirjoittanut itselleni kirjeitä kymmenen vuoden päähän
[42] nähnyt enneunia
[43] saanut paniikkikohtauksen
[44] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[45] eksynyt kotiin mennessäni
[ ] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[ ] tapellut kalan kanssa
[46] maannut koko päivän peiton alla
[ ] ollut nukutuksessa
[47] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[ ] leikannut omia hiuksiani
[ ] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[48] sekoittanut todellisuuden ja unen
[49] heittänyt kännykän seinään
[50] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[51] riidellyt itseni kanssa
[52] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[ ] suudellut varattua henkilöä
[ ] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[53] tunnistin tästä testistä itseni

Arvosteluasteikko:

Alle 20: Olet tylsä tavis. Voiko joku todella olla näin järkevä…
yli 21: Sinulla on elämä hallussa, pidä siitä kiinni
yli 50: Riskirajoilla ollaan. Olithan rehellinen?
yli 60: No, hulluillahan on aina hauskempaaÂ… *-*
yli 70: Suosittelemme ottamaan yhteyttä psykiatriin.
yli 85 Onnittelut, olet täysi sekopää

185.Sunnuntai 07.06.2009 13:46

• Horoskooppi ? : Kauris
• Pituus ? : yli 170cm
• Hiusten väri ? : mitä millonki
• Silmien väri ? : ruskeenvihreet
• Perhe ? : äiti, isi, Esis ja Kari-enkeli <3
• Lemmikit ? : koira Roki
• Allergiat ? : sitrushedelmät, tomaatti
• Lempijuoma ? ( alkoholiton ) : kokis
• Lempijuoma ? ( alkoholi ) : ölppönen
• Lempiruoka ? : lasange
• Parhaat TV - ohjelmat ? : Sinkkuelämää, Kumman Kaa, Big Brother, Madventures jne.
• Paras vuorokaudenaika ? : ilta
♦ Paras vuodenaika? : kesä tai kunnon talvi

TÄLLÄ HETKELLÄ :

• Kellonaika ? : 10:39
• Missä olet ? : kotona
• Kenen kanssa olet ? : yksin
• Millainen sää on ulkona ? : kylmä
• Ketä ihmistä mietit viimeksi ? : emt
• Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi ? : käydä tupakalla

MUSIIKKI :

• Millaista musiikkia kuuntelet ? : kaikenmoista
• Millaisesta musiikista et pidä ? : räpistä
• Mitä radiokanavaa kuuntelet eniten ? : suomipop ja radiorock
• Oletko koskaan käynyt minkään bändin keikalla ? : festareilla ja sit pikku G, antti tuisku ja Frederik on tullu kanssa nähtyä :'D
• Kenet artistit haluaisit tavata ? : Kurt Cobain, voi kun ois viel mahollista
• Mitä artistia / bändiä fanitit ensimmäisenä ? : varmaa Aqua, Spice Girls tai Backstreet Boys :D
• Entä nykyään ? Nirvana, Takida, Slipknot, Klamydia jne.
• Mitä musiikki sinulle merkitsee ? : kaikkee

ELÄMÄNTAVAT :

• Juotko alkoholia ? : kyllä
• Jos juot, juotko humaltumistarkoituksessa ? :jep
• Poltatko? : kyllä
• Oletko koskaan sammunut? : olen tokkiisa
• Käytkö usein baareissa ? : no enpä oo ku kerran käyny
• Syötkö mielestäsi terveellisesti ? : ehen
• Oletko koskaan laihduttanut ? : en, pitäs kyl nytte
• Liikutko säännöllisesti ? Miten ? : en
• Onko sinulla hyvä kunto ? : ei
• Montako tuntia yleensä nukut yössä ? : riippuu mistä roikkuu

HENKILÖISTÄ :

• Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa ? : Saijan ?
• Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin ? : Marelle
• Kenet näit viimeksi ? : äitin ja isin
• Kenet tapaat seuraavaksi ? : ent
• Kenellä olit viimeksi yötä ? : Saijan
• Kenet haluaisit tavata juuri nyt ? : emt
• Kuka kävi viimeksi hermoillesi ? : äiti varmaa
• Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin ? : isi

KAVERIT JA YSTÄVÄT :

• Kumpia sinulla on enemmän, kavereita vai ystäviä ? : kavereita
• Kenet olet tuntenut pisimpään ? : Maaritin ja Saijan
• Entä kenet lyhimmän aikaa ? : emt
• Saatko helposti uusia kavereita ? : en
• Onko sinua helppo lähestyä ? : ei :DD
• Luottavatko he sinuun ? : toivottavasti
• Kumpia sinulla on enemmän kavereina, miehiä vai naisia? : miehiä, luulisin tai sit saman verra
• Kenelle heistä kertoisit suurimman salaisuutesi ? : Maaritille tai Saijalle

ASUMINEN :

• Missä kaupungissa asut tällä hetkellä ? : Varkaudessa
• Missä haluaisit asua ? : jossaaki isommassa ja semmosessa missä on elämää, tää on kuollu...
• Missä kaikkialla olet asunut ? : tässä samassa ja ainoossa talossa
• Missä et missään nimessä haluai asua ? : hmm.. jossai missä on aina kylmä
• Rivi-, kerros-, vai omakotitalo ? : rivitalossa asun
• Asutko vanhempien luona ? Jos et, kenen kanssa ? : kyllä asun
• Millainen olisi unelmakämppäsi ? : iso kivi(tai hirsi)talo järvenrannalla ja sit siihe kaikkee kivaa :D

184.Perjantai 05.06.2009 18:15

Mitä seuraavista elokuvista olet nähnyt:

(x) Pieni suklaapuoti
( ) Marie Antoinette
(x) Saw 2
(x) Scary Movie 1
(x) Not another teenmovie
(x) You got served
(x) Step up 1
(x) Step up 2
(x) Pirates of the Carribean 1-3
(x) Sooloilua
( ) Mustajää
(x) Juno
(x) Sex and the city
(x) Men in black 1-2
(x) Kill Bill 1-2
( ) Asterix ja Obelix olympialaisissa
( ) Ylpeys ja ennakkoluulo
(x) Kauna 1
(x) Kauna 2
(x) Paksuna
(x) Taru sormustenherrasta 1-3
(x) Titanic
( ) Utelias Vili

Mitä näistä olet juonut/maistanut:

(x) kahvia
(x) Cocacola light lemonia
(x) valkosuklaakaakaota
(x) porkkanamehua
(x) omenamehua
(x) café lattea
(x) kuohuviiniä
(x) päärynäsiideriä
(x) mansikanmakuista siiderijuomaa
(x) Koskenkorvaa
(x) Olvia
(x) sitruunamehua
(x) konjakkia
(x) punaviiniä
(x) valkoviiniä
(x) glögiä
(x) Muumi-limsaa
(x) Cocacola lightia
(x) maitoa
(x) kevytmaitoa
(x) rasvatonta maitoa
(x) täysmaitoa
(x) Activian jugurttijuomaa

Mitä seuraavista haluaisit:

( ) pikkusiskon
( ) pikkuveljen
(x) 500 euroa
( ) skootterin
(x) viljakäärmeen
(x) koiran
(x) koiranpennun
( ) äitipuolen
( ) isäpuolen
(x) kissanpennun
( ) papukaijan
(x) taulu tv:n
( ) uuden kameran
( ) kutsun bileisiin
( ) uuden kännykän
( ) mansikkatikkarin
( ) Amy Winehous cd:n
( ) kitaran
( ) uuden koulurepun
( ) vaaleansinisen imurin
( ) uuden jalkapallon
( ) jääkiekkomailan
( ) uuden koripallon
( ) uuden terottimen
( ) Conan-pokkarin
(x) Teema-kupin
( ) valkoisen topin
(x) keltaisen hupparin


Mitäs olet tehnyt kesälomalla?
- ollu töissä

Oletko ollut mökillä?
- en

Oletko ollut ryyppäämässä?
- en

Vai juotko ylipäätänsäkään?
- kyllä

Jos kyllä niin miksi?
- jaa'a

Onko tultu käytyä jo uimassa?
- ei

Oletko ottanut aurinkoa?
- en

Onkos tullut rusketusta?
- ei

Kerro seitsemän asiaa mitä aiot varmasti tehdä kesälomalla?
- käydä mökillä, uida, grillata, juoda, syyä mansikoita, tuhlata kesätyörahat ja käydä töissä

183.Sunnuntai 31.05.2009 22:41

1. SUKUPUOLESI:
[ ] Mies
[x] Nainen

2. Pidätkö enemmän etu- vai toisesta nimestäsi?
- etu

3. Monellako tyynyllä nukut?
- yhellä

4. OLEN..
[x] Valehdellut äidilleni
[ ] Joutunut poliisin puhutteluun.
[x] Kaatunut mopolla
[x] Ollut kolarissa
[x] Sosiaalinen
[x] Lasketellut lumilaudalla
[x] Alle 18-vuotias
[ ] Ajanut ajokortin
[ ] Käynyt oopperassa
[ ] Käynyt Ruotsissa
[ ] Sinisilmäinen
[ ] Käynyt joogassa
[ ] Ihastunut opettajaani
[x] Käynyt lapissa

5. Mikä on lempiruokasi?
- lasange

7. Kuvaile unelmakumppaniasi viidellä sanalla:
- huumorintajuinen, rehellinen, luotettava, apina, säkki

8. Mitkä 3 asiaa ärsyttävät sinua eniten?
- kaksinaamaisuus, epärehellisyys, kovaan ääneen puhelimeen puhuminen yleisellä paikalla !

9. Onko sinulla omia lapsia?
- ei

10. Oletko käynyt Suomenlinnassa?
- olen

11. Oletko suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä?
- olen

12. Oletko sinkku?
- en

13. Luettele viisi, mielestäsi hyvää biisiä:
plaah, vaikeeta mut joo tässä jotain...
1. Nirvana - Drain You
2. Suvi Teräsniska - Särkyneiden sydänten tie
3. Stam1na - Murtumispiste
4. Volbeat - Soulweeper #2
5. Klamydia - Haaveet Elättää


14. Odotatko ensi kesää?
- nojoo

15. Näitkö viime yönä mitään unta?
- en

16. Oletko ollut joskus putkassa?
- en

17. Onko sinulla silmälasit?
- on

18. Osaatko tehdä ruokaa/leipoa?
- jotain joo

19. Oletko aamu -vai iltavirkku?
- ilta

20. Kadutko mitään?
- kyllä!

21. Minkälainen olisi unelmatalosi?
- iso kivi(tai hirsi-)talo järvenrannalla

22. Mikä oli sinun unelma-ammattisi lapsena?
- ratsupoliisi

23. Mikä on sinun haaveammattisi tällä hetkellä?
- farmaseutti

23. Näitä merkkejä löytyy vaatekaapistani:
[ ] Paul Frank
[ ] Adidas
[ ] Gant
[ ] Guess
[ ] Hugo Boss
[ ] Puma
[x] H&M
[ ] Lacoste
[ ] Dolce & Gabbana
[ ] Converse
[ ] Primp
[ ] Ginatricot
[ ] Burberry
[x] Only
[ ] Raza
[ ] Von Dutch
[x] Jotain muuta

24. Seuraatko urheilua?
- jotain

25. Jos saisit olla yhden päivän ajan joku muu, kuka olisit, miksi juuri se?
- matti nykänen

26. Mitä mieltä olet yhden illan jutuista?
- no mitä niistä

27. Sanotko asiat suoraan?
- kyllä

28. Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?
- joo

29. Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa?
- en

30. Lukio vai ammattikoulu?
- amk

31. Mikä on ärsyttävin piirteesi?
- lyhyt pinna

32. Uskotko kummituksiin?
- en

33. Voisitko kävellä alasti keskellä Helsingin keskustaa, jos hinnasta sovittaisiin?
- kyllä

34. Mitä piirteitä arvostat toisessa ihmisessä?
- rehellisyyttä ja suorasanaisuutta

35. Entä mitkä piirteet ärsyttävät sinua?
- itsekeskeisyys, kaksinaamaisuus

36. Lempivuodenaikasi?
- kesä tai talvi

37. Rehellisesti, kuinka montaa ihmistä olet suudellut vuoden 2009 aikana?
- öh.. 4?

38. Voisitko mennä naimsiin pelkän rahan takia?
- en

39. Miten kuvailisit ex-kumppaniasi, jos sellainen siis löytyy?
- hmm.. suuri egoinen apina :D:D

40. Mikä on olotilasi nyt?
- tylsää, vituttaa, panettaa

41. Kuunteletko koskaan jotain biisejä koska niistä tulee ihmiset ja muistot mieleen?
- kyllä

42. Tunnetko myötätuntoa joitakin ihmisiä kohtaan?
- kyllä

43. Oletko koskaan itkenyt koulussa, minkä takia?
- olen, monenkin syyn takia

44. Oletko menettänyt ketään läheistä ihmistä?
- kyllä, veljen.. I'll be missing you <3

45. Voisitko muuttaa ulkomaille asumaan?
- kyllä ja haluaisinkin

46. Voisitko adoptoida itsellesi lapsen?
- kyllä

47. Omistatko jonkun kulkuvälineen, minkä/mitä?
- polkupyörän ja lonkkavolovon

48. Oletko tyytyväinen tämänhetkiseen elämääsi?
- no ihan

49. Paljonko puhelinlaskusi on keskimäärin kuukaudessa?
- tällä liittymällä n. 40€, edellisellä yli 70€

182. Joseph Francis "Joey" Tribbiani Jr.Sunnuntai 31.05.2009 22:25

Kuka frendeistä olet?

Joey
[x] syön paljon
[/] paljon seksiä
[x] minua pidetään välillä tyhmänä
[x] tajuan asiat hitaasti
[x] nauran vähän eri asioille kuin muut
[ ] tykkään jättää epämukavat asiat muiden kontolle
[x] en välitä sotkusta
[ ] mustat hiukset
5½/8

Chandler
[ ] vitsailen kun tunnen oloni epämukavaksi
[x] olen sarkastinen
[ ] pokkani pitää
[x] en osaa hymyillä hyvin valokuvissa
[ ] pelkään koiria
[x] jätän työn/koulun usein hoitamatta
[x] tupakoin edes välillä
[x] ruskeat hiukset
5/8

Ross
[x] teen äkkipikaisia päätöksiä
[x] teen välillä vääriä johtopäätöksiä
[x] pidän lapsista
[ ] olen rakastanut jotakuta monta vuotta
[x] kännissä olen ääliö
[ ] mustat hiukset
[ ] omistan siskon
[x] välillä raivonhallintaongelmia
5/8

Monica
[ ] rakastan järjestystä
[ ] pidän muiden ihmisten kontrolloimisesta
[ ] pidän säännöistä
[x] pidän ruoanlaitosta
[x] omistan veljen
[x] olen toisinaan yli-innokas
[x] tummat hiukset
[ ] aina on pakko voittaa
4/8

Rachel
[x] rakastun helposti
[ ] olen hemmoteltu
[ ] muotiala kiinnostaa
[ ] en osaa kokata
[x] itken helposti
[x] pinnani on lyhyt
[ ] mielistelen ihmisiä
[ ] ruskeat - vaaleat hiukset
3/8

Phoebe
[x] minua pidetään toisinaan outona
[ ] olen blondi
[x] en aina ihan tajua
[x] en välitä muiden mielipiteistä
[ ] en syö lihaa
[ ] pyrin olemaan hyvä/kiltti ihminen
[x] sukulaiseni on tehnyt itsemurhan
[x] uskon asioihin joihin muut ei usko
5/8

181.Torstai 14.05.2009 15:17

Aiotko viettää hetken
kanssani kesällä 2009 ? :)

Lisää tämä päiväkirjaasi ja katso kuinka moni aikoo olla kanssasi kesällä 2009.

RIP bro <3 :'(Perjantai 03.04.2009 21:33

He's gone, he is dead
His remains upon the hearse ahead
As silently we wander through the mist
He's free

This is the end
Your journey's over, night descends
Below... Into the abyss
Farewell, my friend, you will be missed

Lower the flags
A good man has passed
He has reached the last of frontiers
Lower the flags
Down to half-mast
For again the world has taken a turn for the worse

He's gone, he is dead
Six feet of earth upon his head
Now lay your wreaths
Upon the one who lies beneath

Although you're gone
In memories you shall live on
Asleep... In peace now rest
The weight of the world is off your chest

Lower the flags
A good man has passed
He has reached the last of frontiers
Lower the flags
Down to half-mast
For again the world has taken a turn for the worse

That mourning light I'll always remember

179. Keskiviikko 01.04.2009 23:17

Whatever your doing, wherever you are, please come home
That day we met last time feels like 100 years ago
And Im still waiting for you
Baby baby wont you please come home

178. :'( <3Keskiviikko 01.04.2009 23:14

I still stand here waiting,
with my eyes fixed on the road,
and I fight back tears and I wonder,
if you're ever coming home,
don't you know bro that I love you,
and I don't care where you've been,
yes and i'll be right here waiting,
'til you come around the bend,
and I run to you and hold you close,
won't let go again,
so please come home,
please come home...

177. tuu jo... ikävä :'(Tiistai 24.03.2009 16:54