IRC-Galleria

On vain HÄN ja Me, vailla todellisia rajoja.
Päätämmekö ME vai HÄN, tapailemmeko sanat, kiedommeko ne yheet? Tiedämmekö kun KUOLEMA on kuiskannut MEILLE?

Viittansa kuin synkin pimeys, paksuna ja laskostettua pelkoa.
Helmaansa syöpynyt tuhensian kansojen tarina, verisempänä kuin ME muistamme, verisempänä kuin MEIDÄN annetaan muistaa. HÄNTÄ seuraa kylmyyden verho, kalman monet kasvot.

HÄN ei uuvu koskaan.
ME uuvumme.
HÄN niittää uupuneet, kerää kansansa. Ja ME tarjoamme kun HÄN ostaa, ME tarjoamme ilman hintaa.

Kuuntele HÄNTÄ. HÄN on KUOLEMA.
Vaikka kasvaisit kukkaasi, olet HÄNEN viljaansa.
Vaikka loistaisit kelmeämmin kuin myöhäiskesän kuu, olet HÄNEN viljaansa.
HÄN ymmärtää vain luuta ja nahkaa, HÄN näkee kasvosi kun kuvittelet olevasi siltä piilossa.
HÄN on se kaikki pimeys siinäkin nurkassa, johon lenkeavat auringon monet reitit, jonka päivää kiertää onni.

KUOLEMA käskee, lausuu sanat satonsa suojaksi.
Ja ME tottelemme, ME, verentuoksuinen vilja...



© HH



Kiitos Hennalle kun sain kirjoittaa tämän tänne <3