Hevirokki, joka jyrää peräseinän kaiuttimista, tärisyttää juomalaseja ja yrittää murskata
alleen puheen. Huoneessa on hämärää ja savuista, ja tv-ruudussa pyörii äänettömänä
sarjafilmi, jonka amerikkalainen luonnottomuus korostuu huvittavasti täällä, suomalaisessa
luonnottomuudessa. (Â…) Julisteista ja iskulauseista, jotka roikkuvat kerhohuoneen
ikkunattomilla seinillä, avautuu loistelias näköala moottoripyöräjengin sielunmaisemaan,
ja oven takana, verstaan puolella avautuu näköala HD-jumalan öljynhajuisiin
raatoihin. (…) Hahmoista, jotka kyhjöttävät ryypiskellen ja vaimeasti keskustellen
kerhohuoneen nojatuoleissa, henkii samanlainen tyly kähmäisyys kuin muissakin
salaseuroihinsa umpioituneista miesporukoista. (Apu 31.7.1998, 39)
Vaikka meidän nykyisen maailmamme poikkeuksellisena vitsauksena
vaikuttaisi olevan rajojen ja perustojen eroosio, kansoittavat sen
kuitenkin yhä ihmiset, jotka rakentavat turvapaikkoja sen pohjalle,
minkä he uskovat olevan luja kulttuurinen perusta.
Jean Comaroff