IRC-Galleria

Jälkeenjäänyt???Perjantai 07.03.2008 11:46

[] Olen kävellyt lasiovea päin.
[ ] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni. (Oon kyl saanu kengännauhan jumii pyöränpolkimee ja rypeny keskelle katuu >.<)
[x] Olen tukehtunut omaan sylkeeni.
[] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä. (No yhen kerran..)
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[ ] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[x] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta.
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[] on mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni. (EIII BUSTED)
[] En osaa lukea mitän ohjeita, vaan kysyn aina neuvoa
[] Saan välillä ilman syytä kamalia naurukohtauksia kesken oppitunnin (Kaikkialla muualla paitsi koulussa xDD)
[ ] Huudan erilaisille esineille ilman syytä
[ ] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[] ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[ ] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5€ täi vähemmästä. (ilmasiks xD)
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[ ] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[x] Olen juossut talon ympäri alasti kännissä. (en mutta selvänä kyllä :O)
[ ] Olen juossut golfkärryn rengästä päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[] Saatan joutua lukemaan jonkun helpon lauseen monta kertaa, enkä vieläkään ymmärrä sitä
[ ] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x]Olen tippunut tuoliltani ennen.
[ ] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä

24h lukittuna huoneeseesi!!!Maanantai 05.11.2007 11:40

JOS SAISIT MINUT SINUN HUONEESEEN
LUKITTUNA 24 TUNNIKSI JA SAISIT TEHDÄ KANSSANI IHAN MITÄ VAIN, MITÄ TEKISIT?
JÄTÄ KOMMENTTI JA SITTEN KOPIOI TÄMÄ OMAAN PÄIVÄKIRJAASI
JA KATSO MITÄ MUUT SANOVAT SAATAT YLLÄTTYÄ..
JOS ET VASTAA JA KOPIOI TÄTÄ NIIN OLET VALITTETAVASTI PELKURI....

R.I.P.Keskiviikko 17.10.2007 11:09

Name: Timo Soinio
Born: 28.09.1991
Death: 16.10.2007
Cause of Death: heartbreak & misery -> suicide


...The Crows fly black...

Melodic Metal Angels is Back!!!Tiistai 28.08.2007 12:10

Minä ja aika moni muukaan ei uskonut että Nightwish tekisi comebackiä, mutta nyt nightwish on tullut takas ja on 300 kertaa parempi kuin Turusen aikaan.

\,,/Long Live Metal Music\,,/

Tim Bloods' TOP 10 Songs Part 2Tiistai 31.07.2007 21:57

1. Bloodpit - Wise men don't cry
2. ZZ Top - She's Just Killing Me
3. My Chemical Romance - Teenagers
4. The 69 Eyes - Never Say Die
5. Rihanna - Shut Up And Drive
6. Fall Out Boy - Thanks for the Memories
7. Ari Koivunen - Here I Go Again
8. HIM - Solitary Man
9. Uniklubi - Vnus
10. Sturm Und Drang - Rising Son

Fobiani :DKeskiviikko 11.07.2007 17:44

/ = Lievä tai riippuen tilanteesta
x = Löytyy
xx = Löytyy vakavana


[] Aerofobia = lentopelko tai raittiin ilman pelko.
[] Afefobia = kosketuksen pelko.
[/] Glossofobia = yleisellä paikalla puhumisen pelko.
[] Agorafobia = aukeiden, julkisten paikkojen pelko, torikammo, yksin liikkumisen pelko.
[/] Aikmofobia = terävän kammo, pistävien esineiden pelko.
[] Ailurofobia = kissojen pelko.
[] Algofobia = kivun pelko.
[] Androfobia = miesten pelko.
[] Antrofobia = ihmisten pelko.
[/] Apifobia = ampiaisten pelko.
[] Araknofobia = hämähäkkien pelko.
[] Astrafobia = ukkosen ja salamoinnin pelko.
[] Atelofobia = epätäydellisyyden pelko.
[] Atykifobia = epäonnistumisen pelko.
[] Autofobia = omaan itseensä kohdistuva pelko.
[] Bakteriofobia = bakteerikammo.
[] Bogyfobia = peikkojen ja demonien pelko.
[] Bromidrosifobia = pahalta haisemisen pelko.
[] Deipnosofobia = pöytäkeskustelun pelko.
[] Dementofobia = hulluksi tulemisen pelko.
[] Demofobia = väkijoukkojen pelko.
[] Didaskalei-nofobia = koulun pelko.
[] Dystychifobia = onnettomuuksien pelko.
[] Eremofobia = yksin jäämisen pelko.
[] Ereuthofobia = punastumisen pelko.
[] Erotofobia = seksuaalisten tunteiden pelko.
[] Exofobia = kaiken normaalin ulkopuolella olevan pelko.
[] Fobofobia = pelkäämisen pelko.
[] Farmakofobia = lääkkeiden pelko.
[] Filosofobia = filosofian ja filosofien pelko.
[/] Glossofobia= yleisön edessä puhumisen pelko.
[] Gringofobia = vieraiden valkoihoisten pelko.
[xx] Gymnofobia = alastomuuden pelko.
[] Gynefobia = naisten pelko.
[/] Harpaksofobia = ryöstäjien pelko.
[] Hematofobia = veren näkemisen pelko.
[] Hippofobia = hevosten pelko.
[] Herpetofobia = matelijoitten pelko.
[] Hodofobia = matkustamisen pelko.
[x] Homofobia = homojen pelko.
[] Hypengyofobia = vastuun pelko.
[] Hypnofobia = unen pelko.
[] Hypokondria= sairauksien pelko.
[xx] Hypsofobia = korkean paikan pelko.
[] Iatrofobia = lääkärille menemisen pelko.
[] Kaetofobia = karvojen pelko.
[] Koulrofobia= pellejen/klovnien pelko.
[xx] Klaustrofobia = ahtaanpaikan kammo.
[] Kleptofobia = varastamisen pelko.
[] Klimakofobia = portaissa kaatumisen pelko.
[] Koprofobia = ulosteiden pelko.
[x] Ksenofobia = vieraitten tai ulkomaalaisten pelko.
[] Kynofobia = koirien pelko.
[] Lygofobia = pimeän pelko
[/] Negrofobia = mustien ihmisten pelko.
[] Monofobia = yksinäisyyden pelko.
[] Mythofobia = valehtelemisen pelko.
[/] Neofobia = uusien asioiden pelko.
[] Nekrofobia = kuolleiden pelko.
[/] Ofiofobia = käärmeiden pelko.
[] Oftalmofobia = silmien pelko, tuijotetuksi tulemisen pelko.
[] Odontofobia = hampaitten pelko.
[] Oklofobia = tungoksen pelko.
[] Optofobia = silmien avaamisen pelko.
[] Paedofobia = lapsien tai nukkejen pelko.
[] Parthenofobia = neitsyiden pelko.
[] Pnigofobia = tukehtumisen pelko.
[] Pogonofobia = partojen pelko.
[] Pterononfobia = höyhenten pelko.
[] Satanofobia = saatanan pelko.
[] Skotofobia = pimeän pelko.
[] Selenofobia = kuun pelko.
[/] Tanatofobia = kuolemanpelko.
[] Taphefobia = elävältä hautaamisen pelko.
[] Teatrofobia = teatterien pelko.
[] Telefonofobia = puhelimen käytön pelko.
[] Teratofobia = hirviöiden pelko.
[] Termofobia = kuumuuden pelko.
[] Thaasofobia = tylsyyden pelko.
[] Traumatofobia = onnettomuuksien pelko.
[] Triskaidefobia = numeron 13 pelko.
[] Tsienofobia = lumen pelko.
[] Vermifobia = matojen pelko
[] Vomitofobia = oksentamisen pelko.
[/] Xenodochiofobia = vierailukammo, pelko mennä kylään.
[] Zoofobia = eläinten pelko

juu eli en juuri harrasta fobioita :D

joo mun 10 kuunteleemaa bändiiTiistai 19.06.2007 02:08

Listaa 10 bändiä/artistia, joita kuuntelet. (Ei tarvitse olla "suosikkijärjestyksessä")
Tee lista ennen kuin luet kysymyksiä!

1. The 69 Eyes

2. Dio

3. W.A.S.P.

4. Lordi

5. Deep Purple

6. Iron Maiden

7. HIM

8. Evanescence

9. Bon Jovi

10. Nigthwish

Mikä oli ensimmäinen kappale jonka kuulit numerolta 6?
- No tossa joulukuussa 2004 kuulin ton The Trooper.

Mikä on lempialbumisi numerolta 8?
- The Open Door

Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 5 on laulanut?
- Perfect Strangers

Kuinka monta kertaa olet nähnyt numeron 1 livenä?
- Kerran 28.04.2007, yö jolloin Hip Hop kuoli

Mikä on lempikappaleesi numerolta 7?
- Killing Loneliness

Mikä hyvä muisto sinulla on liittyen numeroon 10?
- Sain joululahjaks v. 2005 Highest Hopes kokoelman, mutsilta joka ei voi sietää Tarja Turusta

Onko numerolla 3 kappale joka tekee sinut surulliseksi?
- Ei oikee...

Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 2 on laulanut?
- The Last In Line

Mikä on lempikappaleesi numerolta 9?
- Have a Nice Day

Kuinka löysit numeron 3 ensimmäistä kertaa?
- Faijan koneelt löyty I Wanna Be Somebody -biisi

Mikä oli ensimmäinen kappale jonka kuulit numerolta 1?
- Sister Of Charity

Mikä on lempikappaleesi numerolta 4?
- The Night Of The Loving Dead

Kuinka monta kertaa olet nähnyt numeron 9 livenä?
- 0

Mikä hyvä muisto sinulla on liittyen numeroon 2?
- No joskus 2004 loppu 2005 alku ku mutsi soitti mulle Diamonds kokoelmaa, ja kielsin tykkääväni, vaikka oikeesti olin iha kypäl mukana xD

Tim Bloods' TOP 10 SongsMaanantai 18.06.2007 11:34

1. Maryslim - This Corrosion ft. Jyrki 69
2. Bryan Adams - Summer of 69
3. The 69 Eyes - Feel Berlin
4. Kiss - Heaven's On Fire
5. Tom Jones - SexBomb
6. Europe - Rock The Night
7. W.A.S.P. - Wasted White Boys
8. Mötley Crüe - Sick Love Song
9. Marilyn Manson - Tainted Love
10. Michael Jackson - Black or White (xD)

The Night Of The 69 EyesSunnuntai 29.04.2007 22:54

28.04.2007

Tampereen Pakkahuone
Maryslim ensin lämppää Gootti rokin kruunamatonta kunigasta The 69 Eyesiä.
tulee vuoroon maryslimin biisi This Corrosion feat. Jyrki 69, ja porukka räjähtää huutoon ku Jyrki saapuu lavalle Maryslimin basistin välispiikin saattelemena.
This Corrosionia seuraa yksi Maryslimin biisi ja vuorossa on tauko.
Tauon jälkeen vasta kunnolla porukka räjähtää kun 69 Eyes saapuu lavalle, koko komeudessaan.
Kaikki Biisit saatellaan taivaan ilmoille kovalla huudolla, mutta Never Say Die ja Lost Boys nostattivat katon 10km korkeutee xD.
Samaisena iltana hip hop julkistettiin epävirallisesti kuolleeksi.

"Haluutteks te rokata!?!" "Halutteks te vittu rokata!?!

Timo X Himotuimmat Biisit TOP 10 Vko 16Lauantai 21.04.2007 21:46

1. Maryslim feat. Jyrki69 - This Corrosion
2. The 69 Eyes - Perfect Skin
3. Elvis Presley - Jailhouse Rock
4. W.A.S.P. - Love Machine
5. Iron Maiden - The Evil That Men Do
6. Popeda - Matkalla Alabamaan
7. Deep Purple - Highway Star
8. Olavi Uusivirta - Tuu Mun Vaimoksein
9. Kilpi - Sielut Iskee Tulta
10. DIO - Rainbow In The Dark