Aina vannon, että en yhtään.
Aina itselleni lupaan, jotta ei sattuisi.
Taas luulin unohtaneeni, luulin kestäväni.
Mutta siinä se taas oli, kasvokkain kanssani.
Tuoksusta humaltuneena, silmiisi hukkuneena.
Teet sen saman aina, samaan ansaan lankean.
Löysäät hihnaa, jolloin luulen tunteista olevani vapaa.
Sitten taas kiristät sen, ihoni hankautuessa vereslihalle,
jolloin saat huomioni, saat minulta aivan kaiken.
Olemme lähekkäin, tuijotat silmiini tiiviisti,
tunnen hengityksestäsi himon, lämmön...
Ajattelen että jos vielä tänään,
sitten lupaan...