IRC-Galleria

Nukuttuani kaksitoista tuntia melkein putkeen (noniin, koiranomistajan arkea: euroshopper lihapullat eivät sovi Mallan vatsalle, joten siivosin rehellistä pashaa pois huoneestani kahdeksan aikaan, jotta huoneilma muuttuisi hengityskelpoiseksi), sain soiton tuntemattomasta numerosta. Muhaa.

Joo, ei ollutkaan tuleva elämäni rakkaus, se oli Soneralta, jostain syystä kuvittelin, että se on haastemies, joka väittää, että minun olisi pitänyt maksaa joku lasku. Säikähdin. Sitten se alkoi turista soneran puhelinliittymästä. Mie sain hihityskohtauksen, kun juuri ollaan vaihdettu POIS soneralta kaikki. Noh, puhelimme sitten miekkosen kanssa, ja kun siirryimme Sonera laajakaistaan, ja sanoin, että sekin vaihdettiin pois, repesi myös Soneramiekkonen, toivotteli hyviä päivänjatkoja ja kehoitti soittamaan, jos tulee asiaa. (joo omg, selvä iskuyritys)

Eilinen oli ihan hysteerinen päivä. Näin unta, etten saanut unta, kun jännitin niin paljon yo-kirjoituksia. Heräsin yöllä ja katsoin kelloa (02;38) ja kirosin, kun en perkele vieläkään ollut saanut unta ja zippasin uudestaan panikoimaan unettomuudestani unissa. Tuli aamulla tosi tervejärkinen olo.

Harjatessani hiuksiani (oh, yes, tätäkin tapahtuu silloin tällöin) katsoin peiliin, ja satuin juuri hymyilemään vinosti jollekin Elbun huippuhauskalle jutulle.
"Voiherranjumalamissämiuntoinenetuhammason!"
...
"Eikun hetkonen, ihan paikallaan, suun asento vaan oli vähän erikoinen".
Taidettiin revetä. Jännittäminen ei tee hyvää miulle.

Psykologian yo-koe oli apua. En mie halua miettiä, miten se meni. Varmaan jotenkin. Ne kysymykset oli esitetty varsin häiritsevällä tavalla, ja kiire oli.

Kävimme hakemassa ropeloottorin varikolta laulaen vanhan dingokasetin tahtiin (ikkunat auki ja karkuun auringonlaskua), ja mentiin Häwwin kanssa metsästämään kirppikseltä talvitakkia alle vitosella. Uutena oltaisiin saatu kympillä yksi, mutta se oli siinä määrin epäilyttävä, kun sen sisävuori vaikutti hohtavan pimeässä. (Niin, emme tietenkään seisoneet neonvihreän mainosikkunan edessä).

Sitten olikin kiire, ajettiin kotia, koetin nousta sporttisesti autosta. Heilautin oven auki ja ponnahdin ulos. Tai melkein. Se auton ovi olisi voinut pysyäkin auki, niin se ei olisi joutunut niin rankalle törmäyskurssille pääni kanssa. Sattui.

Kotona vetäisin naamaani jotain ruokaa, otin Mallan ja Simon omistaja tuli hakemaan meidät kyytiinsä. Mentiin pentukurssille, jossa Malla oli maailman hienoin (jos se saikin jonkin tärähdyksen niistä portaista?), ja käyttäytyi hyvin nätisti. Kurssin jälkeen äkkiä kotiin, söin leipätikun, vetäsin mukillisen vettä, ulkovaatteet uudelleen päälle, Miina mukaan ja juoksulenkille.

Kun vihdoin pääsin kahdeksalta yläkertaan, olin niin kuitti, etten ikinä. Pakko oli kuitenkin katsoa CSI ja Mythbusters. (Koukussa, hihi). Ja... ööh, ei minulle muuta. Koetan hiljalleen nousta sängystä ylös viemään noita koiralaisia uudestaan pihalle, ettei taas tarvitse siivota. *smir*

En kuollut, mutta nyt olen niin saakelin väsynyt, etten jaksa kertoa mitään.
Malla oli maailman paras ja hienoin penturyhmässä.

Ihanvarmastivoisaatanaapua!

Mie olen maailman huonoin koiranomistaja. Miun pieni Mallalöllö putosi meidän portaat selällään ja veti alaportailla vielä kaksi takaperinkuperkeikkaa ja löi päänsä.

Paha mieli...

Olipas hysteerinen päivä. Luin psykologiaa ja kaikenkarvainen sisarusparvi (paitsi yksi) kävi vierailemassa. Söimme mässyä ja katsoimme kissojen valtakunta. (Ei, ei se ole kipeänä, kun osaa suomeakin näin hienosti)

Hävettää vieläkin se, kun näytin Misulle lonkeropornoa.

Mallan eilinen penturyhmä meni seuraavasti:

"urahauaärhährähräarhuiiiiuiigriihraurau!"
"Malla, EI"
"Urauhaugräääh!"
"Malla, nyt jumalauta loppu!"
"IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIGGGH!"
"...tule sitten syliin."

Pirunsarvien kasvua - tai sen puutetta.

Aamu: urgaah, mahapipi, lihaspipi, oho, miten ulkona on näin kylmä, vaikka on näin lämmin ilma.

Iltapäivä: hui, muuten, tuntuu aika pahalta kävellä kaupungilla ja seisoa. Silmissä sumenee, tota... ehkäpä pitäisi vähän istua.

Ilta: makaa sohvalla, lihaksiin sattuu, kylmä hiki niskassa, taju pois. Mr. Pyölyrän kanssa kivaa elokuvankatsantoa.

Yö: Mie taidan kuolla tähän oloon.

Vuokraisäntä kävi ystävällisesti eilen ilmoitamassa purkavansa talon syksyllä. Tuhma vuokraisäntä.

Niinjoo. Pitää raportoida. Viskoin jukkapalmun pihalle. Se alkoi haista ja oli muutenkin koko ajan tiellä. Jättehevarikatu-uskottavat saappaani ovat kärsineet. Ylin solki meni paskaksi (jej, laatua), ja nyt se on kiinni verhoniputtimella. Toisaalta se lisää saappaiden punk-henkisyyttä. Ne ovat tällä hetkellä varastettuina Yanhella. Tuhma Yanhe, tuhmat saappaat, tuhma jukkapalmu.

Mie heräsin reippaasti tänä aamuna jo ennen yhdeksää, viskoin karvakasoja ulos, kannoin ne takaisin yläkertaan ja painuin unille. Näin jälleen jotain hyvin häiritsevää unta. Sitten urvahdettuani useaksi tunniksi rääkkäsin Mallaa oikomishoidolla. Tuhma minä.

Nyt olen luutunnut. Varsin soveltavasti, koska ei ollut pesuainetta, eikä moppia. Noh, fairy (omg, piilomainontaa) käy mihin tahansa ja voi leikkiä olevansa hauskan kekseliäs liukastellen itse sen rätin päällä ympäri lattioita. Lensin selälleni kuninkaallisesti karjaisten ja sain neljä koiraa kimppuuni.
Onneksi kukaan ei nähnyt. Tuhma fairy.

Menen syömään.

Tulipahan juuri mieleen että meillä on ihan jumalattomasti koiria. Iikka, Malla, Miina, Mio ja Olivia. (Kappas, mikä aakkosjärjestys). Meidän talo on lisäksi jumalattoman pieni.

Tihihii. Mie tulen hulluksi, kun en pääse ihmisten ilmoille, plus I don't have the slightest of interest in writing the psychoculture essay (still eight pages to go!)

Buhaha. Baddo spirittos.

Kaksi ensimmäistä sanaa, jotka voin lähistöltä lukea ovat psykokulttuuri ja dialogi. Luulen päässeeni pitkälle, sillä tiedän ja YMMÄRRÄN mitä molemmat tarkoittavat.

Maailma on ihmeellinen paikka, joissa on myös asioita, joita en voi sitten ymmärtää. Noh, minä en ymmärrä, miten Olivia on jo kahdesti (se on ollut meillä viisi päivää) meinannut tappaa itsensä syömällä liikaa. Sen keskimääräinen itsemurhakoitosväli on kaksi päivää. Kahteen vuoteen mennessä se on koettanut tappaa itsensä 365 kertaa, kahteenkymmeneen (johon se varmasti elää) 3650 kertaa. Vuodessa tämä tekee 1825 yritystä.

Tällä hetkellä elämäni suurin mysteeri on Suomen oma DaVinci-koodi (ei, ei L-koodi which is basically lesbianporn) on eräs blondi. Blondina voin sympatiseerata häntä loputtomiin varsinkin, kun hän ei ole älyllisellä tasollaan yltänyt yhtä huonoihin keskiarvoihin kuin minä, tai sitten on pudonnut liian kauas keskiarvon alapuolelle. MIKÄÄN muu ei voi selittää sitä, miksi minun päiväkirjallani...

Niin, onhan tätä vähän vaikea myöntää.. miksi minun päiväkirjalleni on perustettu yhteisöfanclubihQjee. Anteeksi. Olen tietysti huuruisen immarreltu päiväkirjani saamasta huomiosta.

Haluan siis kiittää
Noamuthia - Noamuth
Saquaroa - Saquaro
Ja itseäni (ähähä, ettepä tiedä, kuka, mikä ja minkänäköinen) hartaasti.

Voi jumalauta. Malla söi miun musketöörimiekan.

Tänään kävin poistattamassa Miinan tikit. Haava oli kaikin puolin siisti ja mallikelpoinen. Miina-raukka tosin joutui antamaan periksi kolmen tädin kiskoessa sitä selälleen. Se oli urhoollinen taistelu ja häviö ylivoiman alla.

Olin ihan varma, ettei se olisi onnistunut.

Oliivi, Ovivivivi, Olivivivivia, Vivi eli Olivia on kotiutunut. Sillä on isot korvat, mutta muuten se on pieni. Se puri Iikkaa, joka ei vieläkään ole toipunut egonsa kolhiintumisesta.

Ihanaa, Porvoon näyttelyyn Mallan kanssa heinäkuussa!