IRC-Galleria

Alan olemaan jo hermoraunio. Viikkoja kasassa jo 41+2 eikä vauvaa näy. Mä kuvittelin että tässä vaiheessa olisin jo nauttimassa jokirannassa hienoista ilmoista vauvan kanssa, ensi viikolle on luvattu oikein hellettä... Niin sitä näkee että ihminen näistä asioista päätä, ne on ihan jonkun muun käsissä. Kaikista paskamaisinta tässä on se että miehen loma vaan kuluu, mutta mihinkään ei voida lähteä kun täytyy olla koko ajan valmiudessa. Illalla elättelen toiveita että "tänä yönä se tapahtuu" ja aamulla herään pettyneenä. Joka ilta nukkumaan mennessä olen ollut varma että nyt se on menoa ja mitään ei tapahdukaan. Oireita synnytyksen lähestymisestä on kyllä ollu jo yli viikon; maha sekaisin, supistuksia, selkää vihloo, vauva riehuu, jalat "tukossa" jne. Nyt alkaa olemaan sellainen tosi tukala olo, ei jaksais enää mitään ja maha on tiellä koko ajan. Lenkkeilemään sentään vielä pystyn. Täytyy kai asennoitua siihen että käynnistykseen tässä joutuu =( Mulla on huomenna ya-kontrolli TYKSiin ja sitten nähdään mitä lääkärit päättävät tehdä. En edes tiedä pyydänkö lykkäämään käynnistystä vai vaadinko sitä. Jos vaavilla on kaikki hyvin, passittavat mut kotiin ja varmaan perjantaina (rv 42+0) pyytävät osastolle käynnistykseen jos synnytys ei ala spontaanisti sitä ennen. Onneksi kohtalotovereita löytyy ihan miehen puolelta suvusta, mutta ei ole kiva kuunnella juttuja " kyllä se mulla lähti ihan luonnollisesti ja se oli selkeää, onneksi. Ei ole tarttenu käynnistellä", joo, tosi rohkaisevaa. Ihan kuin olisin huonompi siksi että raskaus nyt vain sattuu mun kohdalla kestämään pidempään *murr*. Nii-in, mutta eipä se onneksi vauvan kiltteydestä kerro mitään eikä mistään muustakaan, vauva nyt vain sattuu viihtymään masussa. Pitäisi kai olla imarreltu =D Mutta joo, huomenna ollaan taas viisaampia.