Apua, mä en nyt enään tiedä mitä pitäis tehdä...
Toiset ahdistelee toista kautta, toinen lauma hyökkää toista puolta pitkin.
Vanhemmat odottaa pitkiä yöunia ja hyviä numeroita, en vaan saa niitä, kumpaakaan, koulussa päässäni pyörii muut ajatukset, kotona iltaisin uhraan aikaa vapaa-ajalleni, tietokoneelle.
Kaverini haluaisivat että olen enemmän heidän kanssaan. He kuitenkin ymmärtävät, kun sanon ettei se aina ole mahdollista. . .
Suurin osa elämästäni on kuitenkin helpottunut lähimenneisyyden aikana, kiitos loistavien "tukipilarien" jotka ovat auttaneet minua eteenpäin elämässä.
Nytkin tuo Hiihtoripari oli loistava piristysruiske harmauden keskelle...
Jatketaan, ja halataan kun tavataan... :P