IRC-Galleria

Kiitos.

"Ainoa joka on kyyneleittesi arvoinen, on se joka ei halua sinun koskaan itkevän."

Eli minä olin sinun arvoisesi, sinä et minun. Kun pyysit rakkautta, pyysit osoittamaan sen kyynelein. "Itke niin tiedän että välität", kumpa olisin silloin tajunnut. Olin ulkonäkösi lumoissa, sokea sille mitä minulle teit. Et halunnut auttaa, tuhota vain. Ja niin sinä teit. Satutit minua jatkuvasti ja sanoit sen olevan minun vikani. Sinä olit julma, nautit vallasta jonka minuun sait. Mutta kiitän sinua. Osoitit mikä on aitoa rakkautta.

Hän ei halua minun itkevän, hän tietää minun rakastavan kun nauran. Hän haluaa minun nauravan, hänelle, hänen kanssaan ja ihan muuten vaan. Se on rakkautta. Hän ei halua kyyneleitäni, hän haluaa hymyni.

Te kaikki jotka tunnette rakastavanne, miettikää, tunnetteko hänen rakastavan teitä kun hän itkee peräänne, vai kun hän nauraa kanssanne. Minä haluan hänen naurunsa.

Liikennelaitos on kaavaillut tekevänsä "uudistuksen" matkalippujen hinnan määrittelyssä. Tulevaisuudessa lipun hinta määrittyy matkan mukaan. No, hyvä niille jotka menee töihin vain pari pysäkkiä. Mutta entä me jotka joudumme käyttämään useampaakin kulkuvälinettä päästäksemme töihin? Esim. oma kaikkein rakkain työpaikkani kun sijaitsee katajanokalla ja asun helsingin toisessa päässä. Kaiken lisäksi tämä rahastustapa on ollut jo käytössä ja eikö sen lopettaminen sitten merkinnyt sitä että se todettiin huonoksi? Kyllä niillä taas leikkaa.

Anyway, sinä kirottuna päivänä kun "uudistus" astuu voimaan, meikä istuu auton rattiin. Suosittelen siis kaikkia jalankulkijoita hankkimaan huomioliivit ja muita autoilijoita varomaan tiellä liikkuessaan autoilijaa joka ajaa hullun raivolla kahtasataa, eikä tosiaankaan välitä siitä että kuka sattuu tielle.

On uskomatonta että minäkin, joka kannatan täysin julkista liikennettä, joudun tekemään tämän päästäkseni töihin ilman että maksan lähes saman minkä tienaan tunnissa per suunta! Hauta-arkun naulahan tämä pääkaupunkiseudun ilmastonsuojelulle on. Olen täysin varma että moni vaihtaa bussin autoon. Vai hankkiiko ne sit pyörän ja navigaattorin kaikille tarvitseville että pääsee kulkemaan?

Mulle riitti, kiitti moi.

Kun hymyilit minulle ensi kerran, jäin oitis koukkuusi.
Kun sanoit että rakastat, olin jo haavissasi.
Nyt olen maljassasi, turvassa meren kauhuilta.
Et päästä kauas, et pidä liian tiukastikaan, pidät turvassa ettei pieneen pääse sattumaan.
Olen aina luonasi, ikioma sinttisi <3

Kaikki on suhteettoman kallista.
Kaikki on ruotsiksi.
Suurin osa ihmisistä murjottaa toisilleen, kulkevat nokka pystyssä tai liehakoivat kuin koirat.
Vessoja on liian vähän.
Kukaan ei vie tupakoitasi vaikka ne lojuvat tunnin keskellä tietä.
Voit juoda toisten juomat kenenkään suuttumatta siitä.
Ruoho on mukavan pehmeää, tuoksuu hyvältä ja on oivallinen alusta kännissä makoiluun, tähtiä ei näy.

Aihe on kaikkien huulilla joten sanonpa sanasen minäkin. Ymmärrän heitä tavallaan. Kun yhteiskunta asettaa liikaa painostavia tavoitteita ja koskaan ei saa hoitoa siihen mitä ne päänupille joillain aiheuttavat, ei ole mitenkään ihmeellistä että näin käy. Ja jos siihen lisätään yksinäisyys ja mahdollinen koulukiusaaminen on tulos lähes arvattavissa.

Kyllä itsenikin tekisi mieli lahdata porukkaa, ainakin entiseltä yläasteeltani (ja omaksi onnekseni säälin heidän surkeita elämiään jotka kertovat pahan saaneen palkkansa,) mutta kaikki eivät siihen enää kykene. Liian kauan joutuu liian moni nuori elämään yksin oman päänsä sisällä, liian hitaasti käy oikean hoidon saanti. Tuputetaan lääkkeitä jotka pahimmassa tapauksessa antavat vain lisää voimaa tehdä se mitä omasta mielestä mukamas tehdä täytyy. Ei lääkkeet ajatusta estä.

Joten, miksi me ihmiset emme lopeta toistemme elämien tuhoamista, onko niin vaikeaa puuttua toisen surkeuteen jos itsellä menee kaikki hyvin? Tunteeko luopuvansa omasta onnestaan jos auttaa toista saamaan ystäviä, tutustumaan ihmisiin? Tai auttaa löytämään katon pään päälle, kertoo vinkin mistä saisi vakituista työtä? Vai ollemmeko kaikki vain niin kateellisia, että haluamme ettei muilla mene hyvin jotta itse tuntisimme onnistuneemme? Haluammeko että vain 'minulla' menee hyvin ja saamme onnemme toisten kurjuudesta, siitä että itsellä on jotain mitä toisella ei?

Jokainen haluaa olla paras, tottakai, mutta entäs sitten kun käy jotain, oletko silloin enää ollenkaan mitään kun aiheutit toisen kuoleman?

Mielestäni tekijät olivat vain tämän pelin sivuhenkilöitä, nappuloita joiden tehtäväksi tuli herättää tämäkin kansa, eikä edes omasta tahdosta, vaan lopulta, massojen ajamana.


(Tämä ei ole tuen osoitus tekijöille, mutta en myöskään katso heitä "syyttävällä silmällä", myöskään tämä ei koske vain yksittäisiä tapauksia. )

Olen ajatellut sinua paljon. Oletko kipinä joka odottaa syttymistään? Puhallusta takaisin elämään? Vai oletko vain muisto menneestä, haava keskellä sydäntä?

I love you more than i can say. Tell me you wont go away. I'll do whatever it takes... Please note that my heart breaks. I'm begging on my knees, please stay.