IRC-Galleria

En ole aikoihinkaan käynyt lääkärissä, mutta kait nyt on taas pakko, kun totesin, että migreenilääkkeet on loppu. Ja tietenkin sen huomaa juuri silloin, kun migreeni on pahimmillaan. Eikä vanhaa reseptiä tietenkään löydä mistään. On tämä taas ihanaa.

SääähTorstai 30.08.2012 01:51

Miksi en saa rikottua Vapaakentässä pisintä voittoputkeani?

Huvilakauden päättäjäisetSunnuntai 26.08.2012 02:28

Miksi näitä edes vietetään?

En minä ainakaan mökkikautta päätä. Viime vuonnakin mökkikausi jatkui jouluaatonaattoon asti, silloin saunoin mökillä viimeisen kerran, ennen kuin järvi jäätyi. Olisin saunonut vielä uutenavuotenakin, mutta kun saunapuut loppuivat, enkä jaksanut käsin sinne niitä raahata.

Itsehän juhlistan lauantai-iltaa sillä, että söin jopa kaksi makkaraa ja join tölkin sokeroitua limonadia. Pelottavaa.

The Expendables IISunnuntai 19.08.2012 02:04

Voi jestas mikä leffa. Aivan jäätävää tykitystä! Elokuva oli niin testosteronia täyteen pumpattua miehekästä toimintaa, mahtavia one-linereita ja järjetöntä räiskimistä, että huhhuh. Parasta viihdettä aikoihin.

Elokuva oli niin miehekäs, että minulle kasvoi sen aikana kolmas kives.

NormipäiväTiistai 14.08.2012 02:58

Eilen 50km lenkki fillarilla.

Tänään 50km lenkki fillarilla.

Perse ja reidet kiittävät. Mitähän huomenna? Jospa sitä heittäisi vaikka vaihteeksi 70km lenkin. :)

Sssssääääh.Lauantai 11.08.2012 01:41

Aikomukseni oli käydä kebabilla viime viikonloppuna, mutta en sitten käynytkään. Nyt mulla oli uusi "masterplan" käydä lunastamassa itselleni ihana, iso rullakebab, mutta enpä sittenpä jämähdin etsimään tietokoneeseen uusia osia, ja enpä sitten taaskaan lähtenyt mihinkään. Mutta toisaalta, kebabbia syömällä en ehkä onnistuisi tavoitteissani.

-13kg tähän mennessä. Imekää siitä.

Ja huomenna suunta kohti Jyväskylää, kun aamuihinsa hajoava velipoika vannoo sotilasvalansa siellä. Hohohom, ei muuta kuin kamera tulille ja räpsimään kuvia.

Mörkö menneisyydestäLauantai 04.08.2012 03:46

Jostakin, mieleni syvistä syövereistä, putkahti pinnalle ajatus, tai itse asiassa muisto. Tarkalleen ottaen huono sellainen. Mörkö muutaman vuoden takaa, joka aina välillä nousee esiin, ja kalvaa mieltä.

Olis ehkä kivaa kertoa tästä eräälle tietylle ihmiselle, joka ei liity mun elämään millään tapaa, en voi enää edes sanoa tuntevani häntä, kun niin pitkään aikaan ei olla oltu tekemisissä. Mutta siinähän se ongelma tuleekin vastaan. Mun moraalinen selkäranka ei anna periksi, sillä tiedän, että tämä ihminen elää onnellista elämäänsä omassa pilvilinnassaan, siitä huolimatta, että on sinne päätynyt potkimalla muita päähän. En ajattele, että ihminen saa ansionsa mukaan, en hae kostoa, en halua hankaloittaa hänen tai hänen läheistensä elämää, enkä halua huudella sinne pilvilinnoihin täältä maan tasalta. Ei, minun tehtäväni täällä ei ole tuomita tai rankaista ketään teoistaan tai tekemisistä jättämisistä. En ajattele, että kostaisin tälle ihmiselle jotakin, mihin hän on täysin syytön, mistä hän ei edes tiedä mitään, eikä hänen lähimmät ihmisetkää tiedä asiasta mitään.

Jostakin syystä sisältäni nousi pelonsekainen raivo siitä, että monet kerrat vuosien varrella olen tätä ajatusta hautonut, olen pohtinut tapahtumia, mitä tapahtuu jos kerron, ja sitä tuskaa ja vitutuksen määrää jos en kerro. Mutta mitäs jos en kerro, ja kerron sen vaikka viiden vuoden kuluttua, kun on varmasti jo tarpeeksi myöhä? Onko silloinkaan kulunut tarpeeksi pitkä aika?

Vaikeaa päättää. Tämä ihminen ei hyötyisi tästä mitään, ainoa hyötyjä olisin minä, koska saisin vihdoin tämän kiven sydämeltäni, mutta jostakin syystä kunnioitan muita niin paljon, etten halua aiheuttaa heille hämmennystä saati huonoa mieltä tällä asialla. Haluaisin olla tarpeeksi itsekäs edes tämän kerran, mutta en taida taaskaan pystyä.

Hämmentävää, kerrassaan hämmentävää. Ja miksikö kirjoitan tänne, kun todennäköisyys sille, että joku tämän lukee, lähentelee nollaa? En tiedä, sekin hämmentää. Ja jos joku tämän lukee, ei hän kuitenkaan tiedä, mitä ja ketä henkilöitä tarkoitan. Hämmentävää.

Oujeah.Torstai 02.08.2012 01:42

Mun customista (siis kitarasta) tuli ekat kuvat.

Tulis jo.
Tulis jo.
Tulis jo.
Tulis jo.

MUTTA EI! Säääääääh, raudat on hukassa. Taas viivästyy toimitus.

RIP partaTiistai 24.07.2012 01:12

Trimmasin äsken pärstäkarvoitusta, ja yhtäkkiä tuumasin, että miltähän tuntuis olla taas ilman partaa? Fataali ajatus. Ajoin sitten kaiken pois, ja onpahan muuten orpo olo nyt. Varmaan kahteen vuoteen en ole partaa pois ajanut kokonaan.

Eipä muuta kuin proget soimaan ja viikset kasvaa kuin itsestään.

The Dark Knight RisesSunnuntai 22.07.2012 00:10

Kävin eilen katsomassa ensi-illassa. Oli muuten melkoisen mahtava elokuva. Mun mielestä trilogian paras osa, ylivoimaisesti, sillä tämä toi jollakin tapaa etäisesti mieleen Star Warsin alkuperäisen trilogian, kun viimeisessä osassa kaikki nivoutuu yhteen.

10/10