IRC-Galleria

Mitä kuulet tässä laulettavan?

Kiitos jälleen kerran, muusikoiden.net, tämäkin korkeakulttuuriteos olisi jäänyt pimentoon ilman tuota foorumia.

Kävinpä katsomassa, kun ilmaiseksi pääsin, hohohom. Mutta voin kyllä jälkikäteen myöntää, että olisihan tuosta jopa voinut lipun hinnan pulittaakin, oli se sen arvoinen.

Olen aina tähän asti suhtautunut äärimmäisen skeptisesti tähän Bond-sarjan uudelleenaloittamiseen, mutta myönnän kyllä sen, että sarjalle oli tehtävä jotakin, muuten hukka olisi perinyt ennen pitkää. Die Another Day oli kauniin, mutta niin kaihoisan sarjan epäonnistunut loppu, siinä elokuvassa mikään ei osunut kohdalleen. Casino Royale oli mun mielestä täysi raiskaus, ja Quantum of Solace on yksi harvoista elokuvista, mille olen antanut tasan nolla pistettä kymmenestä.

Skyfallia kohtaan olin jo menettänyt kaikki toivoni ja odotukseni, mutta katsoin kuitenkin. En alun erinkään ole voinut sisäistää sitä pientä yksityiskohtaa, että Fleming loi Bondin tasan 60 vuotta sitten, ja Bond sijoittui kuuden vuosikymmenen takaiseen maailmaan. Tämän jälkeen oli rebootin aika, mutta jotenkin kummassa ne kuudenkymmenen vuoden takaiset asiat tapahtuvatkin yhtäkkiä 2010-luvulla. Kaikki ne tapahtumat jotka ovat tapahtuneet noissa kahdessakymmenessä aiemmassa osassa, pyyhitään tuotsa noin vain historian pimentoihin, vaikka aiemmat osat jokseenkin loogisesti linkittyivät tavalla jos toisella toisiinsa. Ymmärrän kyllä, että sarjan piti uusiutua, mutta miksi rebootti? Tämä on mieltäni vaivannut. Tässä rebootissa kaikki, siis aivan kaikki, mitä vanhemmissa elokuvissa on ollut, on täysin unohdettu, sitä ei ole tapahtunut. Silti tuossa elokuvassa on aivan järkyttävät määrät viittauksia aikaisempiin osiin ja aikaisempien elokuvien tapahtumiin. Kenties elokuvan tekijät ovat älynneet sen, että Bondia ei voi uudelleensynnyttää siten, että kaikki vanha unohdettaisiin?

Mutta Bondin uudelleensynnytys onnistui tässä elokuvassa, piste. Vaikka Graigin Bond onkin enemmän sellainen tusinatavara-actionfilmien badass, joka vain pistää kaikki paikat palasiksi ja tappaa jokaisen vastaantulijan, on tässä osassa rooliin otettu todella paljon tavaraa myös kirjoista ja aiemmista elokuvista. Kahdessa edellisessä osassa Bond ei ole ollut Bond, vaan joku agentti vain. Nyt Bond kuitenkin heitteli jopa muutaman one-linerin, hän baneskeli elokuvassa, ja ajoi upealla autolla (Aston Martin DB5, tämä ei liene spoileri, kun mainoksissakin näkyy). Etenkin tuon auton osallisuus herätti minussa närkästystä; jos kerran kaikki aikaisemmat tapahtumat on unohdettu, niin minkä vuoksi tuossa autokohtauksessa on sitten kymmenittäin viittauksia Kultasormeen?

Paneudutaanpa sitten itse elokuvaan. Kamera-ajoja on melko paljon, kuten myös erikoistehosteita, jotka on onneksi suhteellisen tyylitajuisesti tehtyjä kaikki (poislukien alkumusiikki, joka on aika perinteiseksi tehty ja jotenkin soveliaan camp-henkinen). Musiikit sopivat kohtauksiin, ja yllättävää kyllä, jopa Graig sopii rooliinsa. Javier Bardemin näyttelemä pahis (Silva) sortuu aivan kaamiviin ylilyönteihin, kuten myös ohjaaja Sam Mendes joissakin tekosissaan. Elokuvassa näkyy hieman liian selvästi se, että Mendes on tainnut tykätä Dark Knightista; oli ärsyttävää katsoa Bondin ja Silvan arviolta viisiminuuttista, intensiivistä keskustelua, joka oli kuin suoraan kopioitu Batmanin ja Jokerin keskustelusta. Ei näin, ei näin. Juonen hiomiseen on kyllä paneuduttu kunnolla, kun elokuvan tekeminen viivästyi pitkän aikaa MGM:n talousvaikeuksien vuoksi, ja se kyllä näkyy elokuvassa; tapahtumat ovat suhteelliesn loogisia ja hahmot hiottuja. Muutamia epäjohdonmukaisuuksiakin toki löytyy, kuten se, että aluksi ulkona paistaa aurinko, sitten kuvataan Bondia puoli minuuttia sisällä, ja kun kamera palaa ulos, siellä onkin yhtäkkiä yö. Ei kai Skotlannissa yö puolessa minuutissa tule?

Elokuvan tapahtumat olivat kuitenkin jälleen kerran liiallisuuksiin menevää ja yliampuvaa räimettä. Vanhojen osien fanina en tuolle tyylille heti lämpene, tuli enemmän mieleen joku Die Hard tuosta lopusta. Kuitenkin aivan loppuratkaisu vei Bondia jälleen kerran huomattavan paljon perinteisempään suuntaan, aivan viimeiset pari kolme minuuttia siis.

Suunnilleen onnistunut teos, mestariteos verrattuna edelliseen paskaan. Vaikka hyväksynkin sarjan uudelleenkäynnistyksen nyt paljon paremmin, ei tuo uusi tyyli kaikin puolin miellytä minun silmää siltikään. Ja kaiken lisäksi Q oli ärsyttävä hipsteri, herätti melkoista myötähäpeää koko hahmo verrattuna Desmond Llewelynin klassiseen hahmoon.

7/10.

http://www.imdb.com/video/imdb/vi678994969/

Maltan tuskin odottaa. Montakohan jatko-osaa tuosta aiheesta vielä tehdään, ja mitenkähän monta kertaa McClane pelastaa maailman?

Ekat kaksi osaa oli parhaat, mutta kait tuokin pitää katsoa jahka se ilmestyy.

Toivottavasti nyt ainakin. Tulin tavallaan lyöneeksi vetoa kaverin kanssa siitä, pystynkö pitämään erään tavoitteen ensi vuonna.

Ja mikä se tavoite sitten on?

50 000 punnerrusta vuoden aikana.

Olisi taas ollut järkevämpää pitää suunsa kiinni. Eihän tuo määränä kauhea ole, mutta että joka päivä pitäisi ottaa tavaksi tuo punnertaminen? Huhhuh. Hulluilla on hullut huvit.

Mulla ei ole mitään käsitystä mitä on tapahtunut, mutta mun oikea kives on aivan jäätävän kipeä.

Koko päivän pitänyt kiemurrella töissä kun istuminen ottaa niin kipeää. Heti aamulla kun heräsin, sattui jo. Ei tälle mitään selitystä ole, mutta kieltämättä tämä on äärimmäisen ikävän tuntuista.

Dear Eki, olenko ok?

Ah että, pitikin ottaa juuri tälle päivälle taakaksi tämä koneen formatointi. Eihän tässä muuten mitään vikaa, mutta kun USB-ajurit kusevat, uusia ei saa asennettua (juuri sen takia mä tämän formatoinkin), ja jollakin konstilla pitäisi siirtää kaikki tavarat ulkoiselle kovolle turvaan.

Ihanaa. Taidan siirtyä takaisin Commodore 64:ään taikka Super Nintendoon, niissä ei ainakaan tällaisia ongelmia ollut.

All we can see
All we can list to
Just like a weird dream we canÂ’t escape...

I think we are too much afraid of
To realize itÂ’s not too late
Even if the path we have to go is full of pain.

Recall your memories
Through space and time
All you need is trust
To hit the road and leave the past behind
Watch out for your faith
Waits to be found
All you seem to know
Is based on an infected ground

ItÂ’s so easy to believe what we have learned,
Educated and bequeathed – the seed that we will earn.
Feel the heartbeat, watch yourself, close your eyes to see –
Building up a bridge of hope between you and me.
We breath the same air and feel the same sun.
Mother Earth is what we share and where weÂ’re coming home!

Touch the ground to find the basics we have lost.
We have wasted too much time to fill our hearts with frost.
Living the madness we take it for real.
One step back to realize itÂ’s somewhere in your hand...

...to change anything you want...
...to stand up and face them all...
...to understand...

Everyone is too afraid to leave behind
In what we trust, to find something new
WeÂ’ve never been before outside of our dreams...
What if we find a place beneath the infected ground?
What if itÂ’s surrounded us forever...?

...somewhere in your hand...
...to change anything you want...
...to stand up and face them all...
...to understand...

Everyone is too afraid to leave behind
In what we trust, to find something new
WeÂ’ve never been before outside of our dreams...
What if we find a place beneath the infected ground?
What if itÂ’s surrounded us forever...?

Ei varmaan tarvitse olla Einstein kirjoittaakseen tällaista semisti pohdiskelevaa lyriikkaa, mutta kun tämä yhdistetään liki kahdeksanminuuttiseen progemetallibiisiin, niin toimiihan se. Jäin oikein kuuntelemaan noita sanoja, kun löysin uuden bändin. Jahuu.

On äärimmäisen hämmentävää löytää Spotifyn suosituksista jonkun saksalaisen bändin julkaisu, ja ensimmäisen biisin aikana jo korvat itkee verta, kun rumpali laahaa niin pahasti jäljessä, ja kitaristit soittavat mitä sattuu.

Siis oikeasti, levyllä? Jos tämä olisi ollut jazzia, teos olisi ollut suurta taidetta, mutta kun on kyse suoraviivaisesta rockista, niin huhhuh. Suosittelen kyseisen pumpun muusikoille soitto-opetusta.

Or not. Mutta töihin ei kuitenkaan tarvi mennä huomenna.

Hyvin jännää muuten on se, että vaikka en ole soittanut aikoihinkaan, niin nyt, kun oon pari päivää kuunnellu Kingston Wallia, päässä on alkanut pyöriä aivan tautisen paljon biisi-ideoita.

YES I AM!

Ärsyttävästi pyörinyt päässä koko päivän. Oon kuunnellut tän biisin varmaan viimeksi vuonna 2009, mutta jostakin tämä nousi korviin pyörimään.
http://open.spotify.com/track/1H32DaOTgHMtncpL3JzyF5