IRC-Galleria

UFOMÄN

UFOMÄN

♥ Anything for you 'cause you're the one I love ♥ mä haluun täältä pois.

<33: ))Sunnuntai 23.08.2009 05:47

Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi;

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi

tai

2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua

yhyyy!!!!!!:(((<itku>Lauantai 22.08.2009 23:19

saldo loppu yhyyy!!!&lt;itku&gt;&lt;suru&gt;&lt;itku&gt;&lt;suru&gt;&lt;itku&gt;&lt;suru&gt;&lt;itku&gt; soitelkaa!!&lt;pusu&gt;<jännä>&lt;kieli&gt; ja kaikki mun loppu saldo meni joniin!!!&lt;pusu&gt;&lt;kieli&gt;<jännä>

hehe: ))<3Lauantai 22.08.2009 00:53

A=sinut raiskataan
B=elät pitkään.
C=saat 5 lasta.
D=kaikki rakastavat sinua.
E=olet malli.
F=kuolet vanhana.
G=olet koko elämäsi aurinkoinen.
H=sinusta tulee pummi.
I=kuolet nuorena eikä kukaan jää kaipaamaan sinua.
J=elämäsi on lyhyt.
K=masennut tänä vuonna.
L=tapaat elämäsi rakkuden huomenna.
M=pääst yli alkoholismista.
N=naurat paljon.
O=huomenna tpahtuu onnettomuus
P=paljon seksiä.
Q=kalastat paljon.
R=saat rintasyövän.
S=joudut vakavaan onnettomuuteen ja menetät toisen jalkasi.
T=työtön.
U=saat AIDS- taudin.
V=elät vähintään 100 vuotiaaksi.
W=opiskelet koko elämäsi.
X=soitat saksofonia työsesi
Y=saat uuden hyvän työn
Z=sinusta tulee zorro.
Å=olet auinkoinen koko elämäsi.
Ä=Saat aivohalvauksen
Ö=syöt koko elämäsi ötököitä


M= pääsit yli alkoholismista
I=kuolet nuorena eikä kukaan jää kaipaamaan sinua.
R=saat rintasyövän.
K=masennut tänä vuonna.
A= sinut raiskataan
I=kuolet nuorena eikä kukaan jää kaipaamaan sinua.
H=sinusta tulee pummi.
K=masennut tänä vuonna.
U=saat AIDS- taudin.

hajosinko ees : DDDD<3Torstai 20.08.2009 00:27

Jonchoo sanoo (21:24):
oliko kivaa tänää
Mirkaihku<33 sanoo (21:24):
ei
Jonchoo sanoo (21:24):
ainii ne sun sormet ;/
Mirkaihku<33 sanoo (21:25):
muistit jeeiij
Jonchoo sanoo (21:25):
otan osaa sulle ja sun sormilles

19.08.2009 21:28 <Jonchoo> ihan varmaa hajosit ainakin ne sun sormet!&lt;hymy&gt;
samirrrr

Olet käyttäjän Mustalla listalla
Käyttäjä on lisännyt sinut Mustalle listalleen etkä voi nähdä hänen profiiliaan, kuviaan tai päiväkirjaansa. Väärinkäytösten estämiseksi hän ei myöskään näe vastaavia tietoja sinulta. Toiset käyttäjät eivät näe, että olet tämän käyttäjän Mustalla listalla.

Voit lisätä käyttäjän omalle Mustalle listalle estääksesi häntä kommentoimasta sinua vaikka hän poistaisikin sinut Mustalta listaltaan.

Lisää Mustalle listalle

i like you, i hate you and i love you<3Tiistai 18.08.2009 17:18

A = OLEN RAKASTUNUT
B = TYKKÄÄN JUODA
C = TYKKÄN SUSTA
D = KAIKKI SÄÄLII MUA
E = LIIAN RAKASTUNUT
F = ONKO MULLA AIVOT
G = ISÄNMAALLINEN
H = RAKASTAN SUA
I = OLEN RAKASTUNUT
J = PISSIKSET ON DAA
K = JUON VETTÄ, EN KALJAA
L = VEDÄN JÄTKII PUOLEENI
M = OLEN RAKASTUNUT
N = BITCH
O = PÄIVÄ KERRALLAAN
P = ÄMMÄ
Q = AJATTELEN KAKSIMIELISESTI
R = OLEN RAKASTUNUT
S = OON KUNNON FRUITTARI
T = KOITA PYSYY MUN MUKANA
U = MULLA MENEE LUJAA
V = NUKUN 24/7

tylsäähh;//Maanantai 17.08.2009 21:26

kukaaa ei haluu olla mun kanss...:// kiitti vaa tekö muka mun frendei!!??? juu ette kiitti