IRC-Galleria

UMa

UMa

Näillä mennään.

BaarihoroskoopitTorstai 09.08.2007 22:25

Oinas
- pyyhältää baariin niin lujaa vauhtia ettei ovimies tajua edes
mikä hänen ohitseen viuhahti. Oinas suuntaa suoraan baaritiskille,
tilaa kymmenen vodkasnapsia jotka viskaa kurkkuunsa alta minuutin.
Kyytipojaksi hän kaataa kannullisen sangriaa ja muutaman oluen ja
sytyttää savukkeen; pakko saada toimintaa aikaiseksi.

Härkä
- saapuu autolla. Hän kävelee rauhallisesti baaritiskille,
tilaa irish coffeen ja etsii miellyttävän nurkkapöydän jossa
nautiskelee pehmeästä nojatuolista, sisuksia lämmittävästä juomasta
ja sikarista; muut tanssikoon.

Kaksonen
- saapuu baariin tanssien. Hän flirttaa ensin ovimiehen
kanssa, viilettää sitten vessaan, törmää tuttuihin ja löytää
myöhemmin tiensä baaritiskille. Tilaa pirskahtelevan pirteän drinkin
ja ryntää ketkuttamaan tanssilattialle. Kukapa nyt paikallaan
pysyisi?

Rapu
- ei olisi edes halunnut lähteä baariin. Hänellä oli niin ihanaa
sohva nurkassa mummon vanhan huovan alla. Rapu astuu sisään
verryttelyhousuissaan varovasti pälyillen. Hän toivoo törmäävänsä
johonkin tuttavaan, jotta tulisi kotoisan turvallinen olo. Tiskiltä
rapu tilaa oluen.

Leijona
- saapuu sisään suuri elkeisesti kimaltelevassa asussaan.
Toivottavasti kaikki huomaavat. Hän kävelee ympäristöään tarkkaillen
tiskille. Leijona tilaa kuohuviiniä ja jää istumaan baaritiskille
mairea hymy naamallaan, jotta kaikki huomaavat hänet.

VÄLIAIKATIEDOTUS:
oinas on haastanut riitaa jo kolmen henkilön
kanssa. Kaksonen on käynyt jo oksentamassa sekä lähentelemässä puolta
ravintolan henkilökuntaa ja jokaista asiakasta. Rapu jutustelee 85-
vuotiaan sedän kanssa pula-ajasta. Härkä nauttii olostaan nurkka
pöydässä.

Neitsyt
- saapuu sisään. Häntä inhottaa viettää iltaa
rietastelijoiden kanssa ravintolassa. Mielummin hän olisi siivonnut
kotiaan ja järjestellyt postimerkki kokoelmaansa. Neitsyt siirtyy
huomaamatta tiskille ja tilaa tuoremehua. Soittaisivat edes jotain
klassista musiikkia..

Vaaka
- saapuu uudessa asussaan, hajusteilta tuoksuen. Hän flirttaa
ovimiehelle leveästi hymyillen. Vaaka suunnistaa tiskille ja tilaa
jonkun nätin, makean ja seksikkään juoman. Vaaka huomaa toisella
puolellaan neitsyen, miten kukaan voi pukeutua noin tavallisesti?

Skorpioni
- saapuu moottoripyörällä. Hän täräyttää prätkänsä parkkiin
ja astelee sisään nahka-asussaan. Tänä iltana täytyy saada seksiä ja
rokkenrollia, hän ajattelee. Skorpioni tilaa tiskiltä salmiakkikossua
ja paukun jonka nimi on Terrible death. Skorpioni iskee silmää
vaa`alle, joka poistuu paikalta liukkaasti.

VÄLIAIKATIEDOTUS:
oinas on heitetty jo kertaalleen pihalle
haastettuaan riitaa ovimiehen kanssa (luikkinut salaa sisään
uudestaan). Kaksonen katosi wc:hen kahden miehen ja naisen kanssa.
Rapu itkee ikävästä äitinsä helmoihin. Leijona kertoo ihailija
joukolleen tarinoita itsestään. Neitsyt murjottaa. Vaaka tanssii
kuumaa tangoa ihanan adoniksen kanssa. Härkä juo edelleen samaa irish
coffeeta.

Jousimies
- saapuu sisään ison kaveriporukan kanssa. Tilaa tiskiltä
Long island ice teen ja ryntää tanssimaan 80-luvun disco hittiä.
Tanssilattia ei riitä, hän hyppää tanssimaan myös pöydälle.

Kauris
- tulee yksin. Hänellä on masennus kausi menossa, ja
töistäkään ei olisi huvittanut lähteä.. Hän ottaa kossu colan ja
menee yksin pöytään. Samallahan kun humaltuu voi suunitella uusia
työasioita.

Vesimies
- saapuu iloisena. Mukava tavata uusia ihmisiä. Hän tilaa
tiskiltä siideriä ja päätyykin pian väittelemään politiikasta.

Kalat
- saapuu juuri ennen valomerkkiä. Hän on juonut hyvät pohjat
kotona ja onkin hilkulla päästääkö ovimies häntä sisäänkään. Kalat
tilaa äkkiä juoman tiskiltä kun vielä saa ja menee tanssi lattialle
huojumaan yksinään viimeisten hitaiden tahdissa haaveillen, että
olisi joku, jonka kanssa tanssia.


Hmmm...No minun kohdalla tuo Härkä ei pitänyt ihan täysin paikkaansa...Mutta jotain yhteistä kyllä löytyi ;)

Se on menoa nyt...Lauantai 28.07.2007 12:35

Jeps. Tänään muutto. Minua ei varmaan lähiaikoina tulla näkee kauheen usein galleriassa/mesessä, kun uudessa kämpässä ei ole vielä nettiä.

Eli nyt kun joutuu olemaan pakosta erossa netissä jonkun aikaa, niin vois vaikka hankkia elämän :P (tai sitten ei...)

Omistan lähtiäiksbiisiks Kuopiolle Metallican Nothing else matters ( paitsi Kuopio) :P

Noei...hyvä mesta, mut pakko mennä...moottoritie on kuuma ;)

:DKeskiviikko 25.07.2007 18:24


"jaaha, 45min mukaan italiassa on perustettu hoitolaitos joissa mielisairaita pannaan töihin ja kuntoutetaan niitä silleen..
suomessa sitten saman hoitaa soneran asiakaspalvelu ja työvoimatoimisto
...kelaa tietty unohtamatta"


JEPJEP.

Sinne, tänne ja takaisinTiistai 24.07.2007 19:09

Lauantaina jätän hyvästit Kuopiolle...
Palaan taas takasin vanhoihin kuvioihin.

Olen nyt sitten asunut Iisalmesa, Sonkajärvellä, Salossa, Jämsänkoskella, Nummelassa ja Kuopiossa...Kun ottaa huomioon ikäni, niin tätä vauhtia kerkeän asua vielä aika monessa paikassa :P

En tiedä tuleeko Kuopiota ikävä, tuskin kauheasti... Savolainen kun olen, niin Kuopio kyllä on aina sydämessä...joillain tavalla. Ja eihän sitä ikinä tiedä, jos muutan tännekin vielä takasin... Kaikki on mahdollista.

Hyvästi siis ainakin toistaiseksi. Pitäkää Puijontorni pystyssä. :P

Näin onKeskiviikko 18.07.2007 03:28

"...Joillekin vieraissa
käyminen on sama
kuin vaihteeksi
runkkaisi vasemmalla"

Esa Hirvonen

Elokuva(remasterED)Tiistai 17.07.2007 04:30


JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISIIN ELOKUVA, MILLAINEN SEN SOUNDTRACK OLISI?

Tässä kuinka se toimii:
Avaa musiikkikirjastosi (iTunes, Winamp, Media Player, yms).
Laita se sekoitukselle ( Shuffle)
Paina Play.
Jokaiseen kysymykseen vastaa biisi joka soi.

Kun olet valmis siirry seuraavan kysymykseen ja klikkaa seuraava
Valmista?


Alkumusiikki: Lauri Tähkä ja Elonkerjuu - Pitkät pellot

Herääminen: Sentenced - We are but falling leaves

Rakastuminen: The 69eyes - Gothic girl

Taistelu: Sisters of mercy - Temple of love

Riitaantuminen: Verenpisara - Inhimillisyyteni

Sovinto: Sentenced - Where waters falls frozen

Salainen rakkaus: Robbie Williams - Sexed up

Elämä on okei: The Electric Hellfire club - Hellflower

Pettymys: Robbie Williams - Tripping

Ajaminen: Lumo - Riisu pois

Muistot: Yölintu - Rakkaus on sininen

Iloinen tanssi: Eläkeläiset - Humppaan itsekseni

Pitkä yö yksin: Placebo - The bitter end

Viimeinen taistelu: Metallica - Die die my darling (Tää sattu just hyvin :P)

Kuolemakohtaus: Sentenced - Ever-frost

Lopputekstit: Katatonia - A Darkness coming

OTTAAPÄÄHÄN TOP10Maanantai 16.07.2007 22:04

1. SIIVOAMINEN
Kuka täällä sotkee, häh??

2. LIPPULAPPUJEN TÄYTTÄMINEN
Muuton takia jne, joudun taas täyttämään "muutaman" lappusen joka paikkaan... Ja ei se täyttäminenkään, vaan se LIITTEIDEN mukaan laitto... hei haloo, onko mulla tallessa verotustodistusta viime vuodelta??? NO EI OLE... voi kettu.

3. RAHA
No sitä ei ole koskaan tarpeeksi.

4. SAATANAN KAAHARIT
Meinasin sitten jäädä auton alle pari päivää sitten, kun eräs ihana kuski ajo päinä punasia... No ei siinä tietysti olisi suurta vanhinkoa tullut (paitsi autolle).

5. ASUNNON LÖYTÄMINEN/MUUTTAMINEN
Siinäpä taas tekemistä.

6. KOULUKIRJOJEN LUKEMINEN
Kiinnostaa, kuin kilo paskaa.

7. VYÖTÄRÖLAUKKU
Hei, kuka ihan oikeesti keksi, että vyötärölaukku on tosi cool, varsinkin miehillä???

8. VITTUMAISET IHMISET
tapannekaikki

9. KUOPIO
Ihana kaupunki, mutta tällä hetkellä vähemmän ihana.

10. MIEHET
98 prosenttia perseestä, sitä kahta prosenttia en ole vielä tavannutkaan...

Joku viisas tämän kirjoitti:Sunnuntai 15.07.2007 02:17

Jos laitat pääsi peiton alle,
et ehkä huomaakaan, kuinka pimeää
siellä on, sillä infrapunakiikarisi ovat
metsästysmaiharisi taskussa

Jos työnnät pääsi pensaaseen,
sinulta jää moni piikki huomaamatta
huutaessasi tuskaa julki koko universumille
muille tutuille

Kun lyöt kolmatta vuotta päätäsi seisään
et ole kiinnostunut rakennusmateriaalista
tai rakennusten käyttötarkoituksista
vaan siitä kuinka kauan
pääsi vielää kestää moista höykytystä
Amorphis: Alone


Tear dimmed rememberance
In a womb of time
Breath upon me
Possessed by the passion
Fate will set you free
Infertile
Chased be the precious
When flesh is an enemy
Fair weather man

(pre-chorus:)
step aside from the way of the better than you
so you fall at his feet he's the one who betrays you
it's the servants devotion for the decay
stand up

(chorus:)
there are no flowers on your grave
there are no chains
there I keep chanting for the forgotten name

why you feel so empty
and still have everything
it's fullfilment
I've got more companions
when I'm all alone
flesh is fetching


Älä sano ehkä, jos voit sanoa kyllä.
Älä sano katsotaan huomenna
jos voit jo tänään sanoa ei.
Älä sano lintu kuin lintu,
sano pääskynen tai haukka.
Älä sano kukka kuin kukka,
sano keltavuokko, Anemone
ranunculoides, ja kissankello.
Älä sano, no olkoon, jos voikukista
aletaan keittää heikoille keittoa
ja kissankelloilla halutaan soittaa
muurahaisillekin sapeli kouraan.
Älä sano, samapa tuo, silläkin uhalla
että sinut heitetään vailla
vettä ja paitaa, pimeään, kylmään.
Älä pelkää yksinäisyyttä, ehkä se
on pelkkä tauko ennen loppusoiton
pitkää, kiivasta syleilyä.
Älä huokaa jos sinun on huudettava.
Älä huuda jos kuiskauskin rikkoisi
kurkiaurat matkalla rinnasta rintaan,
särkisi ikuisesti aran astiamme.
Älä, älä koskaan suutele otsalle
jos voit suudella suoraan suulle.

Tommy Tabermann