IRC-Galleria

Rakkaat ihmiset. Kuunnelkaa Albinonin Adagiota. Se hautajaisissa usein soitettu. Jotain sanoinkuvaamattoman käsittämätöntä. Ihmisen sielu ei meinaa kestää moista kauneutta. Tai sielu kyllä, ja sydän, mutta järki lähtee.....mutta kukapa nyt järkeä jäis kaipaamaan. Anteeksi vaan rakas järki.

Se sulokkuus! Se viiltävän suloinen, hellä lohdutus, osaaottavan suruisa tyyneys, lempeys, absoluuttinen kauneus!!! Juuri kuuntelin, istuin tässä ja vapisin, itkin, läähätin, kyyneleistä kasvoi lätäkkö melkein näppisten päälle. Olen aivan hengästynyt. Läkähtynyt. Takki on ihan tyhjä. Maailma on pysähtynyt. Oi miten täynnä voi sävellys olla elämää!! Lupausta elämästä elämän jälkeen, ikuisuudesta, taivaallisesta tuesta....

RAKKAUS!!!!

Haluan konserttiin kuulemaan tuon, kauniissa arvokkaassa puvussa, taidokkaassa kampauksessa, silkkihansikkaat kädessä, vapisemaan puvun ja hiusten höyhensomisteet väristen, runsaat jalokivikorvakorut vienosti rapisten sokaistumaan kyynelistä, huohottamaan musiikin virrassa..liian ihanaa...ei, ei koskaan liian, ei voi koskaan olla liian ihanaa... Enkä koskaan muulloin käyttäisi tuota pukua, noita arvokkaita koruja, kuin vain tämän sävellyksen kunniaksi. Haluan lisää. Uudestaan. Tämä on vain niitä harvoja jotka kuuluvat siihen kastiin jota ei halua liian usein kuulla. Monia hyviä voi huudattaa repeatilla kymmenen kertaa, tämä ansaitsee väliin sulattelua. Kohta, hetken päästä uudestaan.

Olen kyvytön puhumaan. Onneksi on galtsu johon voi sentään kirjoittaa, johonkin tämä on purettava. Haluan olla nyt ihan hiljaa vaan. Hysss...vielä kaikuu korvissa....vielä soi luissani...hysss....hysss....