IRC-Galleria

V3|cr4x

V3|cr4x

ei tiiä ittekää

Uusimmat blogimerkinnät

Minulla on hikka - Olen siis kala :DTiistai 03.06.2008 16:20

Hikka iskee, kun aivosi luulevat sinun olevan kala

Nikottelu johtuu siitä, että yrität hengittää kiduksilla, joita sinulla ei enää ole

Hikka iskee, koska aivomme saavat yhä silloin tällöin päähänsä, että olemme kaloja. Näin kertoo Chicagon yliopiston anatomian professori, arvostettu evoluutiobiologi ja paleontologi Neil Shubin kirjassaan Your Inner Fish (Sisäinen kalasi).

Sitkeä hikka voi olla kiusallinen vaiva. Nikottelu alkaa, kun kun pallealihas supistuu ja kramppaa hetkellisesti, ja sarja toisiaan seuraavia palleakouristuksia käynnistyy.

Hikasta ei ole ihmiselle ainakaan mitään tiedossa olevaa havaittavaa hyötyä. Siksi onkin esitetty arveluita, että hikka olisi jäänne jostakin ennen kovin tarpeellisesta elintoiminnosta. Näin Shubinin mukaan onkin.

Nikotuskohtauksen käynnistävät aivorungosta lähtevät sähköiset signaalit. Samoilla signaaleilla säädellään kidusten liikkeitä.

Muinaisilta kaloilta evoluution kulussa peritty aivorunkomme lähettää yhä silloin tällöin näitä signaaleja. Nikottelemme siis, koska yritämme hengittää kiduksilla, joita meillä ei enää ole.

huomenta PorvooMaanantai 02.06.2008 12:02

hupsista eksyin töihin O.o

TikTak-HeilutaanTorstai 29.05.2008 14:17

Hei me dokataan taas, mutta ei me sammuta.
Darra uhkaa vähän mutta viel ei kaduta.
Hei me dokataan taas, mutta mua ei okseta.
Vielä kossua on vähän nekin pitäis dokata.
Ei se minun syy oo jos on viinaa pullossa.
Parhaani mä teen, mut lattia on vinossa. (Hei!)

Aamunkoitteessa krapula vaivaa,
mua niin janottaa.
Viinaa on vielä kaikille vähän,
siis otetaan!

Hei me dokataan taas...

[Ei aihetta]Tiistai 20.05.2008 17:32

Tarvitaan malleja meidän studiolle torstaiksi 22.5!!! kuka pääsee/haluaa jotain promo/malli/huora kuvia niin ilmoilee mullepäin.
Aina luullu et ei mulle voi sattuu niin eikä se oo niin justiinsa. Mut sitte ku se tulee omalle kohalle ni sit alkaa miettii, et kui pienestä kaikki on kiinni

tottaku kirkonrottaTiistai 13.05.2008 13:25

mä annan toisten juosta rahan peräs,
itse aina kesäl rahat kurkust alas vedän,
ja mul on vaa tapana laittaa rahaa palamaan
ja viikonloppun törsään aina monta sataa kapakkaan,
eiiii.. sit taas ahdistaa, mut heiii... sehän on massii vaan