IRC-Galleria

VIIVIFANNY

VIIVIFANNY

♥ tsuippaduii

[Ei aihetta]Lauantai 27.02.2010 13:44

Nimeni on Chris, Olen kolme vuotias, Silmäni ovat turvoksissa.
En näe. Minun täytyy olla tyhmä, Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut, tehdä isän niin vihaiseksi?
Toivon että olisin ollut parempi, Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini, Haluaisi vieläkin halata minua.
En voi tehdä väärin, En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä, Koko päivän.
Kun olen hereillä, Olen aivan yksin, Talo on pimeä, Väkeni ei ole kotona.
Kun äiti tulee kotiin, Yritän olla mukava, Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.
Kuulin auton, Isä on palannut, Charlien baarista.
Kuulen hänen kirouksen, Nimeni on sanottu, Painan itseni, Seinää vasten.
Yritän piileksiä, Hänen pahoilta silmiltään, Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä. Hän löytää minut itkemästä, Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani, Että hän kärsii töissä.
Hän läimäyttää ja lyö minua, Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi, Ja juoksen ovelle.
Hän on lukinnut sen jo, Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut, Kovaa päin seinää.
Minä putoan lattialle, Luuni melkein murtuneena, Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja. 'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä, Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi. Se kipu ja loukkaantuminen, Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua! Lopeta se, kiltti! Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle, Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.
Nimeni on Chris, Olen kolme vuotias,
Tänään isäni, Murhasi minut. Ja sinä voit auttaa, Jos luet tätä,
ja et ohita.
Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi, Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun, Tämä runo. Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille! Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!
JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
laita tämä päiväkirjaasi
Jos ET lisää tätä päiväkirjaasi
Niin silloin oletettavasti ET VÄLITÄ lasten pahoinpitelystä.
Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut laittaa tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.
Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

[Ei aihetta]Lauantai 27.02.2010 13:39

lisätkää tämä niin pelastutte vittu kaikilta, "kuolet sinä ja sinä päivänä" merkinnöiltä +
kun lisäät tämän niin kaikki "ihastuksesi kertoo sinulle jotain ..pussaa sinua" yms, jne, jutut tapahtuu, 2 minuutin aika tai joudut lisää niit tylsii lopun elämäs päiväkirjaan

salee taas >;OLauantai 27.02.2010 12:00

Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä!

tervetuloa osasto P7:aanLauantai 27.02.2010 11:56

ylimääränen annos psyykelääkkeitä,
voit olla saletti ettei se potki tai tavaroita heitä.
Kasvatetaan enkeleitä ongelmalapsista,
ei puhuta siitä valkotakkinatsista,
joiden tekemiset näet lasten katseista,
sideharsoon käärityistä ranteista.
kirjoita tähän ihan mitä tahansa, kun kommentteja on 200 tai enemmän, lupaan olla viikon ilman galleriaa. kopioi tämä blogiisi.

[Ei aihetta]Perjantai 26.02.2010 22:20

Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä!

[Ei aihetta]Perjantai 26.02.2010 22:06

I'm the voice inside your head
You refuse to hear
I'm the face that you have to face
Mirroring your stare
I'm what's left
I'm what's right
I'm the enemy
I'm the hand that took you down
Bring you to your knees

[Ei aihetta]Perjantai 26.02.2010 21:10

Säännöt ovat seuraavat:
1. Valitse 5 kaveriasi.
2. Etsi jokaiselle nimelle yhteisö, jossa esiintyy kyseinen nimi!
3. Haasta nämä 5 kaveriasi tekemään tämän

[Ei aihetta]Perjantai 26.02.2010 17:25

Tämä on Vitutus-gallup.
Jokaisessa asiassa vituttaa joku.
Edes jokin pieni asia.
Päästä pessimistisyytesi valloilleen ja ala raivota!
Jokaiseen on VITTU PAKKO vastata!

Mikä sinua vituttaa:
1. Talvessa - kylmyys, lumi, ja se et on märkä
2. Kesässä - itikat
3. Paikkakunnassasi - Liikaa feikkkei
4. Naamakirjassa - SIEL SAA VITTU ILMASTA OMAA MIELIPIDETTÄ ILMA ET JOKU SUKULAINE TULEE INISEE
5. Kännykässäsi - siin ei oo muistikorttii, siin o huono akku
6. Koulussa/Töissä - opettajat. koko koulu muutenki
7. Huoneessasi, jossa olet nyt - tää vitu nariseva tuoli
8. Kavereissasi - no jos ne ei ymmärrä, vaa vittuilee
9. Radiossa - huonoo musaa
10. Televisiossa - mainokset
11. Syntymäpäivässäsi - kevääl, ni lumet sulaa, ni on märkää
12. Vastakkaisessa sukupuolessa - ne on tunnottomii kusipäit
13. Musiikkikappaleissa - no ku tykkää, ni sit se pitää raiskata ii mont kertaa et sitä ei enää ees haluu kuulla
14. Korttipeleissä - ku jään joskus kii ku huijaan =(
15. Kirjoissa - yleens täyttä paskaa
16. Vaatekaupoissa - tungokset
17. Naapurissasi - koko rappu haisee vanhalt viinalt tai tupakalt
18. Yössä - os ei saa unta ni miettii kaikkee paskaa
19. Farkuissasi - Nniis o haarois reiät :D
20. Juorulehdissä - ei mitää kiinnostavaa
21. Sudokuissa ja sanaristikoissa - en osaa ! =((
22. Conan O'Brienissä - vie hyvien ohjelmien aikaa ;O
23. Aamussa - herääminen
24. Elukoissa - haisee
25. Kirkossa - JEESUS
26. Elokuvissa - joskus ei jaksa keskittyy
27. Autoissa - ahtaus
28. Vanhemmissasi - määrää liikaa vaik en asu himas
29. Kengissä - noi valkoset o nii paskaset mustat lonksuu
30. Ulkonäössäsi - KAIKKI
31. Ruotsissa - HEJA SVERGIE ! Hintit
32. Joulussa - Sähläys
33. Horoskooppimerkeissä - lupaa kaikkee mut sit ei toteudu
34. Uimahalleissa - likasii
35. Kameroissa - menee helposti rikki
36. Räppäreissä - jotkut räppää iha vaa paskaa
37. Euroviisuissa - turhaa
38. Vanhuksissa - ne on ilkeit !

[Ei aihetta]Torstai 25.02.2010 16:10

8 totuutta
Seurusteletko? - tuskin
Onko sinulla ihastus? - vain luoja yksin tietää, ja sekää ei kerro
Jos on, tietääkö hän siitä? - ^
Pitääkö hän sinusta? - ^
Käytkö koulua? - noen joo
Tupakoitko? - mm
Sinulla on päällä? - vaatteet
Minkälainen olo sinulla on? - tillintallin

7 totuutta eilisestä
Oliko kiva päivä? - en muista
Suutelitko ihastustasi? - enn
Tajusitko jtn uutta? - jookai
Teitkö jtn mitä et yleensä tee? - emmä varmaa
Käytitkö jtn päihdettä? - onks tubakka päihre ? o;
Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - kävelin kauppaa :D
Monelta aloit nukkumaan? - nukahin joskus emt :D

4 totuutta vuodesta 2009
Kaipaatko jotakuta? - jep
Missä oli parhaat muistot? - salmes
Kadutko jotain tekemääsi? - joo
Käytitkö päihteitä? - jjjo

8 totuutta ensimmäisen viestin lähettäjästä
Oletko nähnyt hänet tnä? - en
Oletko puhunut hänelle tänää? - en
Oletko ihastunut häneen? - vain luoja yksin tietää, ja sekää ei kerro
Ketä voit kiittää että tutustuitte? - ^
Milloin tapasitte ensimmäisen kerran? - ^ paljastaisin liikaa
Minkä näköinen hän on? - söpö
Oletteko nukkuneet samassa sängyssä? - jep
Oletko halannut häntä? - joo :D

8 totuutta
Haluatko nukkua tämän yön jonkun muun vieressä? - jooo<3
Nähdä kavereita huomenna? - jooo<3
Syödä? - joooo
Polttaa savukkeen? - joo
Ajaa rattijuoppous? - JOO kokemus se ois seki (8
Piirittää alaikäisiä ja varastaa heiltä rahaa? - JOO noe
Kertoa äidillesi totuuden eilisestä? - noen
Nukkua? - vaik heti