IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

:'(Sunnuntai 12.04.2009 06:01

Mä en vaa enää jaksa. ei vois enempää mennä vituillee :'( :'(

[Ei aihetta]Lauantai 11.04.2009 02:29

ULKONÄKÖ
[ ] Minulla on pahasti rohtuneet huulet
[ ] Minulla on siniset silmät
[/] Minulla on mustat hiukset
[ ] Hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
[ ] Minulla on useita korvalävistyksiä
[x] Pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
[ ] Minulla on pitkät etuhiukset
[ ] Minulla on leveät hartiat
[ ] Uskon, että olisin todella laihana kaunis
[x] Minulla on paljon arpia käsissä
[ ] Muiden mielestä olen söpö
[x] Oikea hiusvärini on blondi

LUONNE
[x] Olen ailahtelevainen
[x] Olen aamuisin yleensä äreä
[x] Olen hyvin masentunut juuri nyt joskaan en näytä sitä
[ ] Vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
[x] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
[x] Saan ihmiset nauramaan
[/] Nautin positiivisesta huomiosta
[ ] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[x] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
[ ] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[x] Kadehdin laihoja ihmisiä
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin

VIHANKOHTEET
[x] Wannabe-ihmiset
[/] Pissikset
[ ] Liian pirteät olen-heti-aamulla-ihan-iloinen-tyypit
[x] Urputtavat ihmiset
[x] Aamuherätykset


PERHE/SUKU
[ ] Minulla on ainakin neljä lemmikkiä
[ ] Perheessäni on lemmikkien lisäksi äiti, isä ja isoveli
[ ] Jotkut lemmikeistäni on vähän erikoisempia kuin yleensä, kotilo, lisko, käärme tms.
[ ] Isä hemmottelee minua
[ ] En siedä pikkuveljeäni/siskoa
[x] Minulta on kuollut läheisiä ihmisiä
[x] Sukuni on molemmin puolin vähän outo.

IHANAT
[x] Olen itkenyt sateessa
[x] Olen käynyt lempibändini keikalla

RAKKAUS
[x] Olen tällä hetkellä korviani myöten ihastunut
[ ] Piilottelen usein ihastumistani
[ ] Olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa
[x] Minulla on ollut ainakin yksi naurettavan lyhyt suhde
[x] Olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä

TUNNUSTAN, ETTÄ OLEN
[x] luntannut kokeessa
[ ] ajanut mopolla/autolla kännissä
[x] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[x] saanut arestia
[x] kävellyt päin seinää
[x] kiusannut tarkoituksella
[ ] tappanut eläimen
[x] soutanut veneellä
[x] epävarma
[x] lintsannut
[x] vittuillut
[ ] nukahtanut kirkossa
[X] nukahtanut tunnilla
[x] saanut nelosen jostain kokeesta
[x] polttanut tupakan ihan loppuun
[x] valehdellut

OLETKO IHASTUNUT/RAKASTUNUT
[x] Rakastunut
[x] Ihastunut
[ ] Toistaiseksi
[ ] Väliaikaisesti
[ ] En tällä hetkellä ollenkaan
[ ] En ole aivan varma

MISSÄ SÄILYTÄT KÄNNYKKÄÄSI?
[x] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[ ] Repussa / laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[x] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[x] Milloin missäkin

KUINKA MAAILMA ON SYNTYNYT JA KEHITTYNYT?
[ ] Alkuräjähdyksestä ja evoluutioteorian esittämällä tavalla
[ ] Toisin kuin alkuräjähdys & evoluutioteoria esittävät, mutta ilman yliluonnollisia voimia
[x] Ei kiinnosta
[x] En osaa sanoa

VOISITKO KOSKAAN HARKITA MUUTTOA ULKOMAILLE?
[ ] En
[ ] Kyllä, mutta enintään vuodeksi
[x] Kyllä, 2-5 vuodeksi
[ ] Kyllä, pidemmäksi aikaa mutta en pysyvästi
[x] Kyllä, pysyvästi
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen jo asunut

Olisitko valmis syömään ihmisen lihaa (tarvittaessa kypsennettynä)?
[ ] Kyllä, mutta vain äärimmäisessä hädässä
[ ] Kyllä, vaikka heti
[x] En missään tilanteessa, edes nälkäkuoleman uhatessa
[ ] En osaa sanoa

Minkä väriset hiukset sinulla on?
[ ] Harmaat
[/] Mustat
[/] Punaiset
[/] Ruskeat
[ ] Siniset
[ ] Vaaleat
[ ] Valkoiset
[ ] Vihreät
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen kalju

Mitkä ovat/olivat lempiaineitasi koulussa?
[ ] Biologia
[ ] Englanti
[ ] Filosofia
[ ] Fysiikka
[ ] Historia
[ ] Kemia
[x] Kuvaamataito
[x] Käsityöt
[x] Liikunta
[ ] Maantieto
[ ] Matematiikka
[ ] Musiikki
[ ] Psykologia
[ ] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Jokin muu aine

Mitä aineita vihaat/vihasit koulussa?
[x] Biologia
[x] Ranska
[x] Fysiikka
[x] Historia
[x] Kemia
[ ] Kuvaamataito
[ ] Käsityöt
[ ] Liikunta
[x] Maantieto
[X] Matematiikka
[x] Musiikki
[x] Ruotsi
[X] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[x] Äidinkieli
[x] Jokin muu aine

Sinut suljetaan yhdeksi päiväksi huoneeseen jonkun seuraavista henkilöistä kanssa.
Kenet/ketkä valitset kumppanikseksi?
[x] Orlando Bloom - näyttelijä
[ ] Angelina Jolie - näyttelijä
[ ] Antti Tuisku - Idols-laulaja
[ ] Arvi Lind - YLE:n ex-uutistenlukija
[ ] Benedictus XVI - paavi
[ ] Carola Häggvist - Ruotsin euroviisutähti
[ ] Christina Aguilera - R&B-laulaja
[ ] George W. Bush - Yhdysvaltain presidentti
[x] Johnny Depp - näyttelijä
[ ] Juanes - latinolaulaja
[ ] Juice Leskinen - muusikko, runoilija, kirjailija (R.I.P)
[ ] Jukka Keskisalo - juoksija
[x] Justin Timberlake - muusikko, näyttelijä jne.
[ ] Kim Jong-Il - Pohjois-Korean johtaja
[ ] Kimi Räikkönen - formulakuski
[ ] Kylie Minogue - syövän selättänyt laulaja
[ ] Matti Nykänen - lööppisankari, ex-mäkihyppääjä
[ ] Daniel "Mortuus" Rosten - Marduk-laulaja
[ ] Ozzy Osbourne - rocklaulaja
[ ] Paris Hilton - seurapiiripimu
[ ] Perttu Sirviö - 1. Big Brother-voittaja
[ ] Peter Nyman - Uutisvuoto-tähti
[ ] Scarlett Johansson - näyttelijä
[ ] Sean Connery - Bond-tähti
[ ] Tarja Halonen - Suomen presidentti
[x] Tom Cruise - skientologinäyttelijä
[x] Toni Wirtanen - Apulannan laulaja
[ ] Ville Valo - HIM-laulaja
[ ] Vladimir Putin - Venäjän presidentti
[ ] Zinedine Zidane - ulosajettu jalkapalloilija
[ ] Usher - Ulkomaalainen laulaja
[x] Wentworth Miller - Pako-sarjasta tuttu Scofield
[ ] Amaury Nolasco - Pakosarjasta tuttu
[ ] Bill Kaulitz - Tokio Hotel-laulaja

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[ ] Harmaa
[x] Keltainen
[ ] Musta
[x] Punainen
[ ] Ruskea
[x] Sininen
[x] Vaaleansininen
[x] Valkoinen
[x] Vihreä
[x] Jokin muu

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[ ] 06-07
[ ] 07-08
[ ] 8-9
[ ] 9-10
[ ] 10-11
[x] 11-12
[x] Myöhemmin
[x] Mihin aikaan sattuu
[x] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?
[/] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[x] IRC-Galleriasta
[ ] IRC:stä / chateista
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[x] Rakkaudesta
[x] Shoppailusta
[x] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[ ] Tiedosta
[x] Tietokoneesta
[ ] Tietokonepeleistä
[x] Musiikista
[x] Tupakasta
[x] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] Urheilusta
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?
[ ] Kyllä
[ ] En
[ ] Vain onnettomuuden, palovammojen jne jälkeen
[x] En osaa sanoa

Oletko itse tai onko sinulle koskaan luettu Uppo-Nallea?
[ ] Kyllä
[ ] Ei
[x] En ole varma

Kuinka vastaat puhelimeen?
[x] "Haloo"
[x] "Moi"
[x] "Mo"
[x] "Niin?"
[x] "Joo?"
[x] Epämääräisellä ynähdyksellä
[x] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[x] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[x] Joskus
[ ] Usein
[ ] En osaa puhua

Mihin tosi-TV-kilpailuun voisit osallistua?
[x] BB
[x] Amazing Race
[ ] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[x] Hurja muodonmuutos
[ ] Idols
[ ] Miljonääri-Ane
[ ] Popstars
[x] Selviytyjät
[x] Suomen Robinson
[ ] Suuri seikkailu
[ ] Suurin pudottaja
[ ] Talo
[ ] Tanssii tähtien kanssa
[ ] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmien poikamiestyttö
[x] Viettelysten saari
[x] Talent
[x] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[ ] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä
[ ] Vihaan tosi-TV-kilpailuja

Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?
[x] Koneella
[ ] Käsin
[ ] Yhtä nopeasti
[ ] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[ ] Iloinen
[x] Janoinen
[x] Kärsimätön
[x] Levoton
[x] Masentunut
[x] Nälkäinen
[ ] Onnellinen
[ ] Pirteä
[x] Surullinen
[xx] Tylsistynyt
[x] Unelias
[ ] Vihainen
[x] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10
[x] En osaa sanoa

Onko sinulla tapana syödä tietokoneesi ääressä?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[x] Joskus

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?
[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[x] 6-10 min
[x] 11 - 15 min
[x] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[ ] yli 30 min

Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?
[ ] Oikean jalan kengän
[ ] Vasemman jalan kengän
[ ] En käytä kenkiä
[x] Enpäs ole kiinnittänyt huomiota
[ ] Vaihtelee

Oletko liukastunut kuluneena talvena?
[ ] En ole
[x] Olen
[ ] En muista

Olisitko halukas kuulemaan tarkan kuolinhetkesi etukäteen?
[x] Kyllä
[ ] En
[ ] En osaa sanoa

Kuinka usein halaat toista ihmistä?
[ ] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.
[ ] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[x] Joka päivä muutaman kerran
[ ] Kerran-pari viikossa
[ ] Useimpina päivinä viikossa
[ ] Viikoittain
[ ] Kerran kuussa
[ ] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin
[x] Vaihtelee
[ ] Äiti halailee mua
[x] Viimeksi tänään

Kuulutko yleensä mielipideasioissa enemmistöön vai vähemmistöön?
[ ] Enemmistöön
[ ] Vähemmistöön
[ ] Minulla ei ole omia mielipiteitä
[x] En osaa sanoa
[ ] Vaihtelee

Mistä tyypillisesti katsot kellonajan?
[x] Herätyskellosta
[x] Kysyn kaverilta
[x] Kännykästä
[ ] Mikroaaltouunista
[ ] Radion aikamerkistä
[ ] Rannekellosta
[x] Seinäkellosta
[x] Tietokoneen kellosta
[x] Ulkoisesta julkisesta kellosta
[x] Videonauhurista / DVD-soittimesta / TV:stä
[ ] Muualta

Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?
[/] Avaan oven tuntemattomille
[ ] En aloita syömistä ennen kuin naapurissa istuneet ovat saaneet annoksensa
[ ] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[ ] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[ ] Päästän mummon istumaan bussissa

Sanotko ruokailun jälkeen kiitos?
[ ] Ei
[x] Kyllä
[ ] Riippuu tilanteesta
[ ] Toivottavasti
[ ] En osaa sanoa

Suru & henkinen tuska
[x] Itkenyt riidellessäsi jonkun kanssa
[x] Itkenyt silmäsi turvoksiin
[x] Itkenyt pääsi kipeäksi
[x] Halunnut vahingoittaa itseäsi
[x] Tuntenut oikeasti henkistä tuskaa
[x] Itkenyt kahtena päivänä peräkkäin saman asian takia
[x] Itkenyt viikon putkeen (samalla periaatteella kuin edellinenkin)
[X] Kärsinyt jonkun ihmisen takia hyvin paljon

Viha
[x] Inhonnut jotakuta
[x] Vihannut jotakuta
[x] Oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
[x] Haukkunut jotain päin naamaa
[x] Hakannut jonkun sairaalakuntoon
[x] Pettynyt johonkin ihmiseen
[x] Tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
[x] Halunnut kostaa
[x] Itkenyt vihasta

Fyysinen tuska
[x] Saanut pahan tällin päähäsi
[x] niin pahan, että muut kyselivät sinulta "mikä nimesi on"-kaltaisia kysymyksiä
[x] Tuntenut todella kovaa fyysistä kipua
[x] Kaatunut
[x] Hypännyt jostain korkealta ja satuttanut itsesi
[ ] Tullut pahasti hakatuksi
[x] Ajatellut "milloin tämä kipu loppuu?"

Kummasta itket helpommin?
[ ] Fyysinen tuska
[x] Henkinen tuska


Kateus & mustasukkaisuus
[x] Ollut kateellinen jollekin
[x] Ollut mustasukkainen jostakusta
[x] ...ja se sai sinut tekemään jotain typerää
[ ] Pannut välit poikki kateuden takia
[x] Ollut mustasukkainen ihastuksestasi/seurustelukumppanistasi
[ ] Lyönyt jotakuta kateuden takia
[X] Joku on joskus ollut minusta mustasukkainen
[x] ...ja se aiheutti suuren riidan

Rakkaus
[x] Rakastanut jotain koko sydämestäsi
[x] Rakastanut eläintä
[x] Halannut ihastustasi/seurustelukumppaniasi
[x] Pussannut ihastustasi/seurustelukumppaniasi
[x] Itkenyt rakkaudesta/välittämisestä
[x] Menettänyt sinulle tärkeän ihmisen
[x] Kokenut pieniä sydänsuruja
[X] Kokenut ISOJA ja kamalia sydänsuruja
[x] ...ja itkenyt niiden takia
[x] Ajatellut, ettet pääse ikinä jonkun henkilön yli

[Ei aihetta]Perjantai 10.04.2009 00:55

joo no paremminki vois mennä.

DoddiTorstai 09.04.2009 21:44

no nyt ainaki sit tiiän varmasti kuka sen mun kameran pölli. kiitos mut voitko iha rohkeesti palauttaa sen?

[Ei aihetta]Torstai 09.04.2009 20:09

PERHE
1. Nuorin perheestäsi: Meikä
2. Kenelle puhuit viimeksi: mialle
3. Soitit viimeksi: Mialle

OMA KOTISI
1. Onko parveketta: on
2. Onko monikerroksinen: joo 8 kerrost :D
3. Mattosi väri: harmaa
4. Kotipuhelimen paikka: ei oo
5. Missä huoneessa tietokone on: täs keskel olkkarii

ULKONÄKÖ
1. Minkä väriset hiukset sinulla on: ruskeet ja pinkit
2. Minkä väriset silmät sinulla on: ruskeet
3. Paljon haluaisit olla pitkä: 165

VAATTEET
1. Shortsit vai kaprit: shortsit
2. Toppahousut vai Haalarit: toppahousut
3. Onko sinulla varvassukkia: on
4. Onko sinulla nyt farkut: ei

NYT
1. Mitkä sukat sinulla on nyt jalassa: ei ole
2. Sataako nyt ulkona: ei onneks
3. Pidätkö pantaa päässäsi nyt: joo o
4. Onko hiuksesi auki: ei
5. Onko hiuksesi harjatut: on
6. Missä olet nyt: himas

JOTAIN
1. Väsyttääkö: no eiiii
2. Mitä tekee mieli: ALKOHOLII
3. Mitä tapahtuu noin viikon päästä: oon saleee lahes
4. Kesä vai talvi: kesä
5. Milloin leikkasit hiuksesi: en muista ees

TULEVAISUUS
1. Mitä teet huomenna: oon tomppelin kaa
2. Mitä teet 8. pv päästä ? : oon salee siel lahes
3. Tuletko isona lentäjäksi: jooo
4. Leivotko huomenna tai ylihuomenna kakun: en

OLETKO:
Koskaan lyönyt isääsi tai äitiäsi?: en
Rakastanut niin paljon, että itkettää?: joo
Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada takaisin?: joo

MUUT:
Komeimmat miesjulkkikset?: se paon pää näyttelijä
Entä naisjulkut?: marissa cooper
Mitä ikävöit tällä hetkellä?: pörrii ja elvist
lävistykset: huuli, korvikset, napa
tatuoinnit: ei oo viel
mieliala: jsut hyvä

SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ:
Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: villit illat
Puhelimitse vai kasvotusten: kasvotusten
oletko iloinen: oon
oletko tylsistynyt: en sillee
tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä: tyksin

HUOMENNA
Millainen päivä huomenna?: ehk normi
Tavoite?: herää ja nousta sängyst
Mistä et pidä huomisessa?: no en kerro :DDD
Onko sulla töitä?: ei olee

[Ei aihetta]Torstai 09.04.2009 15:17

Oletko tyytyväinen elämääsi? joo ja en
Oletko saanut suukon? just äsken
Oletko sinkku? En
Onko sinulla msn? On
Onko sinulla puhelin? On
Oletko hyvä koulussa? enn
Oletko ihastunut? rakastunu :)
Kuunteletko musiikkia? Joo
Oletko itkenyt? Olen

OLETKO TÄNÄÄN:

Suudellut? oon
Polttanut tupakkaa? Oon
Halannut? Joo
Itkenyt? en
Nauranut niin että vatsalihaksiin sattui? En
Ostanut jotain? En
Tajunnut jotain uutta? En

SEKALAISET:

Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi? En
Vihaatko koulua? joo ja en
Luotatko helposti ihmisiin? en enää
Oletko koskaan valehdellut parhaalle ystävällesi? oon
Pidätkö tanssimisesta? Kännis :D
Onko sinulla rusketusta? joo kesäsi
Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa? Kyllä
Näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi? Äidilt
Itketkö paljon? Joo
Milloin oksensit viimeksi? kai perjantain
Milloin viimeksi olit juhlimassa? tiistain
Onko sinusta liikkunut huhuja? koko ajan

OLETKO TÄLLÄ HETKELLÄ:

Väsynyt vai pirteä? kumpaaki
Enemmän blondi vai brunette? brune
Rakastunut? Ooon <3
Vihainen jollekkin? oon
Pettynyt johonki? Sitäkin

MILLOIN VIIMEKSI:
Siivosit? eile
Ostit karkkia? En muista
Söit kakkua?en muistaa
Suutuit? eile
Lähetit jollekin viestin? eileen
Katsoit kelloa? Äsken

KUKA VIIMEKSI:

Halasi sinua? Tomi<3
Nukkui vieressäsi? Tomi<3
Haukkui sinua? hmm, en tiiä

:)Torstai 09.04.2009 13:22

Jej, kulta tuli eilen kotii ja lähtee vast Sunnuntainaa :) ihanaa ku kerranki Tomi on pidempää ku viikonlopun :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.04.2009 00:47

oon nyt ostanu 5 kengät viikon aikan vaik mun piti ostaa vaa yhet. Noi väittää et oon joku kenkäfriikki :( enkä ole!

JOo oTiistai 07.04.2009 23:05

mult tosiaa hävis joku 1kk sit kamera. Tää homma vähä kusasee ku näin mun yhen kaverin kuvas täysin sammalaisen kameran ja se väittää et se on sen pikkuveljen. Mut sit tein vähä salapoliisi juttui ni sain tietää et niil ei ees oo sellast kameraa. mut en sit tiiä mitä uskoo.
Kyseinen henkilö kuitenki lukee tän ni ois iha hyvä et myöntäisit nyt et se on mun ja antaisit sen takas ni en välttämät suutu nii paljoo.
Muuten en sit tiiä mitä teen.

Seksikysely :DTiistai 07.04.2009 00:03

Oletko hyvä rakastaja?
- kai mä oon :o

Milloin menetit neitsyytesi?
- tais olla tos jokune vuos sitte

Oletko Bi-henkinen?
- en

Oletko harrastanut bi-seksiä?
- no jospa vaikka ei siitä puhuta

Montako seksikumppania sinulla on ollut..??
- en kerro

Hävettääkö?
- joojaei

Oletko saanut julkkista?
- en?

Lempiasento?
- niit on monii

Mistä asennosta et pidä?
- hmm, ei tuu mitää mielee

Paras seksikokemus?
- Hahhaa. :D

Mistä kohdasta sinut saa kiihoittumaan?
- Koittamallahan tuon saa selville, vai? ;)

Miten laukeat ja tuottaako ongelmaa?
- joskus ehk :D

Mitä olet viimeksi oppinut seksistä?
- et se on kivaa :D

Uusinta mitä olet kokeillut?
- haha :D EN KERRO ;D

Onko sinun varpaitasi nuoltu?
- joo o

Erikoisinta mitä sinulta on pyydetty?
- mennää vessaa panee?

Mitä et ole kehdannut pyytää, vaikka olisit halunnut?
- voi kuuule, monii un juttuihi ei suostuta :D

Erikoisin paikka missä olet rakastellut?
- ehk yks kivoimpii on ollu leikkipuisto?

Millaisesta seksistä pidät?
- kaikenlaisest :D

Mistä et pidä?
- no peppuseksi ei oo nii kivaa :D

Masturboitko?
- en harrasta ku saan tarpeeks seksii tomilt

Koska viimeksi?
- perjantain

Kuinka usein harrrastat seksiä?
- valitettavasti vaa viikonloppusi ku tomi tulee kotii

Millä nimillä kutsut vastakkaisen sukupuolen sukuelimiä?
- PENIS :D

Sheivaatko, millä kuviolla?
- kaikki pois

Vonkaatko?
- EN IKINÄ :D

Oletko kokeillut ryhmäseksiä?
- joo o

Pidätkö suuseksistä?
- joo o kumminki päin

Annatko laueta suuhun?
- joo o

Nieletkö?
- ehkä

Onko sinua sidottu?
- ei

Puhutko seksin aikana?
- en yleensä :D

Kauan seksi kestää?
- no en kato kelloo

Paljosta antasit?
- hyi en oo mikää huora

Oletko harrastanut tuntemattoman henkilön kanssa spontaanisti seksiä?
- No ehk kerra :D

Onko sinulla fantasiaa jonka haluaisit elää?
- On.

Mistä fantasioit?
- No kertoisin ehk jos oisin jurris

Mikä kiihottaa sua?
- tomi tietää, se riittää :D

Kerro fetisseistäsi?
- Eeen kai ehkä kerrokkaan.

Onko koolla väliä?
- jooo ja ei

Minkäkokoinen sinulla on?
- vitun iso :D

Oletko saanut mustaa miestä?
- HYI EN!

Kuinka usein ajattelet seksiä?
- koko aja

Panettaako?
- joo o

PERUSTIEDOT
1)Ikä ja sukupuoli? 19 naine
2)Seksikumppanien lukumäärä? pari hassuu
3)Kondomi vai pillerit? ei kumpikaa

EKA KERTA
4)Minkäikäisenä eka kerta? sellast säätämist
5)Ekan kertasi ehkäisyväline? Ei ollu
6)Annoitko suuseksiä eka kerralla? Kyllä.
7)Saitko suuseksiä eka kerralla? Kyllä.
8)Mihin annoit/sait laueta eka kerralla? Sisään.
9)Sattuiko? ei

SUUSEKSI
10)Annatko aina suuseksiä seksin yhteydessä? Joo o yleensä
11)Saatko aina suuseksiä seksin yhteydessä? joo yleensä
12)Nieltkö/nieleekö hän? ehkä
13)NAISILLE: Miltä sperma maistuu? suolalle :D
MIEHILLE: Miltä tuntuu laueta naisen suuhun?
14)Mihin kaikkialle annat/saat laeuta suuseksin jälkeen? suuhu ja johonki
15)Nuoletko/nuoleeko hän peniksesi puhtaaksi rakastelun jälkeen? en?

ASENNOT
16)Mikä on lempiasentosi? monii
17)Oletko antanut/saanut peppuseksiä? Olen.
18)Villein asentosi? no en osaa selittää :D

PAIKAT
19)Oletko rakastellut seuraavissa paikoissa? (K/E)
a)Auto? K
b)Julkinen WC? K
c)Hissi? K
d)Koulu? E
e)Kaverin luona? K
f)Rappukäytävä? E
g)Ranta? E
h)Vene? K
i)Vesi? E
j)Yökerho? K

YHDEN ILLAN JUTUT
20)Oletko harrastanut yhden yön juttuja? jooo o
21)Mikä ehkäisyväline? Useinmiten ei mitään.
22)Oletko antanut/saanut paljaalla ilman kumia? joo
23)Oletko antanut/saanut peppuseksiä? Kyll.
24)Oletko niellyt/hän niellyt? Oon
25)Onko ollut aamurakastelua? No joo.

PEPPUSEKSI
26)Oletko antanut/saanut? Olen.
27)Ehkäisyllä vai ilman? Ilman. ja ehkäsyl
28)Mitä mieltä? njaa, ei ni kivaa

ORGASMI
29)Saatko aina? En.
30)Oletko teeskennellyt? En.
31)Tunne, kun O on tulossa? Mahtava :D
32)Tunne, kun O on tullut? Väsyväsy. ja ihana
33)Saatko helposti? En.

LAUKEAMINEN
34)Oletko antanut/saanut laueta seuraaville paikoille? (K/E)
a)Naama? K
b)Suu? K
c)Rinnat? K
d)Peppu? K
e)Vatsa? K
f)Sisään? K


SINÄ:

Ikä? 19
Sukupuoli? nainen
Seurusteletko? kyllä

KUMPPANISI:

Ikä? 18
Sukupuoli? Mies

TE:

Kauanko olette seurustelleet? jonku aikaa
Asutteko saman katon alla? asutaan
Oletteko kihloissa tai naimisissa? Eii viel
Onko teillä lapsia? Ei :(
Mitä suurempia suunnitelmia teillä on lähitulevaisuudelle? no semmosii vähä isompii

ENSIMMÄINEN KERTA:

Minkä ikäisenä menetit neitsyytesi / poikuutesi? jokune vuos sitte..
Missä se tapahtui ja oliko se suunniteltu juttu? no sillee suunniteltu
Oliko tilanne romanttinen? No eipä oikeen :D
Menetitkö sen mahdolliselle seurustelukumppanillesi? No ei me seurusteltu eikä vielkää
Olitko tapahtuman aikaan humalassa vai selvinpäin? selvinpäi
Kaduttaako? Kyllä
Mitä olisit tehnyt toisin? valinnu jonku toise

SEKSI YLEISESTI:

Onko sinulla vakituinen seksikumppani? no seurustelukumppani kyl samal
Kuinka monta kertaa päivässä harrastat seksiä? riippuu ikä viikonpäivä kysees
Koska harrastit viimeksi? perjantaina
Missä se tapahtui? meijä sängys
Erikoisin paikka, jossa olet harrastanut seksiä? hmm, ehk se puisto
Oletko koskaan lähtenyt ihmisen mukaan, jonka kasvot eivät aamulla miellyttäneet? joo :D
Kuinka selvisit tilanteesta? lähin himaa :D
Oletko koskaan jäänyt kiinni seksin harrastamisesta? joo o.
Kenelle ja mitä tapahtui? Erään vanhemmille sen kotonaan.


EHKÄISY:

Mitä ehkäisyä käytät? En harrasta, mut kai pitäs
Minkä merkkistä mieluiten? no varmaa cilest
Mikä on mielestäsi varmin ehkäisykeino? Selibaatti. :D