IRC-Galleria

Valitse

Valitse

Fuck you,Free world !

[Ei aihetta]Maanantai 23.03.2009 02:15

Jos näkisit minut poliisiautossa pidätettynä, minkä rikoksen luulisit minun tehneen? Vastaa kommenttikohtaan ja laita sitten viesti eteenpäin ja katso mitä rikoksia sinä saisit?

oli pakko ottaa tämäPerjantai 13.03.2009 18:45

kännihoroskooppi

Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot ja hukkaa kännykkänsä.

Härkä
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin.

Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä. Löytää yleensä kotiin, mutta saattaa olla ojassakin makaamassa.

Rapu
Ravut osaavat asiansa. Ryyppäminen on heidän lempipuuhaansa ja yksi parhaista harrastuksista.
Rapu haluaa juoda hyvänmakuisia juomia ja vetää niillä kännit. Ravut ovat kännissä todella puheliaita ja tupakkakin maistuu kerta heitolla.

Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata miehiä / naisia, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!

Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten alushousuja etsien.


Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn. Ilmeet ovat kohdillaan.


Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

Kauris
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös vesimiehen lempi puuhaa. Hän vannoo ottavansa vain pienet
hölät, mutta turha toivo.

Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.
Kilju on kotitekoisesti vedestä, sokerista ja hiivasta valmistettu alkoholijuoma.

Kilju valmistetaan yleensä muovisangossa, jonka tilavuus vaihtelee yleisimmin viiden ja kolmenkymmenen litran välillä. Toinen yleinen käyntiastia on 1,5–2 litran virvoitusjuomapullo, joka läpinäkyvyysominaisuutensa ansiosta antaa hyvän kuvan kiljun käymistilasta.

Käymisastian ei pidä olla täysin ilmatiivis, jottei hiilidioksidin paine räjäytä astiaa eikä täysin avoin, jottei ilmassa oleva happi ylikäytä alkoholia etaanihapoksi eli etikaksi. Aikaisemmin maaseudulla kiljua on käytetty muurahaiskeossa kesäaikaan, sillä muurahaiskeon lämpötilan uskottiin olevan hyvä kiljussa tapahtuvalle alkoholikäymiselle.

Eritoten maustamatonta kiljua voidaan käyttää viinan sijasta juomasekoitusten raaka-aineena. Appelsiinimehu on suosittu ainesosa pitkissä kiljudrinkeissä.

Kilju voidaan maustaa erilaisilla mehuilla tai esansseilla. Yksi yleinen kiljun varianteista on appelsiinikilju, joka valmistetaan käyttämällä jäädytettyä appelsiinimehua. Tällöin käyminen voi alkaa ilman hiivaa, mutta villikäymisen todennäköisyys suurenee.lähde? Kiljun valmistaminen on Suomessa laitonta, ellei siihen käymisvaiheessa lisätä riittävästi marjoja, hedelmiä tai viljatuotteita, mikä lakiteknisesti tekee tuotteesta viiniä tai olutta.[1]

Helpon ja edullisen valmistusmenetelmänsä vuoksi kilju on erityisen suosittu nuorison ja alkoholistien keskuudessa. Epäoptimaaliset käymisolosuhteet, juoman nauttiminen kesken käymisprosessin sekä kirkastamisen poisjättäminen olennaisesti heikentävät lopputulosta. Kirkastamatonta kiljua kutsutaan toisinaan "lömpiksi".lähde? Pitkä säilöntäaika muuttaa säilöntäaineettoman kiljun sisältämän alkoholin, etanolin, hapen vaikutuksesta etaanihapoksi, jolloin maku muuttuu erittäin happamaksi ja alkoholipitoisuus pienenee. Kilju pilaantuu sahdin tavoin muutenkin melko nopeasti. Kilju on paras juoda mahdollisimman pikaisesti valmistusprosessin jälkeen (muutama päivä kirkastuksesta) ellei säilöntäaineiden käyttöön ole mahdollisuuksia.

;DMaanantai 20.10.2008 00:22

Jes...tänään värjättihin mun hiukset uuren värisksi!!ne on semmooset irokeesi sivuilta mustat ja keskeltä (melkein) punaaaset:DD

....Tiistai 07.10.2008 00:25

no joo Vittu täytin sitte niinku 3päivää sitte 15 ja eikä tullu paljoo onnitteluita..KIITTI!!!

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.07.2008 05:19

VIERASLISTA !

1. Voisitko halata minua?
2. Voisitko suudella minua?
3. Voisitko nukkua kanssani?
4. Voisitko olla ystäväni?
5. Voisitko varastaa minulta?
6. Voisitko itkeä takiani?
7. Voisitko tappaa minut?
8. Voisitko kopioida tämän, niin voisin vastata myös sinulle?

asdTorstai 22.05.2008 18:13

Vittu tänään olin just äskö tupakilla niin vittu mä luulin et mun broidi tuloo..niin vittu se oliki sen tyttöystävä :DD:DD:DD(arvakkaa ottiko pumpusta)

kapinallinenKeskiviikko 14.11.2007 02:25

Monet suuret nimet historiankirjoissa ovat kapinoineet jotakin aikakautensa epäkohtaa vastaan ja nousseet suuruuteen päihittämällä sen. Onko sinusta siihen?


Määräilevätkö vanhempasi sinua liikaa?

(x) Kyllä! Ketä ne luulevat olevansa kun määräilevät Minua

( ) No jonkin verranhan niillä on sanomista

( ) Eivät. En minä muuten hampaita muistaisi pestä.

Toimiiko systeemi?

(x) Ei toimi!

( ) Parantamisen varaa olisi

( ) Toimiihan se oikein mukavasta

( ) Mikä ihmeen systeemi?

Eläisitkö mielummin jossain etelän banaanivaltiossa kuin Suomessa?

(x) Kyllä. Ei täällä pimeydessä pysty elää

( ) Voisihan sitä harkita...

( ) En minä täältä haluaisi mihinkään lähteä

Heitätkö roskasi kadulla maahan vai etsitkö seuraavan roskiksen?

( ) Etsin seuraavan roskiksen

(x) Heitän maahan. Ketä se siinä haittaa?

Käveletkö punaisia valoja päin jos autoja ei ole ajamssa tietä pitkin?

(x) Tottakai. Miksi jonkun valon takia pitäisi odotella?

( ) Joskus jos vähän repäisen

( ) En. Tieliikennesäännöt on hyvä muistaa

Mitä mieltä olet valtavirrasta?

(x) Sana saa karvani pysytyyn

( ) Se on hyvä asia. On kiva elää valtavirrassa

( ) Mikä ihmeen valtavirta? Amazon?

Onko sinulla merkkivaatteita?

( ) Kyllä! Blend ja H&M löytyy kaapista

( ) No jotain tuolta kaapista löytyy

( ) Kyllä Anttilan ja Tarjoustalon alelaareista äiti löytää hyvät kuteet

( ) Merkkivaatteita? Onhan noissa pesulaput

(x) Ei ole. Vastustan valtavirran painostusta

Mitä mieltä olet koulusta?

(x) Pukumiesten kehittämä kidutuslaitos lapsille

( ) Laki vaatii käymään, niin käydään nyt sitten...

( ) Koulu on kiva paikka, siellä näkee kavereita ja oppii hyödyllisiä asioita!




Olet 100% kapinallinen.

Olet 100% kapinallinen. Olitko kenties mukana polttamassa makasiineja, tai Smash Asemissa? Jos nyt kuitenkin takoisit järkeä päähäsi, ei tämä maailma nyt ihan niin paha paikka ole...

ASD ASD:DPerjantai 09.11.2007 19:37

mitä äitisi sanoo huudettuaan sinulle? - forget me
isäsi tökkää sinua päähän ja sanoo - miehen sinusta teen
kulkuri kävelee luoksesi ja sanoo - mitä
paras ystäväsi tönäisee sinua käteen ja sanoo - kläk kläk
törmäät ihastukseesi koulussa ja hän sanoo - slow down
törmäät pahimpaan viholliseesi ja häan sanoo - uhosessari
kävelet yöllä kadulla ja jostakin ilmestyy muukalainen ja sanoo - kyllästyny
juokset kotonasi, kun veljesi pysäyttää sinut ja sanoo - fire
siskosi huutaa sinulle ja sanoo - ota ne pois
näet lemmikkisi ja sanot - whats poppin

mikä laulu kuvaa...
elämääsi: candy shop
ystäviäsi: kännisessio
perhettäsi: ehkä ensi elämässä
ihastustasi/tyttö/poikaystävä: give it to me
vihollistasi: pää kenoo
uskontoasi: mä oon niin leija
seksuaalisuuttasi: mieti sitä yöllä
persoonallisuuttasi: takas ajassa










NJÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! t.maria