IRC-Galleria

Työpäiviä on nyt pari takana ja Helsinkikin alkaa käymään tutummaksi. Ihan ekana pakko sanoa, että herrsiunaa miten mä rakastan Helsinkiä! Toki kyse on osin vielä uutuudenviehätyksestä, mutta kun täällä on ihmisiä ja ihmiset ovat söpöjä ja ihmisten lisäksi kaupunkikin on kaunis ja julkisilla pääsee. En tiedä onko käynyt "Uuden kaupungin illuusio", mutta kun melkein jokainen vastaantuleva tyttö näyttää söpöltä ja ne vaatteet ovat niin *kuol* Tämä siis keskustassa. Jostain oudosta syystä esim. Ruoholahdessa tai Lauttasaaressa ihmiset eivät enää näytä erikoisilta, vaan ihan taviksilta.

Tänään kävin hakemassa matkakortin, joskin ensin eksyin ja löysin itseni Foorumilta, jossa kävelin ympyrää ihan vain kävelyn ja tuijottamisen ilosta :D Sieltä sitten harhailin takaisin rautatieasemalle ja uusi yritys. Nyt pääsee siis vielä helpommin liikkumaan, kun ei tartte itseään kipeäksi maksaa ja aina käteistä keräillä. Rannekellonkin omistan piiiitkästä aikaa, sitä ilman oli jo oppinut elämään, mutta toisaalta ei työelämässä voi kellotta olla. Telkkaria ei ole vieläkään ja nyt vähän paininkin itseni kanssa, että pitäisikö oikeasti jättää ostamatta koko boksi tai odotella jotain hyvää tarjousta Topfieldin uuden 600-sarjan laatikoista. Jos joku nauhoittaisi minulle kaikki myytinmurtajat, selviytyjät, suojelijat ja haamutiimit, niin vittuako mä telkulla. Mutta vielä kun joku nauhoittaisi... Vapaa-aikaa on kuitenkin vähän, mutta toisaalta se tallentava digiboksi juurikin mahdollistaisi sen, ettei tarvitsisi olla enää telkkariaikojen orja, vaan sarjat voisi katsoa sitten kun on aikaa ja tylsää. Plah. Mutkun ei ole digibokseja! Kakkapimperot, ei voi olla tälläinen tuuri, että koko helvetin suomesta ei löydy sitä mallia mitä haluan, eikä ole mitään edes etäisesti korvaavaa (alle 150 euroa kalliimpana) tarjolla. Olen tuhlannut jo kaikkeen krääsään niin paljon, ettei kehtaisi enää 600 euroa maksaa boksista, kun sen voi saada 350 eurollakin.

Julkinen liikenne on tosiaan jees. Vähemmän pelottava kuin luulin, joskin turhan ahdas melkein kelloon katsomatta. Olen jopa salaa ylpeä siitä, että osasin ilman turhia aikatauluja tai karttoja tänään Pasilaan ja koulutuspaikalle vain vähän käyttämällä päätäni. Niin joo, eilen oli siis töitä, tänään koulutusta ja perjantaihin asti istun Pasilassa kuuntelemassa kouluttajaa. Ihan hyvä näin, niin saa edes jotain pohjatietoa työhön liittyen, eli edes teoriassa voisi osata jotain. Itse työ oli vähän naah. Eka päivä on toki aina eka päivä, mutten tiennyt mitä tehdä ja oli hyvinkin ulkopuolinen olo. Jospa se siitä.

Pääkipu, jonka luulin johtuvan huonosta näytöstäni on palannut ilman näyttöä. Ehkä se johtuu kaikista näytöistä tai niskajäykkyydestä ylipäätään. Se on sellainen hyvin terävä kipu, kuin sukkapuikko aivoissa jomman kumman silmän päällä. Kipu ei ole voimakkuudeltaan mitenkään kamalaa, mutta se tunne on tosi ikävä. Melkein mieluummin kokonaisvaltainen vellovan sähköinen pääkipu, kuin tuollainen sukkapuikkopääkipu. Pitää käydä työpaikalla hieronnassa, kunhan sen ensin osaa varata ja sinne uskaltaa mennä.

Tällä hetkellä eniten kaipaisin sitä, että joku näyttäisi minulle vähän kaupunkia, saisin käydä parilla (tai viikonloppuna useammalla) kaljalla ja kun tämä kuitenkin on Helsinki, niin täällä on varmasti jotain erikoiskauppoja, paikkoja, näyttelyitä ja ties mitä. Kartasta ja googlesta toki saa selville jotain, mutta kun siitä puuttuu sitten se sosiaalinen aspekti ja aina on kivempi seurata toista jonnekin jonka hän tietää kuin yksin googletella, kun ei edes tiedä mitä googlettelisi.

Miinuspuolena kaupungin "kauneudessa" on se, että täällä tuntee itsensä niin rumaksi. Kaikki ovat laihoja, vaatteet näyttävät "Helsinkiläisiltä" (eli hieman erikoisilta ja hyvin uudenkarheilta) ja muutenkin sänkipartainen fleecetakkinenkin onnistuu jotenkin näyttämään coolilta rokkarilta, eikä juntilta, kuten hän maaseudulla näyttäisi. Suuri määrä halpoja erikoisvaatekauppoja toki mahdollistaa nuo vaatteet, jos vain osaisin shoppailla, mutta muutenkin on vähän alemmuudentunnetta. Ehkä se tästä rapisee ja jos saisi hankittua liikuntaseteleitä ja lähdettyä pumppaamaan rautaa salille ja harrastamaan aerobikkiä, niin jospa se tästä. Tai ehkä jos hankkisi jostain ihan vain sitä itseluottamusta. Mistähän sitä saisi. Olen jotenkin niin erakoitunut ihmisistä ja sosiaalisista piireistä, että on jotenkin ihan mahdoton ajatus kuvitella olla olevansa kuin muut. Mikä pahinta, tämä myös estää vahvasti uusiin ihmisiin tutustumisen, josta tuleekin sitten noidankehä.

Ääh. Viekää joku mut kaljalle. Viekää joku mut shoppaan. Viekää joku mut kamppihengaan, ihq!