IRC-Galleria

Tänään, perjantaina 10.3.2006, sain yllättävän suruviestin.
Vanha ja minulle hyvin rakas ja läheinen ystävä, Vinetto, on poistunut keskuudestamme. Näin ainakin Tuurin Alkossa sanottiin. Että loppu on, tilalle ehdotettiin Karjala-viiniä ja Hehkuviiniä. Hyviä toki nekin mutta eivät aja aitoa asiaa.

Ehdotankin, että 10.3. tulee tästä lähtien olemaan liputuspäivä, Vineton päivä. Tästä päivästä lähtien voin vain muistella niitä unohtumattomia ja unohdettuja (ja varsinkin unohdettuja) hetkiä joita minä ja Vinetto vietimme yhdessä. Vinetto ei koskaan kiilannut henkilökohtaisella juomalistallani esimerkiksi oluen ohi, ja viime aikoina erityisesti Sorbus pyrki kiilaamaan sen ohi. Mutta kuitenkin. Aina kun nostin tuon hieman kulmikkaan, vihertävän pullon huulilleni ja annoin sen glögimausteisen sisällön lämmittää omaa sisältöäni ja antaa jotain tekemistä maksalleni, koin suunnatonta mielihyvää. Niin ikään kaihoisasti muistelen myös vinettoisen ylähuulen pyyhkimistä sormella pitkän huikan jälkeen.

Vinetto oli halpa, eikä se kaikkien mielestä ollut erityisen maukasta. En minäkään väitä että se maailman parasta juomaa olisi. Mutta se ei koskaan pettänyt. Sen 21 volttia tekivät aina laadukasta työtä. Nyt voin vain syyttää itseäni siitä, että miksi en juonut Vinettoa useammin. Katkeruus ei johda mihinkään, enkä usko että kyse olisi alunperinkään ollut siitä että Vinetto ei olisi käynyt kaupaksi. Luulenkin että tässä on takana joku holhousyhteiskunnan naurettava profilointiajatus siitä, ettei vähän reilun seitsemän euron hintainen viini ole riittävän laadukasta, että se kelpaisi meidän suomalaisten naurettaviin, muka-eurooppalaisiin ruokailu- ja seurustelutilaisuuksiin. Ei Vinetto sellaisiin halunnutkaan. Se halusi opiskelijoiden, työttömien ja laitapuolen kulkijoiden janoisiin suihin ja niissä se halusi järjestää kunnon juhlat, missä se aina onnistuikin. Opiskelijat, työttömät ja pultsarit eivät siis ilmeisesti ansaitse humaltumisen onnea, joka ei kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan. Tuntuu siltä, että mikään, mikä on hauskaa ei kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan.

No, onneksi minulla on vielä Sorbus. Ja jos sekin viedään, niin on yksi ystävä jota minulta ei viedä - kilju. Nyt sydämessäni on kuitenkin 0,75 litran glögimausteinen, 21-volttinen aukko. Eikä sitä paikata millään 8-prosenttisella ranskalaisella salaatinkastikkeella, joka on hienoa vaikka maistuukin lehmänkuselta mutta pakko kai sen on hienoa olla kun naapuritkin niin sanoo.

Vineton muistoa kunnioittaen
Tuurissa 10. maaliskuuta 2006
Ville Mäki-Tuuri