IRC-Galleria

Naiset, nuo luomakunnan olemassaolon suhteen erittäin tärkeät ihmetykset jaksavat todellakin ihmetyttää vuodesta toiseen. Lähinnä tällä hetkellä pohdin, miten naisen huomion ja kiinnostuksen pystyisi voittamaan.

Lähtökohtana siis on, että ymmärtääkseni nainen ei halua miestä joka hakkaa, pettää, sortaa tai on alkoholisti. Miksi kovin moni nainen silti on parisuhteessa edellämainittuja piirteitä omaavan uroon kanssa? Entä käytöstapojen puuttuminen, fyysinen ja henkinen kylmyys ja etäisyys, empatian puute, tunneälyn puute, yleinen vastuuttomuus, avuttomuus, rahaongelmat ja flegmaattisuus? Näitä on toki lisää mutta riittäköön nyt alkuun. Veikkaisin (ja useiden keskustelujen nojalla myös tiedän) että tietoisella tasolla edellämainittuja piirteitä omaavia uroita ei pidetä naisten mielissä kovinkaan houkuttelevina. Mikä näissä sitten vetoaa alitajuntaan? "Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin" laulettiin aikoinaan, ja biisintekijä oli todellakin löytänyt asian perimmäisen pointin. Mutta johtuuko tämä sitten siitä että naisella iskee alitajuntainen tai tiedostettu hoivavietti tällaisen ihmisen kohdatessaan? Nainen ilmeisesti nauttii suuresti siitä että mies on tavallaan riippuvainen naisen hoivasta, mutta sitten kun mies alkaakin käymään selittämättömillä "reissuilla" joilta palaa fritsuja kaulassa ja korkattu kortsupaketti taskussa, miten se selitetään? Okei, ymmärrän sen että haasteellisuus on kiinnostavaa, ja nainen tällaisessa tilanteessa näkee että hän pystyy miehestä kasvattamaan kunnollisen. Mies taas on hyvillään siitä että nainen tälläkin kertaa antoi periksi, eikä välttämättä edes harmistu naisen uhkaamasta viikon seksilakosta koska on juuri saanut kertaluokkaa parempaa seksiä sen "vanhan panon" kanssa. Ja toisaalta, jos naisen tekee seksiä mieli niin tuo luvattu viikon seksilakko ei todellakaan tule pitämään. Turha väittää.

Kumpi tällaisessa tilanteessa sitten on dominantti ja kumpi resessiivinen? Hallitseeko nainen mielestään kokonaisuutta sillä että huolehtii miehestä joka on näennäisen avuton omillaan (ja yrittää tehdä rajoja kuin pikkulapselle, siinä kuitenkaan onnistumatta), vai onko mies niskan päällä "tehdessään mitä huvittaa", naisen antaessa anteeksi miehen toilailut kerta toisensa perään? Kumpi tahansa, mutta surulliselta se näyttää ulospäin.

Millaisen miehen nainen sitten tietoisella tasolla haluaa? Pääasiallisesti noiden aiemmin mainitsemieni tekijöiden vastakohdat tietenkin. Mutta mitä tapahtuu jos nainen kohtaa mieshenkilön joka puhuu ja pussaa, pitää hyvänä, on kunnollinen, olisi jopa äidin mieleen, käy töissä, omaa käytöstavat, arvostaa naista jne. Eikö naisen pitäisi ihastua lähestulkoon salamannopeasti tällaiseen "kaikin puolin hyvään" mieheen? Loogisesti ajateltuna kyllä.

Paskapuhetta. Ei tule tapahtumaan.

Ja miksi? Niin, sitä olen tässä vuosien saatossa yrittänyt selvittää, heikohkoin tuloksin. Itse näen itseni "hyvänä" miehenä, jolla muutama harvoista paheista on kuorsaaminen, tupakointi, vatsakkuus ja luontainen kiinnostus autoja ja tekniikkaa kohtaan. Silti kerta toisensa perään saan kuulla että "sä oot kyllä tosi mukava ja ihana ja vaikka mitä, ja kun äitikin tykkäs susta kovasti jnejnejnejnejne, mutta voitaisko me silti olla vaan kavereita?". *puuh*

Miksi näin? Onko tosiaan niin että nainen ei alitajuisesti halua omilla jaloillaan seisovaa ja kunniallista (naisten kielellä sanottuna: tylsää) miestä?

Entä sitten käsite "intohimo"? Olen aikoinaan kuullut silloiselta tyttöystävältäni että minusta ei löydy intohimoa. En kysynyt mitä hän olisi halunnut minun olevan, mutta jos intohimo tarkoittaa sitä että ollaan ehdottelemassa seksilähtöisiä aktiviteetteja, nylkytetään ja hinkataan, ja kouritaan persettä ja rintoja joka välissä kun vaan mahdollista, niin antaa olla. Minä en kai sitten ole intohimoinen ihminen. Minun maailmassani naisen arvostaminen tarkoittaa sitä että naista ei kuulu esineellistää (=käyttää seksin välineenä naisen tunteista ja fiiliksestä riippumatta). Jos kyse ei ole mistään muusta kuin mekaanisesta edestakaisesta liikkeestä, itse ainakin olen sen verran sinut omien käsieni kanssa että ongelmaa ei tule olemaan, ja siksi en lähtisi seksiä harrastamaan naisen kanssa joka ei ajatuksesta välitä tai jolle ajatus on "ihan sama" (btw. lausahdus jota vihaan).

Olin varmaan 21-vuotias kun tajusin karvaan totuuden tästä asiasta. Muistan edelleen yhden illan kun olin Senssillä (RIP), istuin illan mittaan pöydässä ja seurasin lähiympäristöäni. Pistin merkille erään pariskunnan joka istui baaritiskin ääressä, enkä voinut olla kuulemmatta heidän keskusteluaan. Tai no keskustelusta ei varsinaisesti voida puhua, mies käski toistuvasti (hämmentävän kaunista) tyttöystäväänsä "painumaan vittuun" ja nainen itkee puolihysteerisesti ja kysyy joka kerta "mitä mä teen väärin?". Silloin tajusin sen, että ollakseni kiinnostava naisten mielissä, pitäisi a) harrastaa jääkiekkoa tai vastaavaa mediaseksikästä urheilulajia, ja b) käyttäytyä naisia kohtaan alentavasti, välinpitämättömästi ja suorastaan vittumaisesti. Kuulostaa hienolta ja olenkin nauranut ajatukselle monesti. On vain kaksi ongelmaa: a) en ole järin paljoa urheilun perään eikä ruumiinrakenne helpota aloittamista, ja b) en varmaankaan osaisi olla vittumainen niin että se näyttäisi luontaiselta ja autenttiselta.

Olen tavannut elämäni varrella parikin sellaista naisihmistä jotka olisi ulkonäköteknisesti täysin mallikelpoisia, ja jotka aidosti uskovat olevansa rumia, lihavia ja vaikka mitä, samaan aikaan kun mitat ovat luokkaa 170cm/50kg ja kasvot kuin enkelillä. Keskustelujen edetessä on tullut esille että heidän pitkäaikaiset miesystävänsä ovat koko ajan sanoneet heitä rumiksi, lihaviksi ja vaikka miksi, sekä lisäksi toistuvasti maininneet että he seurustelevat näiden kuvankauniiden mutta täysin itseluottamusta vailla olevien naisten kanssa vain siksi "ettei he kelpaisi kenellekään muulle". Niin karua mutta niin totta. Manipulointi on erittäin tehokas tapa oikein tehtynä, vaikka tarkoitusperät olisivatkin valheelliset ja itsekkäät.

Mikä teitä naisia vaivaa? Ette ilmeisesti näe lainkaan omaa parastanne vaan ennemmin ryvetätte itsenne tuollaisessa paskassa? Mikä on kiitos siitä, mitä tavoittelette? Kun joku joskus minulle tämänkin asian selvittäisi, häiritsee nimittäin aika lailla. Otatte mieluummin kunnollisia miehiä ystäviksi, taistellen samaan aikaan sen flegmaattisen olutpullo kädessä sohvalla löhöävän, ulkoisesti miestä muistuttavan "miesystävänne" kanssa ja itkette sitä kun hänen kanssaan keskustelu on mahdotonta. Ja monet varatut miehet kiroavat äijäporukassa "kun vaimoke olis taas halunnut puhua tunnejuttuja ja sellaista hömppää mitä ei vaan kesken lätkämatsin (eikä muutenkaan) kiinnosta puhua kun alkaa heti vituttaa ja tekee mieli vetää lärvit että jaksaisi sitä nalkutusta paremmin".

Jos olet nainen ja luet tämän loppuun asti, voisitko valaista tyhmää ja kertoa mikä tämän koko jutun idea on? Miksi naiset useimmiten haaveilevat kunnollisesta miehestä eivätkä kuitenkaan sellaista huoli jos sattuu osumaan kohdalle?

-Tomi-