IRC-Galleria

Juuri kun alkoi tuntumaan että homma on hallinnassa, tilanne muuttuu radikaalisti...

Yksinkertainen asia voi muuttaa koko laskennallisen kurssin suunnan todella vankasta suuntimastaan kohti totaalista tuntematonta, ilman taustan turvaa, ilman varasuunnitelmaa, ilman mitään varmuutta...

Edelleen totaalinen tunteettomuus pitää pintansa, mutta mielihalu tuntea jotain alkaa tulemaan pintaan, vain ihminen johon tämän ainutlaatuisen eleen tahtoisi kohdistaa puuttuu...

Kuten on jo puuttunut vuosia...

Vaikka olenkin totaalisen itsevoiva persoona ja en juurikaan muiden sanojen mukaan etene niin silti veri vetää tästä jumalaisesta kurjuudesta nimeltä erakoituminen tyystin massojen sekaan sosialisoitumaan ja luomaan uusia kontakteja...

Mutta en ole kuitenkaan luonteva massojen seassa, en tiedä mistä tämä johtuu mutta asia häiritsee minua suuresti... En tunne oloani mitenkään tyytyväiseksi kansan keskellä... Sponttaanisti minulla on kivaa ja nautin päämääräisesti hauskanpidosta, mutta kuin salama kirkkaalta taivaalta haluaisin vain kaikkien katoavan, täysin vailla varoitusta ja jäädä siihen miettimään häiriintyneitä ajatuksiani...

Viikonloppua edeltäneenä aikana Astin risteilyllä ajatuksiani kehuttiin vuolaasti ja mielestäni jopa liioitellusti, mutta vaikka kuinka avauduin ja koitin kuvailla asioita, minua ei ymmärretty, koitettiin vain ymmärtää ja todettiin että olen liialti edellä aikaani ajatuksieni kanssa, henk.koht. mielipiteeni on että paskat, olen vain omintakeinen ja en ajattele niinkuin valtaosa ajattelee...

Tosin mietityttämään on alkanut että miksi pohdin asioita päässäni niin paljon, kuitenkaan ajautumatta sekoamis pisteeseen tai muutenkaan skitsofreeniseen tilaan itseni kanssa koittaessani havainnollistaa asioiden eripuolia erinäkökohdista ja eri lähtökohdista...

Miksi olla jotain mitä ei ole jos voi olla oma itsensä? Kuitenkin menettämällä siinä samalla paljon, mutta mahdollisesti luomalla jotain uutta ja erilaista, mielestään parempaa, toisaalta jotain mitä ei koskaan olisi tarve keksiä, mutta oman henkilökohtaisen kehityksensä puitteissa pakollista metodia kuvastaa itseään, ilmaista itseään ja olla jotain massan keskellä kenenkään huomaamatta...

Ja hetkellä jota ei odota kohtaa ajatuksen päässään joka kumoaa kaiken aijemmin pohtimansa vailla järjen hiventä keskellä ei mitään... Samalla kaataen mailman kuvansa totaalisesti ja saaden itsensä toimimaan totaalisesti vasten omia periaatteitaan...

Tämä kaikki vain siksi että voi jossain vaiheessa jälleen todeta olleensa niin väärässä kaikesta että tekisi mieli olla tonttu ilman käsiä ja rynniä seinien läpi pelottelemaan humalaisia ihmisiä...

Perimmäisenä itseltään vain kysyen: Miksi olet yksin?